Jakso 10: Aitoa dialogia podcasteissa

[Alkumusiikki, musiikki vaimenee taustalle]

Riikka Wallin: Tervetuloa kuulemaan tarinoita yhteiskirjoittamisesta. Keskustelemme vieraidemme kanssa siitä, mitä yhdessä kirjoittaminen antaa ja miksi sitä kannattaa tehdä. Pohdimme myös yhteistyön kiperiä tilanteita. Minä olen Metropolian julkaisuasiantuntija Riikka Wallin ja luotsaan näitä keskusteluja.

[musiikki vaimenee]

Riikka: Tänään mulla on vieraana Vesa Heikkinen, yliopettaja Haaga-Heliasta.

Vesa Heikkinen: Tervehdys kaikki kuulijat.

Riikka: Ja lehtori Johanna Leskelä Laureasta.

Johanna Leskelä: Moikka munkin puolesta.

Riikka: Te olette työskennellyt yhdessä Here Ukraine! -hankkeessa. Ja siellä koulutettiin Suomessa tilapäistä suojelua saavia ukrainalaisia. Ja te teitte hankkeessa podcastsarjan, jossa te syvennyitte hankkeen oppeihin ja myöskin siellä koulutuksessa tehtyihin havaintoihin. Miksi te valitsitte julkaista hankkeen tuloksia juuri podcastien muodossa?

Johanna: Joo, me mietittiin aika pitkään sitä yhdessä tiimin kanssa, että mikä olisi semmoinen helposti saavutettava muoto, miten hankkeen tuloksia ja siitä saatuja oppeja sekä meidän näkökulmasta että myös muiden toimijoiden näkökulmasta saataisiin levitettyä ehkä vähän erilaisella tavalla kuin pelkästään kirjoittamalla tai raportoimalla. Ja sitä kautta me päädyttiin sitten yhdessä tällaiseen podcastsarjaan.

Vesa: Se oli äärimmäisen haastava sisällöntuotannoltaan, opetukseltaan, pedagogiikaltaan, koska se osui vähän sinne koronan jälkeen ja korona-aikaan käytettiin monimuotopedagogiikkaa. Ja ajateltiin, että meidän sisällöistä ja opeista olisi hyötyä nimenomaan opettajankoulutukselle, jota on Haaga-Heliassa, mutta myöskin meidän kollegoille, jotka tulee työskentelemään erityisryhmien kanssa. Ja uskottiin, että saataisiin nimenomaan meidän omia kokemuksia levitettyä paremmin sitten jälkipolville.

Johanna: Sitten meillä oli ajatuksena myös semmoinen vuorovaikutteisuus, että meitä on kaksi tai useampi puhuja aina niissä podcasteissa ja tulisi niitä erilaisia näkökulmia myös kuulijoille siitä samasta aiheesta. Ettei jäisi niin yksipuoliseksi kuin vaikka artikkelista lukemalla.

Vesa: Sen lisäksi, kun oli kolme ammattikorkeakoulua mukana eri koulutusaloilta, tuli myös siinä vielä uutta oppia sitten, että miten eri koulutusaloilla oli ratkaistu pedagogisesti ja myöskin oikeastaan ihan oppimisen ohjaamisen kannalta erilaisia opiskelijoita.

Riikka: Meillä Metropoliassa on tehty muutamia vuosia podcasteja. Meillä on ihan oma podcastkanava. Ja usein ihmiset edelleen tekevät podcastia ensimmäistä kertaa silloin, kun he lähettää ideaa ja käsikirjoitusta toimituskunnalle. Olitteko te tehnyt podcasteja ennen tätä vai oliko tämä teidän eka podcastkokemus?

Vesa: Mä olen ollut pariin otteeseen. Ensimmäinen kokemus oli konkari majoitus- ja ravitsemisalan yrittäjän kanssa, joka sai kertoa elämäntarinoitaan. Ja levitettiin se sitten elinkeinolle, hänen terveisensä ja näkemyksensä. Ja toinen kerta nimenomaan oltiin 3AMKin osalta pohtimassa meidän tutkimuskärkiä. Ja se oli enemmän myöskin tutkimushankkeiden suunnitteluun liittyvää sisältöä. Eli studioympäristö tuli tutuksi. Ja ennen kaikkea sitten meidän 3AMKin viestintätoiminta.

Johanna: Joo, mulla aikaisemmin podcastien tekemisestä ei ollut kokemusta, mutta videoista ja sentyyppisistä, missä on käyty keskustelua ja haastattelua, mitkä on toisaalta ollut vähän samantyyppisiä. Mutta ei ollut varsinaisesti podcastin nauhoittamisesta kokemusta. Mutta heti heräsi kiinnostus semmoiseen, että hei, että tota pitää kokeilla ja välillä vähän hypätä ehkä epämukavuusalueelle, niin sitten on taas kiva jatkaa uuden parissa.

Vesa: Sitten oli tietysti itsellä sellainen kokemus, kun mulla on kokkitausta, niin siihen aikaan ysärillä, kun keittiöohjelmat alkoi tulla, niin oli hyvin luontevaa olla kameran edessä, koska se oli trendikästä esitellä ruuanvalmistusta ja reseptejä ja ruokatuotoksia sitten kameralle, ja ennen kaikkea mikille. Eli omalla tavallaan on kasvanut myöskin ruokaviestinnän kautta sitten tämmöiseen sisällöntuotantoon ja levittämiseen.

