Jakso 9: Toimittajan vastuu kokonaisuudesta

[Alkumusiikki, musiikki vaimenee taustalle]

Riikka Wallin: Tervetuloa kuulemaan tarinoita yhteiskirjoittamisesta. Keskustelemme vieraidemme kanssa siitä, mitä yhdessä kirjoittaminen antaa ja miksi sitä kannattaa tehdä. Pohdimme myös yhteistyön kiperiä tilanteita. Minä olen Metropolian julkaisuasiantuntija Riikka Wallin ja luotsaan näitä keskusteluja.

[musiikki vaimenee]

Riikka: Tänään mulla on mukana kaksi läheistä kollegaa keskustelemassa mun kanssa kirjojen toimittamisesta. Tervetuloa julkaisusuunnittelija Maija Merimaa Laureasta.

Maija Merimaa: Moi.

Riikka: Ja TKI-hankeviestinnän asiantuntija Milla Åman Kyyrö Metropoliasta.

Milla Åman Kyyrö: Moikka.

Riikka: Me ollaan yhdessä toimitettu hankeviestintää käsitteleviä teoksia kaksikin kappaletta. Hankeviestinnän käsikirja, joka ilmestyi vuonna 2021 ja Vastuullinen hankeviestintä, joka ilmestyi 2024. Ja näiden toimitustyöhön on meidän lisäksi osallistuneet viestinnän asiantuntijat Anna Hermiö sekä Marianne Wegmüller Haaga-Heliasta. Anna oli mukana molemmissa ja Marianne oli siinä ensimmäisessä. Mikä tietä motivoi tekemään yhteistyötä juuri hankeviestinnän aihepiiristä? Haluatko Milla aloittaa?

Milla: Voin aloittaa. Tämähän on tietysti semmoinen asia, kun viestintä on aika laaja juttu, niin sitten viestintää tehdään aika lailla kaikissa ammattikorkeakouluissa ja kaikissa hankkeissa. Niin on aika luontaista sitten ajatella, että meillä voi olla yhtenäisiä kysymyksiä, joita me halutaan käsitellä. Ja sillä tavallahan tämä on aika luonteva osa sitä yhteistyötä ja toisaalta sitten myös sen hankeviestinnän kehittämistä, kun päästään yhdessä ajattelemaan ja ihmettelemään, että mikä siellä on tärkeetä. Näin mä näen, että meidän kannattaa tehdä yhteistyötä yhteisistä asioista, eikä vaan jokainen organisaatio yksinään sitten olla siellä pohdiskelemassa, koska teemme yhteistyötä monissa muissakin aiheissa.

Riikka: Mitäs Maija sä olet mieltä?

Maija: Joo, mä olen tuosta yhteistyön järkevyydestä aivan samaa mieltä Millan kanssa, eli nämä teemat on yhteisiä. Ja mä tiesin, että meillä Laureassa on huikeasti osaamista hankeviestinnän käytänteistä ja myös huikeasti kysymyksiä. Ja uskon, että se sama tilanne on myös Metropoliassa ja Haaga-Heliassa. Ja sitten tuntui siltä, että olisi hyvä saada näitä hyviä käytänteitä laajemmin jakoon.

Riikka: Ja itse asiassa meillähän myöskin alkoi siinä samassa syssyssä, kun me ruvettiin ekaa kirjaa tekemään yhdessä, niin semmoinen tiiviimpi yhteistyö julkaisemiseen liittyen. Niin mun mielestä ainakin tämä toimi tosi hyvin semmoisena projektina, jonka kautta me päästiin alkuun ja oikeastaan syventämään sitä yhteistyötä, mutta myöskin oppimaan toisiltamme ja toisistamme, tutustumaan toisiimme paremmin. Ja mun mielestä tämä on ollut yksi avain siihen, että meillä on oikeasti syntynyt aika syvällinenkin yhteistyösuhde julkaisemista tukevien ihmisten välillä meidän organisaatioissa.

Maija: Komppaan Riikkaa.

