Jakso 6: Keskittymistä kirjoittamiseen retriitissä

[Alkumusiikki, musiikki vaimenee taustalle]

Riikka Wallin: Tervetuloa kuulemaan tarinoita yhteiskirjoittamisesta. Keskustelemme vieraidemme kanssa siitä, mitä yhdessä kirjoittaminen antaa ja miksi sitä kannattaa tehdä. Pohdimme myös yhteistyön kiperiä tilanteita. Minä olen Metropolian julkaisuasiantuntija Riikka Wallin ja luotsaan näitä keskusteluja. 

[musiikki vaimenee]

Riikka: Tänään mulla on vieraana palvelumuotoilija Sanni Aromaa Haaga-Heliasta. 

Sanni Aromaa: Moikka. 

Riikka: Ja asiantuntija Janina Rannikko Metropoliasta. 

Janina Rannikko: Terve vaan. 

Riikka: Haaga-Helia, Laurea ja Metropolia järjesti yhdessä syyskuussa kirjoitusretriitin. Siellä työstettiin yhteiskirjoituksia ja te osallistuitte siihen retriittiin. Niin mistä se ajatus tuli, että lähdette retriittiin ja kuinka hyvin te tunsitte jo ennen sitä? Oliko se Janina niin, että se ajatus lähti sinusta tai sinulta?

Janina: Joo, kyllä se näin oli. Ja se tuli ihan sähköpostimuodossa tämä ilmoitus, että tämmöinen retriitti järjestetään ja että sinne vielä olisi tilaa. Niin mä heti ajattelin, että tämän meidän hankkeen kannalta, mitä me ollaan tehty tässä Haaga-Helian kanssa, niin siellä olisi tämmöisiä kirjoitusjuttuja, että mä voisin ainakin lähteä mukaan. Ja sitten siitä kysyttiin, että olisiko mulla joku kaverikin sinne, joka voisi tulla. 

Riikka: Ja sä pyysit sitten Sannia mukaan. 

Janina: Just näin. 

Sanni: Joo, Janina huikkasi siellä meidän hankkeen Teamsissa, että tällainen mahdollisuus olisi olemassa. Ja sitten ajattelin, että kyllä tähän on lähdettävä, että se on hyvä tilaisuus.

Riikka: Te selkeästi siis olette jo tehneet töitä yhdessä ja tunsitte toisenne jo ennestään. Oliko se helppo tavallaan olla sillein, että mennään yhdessä? Mitä sä sanot Janina, kun sä kuitenkin kysyit, että oliko se helppo vaan sillein pyytää kaveria mukaan, että tule?

Janina: Joo, oli. Siis me ollaan tosiaan vuosi oltu nyt samassa, tai siinä kohtaa oltiin noin vuosi oltu samassa hankkeessa mukana. Ja Sannin kanssa muitakin tekstejä ollaan kirjoiteltu sillein yhteistyyppisesti vähintäänkin, että ollaan jaettu sitä samaa pohjaa ja sinne tehty juttuja. Niin ajattelin heti, että Sanni tosiaan voisi olla semmoinen potentiaalinen tässä näin, että voisi koittaa ihan fyysistä yhteiskirjoittamista myös. 

Riikka: Mites, oletteko te osallistunut aiemmin johonkin kirjoitusretriittiin tai johonkin muuhun retriittiin? 

Janina: En mä ainakaan. En muistaakseni minkäänlaiseen ainakaan mitä olisi kutsuttu retriitiksi. Ja en, no siis itse asiassa yliopistoaikoina tämmöiseen tieteelliseen kirjoittamiseen, missä oltiin kyllä samassa, ehkä sitä voisi kutsua retriitiksi, tämmöiseksi kirjoitusretriitiksi. Siellä oltiin semmoisessa kartanossa ja tehtiin niitä tieteellisiä artikkeleja. Jokainen teki omaansa kylläkin, että se ei ollut sillein yhteistä. Mutta ehkä se on lähinnä sitä.

Riikka: No kyllä se kuulostaa mun mielestä aika retriitinomaiselta.

Janina: Joo [naurahtaa]. 

Riikka: Mites Sanni, oletko sä?

Sanni: No mä en ole koskaan ollut kirjoitusretriitissä aikaisemmin. Mutta mulla on musiikkitaustaa jonkun verran tuolta takavuosilta, niin silloin on erityyppisissä soitto- ja laulujutuissa, niin on ollut tällaisia viikonloppuleirejä ja sellaisia, niin nehän on vähän niin kuin retriittejä. 