Johanna: Niin ja jotenkin meistä aika moni ei ollut koskaan ollut podcastia tekemässä, mutta sitten se tuki, mitä heti jo luvattiin, että saadaan nauhoittamiseen ja kaikkiin teknisiin asioihin ja editointeihin ja tämmöisiin, niin sitten ei ollut semmoista kynnystä, kun tiesi, että hei, että mä voin mennä kertomaan sen oman näkemykseni ja keskusteleen siihen muiden kanssa ja mun ei tarvitse välittää tekniikasta eikä muista asioista ollenkaan. Niin mä luulen, että se aika monella meidänkin hankkeessa madalsi sitä kynnystä.

Vesa: Tiedätkö mitä nyt välähti mieleen?

Johanna: No?

Vesa: Itse asiassa meillähän aika paljon oli keskustelua siitä TikTok-maailmasta myöskin, jossa pitää osata visualisoida sekä puhua lyhyesti kameralle. Ja ikään kuin me ajateltiin, että tuoko tämä viidentoista, kolmenkymmenen sekunnin maailma, pitääkö meidän myös opiskella sitä ja olla moderneja opettajia.

Johanna: Siihen me ei ehkä vielä tässä hankkeessa [naurahduksia] rohkaistuttu. Ja osittain varmaan siksi, että meillähän oli hankekieli opiskelijoiden kanssa englanti. Ja sitten Ukrainasta tulleille, elikkä heillä sitten on taas ollut joko venäjä tai ukraina siellä omana varsinaisena kielenään, ja sitten me tehtiin myös osa podcasteista suomeksi. Niin tässä oli myös ehkä semmoinen kielihaaste, mitä paljon mietittiin. Ja mehän tehtiinkin kolmella eri kielellä näitä podcasteja.

Riikka: Muotona podcast on ääntä ja sitä julkaistaan jaksoissa. Sitä pystyy kuuntelemaan missä tahansa aikariippumattomasti. Niin miten te ajattelette, että miten tämä eroaa muista julkaisumuodoista mitä te yleensä esimerkiksi käytätte?

Vesa: Mä itse en uskalla sanoa, että tämä on helpompaa. Itselle tämä on luonteva tapa keskustella, kommunikoida. Mä en pelkää mikkiä. Mutta mä ymmärrän opettajakollegoita, jotka haluaa tarkemman käsikirjoituksen ja selkeät kysymykset ja valmistautua etukäteen, koska haluaa argumentoida huolellisesti. Varsinkin jos on englanninkielinen podcast myöskin, niin siinä täytyy löytää oikeat sanat oikeaan hetkeen, ettei tule tyhjiä hetkiä. Mutta tämä on minusta luonteva tapa välittää sekä tietoa, tunteita, ilmeitä, eleitä, äänenpainoja, korostuksia. Tämä on parhaimmillaan hyvää keskustelua, dialogia ja jopa kiperiinkin kysymyksiin tarttumista.

Johanna: Joo, mä korostaisin kanssa sitä vuorovaikutuksen ja dialogin näkökulmaa. Ja sitä, että täytyy etukäteen jollakin tapaa valmistautua ja tietää tietysti, mistä puhutaan. Muttei niin, että on valmis teksti, mitä luetaan, vaan herkästi osaa kuunnella mitä toinen sanoo ja vastata siihen ja jatkaa ehkä sitä toisen ajattelua. Ja sitten aika tärkeä on myös se oman ajattelun kehittyminen. Vaikka mulla on vaan nyt kokemus siitä yhdestä podcastista tätä ennen, mikä Vesan kanssa yhdessä tehtiin, niin jotenkin siinä oppi myös itse koko ajan siitä, että mitä toinen sanoo. Koska ei ollut etukäteen sellaista, että hei, että mulle on lähetetty vuorosanat, vaan se oli semmoista luontevaa keskustelua.

Vesa: Yksi mikä tämän etu on, että tämä on aitoa dialogia. Koska nyt ollaan seurattu, nyt kun äänitetään tätä joulukuun loppupuolella, miten eduskunnassa keskustellaan oikeastaan puhekulttuurista, keskustelukulttuurista, jossa on levinnyt englannista tämmöinen päälle puhumisen kulttuuri. Ja pelkona nyt on, että jos meillä olisi studiossa kymmenen, ja riitaisa porukka [pieni naurahdus], niin saisitko sieltä edes napattua kenenkään äänenpainoja. Mutta nyt kun meitä on kaksi, ja meitä olisi siellä podcastissa kolmesta neljään, niin me annettiin siellä toisillemme.

Johanna: Niin ehkä semmoinen valmistautuminen ja se siinä läsnäolo on erilaista kuin vaikka videolla. Tai sitten jos tehdään yhteistä artikkelia, kirjoitetaan, niin se on taas tietysti ihan erilainen se juttu. Mutta videoon valmistautuminen on myös vähän ehkä erilaista ja jollakin tapaa tarkempaa. Ja sitten pitää miettiä ehkä, että minkälaisia, haluaako näyttää jotain kuvaa tai muuta siellä. Että tässä on semmoinen luonnollinen keskustelu kaikista tärkein.

Riikka: Julkaisemisen asiantuntijan näkökulmasta mun mielestä tätä on kanssa herkullista miettiä sillein, että kun julkaisutoiminnan tarkoituksena on saattaa tietoa yleisöille, tehdä sitä tietoa, mitä meillä syntyy asiantuntijaorganisaatiossa, koulutusorganisaatiossa, tutkimusorganisaatiossa, niin näkyväksi, muiden hyötyyn. Niin itse asiassa podcastissa musta tuntuu, että parhaimmillaan se uusi tieto syntyy tässä äänityshetkellä, kun me käydään tätä keskustelua, niin kuin tekin tässä sanotte. Eli se on sitä aitoa keskustelua. Ja kun me kuunnellaan, mitä keskustelukumppanit sanoo, niin me opitaan uutta. Ja siitä syntyy semmoista yhteistäkin ajattelua ja yhteistä ymmärrystä siitä, että mitä me ollaan tekemässä. Vaikkapa tässä siitä, että mitä podcastit voi olla.