Riikka: Ja yksi asia, mikä mun mielestä oli kanssa aika iso motivaatio siellä taustalla, oli se, että meillä ei ollut silloin olemassa suomeksi kirjallista materiaalia hankeviestinnästä. Ja mun mielestä sitä myöskin tarvittiin meillä kentällä. Mutta oliko teillä jotain muita ajatuksia, että miksi te halusitte lähteä tekemään just yhteistä kirjaa sen lisäksi, että tavallaan haluttiin tehdä tätä hankeviestintää näkyväksi teemana?

Maija: No mä olen toimittanut useampia kirjoja ja yksin toimittaminen on aika tylsää ja raskasta. Se helpottuu hirvittävästi, jos pystyy vaihtamaan ajatuksia muiden kanssa. Ja tässä tapauksessa tuntui siltä, että luontevimmat kumppanit olisivat kumppaniammattikorkeakouluista eikä oman talon sisältä, vaikka sieltäkin varmasti olisi hyviä henkilöitä tähän löytynyt.

Riikka: Ja aika hyvin mun mielestä meillä meni, koska me kuitenkin valittiin myöskin, että me halutaan jatkaa [naurahtaa] yhteistyötä ja tehdä toinen syventävä kirja, joka sitten jatkoi jotenkin sitä perusasiaa. Eli Hankeviestinnän käsikirjahan oli semmoinen perusopus, siellä on paljon tietoa siitä, että mitä käytännössä kannattaa tehdä tai miten asioita voi ratkaista tai muuta. Ja sitten Vastuullinen hankeviestintä -kirja pureutuu vastuullisuuskysymyksiin, etiikkaan moninaisuuteen, kaikkeen siihen kirjoon, mitä se vastuullisuus tuo mukanaan siihen viestinnän toteuttamiseen. Mutta mä olen ainakin tykännyt tehdä yhdessä teidän kanssa. Ja siksi se oli mun mielestä luontevaa myöskin, kun lähdettiin miettimään, että tekisikö jatkoa, että tehdään jatkoa edelleen yhdessä.

Maija: Tämä on ollut hienoa ja ajatuksia on voinut pallotella, kyseenalaistaa, vaihtaa. Varmasti rikkaammat teokset kuin mitä keneltäkään meistä olisi yksin syntynyt.

Milla: Täysin samaa mieltä. Ja siinä pääsee sitten toisaalta toteamaan, että tässähän on tullut luotua ehkä tämmöisiä klassikkoteoksia, joita sitten meidän taloissamme hankkeita toteuttavat ihmiset ovat ihan kiitelleet jälkikäteen. Eli kyllä kannatti lähteä yhteistyöhön, niin saatiin varmaan triplasti parempaa kuin pelkästään yhden tahon tekemänä.

Riikka: Me ollaan varmaan tunnettu kaikkein parhaiten, jos ajattelee koko sitä tekijäporukkaa, eli me toimittajat toisemme. Näissä mukana on ollut kymmeniä kirjoittajia ja vain aihe ja tämä teema on oikeastaan yhdistänyt heitä. Tai heillä on ollut yksi tietty näkökulma tähän aiheeseen tai teemaan. Kirjoittajat on ollut ainakin suurimmaksi osaksi toisilleen ihan tuntemattomia. Mitä teidän mielestä tämä tarkoittaa tai mitä se tuo mukanaan siihen kirjan toimitustyöhön, että ei tehdä tavallaan sellaisella porukalla, jotka tuntee toisensa ennestään kokonaisuudessaan?

Milla: Mun oma kokemus on ollut sellainen, että kyllähän se vie vähän enemmän valmisteluaikaa. Koska on tärkeää, että me päästämme kaikilta kirjoittajilta tavallaan sen heidän oman sisältönsä luontevasti esiin. Mutta tarvitaan niitä tiettyjä raameja, jotta niistä sisällöistä tulee jollain tavalla yhtäläisiä. Ja sitten tietysti tässä on monta prosessia, joissa te julkaisuasiantuntijat näette teknisemmin sen. Että oma rooli näissä on ollut enemmän sisältöasiantuntija. Ja siellä kyllä sitten on päästy myös siihen tilanteeseen, että on ollut mielenkiintoista tutustua uusiin henkilöihin ja käydä ihan kirjoittajien kesken, jos on yhteiskirjoittanut artikkelia, niin sitä keskustelua, että miten me oikeastaan nähdään se teema, josta se artikkeli on syntymässä. Ja siellä onkin voinut olla eri organisaatiossa vähän erilaisia käsityksiä, että mitä tämä asia tarkoittaa meillä. Ja sitten on lähdetty semmoisiin kehittäviin yhteisiin keskusteluihin, joissa on pyritty löytämään sellainen jonkinlainen yhteisymmärrys siitä, että mitä me halutaan tästä lukijoille kertoa. Tässä on ollut hyvin syventävää ja kasvattavaa prosessia, että joutuu välillä myös luopumaan niistä omista tiukoista näkemyksistä ja pääsee avartamaan sitä ajatteluaan.