Riikka: Mimmoisia odotuksia sulle asettui tavallaan tälle kirjoitusretriitille tuolla taustalla?

Sanni: Että saa kerrankin keskittyä keskeytyksettä sellaiseen asiaan, mistä mä muutenkin nautin, kirjoittamisesta paljon. Ei se aina ihan hirveän helppoa ole välttämättä. Mutta tavallaan se, että se aika on olemassa ja se lupa sillein, että sitten ei tarvitse tehdä samaan aikaan jotain muita asioita, niin tällainen odotus ainakin oli. 

Riikka: Oliko Janina sulla jotain odotuksia, ennakko-odotuksia siinä? 

Janina: No varmaan samantyyppisesti just se, että siihen saa varattua sen ajan siihen vaan sen tekstin työstämiseen eikä tarvitse sataa muuta asiaa hoitaa samaan aikaan. 

Sanni: Plus sitten se, että siinä on kaveri myöskin työstämässä sitä tekstiä, että ei ole yksinään jotenkin upoksissa siinä omassa tekstissään. Että se on hyvä tilanne. 

Riikka: Te kirjoititte siellä retriitissä ammattiyleisölle suunnattua artikkelia, semmoinen kuin Kokemuksia yhteiskirjoittamistyöpajoista: ideoiden kautta konkretiaan. Ja sen voi lukea Haaga-Helian eSignals Pro:ssa. Olitteko te luonnostelleet tätä sisältöä jo ennen sitä retriittiä vai aloititteko te ihan puhtaalta pöydältä?

Sanni: No mä olin kesällä kirjoittanut näistä yhteiskehittämistyöpajoista muutaman sivun semmoisen raakileen, tekstinpätkän, että mitä me tehtiin ja kuinka se meni ja mitä sillä saavutettiin. Ja sitten se toimi tämän meidän tekstin alkupisteenä. 

Riikka: Ja kuinka pitkälle te pääsitte tämän retriitin aikana? Haluatko sä Janina kertoa, että miten teillä meni?

Janina: No meidän mielestä me päästiin aika lailla valmiiksi sen artikkelin kanssa. Eli me tähdättiin siihen noin kahteen tuhanteen sanaan, päästiin kaiketi vähän sen yli siellä kirjoittaessa. Mutta sitten tietysti, kun se siitä sitten lähetettiin eteenpäin toimituskuntaan, niin ei se nyt ihan niin valmis ollut. Että kyllä me sitä jouduttiin sitten kirjoittaan vielä, vähän muuttamaan ja deletoimaan. Varsinkin yksi mun pätkä siellä, mitä mä olin paljon kirjoittanut siellä retriitillä, niin deletoin sen siitä yhdellä napin painal- [naurahtaa]. Kirjoitin vähän toisella tavalla. Se ei ehkä sopinut siihen. Mutta että periaatteessa valmiiksi me saatiin se, mitä me haluttiin. 

Riikka: Niin eli oikeastaan voisi sanoa, että valmis ensimmäinen versio, eikö vaan? 

Janina: Just näin. 

Riikka: Joo. Jos mä muistan oikein, niin te olitte siellä ihan viime sekunneilla sillein, että ei, nyt ei aika lopu, vielä 30 sekuntia, että te saitte ne viimeiset sanat. Se oli mun mielestä aika jotenkin, siinä tuli vähän semmoinen urheilu- [naurahtaa] jotenkin jonkun urheilukisan fiilis, ihan kuin olisi itse päässyt sinne, ollut katsomossa katsomassa, kun te vielä väännätte, että nyt vielä loppuun asti. Niin se tunnelma oli mun mielestä aika kiva. Meillä oli alustus siellä, jonka piti Yhteisöllisen kirjoittamisen oppaan tekijät Johanna Isosävi ja Camilla Lindholm. Ja ne johdatteli meidän työskentelyä etenin tavoitteiden asettamisessa siitä, miten me voidaan asettaa kirjoittamiselle eritasoisia tavoitteita. Viiden vuoden, kahden vuoden, yhden vuoden, kvartaaleittain ja muuta. Ja tätä me opeteltiin siellä pienemällä tasolla retriitin aikana kaikki yhdessä. Niin mitä te opitte itsestänne kirjoittajana sen tavoitteen asettamisen kautta? Haluatko sä Sanni aloittaa?