Vesa: Podcast on metodiikkaa, opetus- tai oppimismenetelmä, niin kuin sanot, että tarttuu toisen sanoihin ja jatkaa siitä eteenpäin. Mutta onhan se myös kuuntelemisen taitoa. Ennen kun valmistauduttiin tähän, niin sä lupasit kysyä kysymyksiä ja me ei vastata niihin, vaan puhutaan omaa agendaa. Mutta nimenomaan kuuntelemisen taito tulee tässä kanssa läsnä. Sekä silmiin katsomisen hetki, koska me ollaan tässä ihan lähellä toisiamme.

Johanna: Joo, jotenkin mulle tulee vielä mieleen, että jos mä ajattelen noita meidän seitsemää podcastia, mitä me tuotettiin tuossa Here Ukraine! -hankkeessa, niin nehän oli myös hyvin erityylisiä. Elikkä kun meillä oli siellä asiantuntijan ääntä, sitten vähän niin kuin hanketoimijoiden ääntä, opiskelijoiden ääntä, monikielisyyttä. Mutta sitten meillä oli myös tämmöisiä ihan asiantuntijapodcasteja, joissa sisältönä oli tietty asia, mikä liittyi meidän hankkeen ydinteemoihin, esimerkiksi traumatietoinen työote. Niin silloin se on vähän erityyppinen, että siellä tulee sitä fakta-asiaa vielä enemmän, josta sitten asiantuntijat vielä keskenään keskustelee. Niin silloin se valmistautuminenkin on pikkaisen erilaista kuin sitten vapaamuotoisempaan keskusteluun.

Riikka: Tästä onkin hyvä jatkaa suoraan. Eli teidän podcastien teemat oli lähtöisin siitä teidän Here Ukraine! -hankkeesta ja sen toiminnasta. Ja mahdollisia aiheita ja näkökulmia teillä oli varmaan oikeesti aika paljon erilaisia. Ja kuten sanoit, niin teillä syntyi seitsemän jaksoa. Niissä muun muassa käsiteltiin jälleenrakentamista, opiskelijoiden opiskeluvalmiuksia, rakennusalan teknologialoikkaa ja sitä traumatietoista työotetta, mistä sä puhuit. Niin miten tämä teidän kokonaisuus lähti muotoutumaan ja miten te valitsitte juuri nämä aiheet tähän podcastsarjaan?

Vesa: Nyt vastaan juuri niin kuin ei pitänyt, eli en vastaa suoraan kysymykseen. Mutta tuohon muotoutumiseen kyllä vastaan. Elikkä kaikkein tärkein oli heti ensi alkuun opiskelijan ääni. Eli saadaan onnistuneen opiskelijan tuotokset esiin ja hänen äänensä esiin. Eli alkoi muotoutumaan nimenomaan ensin opiskelijasta käsin. Koska me aloitettiin koko hanke, mitkä oli opiskelijan polut tulla ylimalkaan Ukrainasta, paeta sotaa, ensimmäistä hyökkäystä Suomeen. Löysivät yllättäen Suomen. Eli opiskelijoitten tarina ensi alkuun. Toki taustalla oli myöskin meidän opintojaksosuunnittelua, meidän 3AMKin yhteistyötä, hankkeen esittely tietysti tuli heti alkuun tärkeäksi osa-alueeksi. Mutta opiskelijan ääni, jos mä aloitan sillä, että se kuuluviin. Ja meidän tekijöitten ääni myöskin sitten ja organisaatioitten ääni seuraavaksi.

Johanna: Joo, me käytiin aika paljon keskustelua alkuun tietysti siitä, että onko podcast vai mikä meidän se julkaisumuoto. Mutta sitten me nopeasti päädyttiin podcasteihin. Ja pidettiin vähän sitten semmoista aivoriiheäkin. Ja meillähän näitä jaksoja olisi tullut varmaan vaikka kuinka paljon. Mutta ehkä se yhteisymmärrys siitä, että me ei koskaan lähdetty niistä, vaikka me tehtiin tässä englanninkielisiä opintojaksoja, niin me ei lähdetty siitä opintojaksojen esittelystä eikä oikeastaan tutkintojenkaan, mitä meillä oli tässä useampia. Vaan siitä, mitä me ollaan yhdessä tehty ja yhdessä kokeiltu. Ja myöskin mitä me ollaan tämän matkan varrella opittu. Ja tietysti sitten se tulevaisuus, että miettii vähän semmoista kaarta, että lähdetään sieltä opiskelijasta ja sitten mennään sinne, että mitä tämä voisi ehkä jatkossa ja tulevaisuudessa olla. Että se oli varmaan semmoinen punainen lanka, mitä meidän yhteiskeskustelujen pohjalta aika nopeastikin muodostui.

Vesa: Realiteetti oli myös se, että ensi alkuun näytti erittäin pahalle, että sota ei todellakaan tule loppumaan nopeasti. Ja nyt on yli tuhat päivää mennyt. Ja oletettiin, että ukrainalaisia erityisryhmiä, maahantulijoita tulee enemmän. Että tämä erityispedagogiikka tai monimuotopedagogiikka ja meidän löydöksemme tästä projektista sitten leviäisi näitten podcastien avulla muihin ammattikorkeakouluihin, jopa tiedekorkeakouluihin, mutta ennen kaikkea sitten asiantuntijaorganisaatioille, että mitä erityishuomioita me tällaisesta pääkaupunkiseudun yhteistyöstä ollaan löydetty.

