Elokuva- ja televisiotuotantojen lopputeksteihin on ilmestynyt viime vuosina viittauksia tuotantojen ympäristövastuullisuudesta. Ensimmäisen suomalaisen Netflixille tuotetun sarjan, Endemol Shine -yhtiön tuottaman ”Dance Brothers” -draamasarjan, lopputeksteistä löytyy brittiläisen audiovisuaalisen alan BAFTA albert -ympäristöserfikaatti. Tarkkasilmäinen katsoja on voinut kiinnittää huomiota myös ohjaaja Tia Kouvon palkitun ”Mummola”-elokuvan lopputeksteissä italialaiseen Green Film -sertifikaattiin. Samaan aikaan lopputeksteihin on alkanut ilmestyä uusia kestävyyteen liittyviä tehtävänimikkeitä kuten ”ekokoordinaattori”.
Kohti kestävyysmurrosta
Kotimaisen av-alan ympäristökestävyys nousi laajemmin puheenaiheeksi syksyllä 2019 julkaistun Ekosetti – Opas ekologisesti kestävämpään audiovisuaaliseen tuotantoon -ympäristöoppaan (Astikainen & Puolanne 2019) myötä. Ekosetti oli ensimmäinen kotimainen julkaisu, joka ohjeisti tuotantoja ekologisempiin valintoihin. Oppaan suomen- ja englanninkielisiä versioita oli vuoden 2025 alussa ladattu yli 13 000 kertaa.
Av-alan tuottajien edunvalvontajärjestö Audiovisual Producers Finland (APFI) lanseerasi laajamittaisen kestävän kehityksen strategian vuonna 2021. Toimintasuunnitelma sisältää useita rinnakkaisia kestävän kehityksen hankkeita ja niihin liittyviä koulutuksia (APFI ry 2021). APFI on myös tuonut kotimaisiin av-tuotantoihin brittiläisen albert-ympäristöjärjestelmän ja mahdollistanut sen käytön Suomessa.
Vaikka vuoden 2021 jälkeen tietoisuutta tuotantojen ekologisuuden merkityksestä on onnistuttu lisäämään, eivät kotimaiset rahoittajat tai tuottajat ole vielä edellyttäneet kestävää toimintaa tukemiltaan tuotannoilta. Tähän on kuitenkin tullut muutos, kun Suomen elokuvasäätiö alkoi edellyttämään erillistä ympäristösuunnitelmaa tuenhakijoiltaan vuoden 2025 toisesta hakukierroksesta eteenpäin (Suomen elokuvasäätiö 2024).
“Ekokoordinaattorit kotimaisella av-alalla” -kartoitus
Metropolia Ammattikorkeakoulun, Aalto-yliopiston ja Helsingin kaupungin yhteisessä Digital Creative Industries and Beyond (DCIB) -hankkeessa toteutetaan vuosina 2023–2026 audiovisuaalisten tuotantojen kestävyyteen liittyviä pilottiohjelmia, jotka tukevat alan toimijoiden ammatillista kestävyysosaamista.
Projektin ensimmäisessä vaiheessa, keväällä 2024, toteutettiin “Ekokoordinaattorit kotimaisella av-alalla” -kartoitus, jonka tulosten pohjalta luotiin ja toteutettiin syksyllä 2024 audiovisuaalisen alan ammattilaisille Ekokoordinoinnin pilottiohjelma.
“Ekokoordinaattorit kotimaisella av-alalla” -kartoituksen tavoitteena oli selvittää kotimaisen audiovisuaalisen alan kokemuksia ja näkemyksiä liittyen ensisijaisesti yleisemmin alan ekologiseen kestävyyteen ja toisaalta tarkemmin ekokoordinaattorien tai vastaavien kestävyysasiantuntijoiden rooliin tuotannoissa. Kartoitus kokosi yhteen ajatuksia ja näkökulmia kotimaisen av-kentän kestävyyskehityksen tarpeista ja hidasteista sekä työantajilta että työntekijöiltä.
