Elämme ajassa, jossa elämän merkityksellisyyden löytäminen tuntuu olevan yhä vaikeampaa. Lisäksi yksilökeskeisen näkökulman ja planetaariseen hyvinvoinnin ristiriita kasvaa. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta kulkee yhä syvemmälle polarisaatioon, jossa vastakkainasettelut palvelevat ihmisten tarvetta löytää merkitystä: löytyy samanmielisiä jonkun näkökulman vastustajia, ja kohdistettu viha tuo ehkä hetkellisen tarpeellisuuden tunteen. Miten voisimme suunnata tätä kehityskulkua toisin? Tarkastelen tässä kirjoituksessa muutospotentiaalia, joka liittyy osallisuuden ja luovuuden kokemuksiin. Kun ymmärrys luovuudesta ja osallisuudesta syvenee, syntyy uusia mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnallisiin ratkaisuihin eri tasoilla.
Elämän merkitystä etsimässä
Yksilön mielihyvän tavoittelu ja elämän syvemmän merkityksen etsiminen voivat ohjata yksilön toimintaa eri suuntiin. Elämän merkityksellisyyden kokemiseen liittyy väistämättä ihmisen ja hänen ympäristönsä keskinäisriippuvaisuuden tiedostaminen (Salonen, Isola, Jakonen & Foster 2024). Olemme riippuvaisia niin ympäröivästä luonnosta kuin kanssaihmisistämme. Aitoon elämän merkityksen kokemiseen tarvitaan aineettomia lähteitä. Tarvitsemme osallisuuden kokemuksia, tunnetta siitä, että ajatuksillamme, kokemuksillamme ja toimillamme tärkeiden jaettujen päämäärien hyväksi on merkitystä muille ja ympäristöllemme (Isola & Leemann 2021). Isaac Prilleltensky kuvaa teoriassaan, kuinka merkityksellisyys rakentuu kahdesta vastavoimasta: tarvitsemme hyväksyntää ja arvostusta, mutta myös kokemusta siitä, että meidän toimemme ja pyrkimyksemme tuovat muille merkitystä (Prilleltensky 2020). Tämä voi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta kätkee sisäänsä moninaisen vyyhdin erilaisia muuttujia: Ihminen, joka ei koe itseään, ajatuksiaan ja päämääriään arvostetuiksi, ei myöskään näe toimillaan tai niiden suuntaamisella erityistä merkitystä. Toisaalta hyväksynnän saaminen yhteisöllisen toiminnan kautta voi antaa kokemuksen hyväksytyksi tulemisesta ja arvostuksesta, mikä puolestaan voi auttaa näkemään itsensä ja elämänsä eri valossa.
Osallisuuden kokemuksia synnyttävät sysäykset rakentuvat pienistä palasista, jotka voivat olla arkisia kohtaamisia, kokemuksia ja jaettuja merkityksellisiä toimia. Kun näihin kiinnittää huomiota ja niitä voi jakaa toisten kanssa, niiden arvo kasvaa (ks. Nousiainen 2021). Ihmisen elämässä tapahtuvat pienetkin asiat vaikuttavat ympäröivään yhteisöön aloittaen ketjureaktioita, pienestä tulee valtavaa – hyvässä tai pahassa.
Jos ratkaisu merkityksen katoamiseen tai eriytymiskehitykseen olisi helppo – tai pelkästään teknologia ja digitalisaatio riittäisivät sen löytämiseen – olisimme jo ratkaisuissa pidemmällä. Koska ongelmien ymmärtämiseen tarvitaan useita näkökulmia ja myös monen tieteenalan tuottamaa näköalaa, etenee kestävämmän yhteiskunnallisen hyvinvoinnin tie usein takkuisesti. Haasteena on se, että suurten yksittäisten muutosten sijaan, tai niiden lisäksi, tarvitsemme samanaikaisia pieniä muutosketjuja käynnistäviä sysäyksiä eri aloilla ja yhteyksissä. Siksi yhteisöllisyyden, osallisuuden ja ihmisen luovan kokonaiskapasiteetin hyödyntäminen on kaikkia aloja koskettava asia ja vaatii yhteistyötä. Helppoa se ei ole, koska olemme tottuneet olemaan omissa ammatillisissa ja yhteiskunnallisissa lokeroissamme ja katsomaan asioita niistä käsin.
Tarve moninäkökulmaisuuteen ulottuu kaikkiin arjen kohtaamisiin. Jotta vaikuttavaa yhteiskunnallista muutosta voidaan saavuttaa, pitää monien pienien muutosten tapahtua samaan aikaan ja tähdätä yhteiseen päämäärään. Kestäviä muutoksia ei saada aikaan pohtimalla, miten minä, oma alani tai organisaationi voisimme saada mahdollisimman paljon hyötyä. On pystyttävä katsomaan samaan aikaan tätä näkymää sen ulkopuolelta: Minä ja organisaationi voimme hyvin, jos tuotamme sellaista, joka edistää tulevaisuuskestävää hyvinvointia yhteiskunnassa. Muutossyötteitä voi käynnistää vain suuntautuminen myötätuntoisesti oman kuplan ulkopuolelle.