Riikka: Ja tämähän oli teidän jakson ytimessä, eikö ollutkin? Teidän kahden yhteisessä jaksossa. Ja se oli se näkökulma, mitä te erityisesti halusitte tuoda tähän kokonaisuuteen. Oletteko te saanut jälkikäteen jotain palautetta näistä podcasteista? Ja jos olette saanut, niin millaista?

Vesa: Mä en ole saanut, koska tämä on kestoaihe valitettavasti myös. Elikkä nämä tullaan löytämään myöskin sitten ennen pitkää, kun joku googlailee. Ja toki tärkee podcasteissa on se, että kuinka monesta kanavasta ne löytää, kuinka nopeasti se on siellä top kolmosessa ja top viitosessa googlauksissa. Eli tämähän on myöskin podcastien jakelutaitoa levittää ne eri kanaviin. Nyt se taitaa olla Laurean Mixcloudissa, vai SoundCloudissa?

Johanna: SoundCloudissa.

Vesa: Niin. Eli taito löytää edelleen siis oikealla avainsanalla on myöskin se. Eli palaute omalla tavallaan on se, että mä olen levittänyt tästä tietoa meidän opettajankoulutukselle, elikkä toivon, että siellä meidän erityispedan opettajaopiskelijat sitten kävisi näitä teemoja läpi, jos se on heidän opinnoissaan tärkeää.

Johanna: No mä olen saanut jonkun verran palautetta, en ehkä just tästä meidän tekemästä podcastista, mutta yleensä siitä, että hienoa, että te teitte tämmöisen vähän erilaisen hanketuotoksen. Vaikka meillä oli muutakin, semmoista kuvakäsikirjoitusta ja muuta siitä, mitä tuotettiin. Mutta että ollaan lähdetty tämmöiseen. Ja ehkä se palaute on ollut positiivista siinä mielessä, että se on myös rohkaissut sitten muita, että hei, ettei tämä ehkä olekaan niin vaikeeta, että pitäisiköhän munkin, että tämä sopisi mun vaikka johonkin opintojaksolle tai sitten johonkin tämmöiseen asiantuntijakeskusteluun. Niin se oli mun mielestä semmoinen kiva palaute, vaikkei se kohdistunut suoraan meidän nyt tähän jaksoon.

Riikka: Ja hei Vesa tuohon mitä sä sanoit, niin haluan kanssa tarttua. Että sehän on ihan totta, että podcasteilla itse asiassa on aika pitkä elämä ja niitä kuuntelukertoja kertyy paljon pidemmän ajan myötä kuin esimerkiksi artikkeleille, tekstiartikkeleille, joita julkaistaan verkkolehdissä tai blogeissa. Eli sen huomaa, kun seuraa niitä kuulijamääriä. Mutta sitten toi oli myös hieno nosto, että niitä voi käyttää vaikka opetusmateriaaleina, tai kuten te olette tehnyt tässä, niin hanketulostejakamiseen. Eli kun tiedetään kenelle sitä sitten jaetaan suoraan myös, niin sitten on ne tietyt kuulijaryhmät, joihin ottaa yhteyttä heti. Tai sitten jos se on opetusmateriaali vaikka ihan oman omalle opintojaksolle tai sitten kollegan, tai oman tutkinnon johonkin, niin sehän on tosi hienoa, että ne oikeesti tulee sitten käyttöön ja kuunteluun ne, se, mitä tuotetaan.

Vesa: Hei nyt ohi kaiken sun kysymysten, niin mä kysyn pikemminkin sulta, että mitä tämän päivän podcastien tekijöille opetetaan näistä jakelukanavista? Ryhtyvätkö heti YouTubessa miljonääreiksi, elikkä siellä tulee monta klikkausta auki, vai pitääkö se levittää eri kanaviin, jotta se löytyisi sitten helpommin, seuraavat sukupolvet löytäisi sen?

Riikka: Tämähän on mielenkiin-, filosofinen kysymys. Koska YouTubessahan julkaistaan videoita [naurahduksia]. Ja mun näkökulmasta podcast on tosiaan ääntä, joita julkaistaan.

Vesa: Joo.

Riikka: Mutta sehän on ihan totta, että kun nämä eri mediamuodot sekoittuu ja ihmiset puhuu siitä, että ne tekee podcastia, kun ne julkaisee videoita. Tai sitten sama keskustelu julkaistaan sekä äänenä että videon muodossa, ja sillä tavoitellaan nimenomaan sitä, että saadaan myöskin ne YouTube-katsojat. YouTubehan on hakukone. Se perustuu Googlen hakukoneen. Ja sitä käytetään hakukoneena. Eli siinä mielessä se on ihan fiksukin veto tehdä se video sinne YouTubeen myös tästä näkökulmasta. Mutta sitten mä itse ajattelen, että jotta saa podcastille oikeesti kuulijoita, niin sen pitää olla useammassa podcastkuuntelukanavassa.

Vesa: Aivan.

Riikka: Eli esimerkiksi meillä Metropoliassa, niin me julkaistaan ne SoundCloudissa, mutta ne menee sieltä automaattisena syötteenä Apple Podcasteihin, Spotifyhun, jopa Suplaan.

Vesa: Joo.

