Jakso 2: Ravitsemus ja liikkuminen perheiden hyvinvoinnin edistämisessä

[Alkumusiikkia] 

Merja Lahdenperä: Tervetuloa Hyvinvointia ruoasta -podcastiin, jossa keskustellaan ravitsemuksen merkityksestä hyvinvoinnin rakentajana eri ikä- ja väestöryhmissä – monialaisesti. Tässä jaksossa tarkastellaan odottavien äitien, lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia äitiys- ja lastenneuvoloiden näkökulmasta. Keskustelemme siitä, miten terveyttä edistävään ravitsemukseen ja liikkumiseen liittyviä teemoja lähestytään käytännön asiakastyössä äitiys- ja lastenneuvoloissa.

Minä olen Merja Lahdenperä, ravitsemustieteen lehtori ja laillistettu ravitsemusterapeutti Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Ja tätä jaksoa emännöi kanssani Paula Harmokivi-Saloranta, liikunnan ja hyvinvoinnin yliopettaja Haaga-Helia Ammattikorkeakoulusta. 

Paula Harmokivi-Saloranta: Kiva olla mukana, Merja. 

Merja Lahdenperä: Tässä podcastissa keskitytään ravintoon, mutta tällä kertaa hyvinvointia rakennetaan myös liikkumisen näkökulmasta. Sillä onhan molemmilla sekä ravinnolla että liikkumisella suuri vaikutus siihen, miten me voimme ja jaksamme arjessa. Monipuolinen ruokavalio tukee lapsen normaalia kehitystä, antaa energiaa leikkiin ja tukee oppimista. Ilman energiaa ei jaksa liikkua eikä nauttia liikunnasta. Riittävä ravinnon saanti pitää yllä vireyttä ja liikunnan iloa. Monipuolisesti koostettu ateria tai välipala auttaa myös palautumaan liikkumisen jälkeen. Paula, sinä kun työskentelet liikkumisen parissa, voitko kertoa, miten liikkuminen tukee sitten ravitsemusta? 

Paula Harmokivi-Saloranta: Kiitos Merja. Tuo on hyvä kysymys ja kuten ravitsemuskin, niin liikkuminen tukee lapsen normaalia kasvua ja kehitystä. Liikkuminen on aina lapselle luonnollinen tapa toimia, olla yhdessä toisten kanssa ja tutkia ja oppia. Ja mä voisinkin sanoa, että liikkuminen ja ravitsemus yhdessä rakentaa sitä lapsen ja perheiden hyvinvointia. Ne myös jotenkin kietoutuvat toisiinsa, kuten toitkin esiin, että monipuolinen ruokavalio antaa lapselle energiaa leikkiin ja liikkumiseen, mutta toisaalta sitten myös, että kun on aktiivinen arki sillä lapsella, niin se myös vaikuttaa ravinnon tarpeeseen, energian tarpeeseen. 

Merja Lahdenperä: Juuri näin. Kanssamme näistä teemoista eli ravitsemuksesta ja liikkumisesta käytännön asiakastyössä ovat keskustelemassa Terhi Koivumäki, terveystieteiden väitöskirjatutkija Tampereen yliopistosta. 

Terhi Koivumäki: Hei kaikki. 

Merja Lahdenperä: Ja Pauliinaa Kääriäinen, neuvolaterveydenhoitaja Helsingin kaupungilta. 

Pauliina Kääriäinen: Hei kaikki ja kiitos paljon kutsusta. 

Paula Harmokivi-Saloranta: Kiva, että saatiin teidät mukaan, Terhi ja Pauliinaa. 

Merja Lahdenperä: Lähdetään nyt aluksi keskustelemaan ravitsemuksen ja liikkumisen merkityksestä. Esimerkiksi vuonna -23 julkaistiin meillä kotimaassa tämmöinen Dagis-aineistoon perustuva poikkileikkaustutkimus, jossa havaittiin, että vanhempien koulutustasolla on vahva yhteys 3-6 vuotiaiden ruokavalion laatuun ja ravintoaineiden saantiin. Sitten toinen tällainen kotimainen Panic-tutkimus, joka keskittyi fyysiseen aktiivisuuteen ja ravitsemukseen, niin siinä tutkimuksessa selvitettiin, että lapsuudesta alkaen toteutunut suurempi fyysinen aktiivisuus ja vähäisempi ruutuaika olivat yhteydessä vähäisempään koettuun stressiin ja vähäisempiin masennusoireisiin nuoruusiässä. Toisaalta sitten lapsuusiän ylipainon yleisyys on huolestuttavan korkealla tasolla. On myös tutkimusnäyttöä siitä, että ylipainoon liittyvä stigma saattaa vaikeuttaa lapsen painonhallintaa. Terhi, sinä kun juuri tutkit väitöstutkimuksessasi vanhempien kokemuksia oman lapsen painoon liittyen, kun lapsen paino on noussut ja tarkastelet niitä erityisesti vanhemman painostigman näkökulmasta, niin miten ravitsemus ja liikkuminen tukevat perheiden hyvinvointia, kun asiaa tarkastellaan tutkimuksesi kautta? 

