Jakso 7: Pakohuonepeli oppimisen menetelmänä

[Alkumusiikki, musiikki vaimenee taustalle]

Riikka Wallin: Tervetuloa kuulemaan tarinoita yhteiskirjoittamisesta. Keskustelemme vieraidemme kanssa siitä, mitä yhdessä kirjoittaminen antaa ja miksi sitä kannattaa tehdä. Pohdimme myös yhteistyön kiperiä tilanteita. Minä olen Metropolian julkaisuasiantuntija Riikka Wallin ja luotsaan näitä keskusteluja. 

[musiikki vaimenee]

Riikka: Tänään mulla on vieraana lehtori Anne Suvitie Laurea-ammattikorkeakoulusta. 

Anne Suvitie: Moi. 

Riikka: Ja lehtori Tiina Ahti…

Tiina Ahti: Hei vaan. 

Riikka: …ja Anna Uunila Metropolia-ammattikorkeakoulusta. 

Anna Uunila: Moikka. 

Riikka: Lämpimästi tervetuloa Tarinoita yhteiskirjoittamisesta -podcastiin. Te olette kirjoittanut yhdessä parikin artikkelia pakohuonepelistä imetysohjauksen opettamisessa. Ja olette tehnyt tämän pakohuonepelin osana teidän lehtoreiden täydennyskoulutusta. Mistä tämä aihe syntyi ja miksi te teitte juuri pakohuonepelin? Haluatko sä Anne vaikka aloittaa?

Anne: No joo. Me oltiin siis opiskelemassa imetysohjaajakouluttajakoulutuksessa ja siellä sitten kehittämistehtäväaihe piti miettiä. Ja mulla oli vähän kokemusta jo tämmöisestä pakohuonepelipedagogiikasta tai pelipedagogiikkaa olin opiskellut ja siihen jotenkin vihkiytynyt. Ja sitten mä ajattelin, että tähän mä kyllä kysyn näitä kahta mahtavaa tyyppiä. Ja he lähti ja innostui. 

Riikka: Ja sulla siis oli sitä pelillisyyteen liittyvää osaamista jo valmiiksi. Mites Tiina ja Anna, niin kehittyikö teillä sitä osaamista vai oliko teillä sitä osaamista jo tässä ennen kuin lähditte tekemään sitä pakopeliä? Tiina.

Tiina: Joo, no mä olin siinä vaiheessa vielä aika tuore opettaja, että mulla oli kokemusta semmoinen reilu vuosi. Ja tämä pelillistäminen osana pedagogiikkaa, niin se oli mulle aivan vieras ajatus. Että mä lähdin ihan jotenkin tyhjän päältä liikkeelle. Mutta hienosti Anne osasi meille markkinoida tämän kehittämisaiheen, niin totta kai sitten siihen halusi lähteä mukaan. Ja paljon siinä matkan varrella sitten oppi tästä pakopelipedagogiikasta semmoisia asioita, mitä sitten pystyi hyödyntämään siinä omassa työssäänkin myöhemmin. 

Riikka: Mites Anna? 

Anna: No mulle ei ehkä tämä pakopelipedagogiikka ollut aikaisemmin tuttua, mutta omassa opetuksessa kyllä pyrin tekemään aina kaikenlaisia uusia innovaatioita, mitkä liittyy opetukseen. Että ehkä pyrin pois siitä semmoisesta perinteisestä luokan edessä puhumisesta. Vaan sillä tavalla, että pystyisi osallistaan enemmän niitä opiskelijoita. Ja sitten kun Anne tämän aiheen heitti ilmoille, niin mun mielestä tämä kuulosti niin mielenkiintoiselta, että ei kyllä ainakaan tarvinnut mua hirveästi houkutella tähän mukaan. 

Riikka: Miksi te lähditte kehittämään tätä yli organisaatiorajojen? Oliko tämä jotenkin sattumaa vai olitteko te yhdessä ilmoittautunut tähän koulutukseen vai miten tämä syntyi? 