Kartoitus suoritettiin kaksiosaisena: anonyymillä lomakekyselyllä (e-lomake) ja haastatteluilla. Lomakekyselyä, joka koostui kahdeksasta kysymyksestä alakysymyksineen, levitettiin useissa av-alan kanavissa, ja siihen vastasi 47 ammattikentän toimijaa. Haastateltaviksi valittiin viisi eri toimenkuvissa työskentelevää alan ammattilaista, joille kaikille esitettiin samat kymmenen peruskysymystä.
Tähän artikkeliin on nostettu lainauksia kartoituksen vastauksista osana tulosten esittelyä.
Ekokoordinaattorit vievät kohti pysyviä kestävyystoimia
Ekologisuuden tavoittelu on realistista. Erillisen ekologisuustyypin palkkaaminen ei välttämättä.
Kartoituksen perusteella voi todeta, että kotimaisella av-alalla toimii ekokoordinaattorin tai muun vastaavan nimikkeen alla ekoammattilaisia, joiden käyttäminen tuotannoissa on kuitenkin vielä vähäistä. Samaan aikaan kuitenkin ekoammattilaisuus ja siihen liittyvät tehtävät koettiin vastauksissa tarpeellisena.
Kokeilimme alkaa raportoida ja laskea vaikutuksia albert-järjestelmän kanssa, mutta totesimme sen liian aikaa vieväksi ilman erillistä ekokoordinaattoria (…) joten työ ja laskelmien keruu jäi kesken.
Samassa vastauksessa tehtiin myös tarkkanäköinen huomio siitä, että kestävyystyökalujen avulla ekologisten tuotantojen toteuttaminen muuttuu kustannustehokkaammaksi ilman erillisen henkilön palkkausta. Vastaaja myös toivoi kestävän kehityksen toimenpiteiden nostavan työkaluja yleisesti käytettäväksi varsinaisen kestävyysasiantuntijakoulutuksen rinnalla.
Ekologisten toimenpiteiden toteuttaminen ei välttämättä vaadi ekokoordinaattoria, eikä lisää kustannuksia (…) mutta erilaiset mittarit, raportointi ja sertifikaatit voivat sen tehdä.
Sekä kysely- että haastatteluvastauksissa nähtiin potentiaalia siihen, että työkalujen vakiintuessa ja yleistyessä kestävä toiminta luonnistuisi tulevaisuudessa kaikilta. Tällaiseen tilanteeseen nähtiin olevan vielä matkaa. Ekokoordinaattorin rooli nähtiin siis eräänlaisena ”ylimenokauden” työtehtävänä ennen pysyvää kestävyysmurrosta.
Ekokoordinaattorin toimenkuva
Ekokoordinaattorin rooli nähtiin kartoituksessa monimuotoisena ja laaja-alaisena, mutta toimenkuvaan kuuluvat vastuualueet ja ammattitaito voidaan kiteyttää karkeasti seuraaviin: ekoasiantuntemus, kestävyysprosessien suunnittelu ja hallinta, talousosaaminen sekä sosiaaliset taidot.
Nimensä mukaisesti ekokoordinaattorin työ viittaa ensisijaisesti ekologisuuden hallintaan; sen kokonaisvaltaiseen hahmottamiseen, ymmärrykseen siitä, mistä ja miten tuotannon ympäristökuormitus syntyy, ja asiantuntemukseen siitä, kuinka sitä voitaisiin pienentää. Ekokoordinaattori siis luo ja hallinnoi tuotannon kestävyystoimia. Esiin nousi yksittäisenä vastauksena myös ajatus siitä, että ammattitaitoinen ekokoordinaattori auttaa tuotantoja välttämään niin sanottua ”viherpesua”, eli tuotantojen ja toiminnan korostamista ekologisina ilman että kestävän kehityksen kriteerit täyttyvät todellisuudessa.
