Jakso 1: Vientiosaamisen lisääminen digitaalisten koulutusten avulla

Antti Tohka: Tervetuloa Vihreää vientivoimaa -podcastiin, missä tällä kertaa puhutaan cleantech-koulutuksesta Metropolian asiantuntijoiden kesken ja miten digitaalisia oppimisympäristöjä on hyödynnetty erityisesti käynnissä olevan Vihreän teknologian vientiosaamista digitaalisesti, eli ViViD-hankkeen aikana. Minä olen Antti Tohka. Toimin täällä Metropoliassa Kiinteistö- ja rakennusalalla yliopettajana ja taustaltani olen tällainen energia- ja ympäristötekniikan asiantuntija. Keskustelemassa kanssani on tänään digipedagogiikan asiantuntija ja siitä väitöskirjaansa tekevä teologian maisteri Monica Aejmelaeus.

Tänään keskustelemme Monican kanssa siitä, millaisia havaintoja meillä on ollut aikaan ja paikkaan sitomattomasta digikoulutuksesta, ja mihin suuntaan näemme lyhyisiin mikrokursseihin jaetun koulutuksen menevän. Koska meillä on tänään täällä studiossa kaksi opetusalan asiantuntijaa, niin sovimme, että minä esitän näitä kysymyksiä enemmän, mutta tuon samalla sitten mukaan omia näkemyksiäni. No niin Monica, miten digiopetus on viimeisen muutaman vuoden aikana sinusta kehittynyt ja mitä kaikkea tämä mahdollistaa?

Monica Aejmelaeus: Varsinkin koronan jälkeen tai aikana digipedagogiikkahan otti aikamoisen harppauksen eteenpäin, kun korona-aikana oli pakko siirtyä etäopetukseen. Siihen ei ehkä oltu ihan niin varautuneita, tai ei ollut välttämättä niin paljon osaamista vielä, niin silloin digitaaliset oppimisympäristöt olivat ehkä enemmän materiaalipankkeja, että niissä ei ollut niinkään sellaista interaktiivisuutta tai pelillisyyttä tai muuta, mitä nykyään löytyy enemmän. Ja toki luennot nyt olivat aika tyypillisiä, että Zoomilla pidetään ja vähän samaan tyyliin, kuin oltaisiin luokkahuoneissa.

Mutta nykyään tosiaan aika paljon enemmän hyödynnetään muitakin alustoja ja sitten myös näihin alustoihin on enemmän integroitu muita työkaluja, niin kuin vaikka jotain valkotauluja ja muuta. Ja sitten on enemmän kaikkea AR- ja VR-teknologioita. Korona-aikana ehkä enemmän oli semmoista, että ladataan ne materiaalit sinne jonnekin Moodleen ja sitten oli jotain monivalintatenttiä, niin nyt huomaa, että opiskelijat toivovat enemmän monipuolisuutta tehtävätyypeissä ja myös aineistoissa.

Antti: Mites näkisit sitten kun viime aikoina on puhuttu ihan hirveästi tekoälyn hyödyntämisestä opetuksessa, miten se näkyy jo tässä digiopetuspuolessa? Osaatko antaa jotain hyviä ihan viimeaikaisia esimerkkejä, että mitä se voi mahdollisesti olla?

Monica: No minun mielestäni kannattaa ihan ensinnäkin lähteä siitä, että tekoälyn käyttöä ei voi varsinaisesti estää, tai että on vaan pakko hyväksyä, että se tulee olemaan osa opiskelua ja opetusta, ja pitää löytää keinoja käyttää sitä järkevästi. Olin juuri AMK- ja ammatillisen koulutuksen tutkimuspäivillä tuossa viime viikolla ja kuuntelin kiinnostavaa seminaariesitystä, missä oli tutkittu, että mihin AMK-opiskelijat käyttävät tekoälyä ja miten, ja siinä myös oli kysytty opettajilta, että mihin opettajat ajattelevat, että opiskelijat käyttävät tekoälyä. Mielestäni se oli tosi mielenkiintoista, että muistaakseni karkeasti 30 % opettajista luulee, että opiskelijat käyttävät tekoälyä sisällöntuotantoon, että pyydetään sieltä vaikka jotain valmiita tekstejä tai muuta tällaista materiaalia. Niin todellisuudessa suurin osa opiskelijoista käyttää tekoälyä ideointiin, sparraamiseen ja rakenteen ja tekstin muotoiluun ja tommoiseen luovempaan ajatteluun, niin se oli oikeastaan aika ilahduttavaa kuulla. Ehkä helposti ajattelee sitä pahinta vaihtoehtoa, että pyydetään valmiita kirjoituksia ja sitten palautetaan niitä opettajalle tarkistettavaksi. Mutta hienoa, että todellisuus on toinen.