Sanni: Joo. No ehkä se tulee jotenkin just tästä mieleen, että mulle tyypillistä on semmoinen haahuilu. Ja just mä taisin sanoa, että uiskentelu sen tekstin seassa sitten, jos sitä on pikkuisenkin enemmän tullut kirjoitettua. Ja sitten sehän on sellaista, että sitä korjaillaan sieltä täältä. Ja sitten se jostain etenee ja jostain ei. Mutta ei oikein tiedä, että mitä siellä on tapahtunut. Niin sitten jotenkin se, vähän niin kuin siivoaisi kotona ja siivoaa vähän sieltä täältä. Ja sitten se tulos ei välttämättä ole niin konkreettinen kuin että jos tyhjentäisi yhden paikan kokonaan. Niin sitten se tavoitteiden asettaminen auttoi mun mielestä tosi hyvin jäsentämään sitä kokonaisuutta ja näkemään sen, että mikä on tullut valmiiksi. 

Riikka: Janina, mimmoisia haasteita siinä tavoitteen asettamisessa oli? 

Janina: On siinä paljonkin. Koska mäkin, en mä tiedä sanoisinko, että mä olisin semmoinen haahuilija, niin kuin Sanni sanoi itsestään, mutta just semmoinen, että mua ehkä, mä en halua asettaa niitä tavoitteita, mä vaan haluan tehdä ja saada tulosta tavallaan ilman sitä, että mä käytän aikaa siihen, että mä suunnittelen miten. Vaan mä haluan vaan tehdä ja tehdä ja tehdä. Niin se tietyllä tavalla oli hankalaa, että pitää ennen kuin sä alat tekemään, niin alkaa miettimään sitä rakennetta. Että nyt sä mietit, että okei, voisit tehdä vaikka just väliotsikot siihen. Ja kellottaa vaikka sitä, että nyt sulla on just vaikka 10 minuuttia aikaa ja mietit tähän jonkun ingressin tai jotain tällaista. Että se suunnitelmallisuuden, se, että sen toteuttaa, että tekee suunnitelmaa, niin kyllä se oli haastavaa [naurahduksia]. 

Riikka: Onko sulla täydennettävää Sanni siihen? 

Sanni: No mulla tuli jotenkin siitä just semmoinen mieleen, että se oli vähän kuin sellaista muidenkin listojen tekemistä. Mä olen semmoinen listaihminen. Musta on ihana päästä ruksimaan sellaisia pieniä saavutuksia sieltä mun listaltani. Tämähän oli yksi niistä listoista. Että oli se sitten pidemmän tähtäimen tai sitten tämmöinen lyhyemmän tähtäimen rastien lista, joka tähtää sitten johonkin lopputulokseen, niin.

Riikka: Tämä kuulostaa siltä, että te olette itse asiassa aika erilaisia kirjoittajina. Niin miten tämä näkyy tai vaikuttaa teidän yhteistyöhön? [naurahduksia] Vai onko sillä vaikutusta? 

Janina: Niin. Tietysti sillein, että kun mekin paljon jaettiin sitä, että okei Sanni kirjoittaa nyt tästä aiheesta, koska hänellä on tietämystä vaikka fasilitoinnista ja mä sitten taas kirjoitan vaikka tästä teknisestä puolesta. Että me sillä tavalla työstettiin eri osia vaikka sitä tekstiä, eikä ihan sitä samaa koko ajan. Niin että me pystyttiin kuitenkin käyttään sitä omaa tapaa siinä omassa kohdassa tekstiä, niin se tietysti helpottaa sitä, että on vähän eri tyyli siinä tekstin tuottamisessa. 

Sanni: Joo. Että ei se tavallaan ole ehkä niin merkityksellistä, että se tekemisen tyyli on samanlainen. Kun tavallaan se lopputuloshan siinä oikeastaan merkitsee vaan. 

Riikkaa: Sä Janina jo mainitsitkin sen, että mitä ehtii tehdä vaikka 10 minuutissa [naurahtaa]. Niin Camilla ja Johanna tosiaan antoi meille semmoisen tehtävän, että piti listata kaikkea, että mitä kaikkea pystyisi edistämään tekstissä, jos on vaan 10 tai 15 minuuttia aikaa tehdä. Niin muistatteko te millaisia asioita te kirjoititte sinne teidän listoihin? 