Riikka: Ja se tekee sitä kuulijamäärien seuraamisesta [pieni naurahdus] hankalaa, koska pitää käydä kaikissa näissä palveluissa katsomassa, että miten jaksoa on kuunneltu. Mutta toisaalta sitten oikeasti pystyy saavuttamaan. Koska me tiedetään itsekin, että meillä jokaisella on omat kuuntelutottumuksemme ja meillä on tietty laite, millä me kuunnellaan. Me tykätään, jotkut tykkää enemmän kuunnella SoundCloudissa, toiset haluaa sen sijaan Spotifyssa. Jotkut haluaa kuunnella ehdottomasti podcastit eri paikassa kuin missä kuuntelee musiikkia.

Vesa: Just.

Riikka: [naurahtaa] Niin tämän takia meidän pitää olla monissa paikoissa. Mutta mun mielestä ehkä tällein myöskin täällä tuotantopuolella olevalle, niin ihanaa on se, että sitä pystyy tekemään myöskin automaattisena syötteenä. Ettei sitä tarvitse viedä sillein manuaalisesti jokaiseen näistä palveluista.

Vesa: Yksi mikä siinä sitten jälkikäteen mietin, että olisinko mä voinut jutella nämä samat asiat tekoälyn kanssa, joka olisi ollut mulla tässä keskustelukumppanina, ja millaisen äänen hän olisi valinnut. Vai olisiko ollut tässä meillä kolmas tai neljännes jäsen ukrainalainen niin, että puheentunnistus olisi kääntänyt sen reaaliaikaisena hänelle, jolloin kommunikointi olisi ollut sitten ukrainaksi ja suomeksi ja heikolla englannilla kaikki. Toisin sanoen onko se sitä huomisen podcastia, jossa monikielisyys on kuitenkin niin, että teknologia on siinä kaiken aikaa apuna. Mä en sano syventämässä dialogia, mutta ehkä jonkin verran rikastamassa sitä, että ei tule kaikille heikko englanti siinä puhekieleksi.

Riikka: Niin ja mahdollistamassa keskustelua niin, että se on myöskin ymmärrettävää sitten kuulijoille heidän ensimmäisestä kielestä riippumatta.

Johanna: Joo, mulle tuli mieleen sen lisäksi, että me tehtiin Vesan kanssa tämä yksi podcastjakso, niin mä olin kahta vai kolmea kuuntelemassa, kun niitä nauhoitettiin, koska ne oli siinä saman päivän aikana, niin varmaan ennen meidän ja jälkeen. Ja sitten mä olin vielä yhtenä erillisenä päivänä. Ja se oli aika mielenkiintoinen kokemus, koska se tehtiin se erillisenä päivänä ollut kokonaan ukrainan kielellä. Mä olin silti kuuntelemassa sen koko jakson ja tietenkäänhän mä en ymmärtänyt siitä asiasta mitään. Mä tiesin teeman. Mutta siinä välittyi kuitenkin semmoinen, tässä oli opiskelija ja asiantuntija keskustelemassa, niin se oli jännä, miten ilman sitä, että ymmärsi asiaa, niin välittyi jotenkin ne semmoiset tunteet ja semmoinen ilo tai sitten semmoinen hämmennys. Ja sitä oli hyvin mielenkiintoista myös seurata sivusta, vaikkei se tietenkään välity ihan samanlailla sitten sinne kuulijalle, kun kuulee omalla äidinkielellään.

Vesa: Ehkä semmoinen ulottuvuus, mistä ei ole keskusteltu vielä, niin tämä on myöskin erityispedagogiikan yksi sellainen rikastava elementti saada sekä löytää yhteinen kieli ehkä teknologian avulla, ehkä sen teeman ja sisällön avulla. Mutta kun me ajatellaan, että erityispedagogiikka on suomalainen pedagoginen vahvuus elikkä vientituote, eli me vietäisiin podcastina meidän monimuotopedagogiikkaa eurooppalaisiin yhteisöihin, missä on vielä enemmän pakolaisia ja vielä enemmän erityisryhmiä. Että onko meidän opettajankoulutuksella pedagogiikassa viennin paikka ja siinä opettaja-opiskelija, opettaja-asiantuntija, asiantuntijat, opiskelijat keskenään ja niin edespäin, niin löytyisikö sieltä semmoisia metodeja, jotka toimisi ikään kuin tämmöisen, käytetään sanaa taito, opettajan taito yhtenä osa-alueena ja työpakettina.

Johanna: Niin tämä korostuu varsinkin, kun nyt tehtiin kolmella eri kielellä näitä podcasteja. Niihin ei tullut suoria semmoisia puhekäännöksiä. Elikkä tämähän aiheuttaa just tämän, mistä Vesa puhui, että mihin maahan ja millä kielellä. Että se on vähän eri, kun sitten tulee se tekstivastine siihen esimerkiksi sitten ukrainan kielestä englanniksi tai suomeksi, niin silloin se pitää erilailla lukea kuin että voisi sieltä Spotifysta tai SoundCloudista tai muualta kuunnella.

