Pitääkö asiantuntijateksti kirjoittaa aktiivissa vai passiivissa? Entä ammattikorkeakoulun opinnäytetyö? Pilaisikohan aktiivimuoto niissä asiantuntijan uskottavuuden? Lyhyttä vastausta kysymyksiin ei ole helppo antaa. Kyseessä on oletettua monisyisempi kielellinen ilmiö, jota tarkastelen tekstinohjauksen näkökulmasta tässä kahden artikkelin sarjassa. Ensimmäisessä teksteistä paneudutaan aktiivin ja passiivin tehtäviin yleensä ja toisessa tekijyyden ilmaisemiseen erityisesti opinnäytetyössä.
Heti aluksi on hyvä huomata, ettei kirjoittajan tarvitse tiukasti valita kahden pääluokan eli aktiivi- tai passiivimuodon väliltä. Molemmilla on teksteissä omat tehtävänsä ja paikkansa. Olen tutkinut tätä lingvististä ilmiötä aiemmin yhtenä osana opinnäytetyön tekstilajia (Vuorijärvi 2013), ja jo sen perusteella kannustaisin kirjoittajaa etsimään tasapainoa, jossa kielelliset valinnat tukevat tekstin tehtäviä ja selkeyttä.
Aktiivin ja passiivin tehtäviä
Suomen kielessä aktiivin ja passiivin käyttö liittyy olennaisesti siihen, miten tekstissä ilmaistaan tekijyyttä. Toisin sanottuna kyse on myös siitä, miten kirjoittajan oma ääni kuuluu tai jää kuulumattomiin tekstissä. Aktiivi ja passiivi ovat kuitenkin vasta karhea jaottelu useista tätä tehtävää palvelevista kielellisistä keinoista. (Puskala 2020.) Ne ovat osa keinovalikkoa, joka jatkumoluonteisesti (kuviot 1 ja 2) tarjoutuu kirjoittajan käyttöön.
Aktiivimuodoista jatkumon toisessa päässä on yksikön tai monikon ensimmäisen persoonan pronomini (minä, me), joka tuo tekijää kaikkein selvimmin esiin. Sitä käytetään tutkimus- ja kehittämistyön teksteissä kuitenkin niin harvoin, että käytännössä valikon toinen pää lähtee persoonamuotoisista verbeistä (kirjoitin, kirjoitimme).
Passiivimuoto (kirjoitettiin) jatkumon toisessa päässä taas on tässä suhteessa peittävin (Lyytikäinen 2022): se siirtää huomion tekijästä tekemisen kohteeseen, prosessiin tai tulokseen ja esittää ne ikään kuin tekijästä riippumattomina, objektiivisina.
Juuri tällä objektiivisuuden vaatimuksella passiivin käyttöä tutkimuskirjoittamisessa, etenkin luonnontieteellisessä tutkimuksessa, on perinteisesti perusteltu (Hyland 2008). Sitä suositaan, koska tekijän etäännyttäminen tekemisen kohteesta synnyttää mielikuvaa tekemisen luotettavuudesta.
Tekstin objektiivisuus ei kuitenkaan perustu pelkästään passiiviin, vaan myös muilla kielellisillä keinoilla voi tehdä teksteistä vakuuttavia ja luotettavia. Aktiivimuodolla taas on nykytiedon mukaan vaikutusta erityisesti tekstin läpinäkyvyyteen, luettavuuteen ja saavutettavuuteen (Selkokeskus).
Koko jatkumo aktiivista passiiviin
Kuviossa 2 näkyvät jatkumona ne kielelliset keinot, joista tutkimus- ja kehittämistyöstä kirjoittava voi valita tuodakseen tekijää tekstissään esiin tai häivyttääkseen sitä. Ylimpänä kuviossa oleva keino tuo eksplisiittisimmin tekijän esiin ja edettäessä alemmas tekijän näkyvyys tekstissä vähenee.
Minä-muotoisuus on vahvin keino nostaa tekijää näkyviin. Ainakin opinnäytetöissä se on hyvin harvinainen ja vielä harvemmin suositeltu, joten jätin sen tarkoituksella kuviosta pois.
