Kirjoita ensin kirjoittajankammion ovi kiinni, sitten vasta ovi auki. Kun kirjoitat ensimmäistä versiota tekstistäsi, älä vielä näytä aikaansaannostasi kenellekään. Vastusta mielihalua tiukasti. Keskity visioosi ja varo ulkopuolisia kommentteja, niin kehuja kuin kriittisiä huomioita, jotka voivat viedä väärille raiteille. Kun sitten alat editoida tekstiäsi, lukijan huomioiminen taas on välttämätöntä. Valmistuessaan teksti joka tapauksessa irtoaa sinusta, lakkaa kuulumasta sinulle ja kuuluu sen sijaan lukijalle. Näin ohjeistaa tulevia romaanikirjailijoita Stephen King (2000) kirjoitusoppaiden klassikossaan Kirjoittamisesta – muistelmia leipätyöstä.
Asiantuntijatekstien kohdalla tilanne on tyypillisesti toinen. Asiantuntijatekstissä on harvemmin kyse vahvan itseilmaisun tavoittamisesta, itsensä avaamisesta taiteen palvelukseen. Artikkeli, hankejulkaisu ja muu asiantuntijayleisöä puhutteleva teksti onkin tärkeä kirjoittaa alusta asti ”ovi auki”, siis ottaen lukija aidosti ja tarkasti huomioon. ”Jos oletettu lukija ei ymmärrä tekstiä, tekstillä ei ole merkitystä”, kiteyttää akateemiseen viestintään opastava Kielijelppi-sivusto (Helsingin yliopisto).
Erilaiset vaiheet kuitenkin kuuluvat myös asiantuntijatekstin kirjoittamisprosessiin. Vaikka lukijan pitäisi visusti mielessä alusta asti, myös asiantuntijalle voi aluksi suositella itsekritiikin vaimentamista. Voit siis kirjoittaa tekstisi ensimmäiseen versioon juuri niin vaillinaisia, rikkonaisia tai polveilevia virkkeitä kuin haluat, vapaasti ja rohkeasti, viisastellen tai tyhmästi, miettimättä vielä kirjoitusasua. Voit käyttää värejä ja ylen määrin muita korostuksia. Voit lisätä marginaaliin huomautuksia ja muistutuksia: ”Selvitä!” ”Tarkista!” ”Kerro konkreettinen esimerkki!” Seuraavissa versioissa pääset kyllä karsimaan ja täydentämään, korjaamaan ja kaunistamaan, hankkimaan palautetta ja miettimään, miten sitä hyödynnät. Lähteet toki kannattaa heti merkitä sellaisella tarkkuudella, että tietojen täydentäminen myöhemmin on tuskatonta.
Kaiken kaikkiaan onnistuneen asiantuntijakirjoittamisen ytimessä on luopuminen ajatuksesta saada sanottavaansa ”yhdellä otolla purkkiin”. Tekstiä on hyvä lähestyä ongelmanratkaisuprosessina. Suomen kielen, kirjoittamisen ja pedagogiikan asiantuntijat Kniivilä, Lindblom-Ylänne ja Mäntynen (2017) näkevät tässä eron kokemattoman ja kokeneen kirjoittajan välillä. Kokemattomalle kirjoittaminen on tiedon toistamista. Kysymyksenasettelut eivät ole mielekkäitä ja tavoitteet jäävät täsmentämättä. Tekstiä kyllä syntyy, helpostikin, mutta lukijalle lopputulos näyttäytyy lähinnä joukkona lauseita, kappaleita ja asioita ilman punaista lankaa. Kokenut kirjoittaja puolestaan muokkaa tietoa. Kirjoittaminen voi olla hänelle hankalaa, mutta syynä on se, että siihen liittyy niin vahvaa suunnittelua ja tavoitteenasettelua, analysointia ja korjailua. Lukijalle lopputulos puolestaan näyttäytyy loogisena ja mietittynä. (Kniivilä, Lindblom-Ylänne ja Mäntynen 2017, 52–54.) Pohdin seuraavaksi asiantuntijatekstin kirjoittamisprosessia käyttäen esimerkkinä työtäni tämän artikkelisarjan parissa.