Anne: No siinä oli vähän sattumaa. Siis siinä mielessä, että me oltiin jokainen tahoillamme varmaankin ilmoittauduttu siihen koulutukseen. Mutta kyllähän meillä siinä alussa, eikö ollutkin semmoinen, että hei hitsit, että tehdään tämä yhdessä ja näytetään vähän mallia tai että ollaan esimerkkeinä, että myös onnistuu. Mä muistan, me käytiin jotain tämäntyyppistä keskustelua silloin. Että koska sitten yli tällain rajojen, joskus saattaa tuntua, että…

Riikka: Yhteistyö on hankalaa tai?

Anne: Joo, jotain sentyyppisiä haasteita on saattanut olla. Joo. Tai ehkä joskus jotain kilpailuasetelmaa. 

Riikka: Joo ja siis kyllähän se on luonnollista, että meillä on kilpailuasetelmaa. Me toisaalta kilpaillaan toistemme kanssa ja toisaalta me ollaan yhteistyökumppaneita. Että sehän on todellisuutta. 

Anne: Mutta mä ainakin ajattelen, että tässä oli nimenomaan se, että se on vahvuus, että me tehdään tätä yli organisaatiorajojen. Ja eri koulutusohjelmien välillä myös tämä yhteistyö, koska mehän tullaan eri koulutusohjelmista kaikki. 

Riikka: Mistä koulutusohjelmista te tuutte?

Anne: No mä opetan terveydenhoitajaopiskelijoita. 

Anna: Ja mä opetan kätilötyön tutkinnossa, kätilöopiskelijoita nyt pääsääntöisesti. 

Riikka: Entä Tiina?

Tiina: Ja myöskin terveydenhoitajia sitten opetan. 

Riikka: Eli Metropoliasta tavallaan sekä kätilöopiskelijat että terveydenhoito-opiskelijat ja sitten Laureasta terveydenhoidon puolelta. 

Anna: Mutta itsessään tämä teemahan, tämä imetysohjaus, niin tämähän tietysti kuuluu koulutukseen molemmille tutkinnoille. Että siinä mielessä yhdistävä tekijä, vaikka tullaan vähän eri koulutusohjelmista, niin sisältö on tässä kuitenkin sama. 

Riikka: Tämä aihe on aika sensitiivinen. Ja sitten olette yhdistänyt sen tähän pakohuonepedagogiikkaan, tuntui ainakin itselle aika yllättävällä tavalla. Tai jotenkin heti kun mä näin nämä, tutkin, että mitä kaikkea artikkeleita on kirjoitettu yhdessä sillein, että sieltä löytyi laurealaisia, haagahelialaisia ja metropolialaisia, niin tämä nousi sieltä selkeästi semmoisena yllättävänä kokonaisuutena. Niin miten tämä yhdistelmä toimii? Ja jos ajattelee sitä pelitilannetta, niin aiheuttaako se jotain hassuja yhdistelmiä tai jotenkin yllättäviä tilanteita, että se on imetysohjaus ja toisaalta tämä pakohuonepeli? Niin mitä se aiheuttaa opiskelijoissa vaikka, kun te olette peluuttanut? 

Anne: No ne opiskelijat, jotka ovat vaikka käyneet jossain pakohuonepelissä, niin ne pääsee ehkä nopeammin sisälle siihen pelin jujuun ja ymmärtävät ja hoksaavat, että mikä tässä on se tapa, jolla pääsee eteenpäin. Ja ne ketkä sitten ovat ehkä ensimmäistä kertaa, niin heillä menee ehkä vähän pidempi aika siinä sillä tavalla. Mutta nyt pitää vielä muistaa, että tämä on virtuaalinen pakohuonepeli. Eli ei olla luokkahuoneessa. Ei yritetä päästä pakoon mistään huoneesta, vaan nimenomaan virtuaalisessa, tuolla Seppo-ympäristössä sitten, se on sinne rakennettu. Niin se tuo siihen pikkaisen eri twistin sitten vielä. Elikkä onnistuu myös esimerkiksi etäopinnoissa. Ja että mä olen käyttänyt, mulla on terveydenhoitajaopiskelijoita, jotka opiskelevat ympäri Suomea ja Zoomin välityksellä tiimeissä ratkovat näitä. Ja onnistuu mainiosti myös siinä. 