Antti: Joo ja opettaja sitten yrittää miettiä kovasti, että onko tämä ihmisen vai tekoälyn tekemää tekstiä. Tunnistan tämän uuden haasteen, mitä suoritusten laadun arvioimisessa tullut. Me olemme Metropoliassa tehneet aika paljon digipedagogiikkaan liittyvää tutkimusta ja puhutaan hetki siitä. Aloitetaan tällaisella kysymyksellä, että millaisia sisältöjä opiskelijat ovat toivoneet tällaisiin digitoteutuksiin ja millaista tukea he tarvitsevat? Miten näitä toiveita ja tarpeita on laadullisesti selvitetty?

Monica: Me olemme tehneet haastattelututkimusta ja sitten erilaista käyttäjätestausta sun muuta, ja näistä on noussut esiin tärkeitä asioita, mitä kannattaa ottaa huomioon verkkokurssin suunnittelussa. Nämä haastattelut on erityisesti painottunut täydennyskoulutukseen ja työnteon ohella opiskeluun. Tärkeitä pointteja on ollut esimerkiksi, että materiaali pilkotaan pieniin palasiin, mikä tarkoittaa sitä, että pystyy kun pienissä osissa edistämään niitä opintoja. Eli vaikka jotakin lyhyitä videoita, audioita tai tekstejä mitä voi sitten vaikka matkalla töistä kotiin kuunnella. Ja sitten aikaan ja sitomattomuus on tärkeää ihan, että ylipäänsä opiskelu on mahdollista, jos käy myös töissä ja sitten on tärkeää, että kaikki materiaali löytyy samalta alustalta ja navigaatio on helppoa, ettei mene hirveästi aikaa siihen, että etsitään materiaaleja eri paikoista, kun sen ajan voisi käyttää siihen itse opiskeluun.

Ja sitten monet toivovat, että on jonkinlainen visuaalinen edistymisen seuranta. Eli vaikka joku palkki, mikä täyttyy sitä myötä, kun opiskelija suorittaa niitä tehtäviä, jotta on helpompi seurata missä kohtaa menee ja paljonko on vielä jäljellä.

Sitten on toivottu laadukkaasti käsikirjoitettuja ja tuotettuja lyhyitä opetusvideoita. Näissä haastatteluissa osa oli sitä mieltä, että voi olla jopa puoli tuntia pitkä video, jos se on hyvä ja laadukkaasti käsikirjoitettu. Mutta se on hyvä ottaa huomioon, että jopa puoli tuntia, eli oikeasti toivotaan todella lyhyitä videoita. Taisi olla muistaakseni, että suurin osa toivoi 5–10 minuuttia pitkiä videoita. Lisäksi on tärkeää, että ottaa huomioon erilaiset oppijat ja mahdollistaa yksilöllisiä oppimispolkuja, eli tarjotaan opiskelijalle mahdollisuus valita erilaisia suoritustapoja tai vaikka niin, että on jotain tehtäviä, mistä voi valita, että perehtyykö videoaineistoon, lukeeko artikkelin vai kuunteleeko podcastin ja sitten vaikka vastaa johonkin kysymyksiin.