Maija: Ja mun mielestä tämä vaatii luottamusta, tämä vaatii luottamusta siihen, että toimittajat tekevät työnsä, pitävät kokonaisuutta kasassa. Toimittajien pitää luottaa toisiinsa ja kirjoittajien toimittajiin. Ja toimittajien pitää myös luottaa kirjoittajiin ja lähteä siitä, että tässä puhutaan nimenomaan niistä asioista, kaikki haluavat sen asian saada mahdollisimman hyvin esille. Ja jos asia ymmärretään eri tavoin, niin voidaan luoda keskustelemalla sitä yhteistä ymmärrystä. Eli luottamusta siihen, että toisten näkemykset ovat arvokkaita ja kaikki tekevät parastaan.

Riikka: Mun mielestä toi kuulostaa sillein ihan loogiselta, että tavallaan jotta pystyy tekemään [naurahtaa] yhteistyötä, niin pitää olla luotto siihen, että jokaisella on annettavaa ja jokainen myöskin antaa sitä, mitä hänellä on annettavaa. Ja sitten mä jotenkin ajattelen, että sen lisäksi, että on tähän sisältöön ja tuohon liittyvää, niin mä ajattelen, että kirjoittajilla pitää olla luotto siihen, että joku ohjaa sitä prosessia. Eli sen lisäksi, että mietitään sitä sisältöä, niin joku pitää langat käsissä sen prosessin osalta ja avaa sitä, että mitä kirjoittajilta odotetaan missäkin kohtaa, mikä tämän työn aikajänne on, mihin kirjoittaja sitoutuu, ja siitäkin voidaan käydä yhteistä keskustelua. Ja sittenhän me kaikki tiedetään, että [pieni naurahdus] tapahtuu mitä tapahtuu, meillä on suunnitelma, kaikki ei pysy aina aikatauluissaan. Ei välttämättä toimittajat pysy aina aikatauluissaan tai tulee joku yllättävä lisäjuttu, mikä aiheuttaa vähän jotain lisätyötä. Tai sitten joku kirjoittaja ei vaan pysty siinä annetussa raamissa toimittamaan tekstiään. Ja sitten niitä asioita pähkäillään, että miten me nyt tämä saadaan sitten kuitenkin kasaan siinä sen prosessin aikana. Mutta ehkä semmoinen asia, mitä olisi mielenkiintoista myöskin pohtia teidän kanssa, on, kun me tehdään tämmöistä artikkelikokoelmaa, missä on oikeasti kymmeniä kirjoittajia, niin eri kirjoittajathan kirjoittaa tosi eri tyylisiä tekstejä. Niin miten me pystytään vaalimaan sitä yhteneväisyyttä siinä kokoelmassa, mutta samalla luoda tilaa sen kirjoittajan omalle äänelle?

Maija: No yksi tapa on tietenkin katsoa otsikoita. Että vaikka tyyli olisi kirjava, niin otsikoissa olisi jollain määrin yhdenmukainen linja. Tyyliin voi myös ohjeistaa ohjeistamalla vaikka aloittamaan jokaisen artikkelin ingressillä ja neuvomalla väliotsikoiden käytöstä. Kauhean henkilökohtaiseen sävyyn on vaikea puuttua.