Anna: Mutta itsessään ehkä tämä aihe nyt on sellainen, mikä on heille niin tuttua. Että heillä on teoriaopetusta ensin tähän alle. Ja sitten kun me pelataan, niin heillä on jo tosi paljon osaamista tästä aiheesta, niin se aiheen valinta ei ehkä ole varmaan kenellekään kummassakaan tutkinnossa se haaste. Vaan he lähtee, tai ainakin mulla on sellainen käsitys, että he lähtee tosi innokkaasti kyllä pelaamaan. 

Riikka: Kyllä. Mikä se tausta-ajatus siellä on, että miksi te haluatte tavallaan vähän ravistella sitä opetusta myös tämän pakohuonepelin avulla? 

Anne: No pelillistäminen on tutkimusten mukaan varsin toimiva tapa oppia ja oivaltaa ja ratkoa. Ja nimenomaan tämmöisessä soveltavassa vaiheessa. Tämä pakohuonepeli sopii siihen soveltavaan vaiheeseen. Eli se on meillä ajateltu niin, että meillä on, kuten Anna äsken totesi, niin ne teoriaopinnot siellä jo taustalla. Ja heillä on jo sitä osaamista. Ja sitten he lähtee soveltaan, jota siinä pelissä sitten… Niin se sopii siihen. Ja se on vähän tämmöistä, siellä on erityyppisiä caseja, joita he ratkovat. Ja sitten ne pelilliset elementit tuovat siihen sen, siinä on vähän ehkä kilpailuasetelmaa. Jotkut opiskelijat tykkää siitä tosi paljon. Sitten siellä tulee se palkitseminen. Elikkä sä saat pisteitä, tai että kun sä pääset etenemään siinä. Niin sehän myös on semmoinen palkitseva ja koukuttava elementti. 

Tiina: Ja samoin sitten semmoisena yhtenä tärkeänä elementtinä ne yhdessä työskentelyn taidot. Että ryhminähän opiskelijat sitä peliä pelaa läpi. Että se on myöskin semmoinen tärkeä komponentti, mitä siinä harjoitellaan. 

Riikka: Ja te olette tosiaan kirjoittanut tästä pakopelistä sekä Terveydenhoitaja-lehteen että Kätilölehteen, mikä nyt on luonnollista, kun kuulee, että mistä tutkinnoista te tulette. Niin mistä teille syntyi idea lähteä myös kirjoittamaan tästä? 

Anna: No mä en tiedä, ehkä osittain tässä voi tietysti myös kiittää meidän kouluttajaa Maija-Riitta Jouhkia, koska hänhän heitti meille ajatuksen tästä yhteiskirjoittamisesta. Että kun me lähdettiin tätä pakopeliä kehittään, niin sehän oli alun perin heti tämmöinen meidän yhteinen juttu, mutta että sitten Maija-Riitta Jouhkia oli se, joka meille sanoi, että hei tämähän olisi tosi hyvä, jos pystyisitte kirjoittaan johonkin yhdessä vielä artikkelin. 

Riikka: Mutta mikä oli teidän tavoite näiden artikkelien kanssa? Mitä te halusitte saada aikaan sillä, että te julkaisette näissä lehdissä? 

Tiina: No varmaan ainakin yksi semmoinen keskeinen tavoite oli, että tuodaan sitä pelillistämistä yhtenä pedagogisena keinona esiin sitten myöskin muille opettajille. Tai kyllähän tätä pystyy ihan täydennyskoulutuksessakin hyödyntämään. Että se oli varmasti meillä yksi semmoinen päätavoitteista. 

Anne: Kyllä. Tuulahduksia koulutuksesta myös niille kentällä jo työskenteleville, että tällaista tämä koulutuksen uudet tuulet voivat myös olla. 

Anna: Paljonhan me myös puhuttiin siitä, että me tosiaan työskennellään organisaatiorajojen yli. Että myöskin ehkä sitä haluttiin tuoda esille, että tämmöinenkin yhteistyö on mahdollista. Että vaikka tosiaan se kilpailuasetelma ammattikorkeakoulujen välillä totta kai on, että sitä me ei saada millään pois, mutta että voidaan myöskin saada semmoista synergiaetua siitä, että työskennellään sitten yli rajojen. 