Janina: Mä muistan huonosti. Mutta mä muistan sen, että mä tein siihen tosi semmoisia pieniä. Esimerkiksi semmoisia, että otsikon muokkaaminen tai jonkun yhden lauserakenteen suunnittelu. Ja tällaisia hyvin pieniä. Mä otin siis hyvin varovasti tämän [naurahtaa]. Mutta nyt kun mä mietin sitä taaksepäin, niin kyllä siinä 10 minuutissa ehtii paljon enemmän. Ainakin siellä retriitin aikana, kun sulla oli oikeasti se fokus siihen. 

Sanni: Joo, ehkä just joku yhden kappaleen semmoisen raakaversion sinne nakuttaminen. Ei minkään hienon [pieni naurahdus], mutta ensimmäisen version. Ja toisaalta sitten jonkun osittain valmiin viimeistelyyn se voi riittää. Tai ehkä sisällysluettelosuunnitelman tekoon. Riippuu siitä kirjoitustyöstä tietysti, että ehtiikö. 

Riikka: Joku kanssa heitti, että ehtii mennä verkkoon ja varata lähdekirjallisuutta. Tai tilata sen vaikka omaan kirjastoon. Niin tämmöisiä pieniä asioita, mitkä kuitenkin oikeasti sitten vie sitä kirjoitustyötä eteenpäin ja joita on pakko tehdä. Mutta sitten se, harvoin me ehkä tehdään näkyv-, tai siis se ei ole niin näkyvää kaikki tämmöinen pikkutekeminen sen tekstin ympärillä. Että se mikä, missä me ollaan jotenkin ja mitä me nähdään, niin on se varsinainen kirjoitustyö, mutta siihenhän liittyy ihan hirveästi kaikkea muutakin. Oletteko te hyödyntäneet tätä tavoitteen asettamista tämän retriitin jälkeen, kun te olette kirjoittanut? 

Sanni: Joo, tosi paljon. Ja sillein aika systemaattisesti suorastaan. Välillä meinaa kyllä lipsua siis, pakko myöntää [naurahtaa]. Mennä haahuiluksi. 

Riikka: Siis millä tavalla sä olet sitä tehnyt?

Sanni: No vaikka toisessa hankkeessa me ollaan kirjoitettu aika pitkään sellaista just samantyyppistä tekstiä kuin tämä meidän yhteiskirjoittama teksti. Ja siinä oli jotenkin vaikea päästä siihen loppusuoralle sen kanssa. Ja sitten me ajateltiin mun kanssakirjoittajan kanssa – joka rohkaistui itse asiassa tämän retriitin myötä myös sitten oikeasti kirjoittamaan mun kanssa sitä – niin ajateltiin, että nyt me tehdään se semmoinen listaus näistä. Ja sitten me ollaan menty sen listauksen mukaan. Ja tänään me ollaan vielä sattumoisin aamulla työstetty sitä tekstiä. Ja vielä päästy rastimaan niitä kohtia sieltä listalta. 

Riikka: Se kuulostaa tosiaan siltä, että tämä on sulle aika luonteva tapa työskennellä. Ja Janina sä sanoit, että se oli tosi vaikeeta. Niin oletko sä ottanut tästä jotain? Ja eihän se ole pakko. Jos ei se itselle toimi, niin.

Janina: Joo, siis mun tilanne on se, että mä en ole nyt kirjoittanut mitään tämmöistä pidempää tekstiä sen retriitin jälkeen. Eli kun me saatiin se Sannin kanssa pakettiin, niin [naurahtaa] vähän tietoisesti ollut semmoinen, että huh, nyt otetaan taas vähän happea. Koska tiedossa on, että pitää kirjoittaa taas uusi artikkeli. Niin olen kyllä ajatellut tätä, että miten sitä voisi nyt jäsentää etukäteen, kun mä tiedän mistä pitää kirjoittaa, mä tiedän mitkä on ne materiaalit. Mä voin nyt alkaa sen siitä oikeasti, semmoisesta, että suunnitellaan ja tehdään vaikka semmoinen lista, mihin rasti ruutuun -tyyppisesti, ja itse asiassa Sannikin sitä tulee sitten kirjoittamaan, tätä juttua. Niin sitten aivan varmasti käytetään samantyyppistä, että päästään oikeasti a:sta b:hen, ja suunnitelmallisesti. 