Sen sijaan persoonamuotoiset verbit ja omistusliite ovat tavallisia, eritoten niissä lukijaa tavoittelevissa tekstin osissa, joiden on tarkoituskin olla omaäänisiä, kuten tekstin aloitus ja lopetus: tavoitteeni on; opinnäytetyössäni keskityin; tekstissämme tarkastelemme erityisesti. Samoin ne ovat toimivia prosessi- ja menettelytapakuvauksissa, joissa eri toimijoiden roolit tehdään lukijalle selviksi: käytimme analyysissämme apuna tekoälyä. Alla oleva esimerkki taas havainnollistaa, kuinka kirjoittaja tuo aktiivimuodoilla esiin päättelyään, siis tekemiään ratkaisuja, eikä suinkaan ilmaise mielipiteitään, kuten persoonamuotoisesta verbistä usein oletetaan.
Rajasin tarkasteluni kahteen viimeiseen vuoteen, koska tekoälyn käyttö on alalla uusi ilmiö eikä aiempia tutkimuksia aiheesta ole saatavilla.
Tekijyyden häivyttäminen on paikallaan, kun tekijän sijaan halutaan korostaa tehtyä prosessia tai etualaistaa tai vaikkapa yleistää saatuja tuloksia. Keinoja siihen on kuitenkin muitakin kuin passiivi.
Nollapersoonaa käytetään, kun tekijää ei haluta nimetä, vaan hänen sijalleen voidaan tekstissä kuvitella kuka vain (Vuorijärvi 2013). Keino luo vaikutelmaa esimerkiksi päätelmien tai tulosten yleistettävyydestä: tuloksia voi hyödyntää.
Kolmas persoona toimii tekstissä samansuuntaisesti: tutkimus keskittyy. Keino poistaa tekstistä subjektiivisuutta ja luo neutraaliuden ja objektiivisuuden vaikutelmaa: opinnäytetyön tulokset osoittavat – ei siis kirjoittaja itse.
Passiivi on tekijän häivyttämisen keinoista vahvin, sillä se piilottaa tekijän tehokkaasti, joskus jopa liiaksikin (Lyytikäinen 2022). Kun toiminta ja siitä saadut tulokset ovat tekstissä tärkeämpiä kuin se, kuka sen suoritti, passiivi on tekstissä, myös opinnäytetyössä, ilman muuta tiivis ja toimiva rakenne; esimerkkeinä: aineisto kerättiin e-lomakkeella, tutkimuksessa tarkasteltiin tai aiemmin on todettu, että.
Muutos kohti aktiivia näkyvissä
Passiivin käytölle on edelleen pätevät perustelunsa, mutta kuten edellä kuvasin, se ei ole ainoa keino välttää joissakin tekstilajeissa lukijaa häiritsevää subjektiivisuuden vaikutelmaa. Viime vuosikymmeninä passiivin ylivalta tieteellisissä teksteissä onkin vähentynyt, etenkin laadullisessa tutkimuksessa (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2013), mutta myös kauttaaltaan eri tieteenaloilla, jopa tekniikassa (Päivittäjä 2019). S yynä on ollut tarve tehdä tutkimusteksteistä selkeämpiä, jotta ne olisivat helpommin lähestyttäviä tai vähemmän ”puisevia” (Kielijelppi). Muissa asiantuntijateksteissä kirjoittajan paine olla selkeä ja kiinnostava on vielä suurempi.
Passiivi voi johtaa monitulkintaisuuteen tai jopa virhepäätelmiin siitä, kuka tekemisestä kulloinkin on vastuussa: Kuka kaiken tekikään? Saiko kirjoittaja aineiston hankeryhmältään valmiina vai etsikö hän sen tietokannoista itse? Vai kokosiko kenties tekoäly aineiston autonomisesti tutkijan puolesta? Pas siivi vaikuttaa myös tekstin luettavuuteen tuomalla siihen esimerkiksi viileää virkakielimäisyyttä: selvitys tehtiin opinnäytetyön tekijän toimesta.
Periaatteessa tutkimusraportin tai opinnäytetyön voisi silti yhä kirjoittaa kauttaaltaan passiivissa – mikäli voi olla piittaamatta toimintaympäristön muutoksista.