Terhi Koivumäki: Kiitos, olipas hyvä, ihana, aloittava kysymys ja tuntuu että haluaisi niin moneen asiaan tuossa jo puuttua, mutta jos lähtee ihan semmoisista ydinasioista kuten kerroitkin, niin mä oon nimenomaan tutkinut vanhempien näkökulmasta. Eli lähtökohta on se, että totta kai jokainen vanhempi toivoo ja haluaa että se lapsi eläisi mahdollisimman tervettä kasvua ja tukevassa ympäristössä ja muuta. Että vahva halu on, mutta meillähän on hyvin erilaiset mahdollisuudet siihen, että kuinka me pystytään se toteuttamaan. Elikkä jos mietitään perheiden ja vanhempien näkökulmasta sitä ravitsemuksen ja liikunnan edistämistä, niin varsinkin täällä ehkä Suomessa koulutetuilla, kasvaneilla perheillä ja vanhemmilla harvoin on kyse siitä tiedosta, vaan kyse on siitä jaksamisesta, mahdollisuuksista, resursseista, voimavaroista, tukiverkoista ja tämän tyyppisistä. 

Merja Lahdenperä: Juuri näin. No Pauliinaa, sinä puolestasi tapaat monia perheitä erilaisissa elämäntilanteissa, eikö vain? 

Pauliina Kääriäinen: Joo, aivan totta, että mä oon tosiaan työskennellyt terveydenhoitajana Helsingin äitiys- ja lastenneuvolassa noin viisi vuotta jo, joista 2 edeltävää vuotta mä oon tehnyt neuvolatyötä kuitenkin vähän vähemmän, koska mä oon samalla suorittanut terveystieteiden maisteriopintoja Oulun yliopistossa. Työurani aikana olen kuitenkin päässyt kohtaamaan hyvin erilaisia perheitä ja erilaisia elämäntilanteita. Sekä keskustelemaan perheiden kanssa monenlaisista arjen ja hyvinvoinnin kysymyksistä. 

Merja Lahdenperä: Joo, hienoa. Miten siellä äitiys- ja lastenneuvoloissa käytännössä sitten tuetaan perheiden hyvinvointia ravitsemuksen ja liikkumisen näkökulmasta? 

Pauliina Kääriäinen: Joo, että me tosiaan keskustellaan näistä aiheista osana ihan tavallista neuvolatyötä ja terveystarkastuksia. Me otetaan näitä asioita esiin sekä ennakoivasti, että sen mukaan, mikä juuri kyseisen perheen tai asiakkaan tilanteessa on ajankohtaista. Vastaanottokäynnillä me voidaan jakaa erilaisia materiaaleja ja ohjataan asiakkaita just luotettavien tiedonlähteiden pariin. Lisäksi me tehdään tosi paljon moniammatillista yhteistyötä, että tarvittaessa me voidaan tehdä asiakkaalle lähetettä ravitsemusterapeutille tai fysioterapeutille, jos on tarvetta. Lisäksi me just tarjotaan asiakkaille ja perheille tietoa muista palveluista ja toiminnasta, josta perhe voi saada tukea hyvinvointiinsa. 

Merja Lahdenperä: Joo, todella monipuolisesti kyllä tulee tämä ravitsemus ja liikunta sitten ja nämä suositukset sieltä esiin. Miten, voitteko lyhyesti sanoa vielä, että – vaikka me tuossa alustettiin Paulan kanssa ravitsemuksen ja liikkumisen merkitystä – niin miten te näette, että miten nämä molemmat tukea lapsen kasvua, kehitystä, oppimista ja terveyttä. 

Terhi Koivumäki: No mä ehkä tällain tutkijan näkökulmasta miettisin totta kai ihan puhtaasti kasvun ja kehityksen näkökulmasta, jaksamisen, unen ja muuta, mutta sit mä haluaisin kiinnittää huomiota myöskin siihen perheen yhteiseen tunnelmaan. Elikkä sehän on muutakin kuin syötyä energiaa, liikuttua liikuntaa. Sehän on juuri sitä, mitä me tehdään yhdessä, mikä tekee meidän perheestä meidän ja muuta. Eli parhaimmillaan tämmöiset hetket, esimerkiksi liikkumisen tai yhteiset ruokapöytähetket, niin nehän on juuri sitä parasta, joka tekee meidän perheestä meidän näköistä ja on sitä hyvää aikaa. Eli semmoiseen tunnelmaan myöskin miettiminen, että tämä on juuri se, millä tavalla meidän perheestä tulee juuri se perhe, mikä me ollaan. 

Merja Lahdenperä: Juuri näin. Tosi upea näkökulma. 

Pauliina Kääriäinen: Joo, ja neuvolassa me tosi paljon just kannustetaan siihen yhdessä tekemiseen ja niin ruokailutilanteissa kuin liikunnassakin, että perheet, tai siis vanhemmathan antaa tosi paljon sitä esimerkkiä lapsillensa niin ruokailun kuin liikunnankin suhteen, että mikä sitten juurtuu lapselle ja näkyy sitten heidän aikuisiän liikunta- ja ruokailutottumuksissa. 