Riikka: Niin ja tehän itse asiassa teitte myöskin käännöksiä. Eli esimerkiksi siitä ukrainankielisestä podcastista löytyy myöskin tekstivastine suomeksi. Sehän ei ole mikään pakollinen, jos katsoo sitä lakipykälää [pieni naurahdus], eli mikä tulee sieltä digipalvelulaista. Siellähän sanotaan vaan, että tekstivastine pitää olla samalla kielellä kuin se sisältö on tuotettu. Mutta tällähän te palvelette paljon laajempaa yleisöä. Ja sillä sitä pystyy tekemään jotenkin saavutettavaksi laajemmalle yleisölle. Ja ehkä tähän voisi nyt kytkeä Vesa sen sun ajatuksen siitä tekoälyteknologiasta. Jos me ajatellaan, että nyt rupeaa olemaan semmoisia tekoälymalleja, joille voit antaa sen sun oman äänen ja sitten se tuottaa sen mukaista uuden tekstin perusteella. Niin voisiko ajatella, että sen ukrainankielisen jakson, siitä ottaisi sen asiantuntijan ja opiskelijan äänen ja sitten antaisi sille tekoälysovellukselle sen suomenkielisen version, ja pystyisikö se lukemaan uskottavasti sitten, että se kuulostaa edelleen niiltä asiantuntijoilta, mutta se olisi kuitenkin suomen kieltä, ymmärrettävää. Niin tämä on mun mielestä mielenkiintoista.

Vesa: Totta.

Riikka: Ja tällä tavalla me pystyttäisiin tekemään sitä monikielistä ja ehkä just tota vientiasiaa.

Vesa: Totta.

Johanna: Niin ja saavutettavuus lisääntyisi huimasti, koska kaikilla olisi mahdollisuus esimerkiksi kuulla se. Mutta jos ajatellaan tekoälylläkin videoiden tuottamista ja miten se on kehittynyt puolessa vuodessa ihan huimasti sellaisesta ehkä vähän konemaisesta, missä se kasvokuva ja ääni ei ole välttämättä synkronoitu, niin miten ne on jo tämän vuoden aikana kehittynyt huimasti, niin mä uskon, että jotenkin ne tulee myös tähän podcastmaailmaan. On ne sitten niin, että siellä, että hei, että tämä on käännetty tekoälyllä ja mille kaikille kielille onkaan sitten käännetty.

Vesa: Jos tietämättä, kuinka monta kysymystä sulla siellä on vielä jäljellä meidän ajan puitteissa…

Riikka: Ei välitetä siitä [naurahtaa].

Vesa: …mutta yksi, enemmänhän tästä tuli myös ideoita sitten jatkon kannalta. Ja yksi sellainen teema, joka ei ehkä tullut siellä podcasteissa esiin, on suomalainen opiskelukulttuuri ja suomalainen kulttuuri ylimalkaan, pääkaupunkiseudun eläminen ja oleminen täällä eri vuodenaikoina, ja miten löytää paikkansa pääkaupunkiseudun yhteisöissä. Toisin sanoen podcastit, ihan siihen orientoitiin, suomalaiseen kulttuuriin ja elämiseen ja miten kaupassa käydään. Ja ihan juuri se arjen esitteleminen opiskelijoille heidän omalla kielellään. Jolloin voisi kuvitella, että meillä olisi ehkä aavistuksen verran heille monipuolisempi orientaatio kuin pelkästään lähteä paukuttamaan, että nyt tutkinnon rakenne on tämä ja opintopisteet tulee näistä ja suoritukselta vaaditaan nämä. Sen sijaan ulkkarit ja ennen kaikkea erityisopiskelijat muista maista, niin haluaisi tutustua myöskin suomalaiseen elämänmalliin.

Riikka: Tämähän tukisi hyvin sitä, että jos ajatellaan, että miksi podcasteja kuunnellaan, niin ensisijainen on sitä, että halutaan viihtyä niiden parissa ja toinen on se, että halutaan oppia uutta. Ja kun me puhutaan juuri tästä arjen elämästä, niin me ollaan jollain semmoisella tasolla, mihin nämä, molemmat nämä tavallaan sopii siihen, että miten voidaan jotenkin kertoa siitä, että millaista se arkielämä on. Ja samalla se toimii oppimisena siitä, että miten minä voin integroitua tähän uuteen yhteiskuntaan.

Johanna: Ja meillä on hyvin erilaisia oppijoita. Niin jotenkin se, että pystyy kuuntelemaan missä vaan. Joku pystyy hyvin autossa keskittymään ja kuuntelemaan. Ja toinen, jos on vähän ulkona kävelyllä tai siivoaa tai tekee mitä tahansa verrattuna siihen, että olisi siinä koneen ääressä.

Riikka: Ja itse asiassa podcastejahan kulutetaan nimenomaan näin, että useimmiten tehdään jotain muuta siinä samalla. Mitä te olette oppinut podcastien tekemisestä tämän teidän Here Ukraine! -sarjan kautta? Sä Johanna jo sanoit, että teillä oli hyvin tukea siihen tekniseen puoleen. Mutta varmaan te olette siitäkin samalla oppinut kanssa paljon. Niin mimmoisia asioita esimerkiksi?

Johanna: No ainakin siitä käsikirjoittamisprosessista, jos sieltä lähtee aina tämä suunnittelu. Niin siitä, että se on vähän erityyppistä, kun tehdään käsikirjoitusta podcastille tai muulle. Ja niin kuin mä ehkä tuossa jo sanoinkin, että voi olla hyvin erityyppisiä myös podcastkäsikirjoituksia. Että voi olla semmoinen, että on tarkemmin suunniteltu, tai sitten me Vesan kanssa lähdettiin teemoista liikkeelle, eikä sovittu etukäteen vuorosanoja, vaan semmoinen vapaampi keskustelu. Ja itse oppi siitä, että se on ehkä itselle se luontaisempi tapa tehdä sitä podcastia, kuunnella toista, mitä tässä on ollutkin jo puheena, ja käydä sitä vuorovaikutusta niistä teemoista sen podcastin aikana. Musta tuntuu, että siitä tulee silloin semmoinen luonnollisempi tilanne kuin siitä, että lukisi suoraan sitten paperista. Ehkä isoimpana oppina, koska tämä oli uutta, niin oli taas se, että uskalsi rohkeasti hypätä vähän epämukavuusalueelle. Ja huomasi, että nyt kun tekee tätäkin, niin ei ollut semmoinen, tiesi jo mihin tulee ja tiesi vähän miten tekniikka toimii ja miten tässä toimitaan, niin tätä tilannetta ei itse asiassa tarvitse samanlailla miettiä tai ehkä jännittääkään etukäteen. Että rohkeesti vaan kokeilemaan uutta. Niin se oli ehkä myös itselle semmoinen taas uusi oppi.