Yhteneväistä vastauksissa oli korostunut ”hiilikeskeisyys”. Tämä johtunee siitä, että hiilijalanjälki on av-alalla (kansainvälisestikin) käytetyin kestävyysindikaattori. Ekokoordinaattorin toimenkuvan nähtiin siis pitkälti keskittyvän ilmastokuorman ja hiilipäästövaikutusten ympärille.
Sisäisen viestinnän hallitseminen olisi tärkeää niin, että ekokoordinaattori hahmottaa kohderyhmät, joille hän tuotannossa puhuu.
Sosiaaliset taidot, kuten ryhmätyötaidot ja viestintätaidot, nousivat esiin ekokoordinaattorin tai muun ekoasiantuntijan tarpeellisena osaamisena, sillä olennaista on kyky toimia useiden ammattiryhmien ja tuotannon eri hierarkkisten tasojen kanssa.
Ekokoordinaattorin tulisi osata puhua liiketoimintaa, jotta ylimmät päättäjät olisivat myöntyväisempiä ottamaan ekokoordinaattorin asiantuntijaksi ja hyödyntää hänen osaamistaan myös suunnitteluvaiheessa.
Yli 68 prosenttia kyselyn vastaajista piti tärkeänä ekokoordinaattorin taitona hahmottaa ekologisuuden ja tuotantojen talouden välistä suhdetta. Kestävämpien tuotantojen tulevaisuus on pitkälti riippuvainen “ekologisten toimintamallien kustannusten hahmottamisesta ja laskemisesta”.
Yksittäisessä vastauksessa mainittiin myös kestävyystoimien suorien kulujen huomioiminen, sen hahmottaminen, “miten työryhmän työtunnit eli palkkakulut lisääntyvät laskennan tai raportoinnin vuoksi”. Av-alan haasteellisessa taloustilanteessa on toki loogista, että ekokoordinaattorin käyttämiselle vaaditaan sekä rahallisia perusteita että realistisia kustannuslaskelmia.
Eräs vastaaja nosti mielenkiintoisena kuriositeettina esiin kalustovuokraamojen näkökulman, joka sekin puhuu alan taloustilanteesta:
Usein valitaan halvin tuote (…) Jos asiakkaamme aidosti painottaisivat tuotannoissa ekologisuutta tulisi tämä arvovalinta näkyä myös kalustovalinnoissa.
Kestävyysasiantuntijan toivottiin myös osallistuvan tuotantoon jo varhaisessa vaiheessa, myös sisällön parissa. Ekokoordinaattorin tulisi voida ”vaikuttaa tuotantojen sisältöihin, että ne tukevat ekologisuutta”. Brittiläisen albert-ympäristösertifikaatin materiaaleissa puhutaankin ”planet placement”-ajattelusta, jossa kestävyysajattelu ja -toiminta olisivat näkyviä myös audiovisuaalisissa sisällöissä (albert-verkkosivusto 2011). Ekokoordinaattori voisi olla mukana esimerkiksi lukemassa ja kommentoimassa käsikirjoitusta jo tuotannon alkuvaiheissa. Käytännössä tämä on vaikeasti saavutettava tavoite, sillä alalla vain harvoin halutaan luetuttaa käsikirjoituksia tai vastaanottaa niistä kommentteja keneltäkään tuotannon ulkopuoliselta, erityisesti projektin alkuvaiheissa. Tämä vaatisi kestävyysasiantuntijalta läheistä ja luottamuksellista suhdetta tuottajaan/tuottajiin sekä myös ohjaajaan ja käsikirjoittajaan. Kestävyysajattelun tuominen sisältöön on myös alan keskusteluissa ja koulutuksissa noussut esiin varsin vähäisesti.
Tarve ekoammattilaisten koulutukselle
Olen itse perehtynyt jo ennen nykyistä työpaikkaani ekoasioihin eri tuotannon tehtävissä ns. kentällä.