Merja Lahdenperä: Kyllä. 

Terhi Koivumäki: Ja minä jatkankin itse asiassa tähän, koska oli niin hyvä huomio siitä, että vanhemmathan usein kokee, että heillä ne suurimmat haasteet ei liity niinkään siihen, etteikö he haluaisi tehdä tai heillä ei olisi tietoa ja muuta vaan ihan tämmöisiin kasvatukseen liittyviin, että lapsella voi olla jotain erityishaasteita syömisten suhteen. Vahva temperamentti, että kun siinä 10 minuuttia neuvottelet joka aamu haalarin pukemisesta, niin se on aika ymmärrettävää, että siinä rupeaa vanhempi vähän väsymään. Elikkä juuri se, mitä sanoitkin kivasti Pauliinaa, tää tämmöinen monialainen yhteistyö elikkä harvemmin kyse vanhemmilla on siitä, etteikö tietäisi, miten pitäisi tehdä, vaan se, että miten mä sen toteutan. Jos on vaikka hyvin vahvatahtoinen lapsi, niin jokainen ymmärtää, että siinä ei se tieto auta, vaan tarvitaan keinoja, että miten mä tässä tilanteesta joka ikinen aamu selviän. 

Paula Harmokivi-Saloranta: No hei, tuosta onkin hyvä siirtyä tämmöisiin, puhuitkin noista haasteista, niin teillä on pitkä kokemus perheiden kanssa työskentelemisestä, niin mitkä on niitä tavallisimpia perheiden kysymyksiä, huolia tai haasteita ravitsemukseen ja liikkumiseen liittyen. Se tieto varmasti ei ole se yleinen kysymys, mutta mitä ne on näillä perheillä? 

Pauliina Kääriäinen: No mulle tulee mieleen just, että lasten osalta just ravitsemukseen liittyen useasti vanhemmilla on huolta tämmöisestä valikoivasta syömisestä ja siitä, että syökö lapsi riittävästi ja syökö hän riittävän monipuolisesti ja miten lapsi nyt saataisiin syömään sitten enemmän ja paremmin. Semmoisia ja ehkä just liikunnan suhteen, niin kuin mietitään tämmöisiä ruutuaika-asioita ja sitä, että mitä muuta tekemistä saa sitten siihen tasapainoon sen ruutuajan kanssa. 

Terhi Koivumäki: Ja toinen, mikä mulla tulee, mä itse haastattelin vanhempia tuohon omaan väitöskirjaani, niin aika monilla vanhemmilla oli kyse myöskin siitä, että kyllähän lapsiperhearki voi olla myöskin aika hektistä. Ja kenen tahansa arkeen voi välillä tulla niitä kuormittavia tekijöitä, niin miten tavallaan siihen ehkä kuormittavaankin hektiseen arkeen saa ne esimerkiksi suositukset tai ne asiat, mitä sille haluaisi tuoda niin, että se oikeasti jaksaisi. Eli välillä vanhemmista voi tuntua jopa stressaavalta, kuormittavalta, että nekin mun pitäisi vielä hoitaa, mutta miten mä ehdin ja jaksan ja pystyn. 

Merja Lahdenperä: Niin, elikkä niiden omien voimavarojen huomioiminen on sitten siinä kyllä tosi tärkeitä asioita. No meillä on kuitenkin nämä kansalliset ravitsemuksen ja liikkumisen suositukset ja lapsiperheiden ravitsemussuositukset on vastikään päivitetty ja niissä kuvataan terveyttä edistävän monipuolisen ruokavalion periaatteet sekä erilaisia keinoja niiden toteuttamiseen lapsiperheissä. Niissä huomioidaan myös raskautta suunnittelevat, raskaana olevat ja imettävät äidit. Tutkittuun tietoon perustuvat suositukset korostavat monipuolista syömistä, ruokakasvatusta, ruokailon vahvistamista sekä lapsen syömään oppimisen tukemista. 

Paula Harmokivi-Saloranta: Ja myös, kuten ravitsemukseen, niin liikkumiseen on ne omat suosituksensa, kuten Merja toikin esiin. Näitä liikkumisen suosituksia löytyy hyvin monelle eri ikäryhmälle ja kohderyhmälle. Omat suositukset löytyvätkin niin varhaisvuosien fyysiseen aktiivisuuteen kuin raskauden aikaiseen ja synnytyksen jälkeiseen liikkumiseen. Tietysti nämä liikkumisen suositukset sisältävät tietoa siitä, että mikä olisi riittävä liikkumisen määrä, kun tarkastellaan hyvinvointia, mutta sen lisäksi ne tuo esiin, korostaa sitä liikkumisen monipuolisuutta ja sitten sitä paikallaanolon vähentämistä, mikä tulikin tässä esille sen ruutuajan kautta, ja sitten sen riittävän levonkin merkitystä nostaa nää suositukset. Nyt terveysalalla ja neuvolassa työskentelevän ammattilaisen tulee aina niinku perustaa se oma työnsä tämmöisiin kansallisiin suosituksiin ja niin ravitsemuksen kuin liikkumisenkin osalta. Ja haluaisimmekin kuulla siitä, että miten nämä ravitsemus- ja liikkumissuositukset näkyvät ja täydentävät toisiaan neuvolan arjessa ja neuvolatyössä. 