Yksi tosi tärkeä asia on vuorovaikutus, mikä on tietysti vähän haastavaa verkkokursseilla, varsinkin mikrokursseilla. Lähiopetuksessa vuorovaikutusta syntyy automaattisesti, mutta verkkoympäristössä se pitää luoda keinotekoisesti ja vaikka semmoisilla kursseilla mitkä ovat aikaan ja paikkaan on sitomattomia, ryhmätöiden järjestäminen voi olla aika hankalaa, eikä aina tiedä, että paljonko siellä vaikka on opiskelijoita samaan aikaan opiskelemassa, niin se voi olla aika haastavaa. Toisaalta onneksi erilaisia ryhmäkeskusteluja pystyy kyllä kehittelemään. Ja sitten toisaalta semmoista eräänlaista vuorovaikutusta voi myös luoda käyttämällä erilaisia interaktiivisia sisältöelementtejä, eli vaikka jotakin tehtäviä, mistä saa saman tien jotakin palautetta, mielellään sanallista palautetta. Vaikka se on ehkä keinotekoista, mutta sekin on yksi keino.

Antti: Aivan. Nyt kun tässä on aika monta vuotta jo tällaisia erilaisia kursseja pyöritetty koronan jälkeen, niin mitkä ovat tyypillisimmät tuen tarpeet opiskelijoilla? Toki tuen tarve on hyvin yksilöllistä, mutta jos katsotaan isona joukkona kursseille osallistuvia, niin onko siellä jotain sellaisia tukitoimia, mitkä kannattaisi heti ottaa huomioon? Tuossa nyt jo mainitsit sen, että kaikki materiaalit pitää löytyä samalta alustalta. Täähän on yrityksen ja erehdyksen kautta opittua, että ei voi olla samalla kurssilla kolmea eri alustaa, missä yhdessä tapahtuu keskusteluja, toisessa tehtävien tekemistä ja kolmannessa jotain. Koska silloin se ei vaan yksinkertaisesti toimi. Sitten tietysti saavutettavuus tulee ihan Metropolian ohjeistuksesta. Näiden kurssien pitää olla saavutettavia, että esimerkiksi opiskelija pystyy ruudunlukijalla lukemaan ne sisällöt mahdollisimman pitkälle, mutta tuleeko jotain muuta nyt näiden kahden asian lisäksi mieleen, että mistä tulee usein kysymyksiä tai mitä olet huomannut, että pitäisi olla hyvin suunniteltu etukäteen?

Monica: Tärkeää on tietysti varmistaa laadullisesti, että kurssimateriaalit ja sisällöt ovat ajan tasalla ja esimerkiksi, että linkit toimivat. Linkithän yllättävän nopeasti vanhenevat tai voi hajota, niin siinä voi olla vähän hommaa, että tarkistaa että ne toimivat kaikki oikein, koska ei voi myöskään luottaa siihen, että opiskelijat sitten ovat vastuussa siitä, että laittavat viestiä, jos joku linkki ei toimi.

Ohjeiden seikkaperäisyys on myös tärkeää. Sitä ei ehkä voi liikaa korostaa, että joskus ihmisillä voi olla vaikeuksia lukea ohjeita ja sisäistää niitä, ja varsinkin lukea ohjeita loppuun asti. Niin on tärkeintä, että on tosi selkeää, että mitä tehdään ja milloin. Tämän huomaa esimerkiksi, että ihan joku kursseille kirjautuminenkin, vaikka Moodleen, niin siinäkin yllättävän paljon on haasteita. Pitää osata tehdä tosi hyvät ohjeet ja tähän oikeastaan meillä olikin hankkeessa yksi opettaja keksinyt ratkaisun, että oli tehnyt omalle kurssilleen semmoisen tekoälybotin, joka vastasi kysymyksiin liittyen kurssin suoritukseen. Kyseinen opettaja oli itse syöttänyt sille tekoälybotile vaan dokkarin, missä oli kaikennäköistä tietoa siitä kurssista. Ja sitten se oli sellainen tekoälybotti, että se ei etsi netistä mitään tietoa, vaan se vastaa ainoastaan sen perusteella, mitä tietoja sille on syötetty. Tämä opettaja kertoi, että sähköpostiyhteydenotot ovat vähentyneet merkittävästi sen jälkeen, kun opiskelijat on voineet kysyä siltä tekoälyltä selvennyksiä ohjeisiin. Siinäkin on yksi ihan kiinnostava menetelmä, mitä kokeilla.