Riikka: Jos me palataan siihen retriittiin ja puhutaan vähän sillein yleisesti, että millä tavalla se retriitti tuki sitä teidän kirjoittamistyötä. Niin mitä ajatuksia herää teillä? 

Janina: No se on nyt se helppo, että se mahdollisti sen kirjoitusajan. Tai sen fokusoinnin siinä tiettynä aikana. Ja mä henkisesti itselleni laitoin sen tavoitteen, että me saadaan se valmiiksi. Okei, mä mietin sillein, että se on vähän liian korkea tavoite. Mutta kyllä mä lähdin sinne sillein, että nyt meillä on tämä, Sanni on vähän aloittanut sitä, että nyt vaan kirjoitetaan, kun meillä on se tsäänssi. Niin kyllä se, ja sitten se auttoi se, siellä oli ne tietyt aikaslotit, että nyt kirjoitetaan, niin sitten oli pakko kirjoittaa, ei ollut aikaa haahuilla tai mennä tekeen jotain muuta. 

Riikka: Ainakin kaikki muut olisi huomannut, jos olisi mennyt kirjoittamaan, koska me oltiin myöskin yhteisessä tilassa, missä useampi ryhmä…

Janina: Jep, niinpä. 

Riikka: …[naurahtaa] työskenteli samaan aikaan tai useampi kirjoittajapari. Mitäs Sanni sä sanot tähän?

Sanni: Sai tosi konkreettisia vinkkejä asiantuntijoilta. Ja tuntui jotenkin siltä, että on hyvässä seurassa. Ja toisaalta tosi moninaisessa seurassa sen kirjoittamistaustan ja niitten omien kirjoittamistavoitteiden suhteen myöskin. Että siellä oli hyvin erityyppisistä kirjoittajalähtökohdista ihmisiä paikalla. Se oli musta tosi jotenkin rikasta. 

Riikka: Mitä oli tavallaan ne tärkeimmät asiat siitä, jos mietitään, että miten se oli se järjestetty, organisoitu, miten ohjelma oli rakennettu, mitä kaikkea sen ympärillä oli? Niin mitkä oli ne tärkeimmät asiat, että te saitte työstettyä sitä teidän tekstiä sen retriitin aikana? 

Janina: No mitä äsken tuossa sivusin, niin mun mielestä tavallaan se, ne ajastetut kirjoitusajat, että nyt sun pitää aloittaa, sitten sulla on 30 minuuttia aikaa ja sitten sun on pakko lopettaa. Niin se tuo heti, se semmoinen deadlineajattelu [naurahtaa], niin se on kyllä tehokas sillein, että sitten saa aikaan, kun joku puhaltaa pilliä aina tietyn väliajoin, niin on pakko tehdä sitten ennen kuin se pilliin puhallus tulee. 

Sanni: Ja toisaalta pakko mennä myöskin tekeen jotain muuta. Mitä sitten, jos kotona poterossaan kirjoittaa, niin se saattaa jotenkin lähteä käsistä se istuminen siinä [naurahtaa] dokumentin äärellä. 

Riikka: Eli yhteiset kahvihetket ja…

Sanni: Joo.

Riikka: …lounaat on yhtä tärkeitä, joo. Ja sehän on tavallaan yksi tämän filosofia myöskin, että me pidetään huolta siitä meidän omasta hyvinvoinnista. Että kirjoittaminen nähdään ehkä välillä just semmoisena, että mä tarvitsen pitkän ajan ja semmoisen flowtilan, että voi saada asioita aikaiseksi. Ja sitten jäädäänkin siihen flowtilaan niin, että ei pidä yhtään taukoja ja huomaa, että on ihan puhki sitten, jossain kohtaa huomaan sen, vaikka päivän päätteeksi. Niin tämä kyllä tuo sitä rytmiä ja ehkä just sitä hyvinvointinäkökulmaa siihen tekemiseen. Tämä oli Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian ensimmäinen yhteinen retriitti. Ja me ei vielä tiedetä, että voidaanko me järjestää niitä tulevaisuudessakin. Mutta jos me päästään tekemään niitä tulevaisuudessa, niin miten te kehittäisitte tätä retriittiä? 