Pauliina Kääriäinen: Joo tosiaan, että nehän on koko ajan meidän työn taustalla siinä, että ne ei ole mitenkään erillinen osa meidän työtä tai työnkuvaa tai vastaanottoja, että ihan jokaisella käynnillä näitä liikunta- sekä ravitsemussuosituksia käydään jollakin tapaa läpi, kun kysytään asiakkaan hyvinvoinnista, jaksamisesta ja elämäntilanteesta. Ja no suositukset tukee sitä, että perheille annettava ohjaus perustuu siihen yhtenäiseen ja ajantasaiseen tietoon eikä ammattilaisen omiin mielipiteisiin tai kokemuksiin ja niitä just hyödynnetään – niin kuin sanoin – terveystarkastuksissa ja asiakasohjauksessa, ja ne ohjaa sitä, mitä ravitsemuksessa ja liikkumisessa eri elämäntilanteissa ja kehitysvaiheissa tulee huomioida. 

Terhi Koivumäki: Ja sitten mä tietysti tutkijan näkökulmasta mietin sitä, että miten nää vanhemmat sitten ehkä kokee nää suositukset ja ohjeet. Sinällään ainakin mun laadullisissa tutkimuksissa kävi ilmi, että vanhemmat on sinällään hyvinkin tyytyväisiä siihen ohjaukseen, mitä he saa esimerkiksi neuvolasta tai kouluterveydenhuollosta. Heidän suuri haaste liittyy siihen, että miten he vie nää sinällään hyvät ohjeet sinne omaan arkeen. Elikkä siellä on ehkä sitten ne isoimmat, tavallaan haasteet niillä perheillä. Ja oikeastaan niin kuin jos miettii näitä suosituksia, jotka on todella tärkeä tuki siellä ammattilaiselle, että mihin lähdetään niinku nojaan. Ja meillähän on hyvin monenkinlaisia mielipiteitä näistä, mutta niistä suosituksista löytyy varmasti asioita, mitä me kaikki jaetaan, vaikka tulisi minkälaisten mielipiteiden kanssa, niin siellä on paljon tämmöistä just iloa syömisestä ja iloa liikkumisesta ja tämän tyyppistä. Mutta oikeastaan vanhempien näkökulmasta kaksi ratkaisevaa on, että meneekö ne suositukset arkeen on se, että mitä tämä tarkoittaa meidän arjessa ja meidän tilanteessa, että olisi aikaa sen ammattilaisen kanssa pohtia, että mitä se tarkoittaa juuri meidän perheellä tai vaikka kysymällä, että hei, oletko sä näihin  suosituksiin tutustunut, mitä se teidän näkökulmasta näyttää, mihin te olette tyytyväisiä. Ja sitten vanhemmat korostaa paljon myös semmoista, käytän ehkä sanaa turvallisuuden tunnetta. Meillä on hirveän paljon tässä yhteiskunnassa tämmöistä syyllistävää esimerkiksi elintapoihin liittyen. Vanhemmilla voi olla hirveän huono omatunto, että meillä on ollut kiirettä, me ei ole jaksettu ja ne tulee vähän, että kun ei me tähänkään pystytä, niin kuinka tärkeää on, että sen ammattilaisen kanssa istutaan siihen, että mitä kaikkea hyvää siellä jo tehdään ja lähdetään sitä kautta sitä pystyvyyttä rakentamaan. Elikkä juuri se, mitä vanhemmat on paljon sanonutkin esimerkiksi terveydenhoitajista palautetta, että kiva kun pysähdytään myös niiden äärelle, mitä me tehdään hyvin. 

Merja Lahdenperä: Juuri näin, se on tosi tärkeää nostaa sieltä niitä hyviä asioita ja siitä saa sitten lisää ehkä boostia niihin seuraaviin pieniin askeleihin eteenpäin, että kaikkihan lähtee todennäköisesti aina sieltä perheestä itsestään, että mihin he on valmiita, eikö vaan? 

Pauliina Kääriäinen: Kyllä ehdottomasti, että se monen voimavaralähtöisyys on kyllä erittäin tärkeä huomioida, ettei niinkään, että annetaan lista mitä pitää suorittaa ja odotetaan, että sitten seuraavalla käynnillä ne toteutuu jo täydellisesti, vaan just se, että mikä perheellä menee tällä hetkellä hyvin ja vahvistetaan sitä. 

Merja Lahdenperä: Itse asiassa meinasin kysyä teiltä yhtä kysymystä, mutta tässä tais tulla jo vastaus tuohon, että kuinka nää suositukset auttaa sitten neulaterveydenhoitajaa käytännön asiakastyössä tekemään niitä arjessa toteutuvia hyvinvointitekoja siellä perheessä ja tukemaan niitä pieniä tekoja, että lähdetään niistä pienistä askelista, jotka todellakin näille perheille sopii.  Mutta millaisissa tilanteissa ja millä tavalla suosituksiin on luontevaa sitten tukeutua perheiden kanssa keskusteltaessa? 