Marginaalisen pieni prosentti vastaajista oli itse toiminut tv-draamasarjoissa tai elokuvissa ekokoordinaattorina tai muulla vastaavalla nimikkeellä. Nämä kestävyysasiantuntijan roolissa jo toimineet vastaajat olivat olleet mukana keskimäärin kahdessa ”ekotuotannossa”. Tämä toimii hyvänä indikaattorina siitä, kuinka uudesta asiasta edelleen on kyse.
Vastaajista ekokoordinaattorina toimineet kertoivat pätevöityneensä tehtävään lähinnä oma-aloitteisen opiskelun ja käytännön tekemisen kautta. Pääosa näistä jo kestävyysvastaavan rooleissa toimineista vastaajista myös kertoi osallistuneensa koulutuksiin, seminaareihin ja työpajoihin sekä ulkomailla että Suomessa.
Vaikka tietoa ja opetusta yhä ekologisemmista tuotannoista on mahdollista saada useista lähteistä, ei ekokoordinaattorin nimikkeen käyttöön oikeuttavaa ammatillista koulutusta ole vielä tarjolla Suomessa. Myös kansainvälisesti vastaavia koulutuksia on vain vähän ja niitä toteutetaan harvakseltaan. Digital Creative Industries and Beyond (DCIB) -hankkeen puitteissa toteuttava av-alan kestävyyteen painottuva pilottiohjelma tutkii, kehittää ja luo pohjaa mahdolliselle koulutukselle.
”Ekoammattilainen on ylimääräinen elementti”
Vain murto-osalla kartoitukseen vastanneista oli kokemusta työskentelystä ekologisessa tuotannossa. Muutama vastaaja kertoi työskennelleensä samassa tuotannossa ekokoordinaattorin tai muulla vastaavalla nimikkeellä toimivan kestävyysasiantuntijan kanssa. Vastausten mukaan ekokoordinaattorit toimivat tuotannoissa lähinnä konsultteina, usein varsin rajatulla työajalla. Käsitykset ekokoordinaattorin roolista ja toimenkuvista perustuivat vastauksissa siis pääosin oletuksiin tai toisen käden tietoon.
Tuotantoyhtiöiden eli työnantajapuolen edustajat, jotka olivat käyttäneet ekokoordinaattoria tuotannoissaan, kuvailivat ekoammattilaisen käyttämistä ensisijaisesti arvovalintana. Lähes neljäsosa, 22 prosenttia kartoitukseen vastanneista tuotantoyhtiöistä, kertoi huomioineensa tuotannoissaan ekologisuutta. Esimerkkeinä mainittiin muun muassa yrityksen oma eko-ohjeistus tai kasvipohjainen catering. Erillisen ekokoordinaattorin palkkaukseen ei ollut koettu tarvetta, sillä kestävyystoimet oli yhdistetty esimerkiksi tuotantoassistentin tai cateringvastaavaan toimenkuviin.
Alan resurssit ovat kaventuneet viime vuosina merkittävästi samalla kun inflaatio ja palkkakustannukset ovat nousseet. Tässä yhtälössä ekokoordinaattorin palkkaaminen jo muutenkin erittäin rajallisista resursseista tuntuu hankalalta.
Vastauksissa nousi esiin voimakkaasti alan nykytilanne ja sen tuomat taloudelliset rajoitteet, jotka tunnistettiin ensisijaisena esteenä ekokoordinaattorin tai muun kestävyysasiantuntijan palkkaamiseen. Työnantajapuolen edustajista lähes kolmasosa kertoi ekokoordinaattorin palkkaamisen tuotantoihin olleen taloudellisesti mahdotonta.
On nurinkurista, että julkisen rahoituksen osalta ekokoordinaattorin käyttöön annetaan vain korulauseita. Ennen kuin tuotanto pystyy huolehtimaan työntekijöidensä palkkauksesta ja tuotannon toteutumisesta, ei ole mahdollista pyytää henkilöä vain ekokoordinaattorin tehtävään.