Janina: No jos mä aloitan tästä. Niin tuohon äsköiseen kommenttiin, mitä puhuttiin niistä tauoista, niin ne oli kivoja, lounas- ja kahvitauot. Ja sitten olihan siellä se asiantuntija, just alustus ja kaikki tämmöiset kyllä joo. Mutta mä kaipaisin vielä enemmän jotain semmoista, niin kuin vaikka niitä kunnon joogahetkiä sinne väliin tai jotain semmoisia. Just joku 10 minuutin ohjelma siihen, joku mikä irrottaa sut siitä. Ei pelkästään se, että istutaan kahvilla, koska itsekäänhän en kahvia juo, niin [naurahtaa] se on semmoinen, että siinä pitäisi olla jotain. Tai vaihtoehtoista ohjelmaa. Että jos sä haluat ottaa nokoset 10 minuuttia, jos sä haluat mennä ottaan jonkun liikuntatuokion, jos sä haluat istua siellä kahvilla. Niin olisi jotain tämmöistä ohjelmaa, niin se voisi tuoda niihin taukoihin kivaa lisää, että niissä olisi semmoista rakennetta, rakennettua ohjelmaa. 

Riikka: Kehollisuutta.

Janina: Niin, sitä. 

Riikka: Toi on hyvä. 

Sanni: Mulla oli ihan sama kommentti just niistä jostain, joku joogatauko. Sillein tietäisi, että okei, että täällä on tänään tulossa joskus kahdentoista ja yhden välillä joku puolen tunnin joogajuttu tai joku tämmöinen fyysinen kehollinen ohjelmatuokio. Tai sitten nyt mulla tuli mieleen sekin, että voisihan siellä olla just jostain työpajoista tuttua muunlaista työskentelyä osana myöskin sitä kirjoitusretriitin koko ohjelmaa. 

Riikka: Mitä te olitte mieltä siitä tilasta? Mehän oltiin itse asiassa liikuntatilassa, me oltiin pilatesstudion tiloissa. Ja siellä oli joogabolstereita ja -blokkeja. Ja kalusteet oli vanhoja ja ei ehkä kaikkein ergonomisimpia. Mutta te ainakin hyödynsitte tätä tilaa luovasti. Niin mitä te ajattelette tästä tilasta, että miten se tuki sitä teidän, tai tukiko se sitä teidän tekemistä? 

Sanni: Kyllä mun mielestä tuki hyvinkin. Ehkä siitä tuli se semmoinen joogatunnilla olon tunnelma [naurahtaa], vaikka sitä varsinaisesti ei nyt sitten ollutkaan. Mutta se oli kiva lisä siihen. 

Janina: Joo, se miljöö oli sinänsä just kiva, kun siinä oli se tavallaan studiotila, missä pystyi olemaan miten halusi, pöydän ääressä tai lattialla niin kuin me [naurahtaa] niitten välineitten kanssa. Ja sitten siinä oli se pieni tavallaan keittiö ja sitten ehkä semmoinen loungetila siinä. Niin se oli kiva semmoinen intiimi. Ja sitten siellä sai tehdä (mitä halusi) [epäselvää]. Mä olen itse just semmoinen ihminen, ketä istuu pöydällä, jos [naurahtaa] se on ok, sen tilaisuuden sallima. Että mä olen inhonnut aina sitä semmoista, että kaikki istuu rivissä pulpettien ääressä -tyyppistä. Vaan että pitäisi saada olla missä huvittaa ja missä asennossa vaan. Niin toi oli tosi mahtava, että me saatiin olla siellä niitten bolstereitten päällä makoilemassa lattialla ja kirjoitella siinä läppäreillä. 

Riikka: Se on kiva välillä, että ei tartte olla tavallaan siinä meidän semmoisessa normatiivisessa ympäristössä ja toimia sillein jotenkin, ei tartte miettiä sitä. Koska mehän oltiin myöskin sanottu ääneen retriitin vetäjinä, että saa käyttää ja täällä saa toimia vapaasti. Ja löydät semmoisen asennon ja paikan ja istuimen tai makuimen [naurahtaa], mikä tuntuu hyvältä. Niin se myöskin sallii tavallaan sen, että ne jotka halusi työskennellä pöydän ja tuo-, perinteisesti pöydän ääressä, niin pystyi sen tekemään. Mutta sitten oli myöskin niitä vaihtoehtoja. Että itsekin, kun olen myöskin tämmöisen kehotietoisen liikunnan ohjaaja toiselta ammatiltani, niin jotenkin koen, että se on tärkeetä. Mutta se täytyy aina sanoa jotenkin ääneen, että uskaltaa sitten tehdä ja olla jotenkin vapaammin. 