Yhden artikkelisarjan anatomia
Asiantuntijakirjoittajan sormet asettuvat näppäimistölle usein ulkoisista syistä: on esimerkiksi pyrittävä vaikuttamaan tai kehittämään, on raportoitava tuloksia tai täytettävä hankehakemuksen lupaukset. Tämän kirjoitussarjan alkusysäys oli kuitenkin pitkälti henkilökohtainen. Oli vuoden 2024 loppu ja kaikessa yksinkertaisuudessaan koin sisäistä tarvetta kirjoittaa. Tarve oli syntynyt kahtaalta: Metropolian uuden verkkomedian herättämästä innostuksesta ja toisaalta sanomisen halusta. Alkuun sanomisen haluni oli vahvaa mutta hahmotonta. Tiesin, että haluan kirjoittaa kirjoittamisesta omien kirjoittajan, opettajan ja toimittajan kokemusteni pohjalta. Ehkä jopa kiteyttää niistä jotain yleisempää.
Toisaalta lähtökohta oli, että teksteistäni pitäisi oikeasti olla hyötyä asiantuntijakirjoittajille. Kysymys ”Mitä haluan kirjoittaa?” täsmentyi pian kysymykseksi ”Mitä lukija tarvitsee?” Tähän perustaan pyrin palaamaan yhä uudelleen ja uudelleen.
Teksti puolestaan tarvitsee väylän lukijoiden luo. Idean sytyttyä keskustelin verkkomedian päätoimittajan kanssa siitä, olisiko visiollani kantovoimaa. Kun vihreä valo syttyi, lähdin luonnostelemaan sarjaa yksinkertaisimmalla mahdollisella tavalla: hahmotellen otsikoita ja haarukoiden sisältöjä ranskalaisin viivoin tekstitiedostossa. Käytän aina kirjoitusohjelman työpöytäversiota ja samaa fonttia, riviväliä ja sivuasettelua, johon silmäni on tottunut ja mieltynyt. Näin tunnen oloni kotoisaksi ja kaiketi koen jonkinlaista hallinnan tunnetta myös silloin, kun teksti on vielä kaaosvaiheessa.
Asiantuntijatekstin kirjoittaminen alkaakin jo kauan ennen alussa kuvaamaani tekstin ensiversion laatimista. Kukin tietysti toimikoon siinä makunsa mukaisesti – esimerkiksi mind map, yhden hengen aivoriihi (Kniivilä, Lindblom-Ylänne & Mäntynen 2017, 38), sopii monelle. Hyvä ajatus voi olla myös satsata oppimiseen ja muistiin kirjoittamalla vaihteen vuoksi käsin.
Suunnitteluvaiheessa tutustuin myös Metropolian uuden verkkomedian kirjoittajaohjeisiin sekä siihen, mitä verkkomediassa oli jo ehditty julkaista. Havaitsin mahdollisen sisällöllisen päällekkäisyyden, ja turhan työn välttämiseksi keskustelin jälleen päätoimittajan kanssa. Kirjoittajalla on siis hyvä olla visio ja päämäärätietoisuutta viedä sitä eteenpäin, mutta yhtä oleellista on yhteydenpito ajateltuun julkaisijaan. Selvitä siis julkaisijan antamat reunaehdot jo kirjoitusprosessin alussa. Nämä kysymykset voivat auttaa:
- Missä haluat, että tekstisi julkaistaan? Miten ja milloin? Keneen otat yhteyttä? Mitä tietoja julkaisija tarvitsee sinulta?
- Millaisia tekstejä tai niiden kokoelmia kyseinen julkaisija julkaisee? Onko se julkaissut jo jotain, joka liittyy aiheeseesi? Mitä? Mitä taas vielä ei ole julkaistu?
- Millainen on kyseisen julkaisijan julkaisuprosessi? Millaisia ohjeita sinun on noudatettava? Ota huomioon, että julkaisijoita koskevat erilaiset lainsäädännölliset reunaehdot, joista julkaisija ei voi joustaa. Millaisia sopimuksia täytyy tehdä? Miten paljon aikaa julkaisija tarvitsee oman roolinsa hoitamiseen?