Moninainen luovuus muutosvoimana
Luovuuden ja taiteen kokemukset vaikuttavat ihmiseen kokonaisvaltaisesti, ja siksi niillä on voimaa herkistää ja muuttaa olemisen ja elämisen tapaamme (Huhtinen-Hildén, Kivijärvi, Elomaa-Krapu & Isola 2024). Pystymme myös aistimaan ja katsomaan maailmaa hetkellisesti toisen ihmisen kokemuksen kautta juuri tällaisissa jaetuissa merkityksellisissä hetkissä, joissa vuorovaikutus tapahtuu sanoja suuremmassa kontekstissa (Huhtinen-Hildén 2023). Olemme hetkellisesti tunteinemme ja kokemuksinemme taiteen metaforisessa suojassa (Känkänen, Pääjoki & Manninen 2022) tai elämän merkityksellisyys todentuu meille jaetussa luovan toiminnan hetkessä. Tunnekokemus, joka liittää osaksi suurempaa kokonaisuutta, lisää myötätuntoa muita sekä ympäröivää planeettaa kohtaan. Tämä vaikutusketju osoittaa luovuuden, taiteen ja mielikuvituksen yhteyttä kestävyysorientoituneen elämäntavan rakentumiselle.
Elämän kertomus ei välttämättä rakennu positiivisen jatkumon tarinoiksi, vaan niissä voivat kuulua kokemukset kuopasta toiseen putoamisesta. Tutkimus osoittaa, kuinka osattomuuden ketju rakentuu usein ylisukupolvisesti ja kulkee yhteisöllisenä perintönä (Kallio ym. 2023). Pienet ja suuret epäonnistumisen tarinat viitoittavat näin koko suvun tai yhteisön elämää. Tarvitaan elämäntarinan uudelleen sanoittamista, toisenlaista mielen maisemaa, jotta omat voimavarat, elämän merkitys tai toimijuuden uudelleen suuntaaminen ovat mahdollisia (Huhtinen-Hildén & Isola 2019). Luovuuden ja taiteen kokemukset eivät ole tässä uudelleen sanoittamisessa taikavoima tai automaatti parempaan, mutta ne tuovat ulottuville mahdollisuuksia, joita muuten ei ole. Kytkökset omaan luovaan kapasiteettiin voivat olla tärkeä voimavara kriisitilanteissa ja auttaa löytämään ratkaisuja ongelmiin (Huhtinen-Hildén & Isola 2019).
Hahmotan luovuuden merkitystä kahdesta suunnasta: tilana, jossa luovuus vapautuu, ja toimintana, jonka ihminen kokee luovaksi. On tärkeä tunnistaa, mikä voi avata tiloja luovuudelle. Luovuuden kokemukset ja tarpeet ovat erilaisia: yhdelle luovan ajattelun mahdollistaa luonnossa liikkuminen ja toinen pääsee luovaan tilaan kuuntelemalla musiikkia. Myös se, minkä ihminen kokee luovaksi toiminnaksi, vaihtelee. Toiselle se liittyy taiteelliseen toimintaan, toiselle se voi liittyä tapaan tehdä jotakin konkreettista tai ratkaista haasteita.
Luovuuteen ja taiteeseen liittyy monenlaisia omistajuuspyrkimyksiä. Luovuuden liittäminen taiteeseen ja taiteilijan tekemiseen on ymmärrettävää luovuustutkimuksen kehityksen valossa, onhan tällainen korkeataiteeseen liitetty luovuus ollut kautta aikojen tavallisia ihmisiä valaiseva voima ja arjen ylle kohottaja. Tutkimuksessa tällaiseen näkemykseen luovuudesta on liitetty termi Big-C creativity (Kaufman & Beghetto 2009). Ymmärrys luovuudesta on kuitenkin aiheen tutkimuksen myötä laajentunut ja ymmärrämme luovuutta myös ihmisen voimavarana ja hyvinvoinnin lähteenä. Luovuuteen arkisen elämän ulottuvuutena viittaavat termit little-c ja everyday creativity (Kaufman & Beghetto 2009; Richards 2010). Juuri tätä jokaista ihmistä koskettavan luovuuden merkitystä yksilön ja yhteiskunnan resilienssin kannalta ei mielestäni vielä ymmärretä riittävästi: se on systeeminen, yhteiskunnallinen muutosvoima, joka koskettaa kaikkia yhteiskunnan ulottuvuuksia ja on siitä syytä otettava vakavasti.