Riikka: Kyllä. Mä tutkin vähän, niin Terveydenhoitaja-lehden painos on noin 6500 kappaletta ja se lähetetään kaikille Terveydenhoitajaliiton jäsenille. Ja Kätilölehdessä on digitaalisia numeroita, jotka on kaikille avoimia. Ja sitten myöskin paperilehden numeroita, ja niitten painos on noin 3000-4000 kappaletta. Eli aika laajalle yleisölle lähtee nämä lehdet. Niin miten te näette näitten ammattilehtien roolin teidän ammatillisessa keskustelussa? Onko ne merkittäviä tapoja jotenkin tuoda tietoa esille? Tiedättekö te, että onko ne siellä ammattilaisten vaikka työpaikkojen kahvipöydissä vai onko ne semmoisia, mitä ammatissa toimivat selailee kotona? Onko ne teidän normilukemistoa? 

Anna: No mä näkisin ehkä nyt sen niin, että Kätilölehti, mä tietysti puhun nyt Kätilölehden näkökulmasta, niin se on ehkä sellainen lehti, mikä varmaan suurimmalle osalle meidän kätilöistä, jotka työskentelee kentällä, mutta myös opiskelijoille, tulee, ketkä kuuluu sitten tietysti esimerkiksi Kätilöliittoon. Niin he saa automaattisesti sen lehden. Ja kyllä mä väittäisin, että se on yksi semmoinen ehkä lehti, mistä saa tuolla kentällä ehkä sellaista päivitystä moneen asiaan. Ja kyllä mä näkisin, että se on tärkeä. Ainakin itse muistan, kun olen kentällä työskennellyt, niin se oli sellainen, mitä tuli luettua. Mutta se, että onko se kahvihuoneessa, niin siihen mä en kyllä osaa vastata. Vai lukeeko jokainen sen sitten kotonaan. 

Anne: Joo, ihan samoja ajatuksia siitä Terveydenhoitaja-lehden näkökulmasta. Että kyllähän se on elävä, ja nämä ammattilehdet muutenkin elävät hyvin ajassa ja tuottavat erilaista vaikka tutkimustietoa ja sillä tavalla. Mutta myös mä ajattelen, että se on tärkeä siinä mielessä, että se mitä meidän koulutuksen kentällä tapahtuu, niin he osaltaan myös kuvaavat ja välittävät sitä tietoa. 

Riikka: Tämä on Tarinoita yhteiskirjoittamisesta -podcast ja te olette kirjoittanut yhdessä, ja nimenomaan tämä organisaatiorajat ylittävä yhteiskirjoittaminen. Niin mitä hyötyä te koette siitä, että lähdetään nimenomaan kirjoittamaan yhdessä yli organisaatiorajojen?

Anne: Mä en tiedä liittyykö se nyt siihen, että yli organisaatiorajojen, mutta ylipäätään yhdessä kirjoittaminenhan on tosi hedelmällistä. Ja ne näkökulmat, sä saat peilata jonkun toisen kanssa. Ja sitten kun se prosessinomaisesti etenee, niin siihen tulee ihan erilaisia twistejä. Ja mun mielestä ainakin meillä, niin se oli tosi kiva tapa tehdä yhdessä sitä. Ja sitten kun sai toisen kommentteja myös siihen omaan tekstiin. Niin mä itse tykkään siitä tavasta tehdä yhdessä. 

Riikka: Joo. Oletteko te tehnyt, te kolme yhdessä kirjoittaneet jotain ennen näitä vai oliko tämä eka teidän yhteiskirjoitus? 

Tiina: Oli ensimmäinen, että ei olla aikaisemmin tehty näin tiivistä yhteistyötä. 

Anne: Tämä oli semmoinen hyvä jatkumo siihen peliyhteistyöhön. 

Riikka: Eli tavallaan te olitte kuitenkin jo sillein, että teillä oli hyvä yhteistyösuhde. Ja varmaan myöskin sen myötä kehittynyt luottamussuhde, että sitten tavallaan se kirjoittaminen, niin tuli siitä sitten luonnollisena jatkumona. 

Anne: Juu, uskalsi lähteä tämmöiseen projektiin vielä siihen jatkoksi. 