Pauliina Kääriäinen: No itse koen, että helpointahan on silloin just jos perhe itse ottaa asian puheeksi. Mutta niin kuin sanoin jo aikaisemmin vähän sitä, että neuvolassa me otetaan kuitenkin myös tosi paljon ennakoivasti puheeksi osana terveystarkastuksia näitä aiheita, vaikka just perhe ei olisi juuri sillä hetkellä erityisen huolissaan mistään asiasta. Mutta sitten tietenkin terveystarkastuksissa esimerkiksi, kun me tarkastellaan kasvukäyriä, niin saattaa nousta esiin jokin painonkehitykseen liittyvä huoli, josta olisi hyvä sitten keskustella vähän tarkemmin. 

Terhi Koivumäki: Tästä on heti pakko tarttua, kun toi painostigma on se aika ydinasia siinä omassakin tutkimuksessa, eli varsinkin jos kasvunkehityksestä, esimerkiksi painokehityksestä sitten tulee, herää vaikka huoli tai halutaan keskustella, niin vanhemmathan voi joskus reagoida yllättävän voimakkaastikin, ja tähänhän liittyy nimenomaan se, että miten meidän yhteiskunta tavallaan määrittelee esimerkiksi lasten lihavuutta. Ja tutkimusnäytön mukaan sitä määritellään, että lapsen painosta luetaan sitä vanhemmuudessa onnistumista, jolloin tavallaan tämä voimavaralähtöisyys, mikä on sisäänrakennettu tuonne meidän ammattilaisille, nousee tosi tärkeään rooliin. Elikkä juuri se, että lähdetäänkin sen kautta liikkeelle, että mitä kaikkia hyviä valintoja teillä jo. Koska vanhempi voi pelätä, että nyt mut nähdään huonona vanhempana, mitä ammattilainen ei missään nimessä tee, mutta se vanhemman pelko, joka rakentuu tässä meidän yhteiskunnallisessa ilmapiirissä, hän voi olla valmiiksi jo niin varautunut, niin sen takia aina turvallisin ja paras tapa on lähteä siitä, että kertokaa, mitä kaikkea hyviä toimintoja teillä on jo teidän arjessa, jolloin vanhemmilla tulee semmoinen tunne, että ne oikeasti tietää, että me tehdään jo paljon hyviä asioita. 

Merja Lahdenperä: Juuri näin. 

Pauliina Kääriäinen: Joo ja jos saan lisätä tuohon, että just sekin että mitä niinku liikkuminen voi tarkoittaa monipuolisuudessaan, että ja pitää niinku tarkastella sitä, että millaiset liikuntamuodot voi sopia just kyseiselle lapselle kyseisen lapsen vahvuuksille ja perheen arkeen, että liikkumisenhan ei tarvitse tarkoittaa uuden harrastuksen aloittamista aina, vaan se voi olla just sitä yhdessä ulkoilua tai liikuntaleikkejä tai ihan peruspihatöitä tai metsäretkiä, että katsotaan sitä liikunnan käsitettäkin vähän niin kuin monipuolisemmin ja laajemmin. 

Paula Harmokivi-Saloranta: Tuo on erittäin tärkeä huomio siitä, että tosiaan ymmärretään, mitä se liikkuminen voi olla. Joillekin se merkitsee sitä liikuntasuoritusta ja toiselle sitten juuri yhdessäoloa vaikka luonnossa oleskelua, että se on tärkeä nähdä nämä eri vaihtoehdot. Pauliina ottikin aikaisemmin tuossa esiin sen puheeksioton ja miten perheiden kanssa otetaan eri asioita puheeksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnallisen Liikkuvat-kokonaisuuden Liikkuva aikuinen -osakokonaisuus kuvaa, että liikkumisen puheeksiotolla tarkoitetaan erilaisissa kohtaamisissa ja asiakastilanteissa tapahtuvaa luontevaa keskustelua, jossa ihminen kokee tulevansa kuulluksi. Tää määritelmä varmaan, vaikka tää on liikkumisen puheeksiotto, sopii hyvin myös ravitsemuksen puheeksiottoon. Alussa te nostitte esiin yleisimpiä perheiden ravitsemukseen ja liikkumiseen liittyviä haasteita ja huolia. Niin niin miten tällaisissa tilanteissa voisi toimia perhelähtöisesti ja tukea muutoksiin? 