Aloja ylittävän tutkimus- ja kehittämistyön tarve
Syvempi ymmärrys luovuuden, mielikuvituksen ja taiteen merkityksistä yksilöiden ja yhteiskunnan resilienssin vahvistajana sekä kriisinkestävyyden lisääjänä on yhteiskunnallisesti merkittävä ja tutkimuksellisesti vaativa päämäärä. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tiiviimpää yhteistyötä tarvitaan kehittämään tutkimusta ja tulevaisuudessa tarvittavaa osaamista kokonaisvaltaisen, kulttuurisen hyvinvoinnin edistämisessä. Kompleksiset haasteet edellyttävät luovaa ongelmanratkaisua ja kykyä nähdä vielä havaitsemattomia mahdollisuuksia. Koska hyvinvoinnin on yhä vahvemmin rakennuttava aineettomien resurssien ja merkityksellisyyden kokemusten varaan, on myös toimintakulttuuria ja ammatillista narratiivia määriteltävä osin uudelleen. Siksi on opeteltava transdisiplinääristä tutkimus-, kehittämis- ja yhteistyötä.
Metropolian ja Jyväskylän yliopiston perustama CuWeRE – Kulttuurihyvinvoinnin tutkimuksen ja koulutuksen osaamiskeskittymä rakentaa Suomeen tutkimusekosysteemiä, jonka keskiössä on ymmärtää luovuutta ja osallisuutta yhteiskunnallisen muutoksen ajureina sekä kehittää koulutusta ja ratkaisuja ekosysteemisesti tähän liittyen (www.cuwere.fi). Pyrimme yhteistyössä korkeatasoiseen transdisiplinääriseen tutkimukseen, jossa yhdistetään esimerkiksi ihmis- ja terveystieteiden, yhteiskuntatutkimuksen, teknologian ja taiteiden näkökulmia. Vain monitieteisyyttä hyödyntämällä pystymme ymmärtämään kompleksisia haasteita ja niissä vaikuttavia tekijöitä. Merkittävät yhteiskunnalliset muutokset tarkoittavat muutoksia olemisen tavoissa, elämän merkityksen kokemuksissa ja yhteisöllisyydessä. Näihin voimme vaikuttaa vain hyödyntämällä inhimillisyyden koko kapasiteettia – tunteita, luovuutta sekä kykyä ja halua toimia myötätuntoisesti toinen toistemme kanssa.
Lähteet
Huhtinen-Hildén, L. 2023. Musiikkikasvatus osallisuuden, merkitysten ja mahdollisuuksien maisemassa. Teoksessa M-L. Juntunen & H. Partti (toim.) Musiikkikasvatus Muutoksessa. Helsinki: Taideyliopisto, 289–311.
Huhtinen-Hildén, L. & Isola, A.-M. 2019. Reconstructing life narratives through creativity in social work. Cogent Social Sciences 5(1).
Huhtinen-Hildén, L., Kivijärvi, S., Elomaa-Krapu, M. & Isola, A-M. 2024. Creating affordances for families with young children: Experiences of music education in social work. International Journal of Music Education.
Isola, A.-M. & Leemann, L. 2021. Osallisuuden kokemus on hyvinvoinnin ja terveyden tekijä. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 58(4).
Kallio, J., Vainio-Korhonen, K., Artukka, T., Isola, A.-M., Lehtokari, A., Saarenpää, T., Savolainen, P.,Syväniemi, M., Toikka, E., Viljamaa, N. & Ruoppila, S. (toimittaja) 2023. Huono-osaisuus ja köyhyys rajoittivat sosiaalista osallisuutta ja olivat ylisukupolvisesti periytyviä sekä 1800- että 2000-luvuilla (pdf). Tutkimuskatsauksia Vuosikerta 2023, Nro 1. Turun kaupunki.
Kaufman, J. C. & Beghetto, R. A. 2009. Beyond big and little: The Four C Model of Creativity. Review of General Psychology, 13(1), 1–12.
Känkänen, P., Pääjoki, T. & Manninen, M. 2022. Promoting Capabilities with a Drama Workshop among Foster Care Adolescents. Child & Youth Services 43(3): 290–308.
Nousiainen, M. 2021. Pienet onnistumistarinat ja osallisuuden kokeminen Yhteisissä keittiöissä, Yhteiskuntapolitiikka 86(2), 155–165.
Prilleltensky, I. 2020. Mattering at the Intersection of Psychology, Philosophy, and Politics. American journal of community psychology 65(1–2), 16–34.
Richards, R. 2010. Everyday creativity: Process and way of life – Four key issues. Teoksessa J.C. Kaufman & R.J. Sternberg (toim). The Cambridge handbook of creativity. Cambridge University Press. 185–215.
Salonen, A.O., Isola, A-M., Jakonen, J.P. & Foster, R. 2024. Who and what belongs to us? Towards a comprehensive concept of inclusion and planetary citizenship. International Journal of Social Pedagogy 13(1), 5
www.cuwere.fi
Kirjoittaja
-
Laura Huhtinen-Hildén
Yliopettaja, Metropolia AmmattikorkeakouluLaura Huhtinen-Hildén, (FT) yliopettaja, tutkija, tutkintovastaava sekä kulttuurihyvinvoinnin tutkimuksen ja koulutuksen osaamiskeskittymä CuWeREn johtovastuu.
Tutustu tekijään