Antti: Joo se oli kyllä tosi nerokas trouble shooting -botti mikä siinä kurssissa oli ja sitten tosiaan kuten mainitsit tämän, että kurssit tarvitsevat sitä jatkuvaa päivitystä ja valvontaa. Itselle tuli mieleen se, että sitten kun nämä ikään kuin itsenäisesti pyörivät kurssit ilman, että siinä on varsinaisesti ketään jatkuvasti seuraamassa, että mitä sillä kurssilla tapahtuu, niin ihan vaikka opiskelijat laittaisivatkin palautetta, että nyt täällä on jotain ongelmaa, että linkki ei toimi tai tehtävä aukea tai jotain, niin täytyy huomioida, että sen pitäisi olla sitten taas koulutuslaitoksen päässä joku henkilö, joka pystyy suhteellisen nopeasti vastaamaan tai etsimään vastauksen siihen ongelmakohtaan. Tätäkin on aika paljon nähty, että on joku ihan sellainen kurssin suorituksen estävä ongelma, että joku tehtävä ei aukea tai sitten on esimerkiksi linkki, jonka avulla sitä tehtävää pitäisi ruveta tekemään tai tehtäväsisältöä ruveta selvittelemään, niin on vanhentunut, että se on ehkä ollut minulle se tämän vuoden opetus, että voi jopa kurssin aikana käydä sillä tavalla, että se linkki vanhenee.

Olikin puhetta jo tuosta interaktiivisuudesta, mitä nämä nykyiset digikoulutusalustat mahdollistavat ja sitten myös tästä vuorovaikutuksen mahdollisuudesta, minkä opiskelijat kokevat tärkeäksi, niin onko tässä nyt viime aikoina tullut jotain uusia juttuja, että me tiedetään kaikki, että pystyt laittamaan sinne laskuja, raahaustehtäviä, kääntökorttitehtäviä ja kaikennäköistä, ja sieltä voi tulla joku pop up -ilmoitus, että jee, nyt meni vastaus oikein tai voi voi, nyt meni vastaus väärin. Toki tällaista on ja sittenhän meillä on ollut kursseilla näitä ryhmäkeskusteluita, missä opiskelijat on toistensa kanssa ovat voineet sitten jostain valitusta aiheesta käydä keskustelua, mutta olisiko jotain muuta mitä tulisi mieleen? Mikä olisi opiskelumotivaatiota varmasti selkeästi parantava ja ikään kuin sitä hyvää sosiaalista painetta lisäävä vuorovaikutushomma, miten sitä saataisiin paremmaksi?

Monica: No nythän tekoälyä on myös hyödynnetty sellaisiin tehtäviin, missä opiskelija harjoitella erilaisia työelämään liittyviä tilanteita tekoälyn kanssa. Esimerkiksi käydään tekoälyn kanssa keskustelua, jossa vaikka opiskelija esittää urakoitsijaa ja tekoäly asiakasta, ja sitten siinä ikään kuin sovitaan jotain asioita tai käydään keskusteluja liittyen siihen urakoitsijan hommaan. Onhan sekin eräänlaisten vuorovaikutusta ja pääsee harjoittelemaan sitten tosielämän tilanteita varten.

Antti: Joo ja siinähän voi tosiaan opiskelija tunnistaa sitten sen oman asiantuntijuutensa kehittymisen aika hyvin, jos pystyy ikään kuin tämä tekoälyasiakkaan kysymyksiin vastaamaan, että se on kyllä ihan tosi kiinnostava kokonaisuus. Toki sittenhän tässä itse näen sen ongelman, että jos tekoäly on se asiakas, niin sillähän ei ole väliä, että millaista osaamista sillä asiakkaalla on, mutta toki jos se olisi toisinpäin, että tämä tekoäly esittäisi tätä urakoitsijaa tässä roolileikissä, niin sittenhän ei pystyisi välttämättä varmentamaan, että onko ne nyt ihan asianmukaisia tai oikeita ne tekoälyn tuottamat vastaukset. Mutta sitähän minä en tietysti tiedä, että voihan siihen todella ison tietokannan varmasti rakentaa ihan koulun sisäisestikin niihin vastauksiin, että just vähän niin kuin käytiin tuossa aiemmin sitä kurssikoodattua trouble shooting -bottia läpi, että ihan mielenkiintoista.