Terhi Koivumäki: No mulla ainakin tulee heti ensimmäisenä toi kuulluksi tulemisen tarve, joka nousee vanhemmilta tosi vahvana, mutta se on myöskin vahva tutkimusnäyttö. Me puhutaan aika paljon tästä empatiasta ja empatia tarkoittaa nimenomaan sitä, että se ihminen, kenelle mä puhun näitä asioista, hänellä on aito halu kuunnella ja ymmärtää mun tilannettani ja tää nousee myös niissä mun vanhempien haastatteluissa. Todella iso tarve vanhemmilla on semmoiselle yksilölliselle kohtaamiselle, että jos vaikka lapsen painon äärellä vanhemmat ja ammattilainen keskustelee, että vanhemmat voi luottaa siihen, että ei tehdä mitään valmiita olettamuksia, vaan että istutaan juuri sen meidän perheen tilanteen äärelle. Ja tässä ehkä mun mielestä on yksi haaste meidän rakenteissa, koska mietin oikeasti, kuinka paljon esimerkiksi terveydenhoitajilla on siinä niitä asioita, että miten me varmistetaan se, että on varmasti aikaa ja mahdollisuus sille, että me voidaan sen yhden perheen yksilöllisten asioiden äärelle istahtaa ja mikä on esimerkiksi meidän pysyvyys tällä hetkellä samalla työntekijällä. Elikkä tämä on todella tärkeä tämä kuulluksi tulemisen tarve. 

Pauliina Kääriäinen: Joo, ehdottomasti, että olen aivan samaa mieltä, että just toi, että aidosti kuunnellaan perhettä ja selvitetään, millainen heidän arkensa on. Ja sit me voidaan yhdessä perheen kanssa lähteä siitä just miettimään, mitä he itse haluaisivat lähteä muuttamaan tai vahvistamaan, että huomioidaan just ne voimavarat ja se, mikä heillä jo toimii hyvin, ja lähdetään vahvistamaan niitä lähtökohtaisesti. Terveydenhoitajana mä voin tuoda kuitenkin itse keskusteluun sitä tietoa ja erilaisia vaihtoehtoja, ja perhe sitten saa itse arvioida, mikä heidän arkeensa voisi niistä toimia parhaiten. 

Paula Harmokivi-Saloranta: Jos palataan näihin kansallisiin suosituksiin vielä ja tarkastellaan sitä puheeksiottotilannetta, niin näkyvätkö nämä ravitsemuksen ja liikkumisen suositukset tällaisissa tilanteissa tässä puheeksiotossa? Ja jos näkyvät, niin miten ne näkyvät siinä tilanteessa? 

Pauliina Kääriäinen: No joo, kyllähän ne näkyy, että ne antaa just sitä tietoa siitä, mitä terveyden näkökulmasta olisi hyvä huomioida. Että jos perhe vaikka haluaisi löytää keinoja lisätä lapsen liikkumista tai monipuolistaa ruokavaliota, niin suositukset auttaa just tarkastelemaan sitä, että millaiset ratkaisut tukevat lapsen hyvinvointia. 

Terhi Koivumäki: Ja sit mä mietin ammattilaisen roolia myös siinä, että meillä on myös vanhempia, jotka myös suorittaa näitä suosituksia, eli tavallaan se herkästi nousee se huono omatunto jo sen yllä niiden suositusten tasolle, niin mä näen ammattilaisten roolina tosi tärkeän sen, että hän pyrkii nostamaan sen kokonaisuuden siihen keskiöön ja tavallaan todeta, että nehän on väestötason suosituksia ja jokaiselle yksilöllisesti räätälöidään just tämä, mitä on nostettukin esille, että mikä on juuri tämän perheen tilanne ja ihan kaikessa ei tarvitse päästä sinne suositukseen, jos kokonaisuus on kunnossa. 

Merja Lahdenperä: Juuri näin. Kun keskustellaan ravitsemuksesta ja liikkumisesta, millaisia kulttuurisia haasteita sitten näette siellä asiakasohjauksessa? Minkälaisia haasteita siitä näkökulmasta voi tulla vastaan ja miten niistä selvitään? Onko teillä mitään käytännöllisiä ratkaisuja? 

Pauliina Kääriäinen: Joo, että tosiaan. No perheellähän voi olla tosi erilaiset ruokailutottumukset ja käsitykset terveydestä ja just erilaisia tapoja viettää aikaa yhdessä. Myös tämmöiset, niin kuin vaikka käytetyt sanat ja käsitteet eivät välttämättä tarkoita kaikille just samaa asiaa. Esimerkiksi sana harrastus ei välttämättä ole kaikille tuttu tai se voidaan ymmärtää eri tavalla eri kulttuureissa. 

Terhi Koivumäki: Ja mä ajattelen, että määrätynlailla myös ammattilaiset ja perheet edustaa ehkä erilaista kulttuuria eli sanat mitä me ehkä ammattilaisina käytetään voi perheistä joskus tuntua pelottavilta, mitä ei oikeasti ammattilainen tarkoita, että sana elintavat voi joillakin tuntua tosi jotenkin isolta ja mä tuossa aikaisemmin sanoin, että harvoin nää esimerkiksi elintapamuutokset tai tämmöiset on kiinni siitä tiedosta, jos on suomessa kasvanut ja koulutukset käynyt, että kyllä meistä jokainen heti osaa ehkä arvella, että mitä tässä arjessaan voisi tehdä, mutta sitten jos tullaan hyvinkin erilaisista kulttuureista, niin siellä on monesti myöskin ihan tiedollisia haasteita, että miten esimerkiksi ne omat tutut kulttuuriset asiat saa siirrettyä tähän Suomen kulttuuriin. 