Tieteellisessä kirjoittamisessa ajattelu, lukeminen ja kirjoittaminen kietoutuvat tiiviisti yhteen (Kniivilä, Lindblom-Ylänne & Mäntynen 2017, 29), ja sama pätee asiantuntijateksteihin. Samalla, kun kävin artikkelisarjastani taustakeskustelua ja hahmottelin sarjan luurankoa, hain siis taustatietoa. Selasin omia kirjahyllyjäni, kävin kirjastossa ja tallensin verkko-osumia kirjanmerkeiksi selaimeen. Tiedonhankintani ei ollut tieteellisessä mielessä systemaattista mutta pyrin oleellisen ja tavoitteen kannalta tarpeellisen tiedon äärelle. Lähestymistapaani voisi ehkäpä kutsua umpipragmaattiseksi: Suunnitteluvaiheessa pyrin muodostamaan yleiskuvan ilmiöstä ja asiasta tukeutumalla hallittavaan määrään asiaankuuluvia ”päälähteitä”. Myöhemmin, kun suunta kirkastui, mahdolliseksi tuli eriytyneempi, yksityiskohtaisempi tiedonhaku.
Suunnitteluvaiheesta eri versioihin
Yleisesti ottaen kaikkea kirjoittamista helpottaa valtavasti, jos tietää, mitä aikoo ja haluaa sanoa. Toisaalta moni asiantuntijakirjoittaja nimenomaan ajattelee kirjoittamalla – tekstin kova ydin siis kehittyy sitä mukaa, kun sanoja ilmestyy näytölle. Suunnitteluvaiheeseen on hyvä satsata aikaa ja vaivaa, mutta ennemmin tai myöhemmin asiantuntijakirjoittaja onkin pisteessä, jota on kuvattu ”takapuolen pistämiseksi penkkiin” ja pikemminkin ”perspiraatioksi kuin inspiraatioksi”. On siis tartuttava toimeen. Jos ensimmäisen version kirjoittaminen tuntuu vaikealta, tarjolla on monia tekniikoita, kuten:
- kuutiointi, jossa asiaa tarkastellaan kuudesta näkökulmasta: kuvaillen, vertaillen, yhdistellen, soveltaen, analysoiden sekä arvioiden hyviä ja huonoja puolia
- pakkokirjoittaminen, jossa kirjoitetaan ennalta päätetty aika pysähtymättä miettimään mitään
- Pomodoro-tekniikka, jossa työskentelyrupeamia ja taukoja rytmitetään etukäteissuunnitelman mukaan tyyliin 25 minuuttia kirjoittamista ja viiden minuutin tauko (Kniivilä, Lindblom-Ylänne & Mäntynen 2017, 38–44).
On hyvä myös tunnistaa, mihin aikaan päivästä on kirjoittajana parhaimmillaan, ja varata häiriöttömän työskentelyn jaksoja suoraan kalenteriin. Sitten vaan kurinalaisesti tietokoneen ilmoitukset pois päältä, puhelin hiljaiselle tai ainakin värinälle, ehkä musiikki soimaan kuulokkeisiin! Pari tuntia kirjoittamiselle pyhitettyä aikaa on jo parempi kuin vartti – kertoohan moni ammattikirjailijakin, että kokonaisesta työpäivästä yli puolet voi kulua haahuiluun, jonka jälkeen vasta on mahdollista kirjoittaa keskittyneesti, laadukkaasti ja tuotteliaasti (ks. esim. Andersson 2002). Ja toisaalta kymmenen minuuttiakin on parempi kuin ei mitään! Kirjoittajakouluttaja Nicole Janz (2024) on kuvannut hyvin, miten kirjoittamisen eri vaiheet voidaan jakaa pieniin palasiin niin, että lyhytkin työskentely vie kohti tavoitetta. Silloin jarruttava ajatus “Tänään minulla ei ole aikaa kirjoittaa” vaihtuu tuotteliaaksi “Tänään käytän kirjoitusprojektiini ainakin 10 minuuttia” -ajatukseksi. (Janz 2024.)
Rohkenen väittää, että esimerkiksi ammattikorkeakouluympäristössä ajankäyttö voi kuitenkin olla yksi kirjoittajan suurimmista haasteista. Esimerkiksi hankkeissa tekstejä voi usein tehdä tuntityönä, mutta muuten artikkelille tai raportille varattu työaika voi olla dramaattisesti alakanttiin tai kirjoittaminen voi olla suoranaista harrastustoimintaa. Joskus tilannetta voi onneksi miettiä luovasti: jos omia tekstejä hyödyntää esimerkiksi opetustyössä, kirjoittamista on mahdollista ajatella myös osana opetuksen suunnittelua ja kehittämistä.