Minulla ei ole tuollaista tullutkaan vastaan, mutta ehkä se onkin se syy, minkä takia se on hyvä, että näissä erilaisissa konferensseissa käydään aktiivisesti, niin saadaan nämä uusimmat jipot ongittua tänne meidänkin käyttöömme, mistä päästäänkin mahtavasti taas aasinsillalla seuraavaan kysymykseen. Monica mihin näet, että ollaan tulevaisuudessa digikoulutuksen osalta menossa? Tässähän nyt toki on tullut paljon esimerkkejä ihan tästä viimevuosien valtavista kehitysharppauksista ja sitten, että minkälaisia sudenkuoppia tässä voimme kohdata, että millaisia asioita meidän pitäisi etukäteen ymmärtää, että ei voida ihan liikaa innostua, että nämä ja nämä asiat pitää huomioida?

Monica: Ehkä isoin juttu on tietysti tekoäly, että varmaan ollaan menossa enemmän siihen suuntaan, että pystyy tekoälyn avulla enemmän automatisoimaan vaikka tenttien ja erilaisten tehtävätyyppien tarkistusta, muutakin kuin vaikka monivalinnat, oikein-väärin-väittämät, laskutehtävät ja muut. Toisaalta pitää myös yhä enemmän tehtävänannoissa miettiä sitä muotoilua. Ihmiset ovat myös hirveästi innostuneet tekoälyn hyödyntämisestä, mikä on sinänsä ymmärrettävää, mutta vähän herää kysymys, että kuvitellemmeko me toisaalta nyt liikaa, että tekoäly hoitaa kaiken ja sitten unohtuu tietynlainen inhimillisyys. Jos miettii vaikka jotain tekoälyllä tehtyjä avatar-videoita, mitkä jossain määrin voivat olla varsin hyviä, mutta sitten jos ajatellaan opiskelijan näkökulmasta, että jos vaikka tosi paljon sellaisia jokaisella opinjaksolla laitetaan katsomaan, onko se sitten hirveän mielekästä kuitenkaan. Mutta toisaalta tämä on ehkä vähän kärjistetty esimerkki ja en tiedä onko kovinkaan realistinen skenaario, että mentäisiin siihen, että kaikki videot olisivat jotain tekoäly-avatar-videoita. Ehkä tärkeintä on yrittää pitää joku semmoinen tasapaino siinä hommassa, että ei inhimillisyys unohdu täysin.

Antti: Tuo on varmasti ihan totta ja minä mietin, että varmaan tällaisessa lyhytkoulutuksessa, mitä esimerkiksi ViViDissä järjestetään, niin siinä ei sillä inhimillisyydellä ole suurta painoarvoa, kun sitten taas jos mietitään esimerkiksi tutkintokoulutusta tai jotain laajempaa kokonaisuutta, missä se oppiminen on vain yksi osa sitä suurta kokonaisuutta, että on sitä yhteisöllisyyttä tai tavallaan se kompetenssin hakeminen on yksi, mutta sitten yksi tukijalkahan mikä koronan aikana mielestäni ehkä osaksi pääsi unohtumaan, on se yhteisöllisyys. Osalle sen puute ei ole niin paha juttu, mutta toisille se voi olla. Luulen, että siitä ei ole vielä mitään ihan täysin varmaa tutkimustulosta, että kuinka moni opiskelijoista kärsii siitä, tai en tiedä voi ollakin jotain, mutta se voi olla, että se näkyy vasta pidemmän ajan päästä, että ollaan siirrytty enenemissä määrin etäopetukseen ja kohdataan vähemmän paikan päällä. Varmaan tässä on sama analogia, kuin työelämässäkin, että sielläkin on todettu, että tietty sellainen, no työelämässä tietysti esimerkiksi hiljaisen tiedon siirtäminen jää tapahtumatta ja sitten sellaiset spontaanit kohtaamiset, verkostoituminen ja tällainen puuttuu sitten kokonaan.