Milla: Näin on. Ihan samaa mieltä kuin Maija tässä hyvin jo kuvasi, että tietynlaiset raamit täytyy olla, ja sitten hieman täytyy luovuudelle tai sille kirjoittajan omalle tyylille antaa tilaa. Mutta yhtä lailla sitä yhtenäisyyttä tuo sitten tietysti se, että esimerkiksi terminologia toistuu eri artikkeleissa, ja siihen toimittajat sitten voivat vaikuttaa. Että jos päätetään, että puhumme hankeviestinnästä ja siihen liittyvistä asioista, niin siellä sitten käytetään samoja sanastoja. Ja niitä voi toimittaja sitten myös vaihtaa joissain artikkeleissa, jos tuntuu, että tämä kyseinen kirjoittaja on hieman erityylisesti käyttänyt sanastoa, joka tähän aiheeseen liittyy. Niin tuohan se sitten sitä yhtenäisyyttä. Ja mun mielestä on tosi hyvä aina muistuttaa myös niitä kirjoittajia siitä, että ajattele kenelle kirjoitat. Eli ajatellaan lukijaa. Ja silloin sieltä omasta tyylistä pääsee ehkä hieman ulos, kun muistaa sen, että en kirjoita tässä nyt vain itselleni, vaan nimenomaan lukijalle.

Riikka: Joo. Ja siis mehän ollaan sisäisestikin käyty semmoisia vääntöjä välillä siitä, että millä tyylillä me kirjoitetaan. Että mähän olen itse semmoinen, että mä tykkään siitä, että kirjoittajan oma ääni kuuluu ja se voi olla sillein ihan minämuodossa tai että ”tutkin tätä asiaa”. Ja toiset meistä on enemmän semmoisen passiivin ja semmoisen perinteisen mielikuvan mukaisen asiantuntijatekstin ystäviä. Niin nämä on ainakin ollut mulle semmoisia hedelmällisiä keskusteluja. Ja sillein mun mielestä ehkä ikuisuuskeskusteluja, että [naurahtaa] eihän me koskaan näistä päästä yhteisymmärrykseen. Mutta ollaan me aina päästy yhteisymmärrykseen siitä, että mimmoista palautetta me esimerkiksi annetaan kirjoittajille mistäkin artikkelista tämän asian suhteen. Eikö vaan?

Maija: Kyllä, näin on ollut. Ja oma ääni saa kuulua ja tyylit saavat olla jonkun verran vaihtelevia, kunhan toi terminologia on kunnossa. Ja kyllä meillä taisi tässä jälkimmäisessä kokoelmassa käydä niin, että me todettiin yhdestä artikkelista, että tyyli poikkeaa niin paljon kokoelmasta, että tarjotkaa sitä mieluummin jonkun meistä verkkolehteen. Että hyvä teksi oli, mutta ei vain istunut kokonaisuuteen.

Riikka: Niin ja tämäkin on mun mielestä sitä vastuullista toimitustyötä, että sitten pystyy sanomaan, että hei, että tämä on tosi hyvä, mutta tämä ei istu tähän kokonaisuuteen, löydetään sille toinen, parempi julkaisupaikka, missä se pääsee oikeuksiinsa sitten se teksti.

Milla: Ehdottomasti. Ja siinä tärkeää onkin se, että kirjoittajaa ei lannisteta. Se on toimittajan tehtävä mun mielestä, kun käydään vuoropuhelua kirjoittajan kanssa ja annetaan palautetta tai ehdotuksia, että miten sitä tekstiä voidaan korjata, niin aina meillä toimittajilla on se vastuu, että pidetään se kirjoitusinto yllä, vaikka joutuisi antamaankin tämmöisen tietyllä tavalla tyrmäävän palautteen, että ei me haluta nyt tätä sun tekstiä juuri tähän kokonaisuuteen, koska se ei vain istu.

Riikka: Meillähän oli ekaan kokoelmaan avoin kutsu meidän omista organisaatioista, ja sitten toiseen me kutsuttiin täsmällisesti eri aiheista asiantuntijoita mukaan. Niin miten te ajattelette, että tällainen vaikuttaa siihen kokonaisuuden luomiseen?

Maija: No ainakin ensimmäisessä meidän täytyi sitten katsoa sitä enemmän, että mistä kaikesta on tullut tekstejä ja kirjoittaa aika monta artikkelia myös täydentämään puuttuvia näkökulmia, jotka oli meidän mielestä tärkeä saada mukaan. Toisessa ehkä oli kokonaisuus alusta asti hallitumpi. Mutta en mä sano, että kumpikaan tapa olisi ollut huono tai toinen olisi ollut toista parempi. Ensimmäiseen tuli myös sellaisia näkökulmia, joita me ei oltaisi sitten itse taas osattu huomioida.