Pauliina Kääriäinen: Joo, ja tässä tullaankin just siihen, että se on tosi tärkeää, että just että kuunnellaan niitä perheitä ja pyritään ymmärtämään niitä heidän omia tapojansa toimia. Esimerkiksi ruokailutilanteessa voidaan miettiä, miten perheen tuttuja ruokia voisi lähteä monipuolistamaan tai miten liikkumisessa löydetään perheelle sopivia tapoja olla aktiivinen yhdessä. 

Merja Lahdenperä: Joo, elikkä pääsette keskusteluissa sitten pohtimaan niitä perheen voimavaroja ja elämäntilanteita ja erilaisia taustoja, tosiaan erilaisia käsityksiä sitten jopa liikkumisesta ja sen merkityksestä ja ravitsemuksesta ja sen merkityksestä. Mutta me ollaan nyt tähän mennessä keskusteltu monista asioista – esimerkiksi siitä, miten ravitsemus ja liikkuminen ovat osa perheiden hyvinvointia ja miten suositukset tukevat neuvolatyötä ja miten ravitsemus ja liikkuminen otetaan sensitiivisesti puheeksi neuvolatyössä. Nyt olisi sitten vielä kiva kuulla, että mikä siellä neuvolan asiakastyössä on ollut palkitsevinta, kun ajatellaan terveyden edistämistä ravitsemuksen ja liikkumisen keinoin. 

Pauliina Kääriäinen: No mun mielestä palkitsevaa on ollut kyllä just se, kun vanhemmat on oivaltaneet oman esimerkkinsä merkityksen lapsen ravitsemus- ja liikuntatottumuksissa. Että perhe on esimerkiksi alkanut liikkua enemmän yhdessä, jolloin kyse ei ole ollut vain siitä lapsen liikunnan lisääntymisestä, vaan samalla yhteisestä ajasta ja tekemisestä koko perheelle. 

Terhi Koivumäki: Ja mä haluan tässä oikeastaan käyttää puheenvuoron niistä mun vanhemmista, joita mä haastattelin. Elikkä minkälaisia tarinoita mä kuulin heiltä esimerkiksi neuvolatyöstä. Totta kai kokemuksia oli laidasta laitaan, mutta monesti ammattilaiselle varmasti osittain terveystarkastukset on rutiinia, mutta mä kuulin upeita esimerkkejä siitä, kuinka vanhemmat silloin kun he kokee, että he on tullut kuulluksi ja ymmärretyksi, miten iso merkitys se oli ollut. Se oli todennäköisesti ammattilaiselle ollut ihan tämmöinen rutiinikäynti, mutta se voi vanhemmalle tuoda pitkäksi aikaa semmoisen todella hyvän olon, että mä koin, että mua ymmärrettiin, mua haluttiin kuunnella ja mua autettiin mun lähtökohdista lähtien. Siis todella paljon upeita esimerkkejä siitä, että mitä juuri tämmöisellä kuuntelulla voidaan saada aikaan. 

Merja Lahdenperä: Hienoa. Mikä näissä tapaamisissa, tällaisissa asiakastyössä tapahtuneissa kohtaamisissa on ollut kaikista opettavaisinta? 

Pauliina Kääriäinen: Varmaan just tämmöisissä tilanteissa se, että terveyden edistämisessä ei ole yhtä ratkaisua, joka sopisi kaikille ja että meidän ei ole ammattilaisen tehtävänä ei ole tehdä muutosta perheen puolesta, vaan just auttaa perhettä itseään löytämään sellaisia ratkaisuja, jotka tuntuvat mahdollisilta heille. Että joskus tärkeintä voi olla ihan se, että perhe tulee just kuulluksi ja saa vahvistusta sille, mikä heidän arjessaan jo toimii. 

Terhi Koivumäki: No tässä itse kun miettii tätä omaa uraansa elintapaohjauksen parissa sekä käytännön työntekijänä että nyt tutkijana, niin kyllä mulle opettavaisinta on ollut jotenkin jo se semmoinen kehityskaari, kun miettii siellä vastavalmistuneena terveydenhoitajana jotenkin ahdistusta, että mun pitää osata vastata kaikkeen ja antaa sitä tärkeätä tietoa ja jotenkin sen varaan rakentaminen, niin se oivaltaminen, että kyllä itse asiassa tärkeintä on, että mä oon nyt ihmisenä ihmiselle tässä hetkessä. Mulla ei välttämättä ole mitään vastauksia. Me voidaan yhdessä ihmetellä, koska miltä tuntuu vanhemmasta, joka on pähkäillyt näitä asioita. Sitten tulee ammattilainen ja ammattilainen puolella lauseella ratkaisee ne kaikki asiat, niin tulee semmoinen aika onneton olo, että miten mä en ollut hoksannut. Vaan jotenkin, ei se elintapaohjaus ole sen kummallisempaa kuin se, että istutaas alas ja mietitääs yhdessä. 

Paula Harmokivi-Saloranta. No tästä olisikin kiva kuulla sitten tähän loppuun, että antaisitte meidän kuulijoille jonkinlaisen vinkin ravitsemus- ja liikkumissuosituksen hyödyntämisestä perheiden hyvinvoinnin lisäämiseksi omassa työssänne. Ja mitä toivoisitte, että kuulijalle jäisi mieleen tästä keskustelusta? 