Vesa: Tämä on hyvä mieleen palautus omasta äänenkäytöstä, murteesta. Tämä on sanojen valintaa, tämä on tauottamista, tämä on retoriikkaa, tämä on tarttumista myöskin kysymyksiin, nimenomaan oppimista myös toiselta. Ehkä mun ei nyt tarvitse aina joka kerta sitten podcastiin laittaa parasta pukua päälle myöskään ja tulla ties millä taskuliinalla tähän, vaan yrittää itsekin rentoutua mikin ääressä. Ja silloin kun se menee meiltä luontevasti ja sen aistii toisista myös, että kuka jännittää tai kenen kanssa rullaa keskustelu, niin silloin kuulijatkin sen aistii.

Riikka: Ja ehkä se paras puku ja taskuliina –, ja voi olla sillein hyvä, että kyllä mäkin mietin tänään, että mitä mä laitan päälle, koska se on tärkeetä, että tuntee olonsa hyväksi. Ettei ne vaatteet ainakaan tee sitä, että tulee jotenkin lässähtänyt tunnelma. Ja sitten toinen vinkkihän on, mitä radiotoimittajatkin käyttää, on se, että on pieni hymy koko ajan kun keskustelee, niin sitten se kuulostaa miellyttävämmältä ja lempeämmältä. Ja en mä tiedä huomaatteko te sen eron, mutta nyt mä hymyilen ja nyt mä en hymyile. Eli kyllä se ääni kuulostaa aika erilaiselta. Eikö vaan?

Vesa: Kyllä.

Riikka: Onko teillä jotain asioita, mitä te tekisitte toisin, kun te seuraavan kerran lähdette tähän samanlaiseen hyppyyn?

Vesa: Varmaan valittaisiin vielä tarkemmin kohderyhmät kullekin teemalle. Ja että me tavoitetaan sitten jatkon kannalta –, koska se mainosteksti ja se hankkeen sekä podcastin esittely on myös tärkeitä, että mitkä avainsanat siihen löydetään, että se ei vaan jää podcastiksi. Vaan kyllä se täytyy osata suunnitella myöskin se koko podcastin esittely herkulliseksi, jotta sen sitten klikkaa auki.

Riikka: Eli podcastin nimi, sarjan nimi ja yksittäisen jakson nimi…

Vesa: Jep.

Riikka: …ainakin semmoiset vaikuttaa tosi vahvasti siihen hakukonenäkyvyyteen. Ja sitten juuri tämä esittelyteksti tietenkin, että sitten tuntuu mielekkäältä tarttua ja kuunnella se, jos lukee vaikka pari ensimmäistä riviä siitä esittelystä. Joo. Ehdottomasti komppaan tätä, nämä on hyviä. Ja sitten toi toinen, mitä sä sanoit, että miettii niitä kuulijoita, niin toisaalta sen koko sarjan kuulijoita ja sitten ne yksittäiset jaksot, niin tosi tärkeetä, että pystyy muotoilemaan sitä sisältöä sopivalle tasolle ja sillein, että se on mielekästä. Että onhan se aika erilaista, että jos puhutaan vaikka opettajien kesken siitä pedagogiikasta, mitä käytetään, tai jos se on tarkoitettu niille Ukrainasta tulleille opiskelijoille, eikö vaan?

Vesa: Kyllä.

Johanna: Joo, itselle tuli mieleen se, että olisiko pitänyt, tai tulevaisuudessakin olla yhden tämmöisen seitsemän, meillä oli seitsemän jaksoa, jotka oli aika lailla suunnattu vähän eri kuulijoille, että onko parempi, että on yksi otsikko, minkä alla olisi vaikka ne, mitä meillä on ihan selkeästi tämmöisiä asiantuntijaluentoihin ja -teemoihin perustuvia. Mitkä me ajateltiinkin, että ne voisi olla jatkossa opetuskäyttöön. Niin pitäisikö sitten ollakin siitä oma semmoinen sarjansa, sitä mä pohdin jo silloin jälkikäteen. Ja nyt mä kävin ennen tänne tuloa pikkaisen katsoon, pelkästään kylläkin SoundCloudista, että mitä on kuunneltu minkäkin verran, niin mä luulen, että niitä on jaettu, jonkun verran opetukseen liittyviä, just tätä traumatietoista työotetta ja mentalisaatiota, koska ne sopii tosi hyvin aiheeksi joillekin opintojaksoille. Ehkä sellaisen miettiminen vielä tarkemmin. Se ei ole ihan helppoa, mutta ainakin tiedostaisi sen asian.

Riikka: Niin ja ehkä voisi ajatella, että jos tekee seitsemän jaksoa, niin siinä olisi vaikka kaksi sarjaa. Että toinen on kolme ja neljä jaksoa jotenkin sillein kohdennetummin. Ihan hyvin voisi olla näinkin. Teillä on ihan selkeästi ollut se yhdessä tekeminen ydin siinä teidän hankkeessa, se kuuluu niistä jaksoista ihan selkeesti. Ja myöskin tässä podcastin tekemisessä, niin kuin te olette jo tässä jutelleetkin meidän keskustelun aikana. Niin tässä on hyvä hetki miettiä, että mitä te olette oppinut toisiltanne. Haluatko sä Vesa aloittaa? Mitä sä olet oppinut Johannalta?