Asiantuntijateksteissä aktiivimuotoiselle ilmaisulle on nyt myös uutta kysyntää ja uusia perusteita. Esimerkiksi vaatimus verkkotekstien saavutettavuudesta erilaisille yleisöille puoltaa aktiivimuotojen suosimista (Saavutettavasti.fi). Tekstejä tehdään entistä enemmän silmäilijälle kuin lukijalle. Tekoäly kirjoittajan kumppanina taas haastaa eettisestikin tarkempaan tekijyyden ilmaisemiseen tekstissä. Monet laadullisen tutkimuksen uudet, osallistavat ja reflektiiviset muodot, kuten päiväkirjapohjaiset opinnäytetyöt (Vuorijärvi 2024), eivät alkuunkaan toimisi, jos tekijä peitettäisiin passiivilla näkymättömiin. Myös useissa kehittämishankkeissa vuorovaikutuksen osapuolten tulisi entistä selvemmin näkyä tekstien kielellisissä valinnoissa; näin etenkin, jos toiminnassa tavoitellaan aitoa asiakaslähtöisyyttä (Ahlstrand 2022).
Hankkeen järjestämissä työpajoissa osallistujat ehdottivat useita käytännön ratkaisuja, joista osan otin testattavaksi kehittämistyöni seuraavassa vaiheessa.
Edellä kuvaamani jatkumo (kuvio 2) tarjoaa kirjoittajalle mahdollisuuksia käyttää kielellisiä keinoja perustellusti monipuolisemmin – kulloisenkin tekstilajin, sen tarkoituksen ja tehtävien mukaisesti. Seuraavassa artikkelissani Tekijyys opinnäytetyötekstin eri osissa tarkastelen, miten nämä keinot asettuvat ammattikorkeakoulun opinnäytetyötekstiin.
Lähteet
Ahlstrand, A. 2022. Ihmislähtöinen kehittäjäkumppanuus vahvistaa yhdenvertaista osallisuutta. Teoksessa Hartikainen, K., Vuorijärvi, A., Pakarinen, S. & Elomaa-Krapu, A. (toim.). Monialaisten ratkaisujen työkirja sosiaali- ja terveysalan asiakastyöhön. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. 34–40.
Hirsjärvi, S., Remes P. & Sajavaara, P. 2013. Tutki ja kirjoita. 15.–17. painos. Helsinki: Tammi.
Hyland, K. 2008. Disciplinary voices. Interactions in research writing. Journal of English Text Construction 1 (1). 5–22.
Kielijelppi. Minä tieteellisessä tekstissä. Helsingin yliopisto. Viitattu 15.11.2024.
Lyytikäinen, E. 2022. Miksi nuoret tutkijat opetetaan kirjoittamaan passiivimuodossa, vaikka passiivi pilaa helposti suomenkielisen tekstin? Yliopisto-lehti 3.
Puskala, J. 2020. Kirjoittajan oman äänen kuuluminen tieteellisessä tekstissä. Teoksessa Katajamäki, H. (toim.). Tieteellinen kirjoittaminen tiedeyhteisössä. VAKKI Publications 11. Vaasa: VAKKI. 55–67.
Päivittäjä 2019. Opinnäytetyön kirjoitusohje tekniikan alalla tekniikan kandidaatintyön ja diplomityön kirjoittaminen. Tekniikan alojen tutkinto-ohjelmat. Diplomityön kirjoitusohje. (pdf) Tampereen yliopisto. Viitattu 19.11.2024.
Saavutettavasti.fi. Selkeä kieli. Viitattu 19.11.2024.
Selkokeskus. Selkokieli. Viitattu 26.11.2024.
Vuorijärvi, A. 2013. Tekstilaji ja yhteisö. Ammattikorkeakoulun opinnäytetyön diskussio tekstinä. Väitöskirja. Helsingin yliopisto: Suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos.
Vuorijärvi, A. 2024. Päiväkirjasta reflektiiviseksi opinnäytetyöksi. Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Viitattu 20.11.2024.
Vuorijärvi, A. 2025. Aktiivi vai passiivi? 2/2: Tekijyys opinnäytetyötekstin eri osissa. Metrospektiivi Pro. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Kirjoittaja
-
Aino Vuorijärvi
Yliopettaja, Metropolia AmmattikorkeakouluFilosofian tohtori Aino Vuorijärvi on suomen kielen ja viestinnän yliopettaja, joka työssään ohjaa aktiivisesti passiivisiakin kirjoittajia.
Tutustu tekijään