Kun asiantuntijatekstin kirjoittamisprosessia ajattelee vaiheina, kyse ei ole siitä, että tekstiä tulisi työstää kaksi tai kolme kertaa suoraviivaisesti alusta loppuun. Muokkausvaihe on kokonaisvaltaista tekstin kehittämistä, joka on yhtä lailla varsinaista kirjoitustyötä kuin raakaversion kirjoittaminenkin (Kniivilä, Lindblom-Ylänne & Mäntynen 2017, 45). Tämänkin sarjan artikkeleita on työstetty monin tavoin niin, että yhdessä kohdassa teksti on voinut kypsyä nopeasti, toisessa pysyä viime metreille asti luonnoksen luonnoksena. Olen siirrellyt kappaleita, kirkastanut pääajatuksia, poistanut ja lisännyt, hionut sidosteisuutta. Hiljalleen muokkaaminen on muuttunut viimeistelyksi, jossa olen pyrkinyt havaitsemaan toistot ja maneerit, hionut kieltä ja tarkistanut viittaustekniikkaa.
Kaiken kaikkiaan artikkelien ja koko sarjan sisältö on tarkentunut hitaasti, askel askeleelta. Esimerkiksi aihe, josta lähdin liikkeelle ja josta piti tulla ensimmäisen artikkelin ydinsisältö, päätyi lopulta osaksi tätä viimeistä artikkelia, juuri tähän kohtaan, jossa olemme juuri nyt. Keskitytään siis lopuksi otsikointiin.
Otsikot kirjoittajan työkaluna
Otsikko on tekstin antama lupaus. Kun mietit tekstillesi otsikkoa, mietit samalla tekstisi tavoitetta ja ydinviestiä. Se ei ole pikkujuttu! Anna tekstillesi siis jo suunnitteluvaiheessa työnimi. Hio sitä vihoviimeiseen hetkeen asti. Lopullisen otsikon pitää kertoa lukijalle, mistä tekstissä on kysymys. Otsikon tulee siis vastata kirjoituksen sisältöä, mutta lisäksi sen tulee auttaa lukijaa tekstin merkityksen tulkitsemisessa. Siinä mielessä otsikko on aina myös avain. Hyvä otsikko suuntaa lukijan huomion ydinviestiin, jolloin lukija voi ylipäätään valita, lukeeko tekstin vai ei.
Kuten STT Viestintäpalveluiden kehitysjohtaja Olli Vesala (2022) on kuvannut, verkkoon siirtyneessä mediassa kilpaillaan tiukasti lukijoiden ajasta. Media testaa otsikoita lukijoillaan ja sorvaa otsikoita nopeasti uudenlaisiksi. (Vesala 2022.) Asiantuntijakirjoittajalla taas on yleensä vain yksi mahdollisuus onnistua. Onnistunutta otsikkoa voi jäljittää esimerkiksi näiden vinkkien avulla:
- Otsikointi on taiteilemista tarkkuuden ja lyhyyden välillä. Joudut varmasti jättämään jotain pois, joten tiivistä rohkeasti oleelliseen. Toisaalta varo ympäripyöreyttä. Jos nostat otsikkoon ”uudet näkökulmat” tai ”kehittämisen” mutta et kerro, onko kyse luovasta alasta, viherseinistä vai liiketalouden pedagogiikasta, lukijalla ei oikein ole mitään, mihin kiinnittyä.
- Otsikko kuuluu vihjeisiin, joiden avulla lukija päättelee, mitä on odotettavissa (Hiidenmaa 2018). Tavoittele otsikkoa, joka on merkityksellinen lukijalle. Muista, että lukijalle tärkeä asia voi aivan muuta kuin sinulle ja organisaatiollesi oleellinen painotus.
- Otsikolle sokeutuu helposti. Varo tahatonta toistoa. Poista toisteisuus (”asukkaiden asuminen” ja ”toimintaympäristön toiminta”) ja karsi genetiivijonot (”palvelujärjestelmien kehittämisen suuntaviivojen selvittämisen perusteet”). Pidä etäisyyttä konsulttikieleen. Vältä kikkailevia uudissanoja, vaikka he olisivat organisaatiossasi suuressa suosiossa.