Vesa: Oppinut Johannaa tuntemaan ja samalla teidän korkeakouluanne. Ja vaikka siinä, meillä ei yhteisiä koulutusala-, tai koulutushistoriaakaan, vaan tavattiin tämän hankkeen osalta ensimmäistä kertaa. Mä melkein sanoisin, että tämä vahvisti 3AMKin yhteisiä tavoitteita olla ja rakentaa mielekäs koulutuskokonaisuus, jossa ei ollut sitten liikaa tutkimusta, tieteellisyyttä ja akateemisuutta, vaan tämä oli tekemistä parhaimmillaan. Ja yhteiset haasteet, eli sitä kautta yhteiset pedagogiset sisällöt, sen mä opin. Ja Johannan kanssa nimenomaan sitten oli luontevaa vaihtaa kokemuksia, ja muitten Metropolian kollegoitten kanssa, vaikka täällä oli enemmän raksapuolta. Ja yksi vielä on se, että 3AMKin kaikki hankkeet ei ole onnistuneet johtuen vaan yksinkertaisesti siitä, että ollaan kuitenkin hieman erillään ja meillä on hieman erilaiset organisaatiokulttuurit. Mutta meillä sattui onnistumaan tämä kulttuuri, tämä kaikkein tärkein, halu oppia toisiltamme, toisilta koulutusaloilta ja ohjelmilta ja tekijöiltä ja asiantuntijoilta. Ja siinä oli samanaikaisesti sisäinen motivaatio ja sitten oli vielä hankemotivaatio siinä taustalla. Ja sitten semmoinen halu tehdä ukrainalaisille se, mitä pystytään heidän eteensä töitä. Ja tuottaa heille oppimista ja tutustuttaa sitten tänne suomalaiseen ammattikorkeakouluopetukseen. Niin meillä oli yhteisiä drivereita. Se oli ehkä paras oppi.

Johanna: Joo ja sitten ihan, jos me mietitään vielä sitä meidän –, mä olen täysin samaa mieltä Vesan kanssa näistä asioista, mitä tässä on opittu. Ja sitten mitä sen viime podcastinkin – me ollaan täysin eri koulutuksista ja täysin erilaista opetusta pidetään – mutta se, mikä meitä yhdisti, oli sitten niihin meidän opintojaksoihin liittyvät ne opintokäynnit. Ja siinäkin oli kiva oppia sitä toisen näkökulmaa ja mitä keskustelua me käytiin, että ai te teette näin ja meillä oli vähän erityyppisiä, mitä opiskelijat niistä saa ja mitä siitä oppi. Niin siinä tuli kivasti kyllä opittua niitä toisen näkökulmia. Ja sitten se vie aina sitä omaa ajatusta myös eteenpäin, että hei pitäisikö meidänkin kokeilla tuommoista, vaikka on sitten kyse mistä alasta tahansa, mutta saa niitä hyvin erilaisia vinkkejä siihen liittyvään. Varmaan asiantuntijuutta myös oppinut ja arvostamaan taas vielä erilailla toisten koulutusten just niitä vahvuuksia, mitä siellä on tehty, ja toisaalta niitä oppeja myös. Ja niin kuin Vesa sanoi, että ollaan tässä opittu myös tunteen toisiamme ja huomattu, että meillä on ehkä vähän samantyylinen tapa tehdä tätä podcastia. Mitä me ei itse asiassa tiedetty ehkä niin tarkasti, kun me aloitettiin sitä. Mutta me ollaan tässä todettu, että se olisi ollut ehkä hankalampaa, jos toisella olisi semmoinen tarkka käsikirjoitus kaikkiin kysymyksiin, mitä vastaa vaan. Nyt meillä on molemmilla semmoinen, tullaan kuulemaan mitä toinen sanoo ja käydään yhdessä sitä dialogia siitä aiheesta, niin se on semmoinen iso oppi myös tässä ollut.

Riikka: Mä sanoin jo äsken, että se yhdessä tekeminen on ollut ydin ja mun mielestä tämä teidän vastaus vahvistaa sitä entisestään. Ja välillä tuntuu myöskin, että erilaisissa tutkimus-, kehittämishankkeissa tai opetuspuolen kehittämisen hankkeissa, niin meillä on työpaketteja ja sitten ne on laitettu per organisaatio, että joku vastaa siitä. Mutta parhaimmillaan, kun me kehitetään, niin mehän tehdään sitä yhdessä ja opitaan toisiltamme. Ja sehän on sen koko toiminnan idea ja ydin. Että musta kuulostaa siltä, että kuten sä jo Vesa sanoit, että tässä hankkeessa on onnistuttu. Hei kiitos teille tästä keskustelusta. Tämä oli erittäin antoisaa.

[vauhdikasta elektronista musiikkia alkaa soimaan taustalla]

Riikka: Ja mä haluan myös kiittää mun kollegaa Anna Hermiötä Haaga-Heliasta, joka on ollut suunnittelemassa tämän jakson sisältöä mun kanssa. Ja sitten me tietenkin ennen kaikkea kiitetään tämän jakson kuulijoita.

Johanna: Kiitos.

Vesa: Kiitos.

[vauhdikasta elektronista musiikkia]

Riikka: Tarinoita yhteiskirjoittamisesta -podcast on tehty Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian 3AMK-yhteistyönä.

[Loppumusiikki]