Anna: Joo ja mä luulen, että siis jos me oltaisiin tehty pelkästään tämä peli vaan siihen koulutukseen liittyen, että eihän meitä mikään olisi velvoittanut näitten artikkeleitten kirjoittamiseen. Mutta me ehkä alusta asti ajateltiin, että no hei, että totta kai me halutaan kertoa tästä muillekin. Ja sitten kaikilla oli jotenkin heti alkuun, musta tuntui, niin intoa, että kirjoitetaan yhdessä. Että ei ainakaan tullut itselle semmoinen olo, että no, ei haluaisi lähteä tähän kirjoitushommaan. Ja ehkä se sitten, väittäisin, että haastavinta oli se, että me löydettiin yhteinen aika milloin me tehdään sitä kirjoitustyötä ja sitä. Että se oli ehkä se suurin haaste. Ei niinkään, mun mielestä meillä toimi se kirjoitusprosessi tosi hyvin. 

Riikka: Oliko teillä joku selkeä roolitus siitä, että oliko joku vähän niin kuin pääkirjoittaja vai jaoitteko te sitä aika luonnollisestikin palasiin vai miten se eteni se teidän yhteiskirjoittamisprosessi? Tiina.

Tiina: No mä kyllä koin, että me aika hienosti saatiin jaettua vastuita sen mukaan, että mistä me itse oltiin kiinnostuneita ja mistä itsellä on kokemusta sitten. Esimerkiksi Annella oli käytännön kokemusta ja tämän pakopelipedagogiikan hyödyntämisestä. Ja sitten sen mukaan vähän osattiin kohdentaa niitä aiheita, mihin sitten kukin pureutuu siinä artikkelissa. Ja sitten mä myöskin kyllä koen, että se, mikä teki tästä prosessista niin sujuvaa, niin oli myöskin se, että me oltiin tutustuttu jo niin hyvin tämän koko prosessin aikana. Että tilannehan olisi voinut olla ihan täysin eri, jos me ei oltaisi kertakaan vaikka fyysisesti kohdattu, vaan että oltais annettu meille aihe, josta kirjoittaa ilman, että me ollaan päästy tutustumaan toisiimme ja nähty toisissa ne vahvuudet ja kiinnostuksenkohteet. 

Anne: Toi on varmasti ihan totta. 

Riikka: Te olette kokeillut tätä pakopeliä, hyödyntänyt sitä jo opetuksessa. Onko tämä näkyvyys poikinut vielä jotain lisäjuttuja siihen? Tai mitä teillä on suunnitteilla tulevaisuudessa tämän pelin osalta? 

Anne: Jaa-a. Mitäs me voitaisiin tehdäkään?

Anna: No näkyvyyttä me ollaan kyllä sillein saatu, että mehän on siis peluutettu tätä myös tuolla, sanokaa nyt mikä tämä oli tämä koulutus, Vauvamyönteisyys…

Anne: Koulutuspäivät.

Anna: …koulutuspäivät, joo. Jossa on alan asiantuntijoita ja tätä työtä tekeviä. Niin heidän kanssaan ollaan käyty, heille esittelemässä tätä peliä. Ja he on saanut vähän pelata. Ja sieltä tuli kyllä kovin paljon kiinnostusta hyödyntää tätä myös sitten oppilaitoksen ulkopuolella. Että myös ihan tuolla sitten ammattilaiskentällä esimerkiksi perehdytyksessä tai jossain täydennyskoulutuksessa. Niin sellaista kiinnostusta nyt ainakin on ollut. 

Riikka: Kyllä. Onko tämä avoimesti saatavilla jossain niin, että sen voi ottaa itselleen käyttöön vai onko se sitten sillein, että pitää olla yhteydessä teihin ja sopia siitä erikseen?

Anne: Tämä ei ole avoimesti saatavissa. Ja sehän on siis Seppo-alustalle tehty, jonne organisaatiolla pitää olla sitten lisenssit olemassa ja sillä tavalla. 

Riikka: Oliko se niin, että tähän liittyi myöskin ehkä mahdollisuus, että tätä otetaan johonkin kansainväliseen yhteistyöhön mukaan?

Tiina: No semmoista on myöskin toivottu, että voitaisiin kääntää englannin kielelle ja voitaisiin sitten hyödyntää tämmöisellä kansainväliselläkin opintojaksolla. 