- Kun kirjoitat artikkelia kokoelmaan, keskustele otsikoinnista toimittajien kanssa. Ihannetapauksessa artikkelikokoelman nimi kertoo sisällön kokonaisuuden, ja kukin artikkeliotsikko paljastaa siitä yhden ulottuvuuden tai näkökulman. Jos kyse on esimerkiksi osallisuudesta, kaksikielisyydestä tai TKI-kumppanuudesta, se pitää kertoa kokoelman nimessä. Pääkäsite ei sitten enää toistu jokaisen artikkelin otsikossa. Toisaalta artikkelien otsikoiden tulee olla ymmärrettävissä kokoelman nimen valossa. Jokainen artikkeli kertoo enemmän siitä, mitä kokoelman nimi lupaa.
- Vältä liioittelua ja nokkeluutta. Mutkattomuus on raikasta. Hyvä otsikko auttaa myös löydettävyydessä niin tietokannoissa kuin verkon hakukoneissa. (Ks. lisää esim. Vesala 2022; Moilanen 2012; Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2003; Kniivilä, Lindblom-Ylänne & Mäntynen 2017, 75–76.)
Väliotsikot, esimerkiksi pää- ja alalukujen otsikot, jakavat ja rytmittävät itse tekstiä. Lukijalle ne näyttävät tekstin etenemisen, logiikan ja rakenteen. Kirjoittamisvaiheissa väliotsikot ovat kirjoittajalle tärkeä väline täsmälleen samasta syystä. Otsikointia miettimällä kirjoittaja on tekstin jäsennyksen äärellä, pohtimassa asioiden rinnasteisuutta ja alisteisuutta ja niiden saamaa painoarvoa (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2003). On tekstejä, joihin sopii klassinen akateeminen väliotsikointi johdannosta teoreettisiin lähtökohtiin ja menetelmiin, tuloksista johtopäätöksiin ja pohdintaan. Monissa muissa tilanteissa taas tekstin houkuttelevuutta lisää tyystin toisenlainen ote, rohkea sisällöstä käsin nouseva otsikointi, joka hyödyntää esimerkiksi kysymyksiä ja verbejä.
Myös väliotsikoiden määrä on sidoksissa tilanteeseen ja tekstilajiin. Verkkotekstiin kannattaa usein lisätä muutama väliotsikko vielä senkin jälkeen, kun itse ajattelisi niiden riittävän. Niin minäkin olen tämän sarjan artikkeleissa tehnyt toimittajien rohkaisemana. Tutkimusraportissa taas liian tiheä otsikointi tekee tekstistä pirstaleisen.
Kirjoittamisen tuska ja riemu
On hyvä pitää mielessä, että kirjoittaminen on yksi ihmisen vaativimmista ja monimutkaisimmista taidoista (Kniivilä, Lindblom-Ylänne & Mäntynen 2017, 17). Asiantuntijakirjoittaja työskentelee lisäksi usein työympäristössä, jossa aikapaineet ja asioiden kompleksisuus eivät ainakaan vähene. Onko kirjoittamisesta kuitenkin mahdollista nauttia?
Kirjallisuudentutkija, semiootikko Roland Barthes (1993) on kuvannut mieleenpainuvasti – joskin hetkittäin kohtuuttoman hämärin sanakääntein – lukemiseen liittyviä mielihyvän ja nautinnon tunteita. Barthesin mukaan konventionaalinen, yksinkertainen teksti voi tuottaa lukijalle mielihyvää, kun taas epäsovinnainen ja monimerkityksellinen, lukijalta voimakasta tulkintatyötä vaativa teksti tuottaa nautintoa, joka on suorastaan ekstaattista. (Barthes 1993, ks. myös Tieteen termipankki: tekstin mielihyvä 2014.) Hankesuunnitelmaa tai artikkelia naputteleva asiantuntijakirjoittaja tuskin tavoittelee tekstisuhteeltaan varsinaista ekstaasia, mutta varmastikin kirjoittamisesta on mahdollista pitää. Viestinnän asiantuntija Anna Hermiö (2019) on kuvannut hyvin, että asiantuntijan kokema kirjoittamisen tukaluus voi liittyä ajatukseen siitä, että on jo hyvä, valmis kirjoittaja. Esimerkiksi uusi tekstilaji voi tällaisessa tilanteessa näyttäytyä uhkana niin, ettei tekstiä synny ja kirjoittaminen muuttuu vastenmieliseksi. Ratkaisuna Hermiö viittaa kauniisti luopumisen merkitykseen. Jos pystyy asemoitumaan pikemminkin oppijaksi kuin kaiken tietäväksi taituriksi, kirjoittaminen alkaa taas näyttäytyä löytöretkenä, joka tarjoaa uusia aiheita, uusia näkökulmia ja uusia sanomisen tapoja. Käsitys kirjoittamisesta voi monipuolistua ja samalla ikään kuin keventyä. (Hermiö 2019.)