Pauliina Kääriäinen. Mä toivoisin ennen kaikkea sen, että perheen hyvinvointi rakentuu ihan tavallisista arjen asioista ja hyvinvoinnin ei tarvitse tarkoittaa täydellistä arkea. Että suosituksia kannattaa käyttää just työn tukena ja keskustelun pohjana samalla kuunnellen perhettä ja miettien yhdessä, että millaiset muutokset sopivat juuri heidän arkeensa. 

Terhi Koivumäki: No mulla on oikeastaan kaksi, mitä toivoisin, että kuulijoille jää mieleen. Toki tämä minun tutkimani aihe eli painostima. Minä toivoisin, että meistä jokainen pysähtyisi miettimään, mitä me oikeasti ajatellaan painosta ja painonkehityksestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä ja miten me sitä ilmaistaan, että uskalletaan vähän niitä omiakin ajatuksia ehkä pohtia, koska tää painostigma vaikuttaa niin valtavasti kuitenkin esimerkiksi niihin vuorovaikutustilanteisiin ja miten ihminen kokee itsensä. Ja me voidaan jokainen osallistua siihen, että miten me oikeasti painosta ja lihavuudesta tässä yhteiskunnassa puhutaan. Ja toinen oikeastaan ehkä meille kaikille liittyen liikuntaan, ravitsemukseen, elintapoihin on se, että ei niinkään mietittäisi, miten joku toinen saa asioita tehtyä paremmin, vaan miten mä voin itse omassa roolissani tukea sen jokaisen perheen hyvinvointia. Olenko mä sitten naapuri tai läheinen tai ammattilainen, mikä on se mun pieni osani, että mä voisin ajatella, että mä tuen ton perheen sitä kokonaisvaltaista hyvinvointia. 

Paula Harmokivi-Saloranta: Merja, mitä sulle jäi tästä keskustelusta mieleen? 

Merja Lahdenperä: No nimenomaan toi perhelähtöisyys, se kuunteleminen, että sen mä kyllä todellakin nostaisin tässä tosi korkealle ja tärkeäksi asiaksi. Sitten tietysti se, että minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa, että lapsena ja siellä perheessähän just nimenomaan opetellaan niitä elintapoja, ruokatottumuksia ja liikunnan iloa, että sieltähän se suomalaisen väestön terveys saadaan sitten paranemaan, kun perheet lähtee sitten yhdessä pohtimaan terveydenhoitajan kanssa, että mitä on jo hyvin ja mitä voisi vielä tehdä tästä eteenpäin. Ja voisin tässä vielä nostaa yhden tällaisen hyvän ajatuksen, että kun suomalaiset syö aika vähän kasviksia, marjoja ja hedelmiä, että miten saadaan sitten lapset syömään niitä enemmän. Niin tää, että lapsi syö mistä pitää ja pitää siitä mikä on tuttua ja tutuksi tulee se mitä tarjotaan usein. Eli se, että otetaan lapsi mukaan sinne kotiin osalliseksi siinä ruoanvalmistuksessa ja sitten sinne kauppaostoksille valitsemaan niitä kasviksia, marjoja ja hedelmiä, mihin tutustua. Entäs Paula, mitäs sä haluaisit, että kuulijoille jäisi mieleen? 

Paula Harmokivi-Saloranta. No mä nostaisin ihan saman kuin oikeastaan sinäkin Merja, elikkä sen kuuntelemisen taidon ja ne erilaiset kansalliset suositukset, niin ravitsemus- kuin liikkumisen suositukset, on siellä ammattilaisen taustalla koko ajan, kuten kuultiin, eli ne ohjaa sitä työtä, mutta ne ei ole keskiössä, vaan ehdottomasti se perhe ja heidän kuunteleminen ja se, että tavallaan sitten lähdetään sitä ohjaamaan sen perheen kautta ja voidaan joskus jopa ehkä unohtaa ne suositukset ja lähteä ihan siitä, että mitä tämä perhe tarvitsee nyt tässä tilanteessa. 

Merja Lahdenperä: Suuri kiitos keskustelijoillemme, eli Terhi Koivumäelle.  

Terhi Koivumäki: Kiitos.  

Merja Lahdenperä: Ja Pauliinaa Kääriäiselle. 

Pauliina Kääriäinen: Kiitos paljon. 

Merja Lahdenperä: Kiitos myös kanssani emännöineelle Paula Harmokivi-Salorannalle. 

Paula Harmokivi-Saloranta: Kiitos, Merja, myös sinulle. 

Merja Lahdenperä: Oli ilo keskustella kanssanne tästä todella tärkeästä aiheesta. Suuri kiitos myös kuulijoille. Kiva kun viihdyitte kanssamme. Tämä jakso toteutettiin yhteistyössä Sosiaali- ja terveysministeriön Liira eli liikkumisen ja ravitsemuksen edistäminen -toimenpidettä. 

(loppumusiikkia)