Milla: Sinänsä tämä on juuri näin kuin Maija sanoi, että molemmat tavat toimivat. Oletan, ja saatte olla täysin eri mieltäkin, mutta se, että jos mielessä on tarkkaan jo kirjan teema ja sisällysluettelo, mitä siihen halutaan, niin on tehokkaampaa, jos me tiedämme keneltä pyydetään niitä artikkeleja. Ja se on sillä lailla suoraviivaisempaa. Mutta siinä on sitten juuri se haavoittuvuus, kuten Maija sanoit, että me emme välttämättä ole tunnistaneet aivan kaikkia niitä aiheita, joita sen kirjan teeman alle voisi mahtua. Mutta oli mielenkiintoista olla mukana molemmissa prosesseissa, koska niissä varmasti on vahvuudet ja heikkoudet kummassakin.

Riikka: Ja oikeastaanhan ne jotenkin ehkä blendautuu, yhdistyy parhaimmillaan. Että jos on avoin kutsu, niin sitten juuri kuten Maija sanoit, niin sitten sitä täydennetään täsmäkutsuilla. Tai osa teemoista oli semmoisia myöskin, mistä me itse lähdettiin kirjoittamaan, koska ne oli meidän semmoista ydinosaamisaluetta. Vaikkapa hankeviestinnän budjetointiin liittyen sä Milla kirjoitit. Tai me ollaan kirjoitettu Maijan kanssa julkaisemiseen liittyvistä kysymyksistä. Eli silloinhan se on luontevaa tavallaan myöskin, kun se liittyy siihen omaan aihealueeseen. Mitä te ajattelette, että kuinka hyvin nämä teokset kestää aikaa?

Milla: Mun mielestä näissä kaikissa teoksissa on aina riski, että aika ajaa niiden ohi. Mutta tällainen, jossa tuodaan esiin esimerkiksi nyt viestinnän peruskysymyksiä, jotka liittyvät hanketoimintaan, niin tällainen käsikirjatyyppinen tietylle yleisölle tulee aina toimimaan. Vaikka teknologiat kehittyy ja välineitä tulee lisää, niin ne perusperiaatteet siitä, miten sitä viestintää hankkeessa suunnitellaan, niin ne nyt eivät sieltä mihinkään poistu. Ja sitten taas jos ajatellaan, että meillä on semmoisia aiheita ja mahdollisia tekstejä, jotka liittyvät siihen kirjoitushetken teknologiaan, niin tietysti siinä sitten huomataan viiden vuoden päästä, että onpas söpöä [pieniä naurahduksia] ja näin me ajateltiin tekoälystä tuona vuonna, emmekä nähneet tulevaisuuteen sen pidemmälle, vaikka olikin erinomainen asiantuntija kirjoittamassa aiheesta. Eli kyllähän se on osittain ajassa kiinni. Ja sitten taas tietyllä tavalla ajatonta sisältöä.

Maija: Joo, samaa mieltä. Eivät ne ainakaan vielä ole vanhentuneita. Mutta voi olla, että jossain vaiheessa on tarvetta Hankeviestinnän käsikirja 2.0:lle.

Riikka: Ja itse asiassa mun mielestä sekin kertoo tästä aika paljon, että kun katsoo kuinka paljon näitä teoksia on avattu Theseuksessa, mistä ne voi molemmat ladata ja käydä lukemassa, niin sitä ensimmäistä Hankeviestinnän käsikirjaa on tänään tämän jakson äänityshetkellä avattu 4473 kertaa. Ja kun mä suunnittelin tämän jakson sisältöä, siitä on ehkä pari kuukautta, kun mä katsoin luvun edellisen kerran, niin sen jälkeen sitä on avattu parisataa kertaa. Niin se kertoo mun mielestä siitä, että on edelleen ajankohtainen ja ihmiset oikeasti lukee sitä, jos tässä parin kuukauden aikana sitä on parisataa kertaa avattu. No sitä Vastuullinen hankeviestintä -kirjaa on tähän mennessä avattu 478 kertaa. Ja mun mielestä se kertoo ehkä just siitä, että se ensimmäinen on perusteos, joka sopii kaikille, ja tämä toinen teos on syventävä teos ja se varmasti kiinnostaa semmoisia, jotka haluaa syventää sitä osaamistaan hankeviestinnästä. Mutta noin yleisesti, mitä te sanotte, että miten me ollaan onnistuttu näiden kirjojen kanssa, jos miettii sitä näiden lukujen kautta?