Parhaimmillaan kirjoittaminen voi tuottaa flow’n, virtauskokemuksen, jossa teksti syntyy kuin itsestään. Tällaisessa äärimmäisen ja kirkkaan keskittymisen tilassa lähdekirjallisuudenkin käyttö voi äkisti muuttua: lähteitä silmäillessään tietää välittömästi, mitä asioita niistä tarvitsee ja mitä ei. Kirjoittamisen virtauskokemukset edellyttävät usein ponnistelua ja haasteisiin tarttumista mutta tuovat nautintoa ja iloa ja vahvistavat motivaatiota (Kniivilä, Lindblom-Ylänne & Mäntynen 2017, 45–46). Väitän, että kirjoittamisen tuoma riemu lisää asiantuntijankin kohdalla pystyvyyden tunteita ja suorastaan vahvistaa identiteettiä.
Lähteet
Andersson, C. 2002. Luova mieli. Kirjoittamisen vimma ja vastus. Suom. Helsinki: Kirjapaja.
Barthes, Ronald 1993 (orig. 1973). Tekstin hurma. Suom. Raija Sironen. Tampere: Vastapaino.
Helsingin yliopisto. Kielijelppi. Jelppiä akateemiseen viestintään. Ensin lukija. https://blogs.helsinki.fi/kielijelppi/ensin-lukija/ Viitattu 24.3.2025.
Hermiö, Anna 2019. Kirjoittamisen riemu voi löytyä hyvin yksinkertaisella tavalla. eSignals. Haaga-Helia. https://esignals.fi/kategoria/viestinta-ja-markkinointi/kirjoittamisen-riemu-voi-loytya-hyvin-yksinkertaisella-tavalla/ Viitattu 25.3.2025.
Hiidenmaa, P. 2018. Tekijä ja lukija tietokirjan kynnysteksteissä. Teoksessa Rahtu, T., Shore, S. & Virtanen, M. T. (toim.) Kirjoitettu vuorovaikutus. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 80–115.
Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 2003. Tutki ja kirjoita. 11. painos. Helsinki: Tammi.
Janz, N. 2024. Discover the Power of 10-Minute Writing Sessions. https://nicolejanz.com/discover-the-power-of-10-minute-writing-sessions-to-overcome-block/ Viitattu 3.5.2025.
King, S. 2000. Kirjoittamisesta. Muistelmia leipätyöstä. Suom. Ilkka Rekiaro. Helsinki: Tammi.
Kniivilä, S., Lindblom-Ylänne, S. & Mäntynen, A. 2017. Tiede ja teksti. Tehoa ja taitoa kirjoittamiseen. Helsinki: Gaudeamus.
Moilanen, R. 2012. Otsikot ojennukseen. Oikeinkirjoitus ja kielioppi. Kielikello. https://kielikello.fi/otsikot-ojennukseen/ Viitattu 10.11.2024.
Tieteen termipankki: tekstin mielihyvä 2014. Helsingin yliopisto. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:tekstin_mielihyv%C3%A4 Viitattu 25.3.2025.
Vesala, O. 2022. Täydellinen juttu menee hukkaan ilman hyvää otsikkoa. STT Viestintäpalvelut. https://www.viestintapalvelut.fi/blogi/5-vinkkia-nain-kirjoitat-hyvan-otsikon Viitattu 25.3.2025.
Kirjoittaja
-
Marianne Roivas
Lehtori, Metropolia AmmattikorkeakouluFT Marianne Roivas on pitkään ollut mukana Metropolia AMK:n julkaisutoiminnassa erilaisissa rooleissa.
Tutustu tekijään