Sanni: Siihen tarvitaan aina lupa. 

Riikka: Nimenomaan. 

Sanni: Ja kehotus. 

Riikka: Me kerättiin palautetta retriitistä. Ja suurin osa osallistujista tai palautteenantajista, niin sanoi siellä, että ne suosittelisi tätä tällaista retriittiä kollegalle. Kenelle te suosittelisitte sitä, jos ajatellaan, että tehdään asiantuntijatekstejä?

Janina: Se on vaikea kysymys [naurahtaa]. Miten tarkkaan tässä pitää sanoa? Kenelle tahansa, ketä kirjoittaa jotain tekstiä, mistä pitää saada… Ehkä jos kirjoittaa jonkun tosi lyhyen blogitekstin, alle 500, niin ehkä sitten ei välttämättä tarvitse. Mutta heti jos on joku pitempi, niin kyllä mä sitten sanoisin, että ehdottomasti kannattaa mennä, jos on aikaa, niin tällaisille retriittityyppisille. 

Sanni: Kyllä mä sanoisin, että kenelle tahansa, joka kirjoittaa tai haluaisi kirjoittaa vaikka enemmän. Tai just niitä vaikka vähän vaativampia tekstejä tai jotain omassa työssä. Mutta sitten jostain syystä ei vaikka ole tullut kirjoittaneeksi. Jos ei vaikka tunnu, että olisi jotenkin siihen mandaatti tai tarpeeksi jotain osaamista tai muuta. Niin sitten tavallaan se, että tällaisen kautta voi tulla sellaista rohkeutta ja sitten myöskin ymmärrystä siitä, että ketä nämä muut tyypit on, jotka jotain kirjoittelee jossain nyt täällä ja sitten muulloin muualla. Ja sitten niille, jotka haluaa työstä sitä omaa kirjoitusääntä ja jotain kuulla tekniikoista. 

Riikka: Niin. Varsinkin jos siellä on myöskin sitten jotain tämmöistä alustusta tarjolla, niin sittenhän saa ihan sitä konkreettista siihenkin liittyvää tukea. Me ollaan korkeakouluissa töissä. Ja täällä uuden oppiminen on keskeistä riippumatta siitä, että ollaanko opiskelijoita vai henkilökuntaa. Ja mä ajattelen, että tämmöinen retriitti, ja itse asiassa kaikki meidän työtilanteet, on sellaisia, että me ollaan vertaisoppijoita. Mitä te olette oppinut tämän retriitin aikana toisiltanne? 

Sanni: No ainakin, että joku sellainen asia, mikä itselle voi olla tosi vaikea, niin voi ollakin sille toiselle ihan tosi helppo tai ainakin paljon helpompi ratkaista. Niin sitten, että ei kannata jäädä yksin loputtomiin pyörimään sen oman ongelmansa kanssa. Että tuollakin oli tämmöisiä, siellä kirjoitusretriitillä, konkreettisia tilanteita, missä mä en vaikka, että mä en vaan löydä jotain lähdettä johonkin ja se ei kerta kaikkiaan onnistu. Ja sitten Janina vaan, tittidii, löytää sen jostain [naurahduksia] tuosta noin kädenkäänteessä. Ehkä teillä on pääsy eri palveluihin tai ehkä mä en jotenkin vaan osannut [naurahtaa]. 

Janina: Joo, mä luulen, että se oli enemmänkin siitä, että mulla oli VPN päällä siinä, mä pääsin arkistoihin. 

Sanni: Just. Joo, mutta just se, että yhteiskirjoittamisen etuna on, ettei tarvitse olla yksin niiden kompastuskivien kanssa. Niin sitten se oli semmoinen oppi. 

Riikka: Niin ja yhteiskirjoittamistahan voi tehdä myöskin sillein, ettei ole koskaan samaan aikaan sen tekstin äärellä, niin retriitissä te olitte siinä samaan aikaan. Eli te saitte tavallaan sitä apua toisiltanne suoraan heti siinä tilanteessa eikä sillein, että lähetänpä viestin, että nyt mulla on ongelmia ja sitten toinen vastaa ehkä seuraavana päivänä tai kahden päivän päästä. 