Maija: Mun mielestä me ollaan onnistuttu erittäin hyvin. Hankeviestinnän käsikirja on, musta tuntuu, että se on meidän talossa jonkunlainen perusopus, josta vinkataan aina aloittaville hankkeille. Ja sitä on myös itse helppo linkittää ja vinkata. Tämä Vastuullinen hankeviestintä on tuoreempi, eikä ole ehkä ihan samanlaisessa perusteoksen asemassa myöskään. Mutta mun mielestä se on myös onnistunut ihan hyvin siinä keskustelun syventämisessä ja nostamassa sellaisia asioita, jotka on ehkä hyvä tietää, hyvä pohtia, ei ihan pakko hallita, esiin.

Milla: Täysin samaa mieltä, että perusteoksella on omanlaisensa yleisö ja tarve. Ja sieltä sitten tämmöinen syventävä teos, niin kyllä se yleisö väistämättä on hieman kapeampi. Heidän täytyy olla sitten jo kiinnostuneita ihan ehkä sen viestintätoiminnan kehittämisestä ja nähdä laajemmin niitä näkökulmia. Mutta tosiaan täytyy myös muistaa, että jos nämä molemmat tietyllä tavalla kestävät aikaa, niin on toiveikkuutta, että molemmille kertyy sitten tasaisesti kuitenkin sitä lukijakuntaa.

Maija: Joo. Se Hankeviestinnän käsikirja on ehkä sellainen, että melkein jokaisen hankkeessa olijan olisi ollut hyvä avata se ja vilkaista sisällysluetteloa. Minkä lisäksi olisi hyvä, jos jokaisessa hankkeessa olisi joku, joka olisi katsonut tämän toisen sisällysluetteloa.

Riikka: Ja jotainhan se myöskin kertoo esimerkiksi, että Opetushallitus silloin päätti, että he haluaa linkittää tämän teoksen heidän rahoittamille hankkeille tiedoksi viestintämateriaaleihinsa. Se kertoo siitä, että tälle on ollut tarvetta laajemminkin kuin pelkästään meidän organisaatioiden sisällä. Ja myöskin sen, että meidän TKI-toimintaa rahoittavat tahot näkee sen viestinnän tärkeyden ja merkityksen, mutta myös sen, että sitä pitää kehittää ja siihen liittyvää osaamista pitää kehittää meidän yhteiskunnassa [naurahtaa]. Me ollaan näissä teoksissa kannustettu siihen organisaatiorajat ylittävään yhteiskirjoittamiseen. Siinä ensimmäisen teoksen kutsussa jo sanottiin, että otamme mielellään vastaan yhteiskirjoituksia, jotka ylittävät organisaatiorajat, mutta voimme myöskin ehdottaa uusia kirjoittajakumppanuuksia, jos tulee lähellä liippaavista tai samoista aiheista ehdotuksia. Ja me tehtiinkin tätä. Miltä se teistä toimittajana tuntui ehdottaa ihan uusia kumppanuuksia joillekin kirjoittajille, jotka eivät tunteneet toisiaan entuudestaan?

Maija: Tässä tietenkin auttoi se, että me oltiin eri taloista ja jokainen tiesi, jos ehdotti jotakuta, että oli sellainen käsitys, että tämän ihmisen kanssa yleensä yhteistyö sujuu. Ei se ihan helppoa ollut. Se on aina, kirjoittaminenkin on aika henkilökohtaista ja henkilökemioilla on iso merkitys. Lopputulokset oli musta kuitenkin aika kivoja, joten kai me onnistuttiin. Mutta ehkä siitä pitäisi kysyä kirjoittajilta enemmän.