Varmasti tulevaisuudessa tulee olemaan hyvin paljon sellaista hybridijuttua enemmän, mutta missä se raja menee, että opiskelijat ovat nyt tykästynyt siihen tiettyyn autonomisuuteen, että pystyy osan opinnoista suorittamaan aika ja paikkaan sitomatta. Ja sitten toki työelämässä oleville sehän on ihan välttämättömyys, että heidän ei tarvitse päivystää tiettyyn aikaan jossain tietyssä paikassa. Se on iso mahdollisuus, kun ollaan mietitty tätä osaamisvajetta Suomessa ja sitä, että miten paljon pitäisi ihmisiä saada koulutettua yhä pidemmällä ja pidemmälle, niin kyllähän tässä älyttömän hyvät mahdollisuudet on. Mutta sitten tosiaan kuten tässä nyt on sinun Monica ja omalla suulla todettu, että kyllä tämä inhimillisyys ja yhteisöllisyys ovat hyvin olennainen osa sitä koulutusta. Jos kaikki tapahtuu vain tietokonemonitorin kautta, niin sehän ei ole hirveän hyvä. Jos mietin omaa uraani, niin kyllä tavallaan ne kahvipöytäkeskustelut ja monet muut jutut ovat olleet aika isossa asemassa siinä, että mihin milloinkin on päätynyt ja mihin on suuntautunut. Sitten taas toisaalta nyt on mahtavaa, että pystyy globaalisti opettamaan ihmisiä.

Mietin, että tässä on sellainen iso mahdollisuus, että OK, Suomessa on osaamisvaje, mutta maailmalla keskimäärin on vielä isompi isompi vaje niin kuin ihan oikeastaan kaikennäköisistä asioista, että mahdollistaako tämä jotain isoja kehitysaskelia vai ei. Se on yksi asia, että mikä tämä koulutuksen tulevaisuus ylipäätänsä on, erityisesti korkeakouluasteella, että sanotaan nyt, että ennen sitä, niin se on varmasti erittäin huono idea, että liikaa luotetaan johonkin digiasioihin, mutta sen jälkeen niin en tiedä. Tulevaisuus sen varmasti näyttää ja varmasti tässä ainakin itselläni on mennyt täysin yli hilseen nämä tekoälyn eri mahdollisuudet, että tämä on nyt itselläni oman kehitykseni kannalta ollut se lupaus, että ensi vuoden puolella yritän perehdyttää itselleni tekoälyn mahdollisuuksia, että pystyn hyödyntämään sitä hyvällä tavalla omassa työssäni.
Jos miettii ViViD-hanketta ja tätä cleantech-vientiä, niin varmasti siellä tulee paljon tekoälyynkin pohjautuvia asioita, mitä ei vielä pari vuotta sitten voinut kuvitellakaan olevan tai ainakaan niin kuin normaali, tekoälyyn perehtymätön ihminen ei voinut kuvitellakaan. Kyllä se on mahtavaa ja just nämä kaikki XR-ympäristöt, mitä Metropoliassa on myös kehitetty ja mitä täällä meidänkin Metropolian Myllypuron kampuksella on digital twin -oppimisympäristöjä paljon luotu, niin varmasti sekin on niin kuin iso homma. Mut hei kiitoksia kuulijoille ja kiitos Monica, että olit tänään ja itse asiassa eilen studiossa kanssani. Nyt on tosiaan 7. Marraskuuta 2025, että kun tässä oli muutamia juttuja, missä viitattiin johonkin tiettyyn aikaan ja tapahtumaan, niin nyt tiedetään, että ollaan vuonna 2025 tehty tämä, koska me tietysti toivomme, että tästä tulee suosittu podcast-jakso, mitä kuunnellaan vuodesta toiseen ja jonka pariin palataan aina uudelleen ja uudelleen.

Monica: Ikivihreä.

Antti: Ikivihreä klassikko, jep. Mutta hei kiitos kuulijat ja näitä tulee lisää, että seuratkaa nyt ihmeessä tätä meidän podcast-kanavaamme. Sarjan nimihän oli Vihreää vientivoimaa ja nyt ei niin hirveästi siitä cleantech-viennistä tällä kertaa puhuttu, mutta koska tämä on nimenomaan tällainen digitaaliseen koulutukseen keskittyvä hanke, niin sitäkin enemmän puhuttiin tästä digitaalisesta koulutuksesta. Kiitos.