Avainsana: Julkaiseminen
-
Johanna Isosävi, Camilla Lindholm, Riikka Wallin
Jakso 1: Yhteisön merkitys kirjoittamisessa
Tarinoita yhteiskirjoittamisesta -podcastin ensimmäisessä jaksossa kuulemme, miten korkeakouluissa työskentelevien suurimman kirjoittamiseen liittyvän haasteen, eli ajanpuutteen, voi ratkaista. Keskustelijoina Yhteisöllisen kirjoittamisen oppaan kirjoittajat Johanna Isosävi ja Camilla Lindholm. Riikka Wallin johdattelee keskustelua.
-
Riikka Wallin
Yhdessä kohti uudenlaista julkaisemisen kulttuuria
Metrospektiivin kehittämiseen kutsuttiin koko työyhteisö mukaan. Se on syntynyt tarpeesta yhtenäistää julkaisemisen tapoja ja tehdä toiminnasta vaikuttavampaa.
-
Milla Åman Kyyrö
Miksi uusien asioiden nimeäminen on vaikeaa? Miten Metrospektiivi sai nimensä
Asioille annetaan nimi, jotta ne erottuvat toisistaan. Miksi nimen valinta on välillä vaikeaa?
-
Riikka Wallin
Yleistajuista tietoa tarvitaan (edelleen)
Yleistajuisen tiedon avulla tehdään tutkimusta ja kehityshankkeissa syntynyttä tietoa näkyväksi suurelle yleisölle. Se on tärkeää, jotta uusi tieto tulee käyttöön kaikilla yhteiskunnan tasoilla.