Riikka: Mä jotenkin itse ajattelen, että se on ehkä helpompaa jopa lähteä kirjoittamaan itselle täysin tuntemattoman kanssa, kun on tekemässä sitä toimitustyötä siihen teokseen ja ymmärtää jotenkin sen kokonaisuuden, mihin se on tulossa. Ja sitten toisaalta se tarkoittaa sitä, että on ehkä suurempikin vastuu jotenkin siinä yhteiskirjoittamisessa, ja siltä kirjoittajakumppaniltakin saattaa tulla jotenkin erilaisia odotuksia kuin jos olisi sillein, että kirjoittajakumppanina ei olisi mukana teoksen toimittaja. Mutta mun mielestä se on ollut tosi antoisaa kuitenkin. Ja esimerkiksi se on vaatinut hirveän paljon sellaista keskustelua esimerkiksi käsitteistä, kun on lähtenyt kirjoittamaan ihan täysin uuden, itselle tuntemattoman henkilön kanssa. No vaikkapa Aino Helariutan kanssa Laureasta kirjoitettiin avoimuudesta ja saavutettavuudesta, ja jopa se, että me saatiin yhteinen ymmärrys näistä kahdesta käsitteestä, niin se kesti hetken.

Milla: Joo, mä tunnistan hyvin siinä sen, että on olemassa sellainen melko herkkäkin vaa’ankieli, että miten se valtadynamiikka tämmöisessä kirjoittajaparissa muodostuu ja elää. Ja sitten jos ajattelee, että on toimittajana teoksessa ja kirjoittaa artikkelia jonkin asiantuntijan kanssa, niin varmasti siinä tulee juuri niitä odotuksia, että toimittajana sä varmaan osaat viedä tätä prosessia eteenpäin. Mutta eihän se niin helppoa ole, jos tilanteet siinä sisällön kehittelyssä ja tuottamisessa vaatii jatkuvaa vuoropuhelua. Ja on hyvin tärkeää pystyä pitämään tavallaan objektiivisempana sen koko prosessin tai huomioimaan sen kirjoittajakumppanin paremmin kuin silloin kun kirjoittaisi vain itse tätä teosta varten. Eli siellä on varmasti semmoista ajattelemisen ja oppimisen paikkaa, jos tämmöistä kirjoittajaparityöskentelyä tekee ensimmäistä kertaa, että ei ainakaan toimittajana lähde jyräämään omia ajatuksiaan, vaan pitää todella hyvin avoimena oman mielen sille, että mitä tällä toisella osapuolella on annettavaa tälle kokonaisuudelle.

Riikka: Ehdottomasti. Ja kyllä mä itse ajattelen myös sitä, että jos mä olisin yksin kirjoittanut nämä tekstit, mitä mä olen tehnyt ihan uusien kirjoittajakumppanien kanssa, niin kyllä ne olisi köyhempiä kuin että me oikeesti ruodittiin sitä aihetta yhdessä. Nämä kirjat on ilmestynyt kolmen vuoden välein. Ilmestyykö seuraava sitten vuonna 2027? Ja jos silloin ilmestyy uusi kirja, niin mikä sen teema olisi?

Milla: Mä itse näen, että viestintä on valtavan laaja asia [pieni naurahdus] ja hankeviestinnässä sitten on monenlaisia semmoisia tarpeita, joissa näkyy se, että miten tämä koko ammattikorkeakoulujen tutkimuskehittämisinnovaatiotoiminta pyrkii laajenemaan ja miten sille halutaan lisää vaikuttavuutta. Ja sitä kautta mä näen, että kaikkien, jotka hanketoiminnassa on mukana, olisi hyvä pysyä myös sen ajan muutoksessa mukana niin, että viestintä on oleellinen osa hanketoiminnan onnistumista. Ja mä koen, että esimerkiksi tämmöiset teemat kuin vaikuttava hankeviestintä ja toisaalta sitten strateginen hankeviestintä tai hankeviestinnän johtaminen on sellaisia teemoja, joista varmasti voisimme tuottaa teoksia.

Maija: Joo, Millan ehdotukset on oikein hyviä ja mä lähtisin niihin mielelläni mukaan. Lisäksi tietenkin on mahdollista, että tässä ollaan vasta vuodessa -24 ja vuoteen -27 mennessä voi nousta jokin uusi teema ajankohtaiseksi ja sellaiseksi, että sitä olisi hyvä kaivella vähän enemmän.