Janina: Ja siis me ollaan tehty jotain tekstejä sillein, että me ollaan oltu Teamsin ääressä ja tehty sitä samaan aikaan. Mutta toi oli siltikin, se, että sä saat olla sen toisen ihmisen kanssa siinä fyysisesti vierekkäin ja oikeasti saat sen yhteyden periaatteessa vaan [naurahtaa] katsomalla sitä toista ja sillein, että hei nyt mulla tuli tämmöinen ajatus. Että se on jotenkin, se on kuitenkin ihan eriä kuin se, että toinen on siinä videokuvan päässä, kun se on siinä vieressä. 

Riikka: Teillä on vielä hanke meneillään ja jatkuu, niin teillä varmaan kirjoitushommatkin jatkuu. Ja sä Janina jo mainitsitkin, että teillä on tulossa. Mutta jos mietitään vähän sen ulkopuolella, että nyt te olette kirjoittanut artikkeleita yhdessä, niin mitä olisi semmoista uutta tähän yhteiskirjoittamiseen liittyen, mitä te haluaisitte kokeilla tulevaisuudessa?

Janina: No me tässä mietittiin tätä, no sanoit just, että ehkä tämän ulkopuolella, mutta hankkeeseen liittyen vielä pikkaisen, niin olisi, loppujulkaisuhan meidän pitää jossain vaiheessa tässä sitten ennen kuin vuosi on täynnä, niin tehdä. Niin me ollaan tätä tämmöistä yhteiskirjoittamista nyt lobattu sinne meidän tiimille, että me voitaisiin se tämmöinen isompi rykäisy tehdä isommalla tiimillä ja yhteiskirjoittaen jopa samassa fyysisessä tilassakin. Ja ottaa aikaa siihen vaikka joka viikko tai mikä se suunnitelma sitten tulee olemaankaan. Mutta että siirrettäisiin se yhdestä artikkelista semmoiseen isompaan kokonaisuuteen. 

Sanni: Joo, tämä. Ja sitten meillä on tässä samassa hankkeessa niin ikään, niin on tekeillä myöskin tällainen tutkimuksellinen artikkeli, että pyritään saamaan tällainen akateeminen paperi ulos. Ja tämä on mulle aika uutta. Tai sillein, että en ole niin paljon sellaista tehnyt. Ja sitten siellä just mä kirjoittelin niitä semmoisia pidemmän tähtäimen tavoitteita sen retriitin aikana itselleni vähän sillein kuuta taivaalta tavoitellen. Ja tämä oli kyllä yksi niistä. Ja sitten nyt se on tapahtumassa ainakin jollain tavalla. Ainakin toivottavasti. Mutta siihen liittyy yhteiskirjoittaminen vahvasti. 

Riikka: Tämä kuulostaa hyvältä. Ja itse asiassa jos puhutaan siitä artikkelikokoelmasta, niin sieltähän saattaa löytyä myöskin sitten sitä semmoista yhteistoimittamista. Eli jos teillä on sitten porukka, joka toimittaa sen koko kokoelman, joka tavallaan luo ne raamit ja katsoo, että on yhteneväistä, niin se on myöskin eri tason sitten yhteistyötä, mikä liittyy kuitenkin kirjoittamiseen. Niin kuulostaa siltä, että teillä tavallaan syvenee ja laajenee teidän yhteiskirjoittamisen taival. 

Sanni: Toivotaan näin. 

Janina: Niinpä. 

Riikka: Hei kiitos tosi paljon teille, että tulitte tänne juttelemaan mun kanssa.

[vauhdikasta elektronista musiikkia alkaa soimaan taustalla]

Janina: Joo, kiitos. Tämä oli tosi hauskaa [naurahtaa].

Sanni: Kiitos. 

Riikka: Haluan myös kiittää kollegaani Maija Merimaata Laureasta, joka on suunnitellut tämän jakson sisältöä mun kanssa. Ja ennen kaikkea kiitos teille kuulijoille. 

[vauhdikasta elektronista musiikkia]

Riikka: Tarinoita yhteiskirjoittamisesta -podcast on tehty Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian 3AMK-yhteistyönä. 

[Loppumusiikki]