Riikka: Jos me mietitään nyt tätä yhteiskirjoittamista ja pelin jotenkin kehittämistä, niin tämä on osa teidän opetustyötä, mutta onko teillä jotain suunnitelmia, että tätä voisi edelleen kehittää? Ehkä tutkiakin tarkemmin, että miten tämä toimii, ehkä tehdä tieteellistä artikkelia tästä aiheesta. Onko teillä tämmöisiä ajatuksia, suunnitelmia tai haaveita? 

Tiina: No siis ainahan tätä peliä voi kehittää. Että jotenkin mä ehkä itse koin, että tämä nyt oli vielä semmoinen prototyyppi, mikä me tehtiin ja pilotoitiin. Ja paljonhan meillä tuli jo siinä työskentelyaikana niitä kehittämisehdotuksia miten sitten viedä vielä eteenpäin tätä peliä. Että mahdollisuudethan on varmaan ihan loputtomat pelin kehittämisen suhteen. 

Anna: Kyllä. Ja sitten tietenkin, no Annella oli aikaisempaa kokemusta pelin rakentamisesta, mutta mehän ollaan Tiinan kanssa harjoiteltu ihan alusta asti miten yleensä alustalle se pelin rakentaminen tapahtuu. Ja sillä tavalla ollaan nyt ehkä kehitytty myös tässä pelin rakentelussa. Eli sitten se on helpompi myös kehittää eteenpäin. Ja toki sitä pitää myös päivittää, koska tieto muuttuu jonkun verran tietysti tutkimusten myötä tässä matkalla koko ajan. Että pitää sillä tavalla pysyä myös sen päivityksen suhteen ajan hermolla. Mutta en mä nyt osaa ehkä sanoa tuohon tieteelliseen tutkimukseen vielä tässä kohtaa ainakaan itseni kohdalla mitään. 

Anne: Joo, kehittämistyöhän ei koskaan opettajan työssä missään lopu. Ja toki meillä on hyvä pedagoginen käsikirjoitus siellä taustalla, jonka pohjalta voidaan tehdä. Mutta olisihan se aika mahtavaa, jos tämän saisi johonkin semmoiseen toisenlaiseen peliympäristöön vietyä, jossa olisi todenmukaisemmat hahmot toimijoina. 

Riikka: Niin siis ihan fyysiseen tilaan, sitäkö tarkoitat?

Anne: Ei, no miksipä ei sekin, mutta ihan vaikka virtuaalinen peliympäristö. 

Riikka: Niin. Seppo alustanahan on semmoinen, että siellä on monivalintatehtäviä ja sitten vaikka kirjoitustehtäviä. Tai että otetaan kuva jostain tilanteesta tai yhdistetään sanoja toisiinsa ja tämäntyyppisiä tehtäviä. Niin että se olisi semmoinen kunnon tietokonepeli -tyyppisesti. Okei. No mutta tätähän voi ruveta kehittään vaikka yhdessä Metropolian Helsinki XR Centerin kanssa, eikö vaan?

Anne: Ehdottomasti.

Anna: Olemme avoimia kaikille ehdotuksille [naurahduksia]. 

Riikka: Tämä kuulostaa siltä, että te olette innostuneet tästä aiheesta tosi paljon. Ja te haluatte kehittää niin tätä pakopeliä kuin, jos mä ymmärsin oikein, niin myöskin olette soveltanut sitä nyt muihin aiheisiin, mitä löytyy teidän koulutuksista. Eli selkeästi semmoisen aiheen äärellä, mikä innostaa ja mitä haluaa tutkia lisää. Niin innolla odottelemme, mitä tulevaisuus tuo mukanaan. Kiitos teille tästä keskustelusta. 

[vauhdikasta elektronista musiikkia alkaa soimaan taustalla]

Riikka: Ja tässä samalla mä haluan myöskin kiittää mun kollegaa Anna Laakkosta Laureasta, joka on suunnitellut tämän jakson sisältöä yhdessä mun kanssa. Ja sitten me tietenkin kiitetään kaikkia meidän kuulijoita. Kiitos. 

Anna: Kiitos. 

Tiina: Kiitos. 

Anne: Kiitti.

[vauhdikasta elektronista musiikkia]

Riikka: Tarinoita yhteiskirjoittamisesta -podcast on tehty Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian 3AMK-yhteistyönä. 

[Loppumusiikki]