Riikka: Joo ja itse kun ajattelee, että miten meidän ammattikorkeakoulukenttä on tällä hetkellä kehittymässä, niin toki siellä halutaan myöskin enemmän sitä kansainvälisyyttä, kansainvälisiä hankkeita. Että se voisi olla yksi semmoinen tematiikka. Tai sitten meillä myöskin sitä tutkimuspuolta, tutkimuksellisuutta, halutaan kehittää. Eli ehkäpä vaikka joku tiedeviestinnän tyyppinen teos voisi olla paikallaan. Mutta kuten Maija sanoi, niin jos se tulee vasta -27, niin tässä pitää vähän seurailla, että mitä missäkin näissä teemoissa tapahtuu. Toisaalta toi vaikuttava hankeviestintä, niin se on aika ikivihreä aihe, niin ei se varmaan olisi huono. Voitaisiin ensi vuonna lähteä kirjoittamaan tai sitten -27.

Milla: Ehdottomasti.

Riikka: Me ollaan ammattikorkeakouluissa töissä, me tehdään erityisesti ehkä henkilöstön kanssa töitä, ei niinkään opiskelijoiden kanssa, mutta oppiminen on läsnä kuitenkin omassa työssä koko ajan. Mitä te olette oppinut näitten kirjojen prosessien aikana toisiltanne?

Milla: Mä olen oppinut valtavasti siitä toimittamistyöstä, mikä koskee tällaisen artikkelikokoelman tuottamista ja sitä, miten arvokasta on se vuoropuhelu siellä sekä toimituskunnan jäsenten kesken, kun tullaan eri organisaatioista, että sitten kirjoittajien kesken. Ja julkaisemisen asiantuntijoiden arvostukseni on entisestään noussut yhä korkeammalle vain.

Maija: Tämä oli mulle aika harvinainen tilanne, että mä olen mukana toimittamassa kirjaa toisten henkilöiden kanssa, jotka myös työskentelevät julkaisujen kanssa päivittäin. Meillä oli vähän erilaisia tapoja ja käytäntöjä ja mä opin uusia tapoja ja käytäntöjä. Ja ennen kaikkea mä opin kyseenalaistamaan omia vakiintuneita tapojani, jotka eivät kaikki ehkä olleetkaan niitä parhaita. Ja sitten kyllä opin siitä, että kuinka yhteistyöstä saa todella paljon ja tulee paljon parempaa kuin yksin tehden.

Riikka: Joo ja mä itse olen ainakin oppinut teiltä, tai erityisesti Maija sulta sen, että käsikirja tai opas -tyyppinen julkaisu, niin siellä voi olla aika erilaisia sisältöjä. Että mulla oli aika semmoinen pienen laatikon [naurahtaa] mielikuva tai kuva siitä jotenkin, että mimmoista lähdetään tekemään, kun tehdään opastyyppistä sisältöä. Niin sä olet laajentanut mun näkemystäni siitä, että mitä kaikkea se voi olla tai mitä se tarkoittaa siellä ihan tekstin tasolla. Että mulla oli aika semmoiset kankeat, jähmeät ajatukset siihen liittyen. Kiitos siitä, että olet avartanut mun näkemystä tästä aiheesta.

Maija: Eipä kestä.

Riikka: Kiitos oikein paljon tästä keskustelusta.

Milla: Kiitoksia.

Maija: Kiitos.

Riikka: Ja kiitetään tässä lopuksi vielä tietenkin kaikkia meidän opusten kirjoittajia…

[vauhdikasta elektronista musiikkia alkaa soimaan taustalla]

Riikka: …niiden lukijoita, tämän podcastjakson kuulijoita ja kanssatoimittajia Anna Hermiötä ja Marianne Wegmülleria. Ja Annahan on myöskin ollut suunnittelemassa tämän jakson sisältöä meidän kanssa. Kiitos.

[vauhdikasta elektronista musiikkia]

Riikka: Tarinoita yhteiskirjoittamisesta -podcast on tehty Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian 3AMK-yhteistyönä.

[Loppumusiikki]