Kun tuotantojen perusrakenteenkin rahoittaminen on vaikeaa, on ekokoordinaattorin rooli ensimmäisenä karsittavien joukossa. Osa tuotantoyhtiöistä (15 % vastaajista) mainitsi alan kestävyysvaatimusten puutteellisuuden syyksi ekokoordinaattorien vähäiseen käyttöön. Kun rahoittaja ei vaadi kestävyysasiantuntijaa, ei sitä koeta välttämättömänä tai tarpeellisena.
Tulos vastaa viime vuonna julkaistun Suomen elokuvasäätiön ympäristövastuullisuuskyselyn 2024 tuloksia (Suomen elokuvasäätiö 2024). Kyselyn kysymykseen ”Mitkä ovat suurimmat haasteet muutettaessa av-alan työkulttuuria ympäristökestävämmäksi” nimesi 67 prosenttia tuotantoyhtiöistä vastauksissaan syyksi kiireen ja 58 prosenttia alan yleisen resurssipulan (Suomen elokuvasäätiö, 2024.)
Taloudellinen osaaminen korostuu eko-osaamisessa
Osana kartoitusta esitettiin väittämiä alan kestävyyskehityksestä ja audiovisuaalisen alan tulevaisuudennäkymistä, ja vastaajia pyydettiin asettamaan väittämät tärkeysjärjestykseen.
Tärkeimmäksi nostettiin:
Alalle tarvitaan lisätietoa ekologisuuden kustannuksista.
Saadaksemme enemmän ekologista ajattelua tuotantoihin on tärkeä osata hahmottaa, ”nostavatko ekologiset toimintamallit kustannuksia vai voidaanko ekologisuudella jopa säästää rahaa”. Tämä korostaa taloudellista osaamista osana ekokoordinaattorin tai vastaavan toimijan ammattitaitona.
Toiseksi tärkeimpänä pidettiin väittämää:
Alalle tarvitaan lisää kestävän kehityksen osaamista.
Ratkaisuna tähän voidaan nähdä ekoasiantuntijan, ekokoordinaattorin tai muun ammattinimikkeen käyttämiseen oikeuttava koulutuskokonaisuus alan oppilaitoksissa. Koska koulutus on tällä hetkellä pääosin hankepohjaista ja hajaantunutta, on yhtenäisen tieto- ja taitotason saaminen tekijöille haastavaa ja toimijoiden osaaminen näin vaihtelevaa.
Kolmanneksi tärkeimpänä kestävyyskehityksen mahdollistajana nähtiin ekologisuutta tukeva rahoitus ja muut taloudelliset kannustimet.
Alalle tarvitaan lisärahoitusta ekologisesti toimimiseen (esim. ekokoordinaattorin palkkaamiseen).
Ekoammattilaisten palkkaamisen kulun ja siitä saadun hyödyn suhde jää usein epäselväksi.“Koen, että ekokoordinaattorin vaikutus on korkeintaankin marginaalinen.” Vaikutusta tuotantoon suhteessa kustannuksiin ei pidetty useissa vastauksissa perusteltuna. Näin myös ekologisempaan tuotantoon sijoitettu raha koettiin lähinnä ylimääräisenä kuluna, joka on pois tuotannon kokonaisresursseista.
Kuinka moni on valmis saamaan vähemmän palkkaa koska ekokoordinaattori pitää budjetoida? Todennäköisesti ei kukaan, ainakaan tässä tilanteessa.
Kestävyyspyrkimysten esteet ja kannusteet
Metropolian toteuttamassa kartoituksessa yhtenä ratkaisuna esitettiin tuotantojen ekologisen vastuullisuuden kytkeminen rahoitukseen: ”Minusta ekologiset valinnat & raportit pitäisi olla ehdottomasti kytköksissä tuotantojen rahoitukseen”. Selkeänä esteenä yhtenäisen vaatimustason kehittämiselle alalla nähtiin se, että rahoittajat eivät vaadi kestävyystoimia. Kartoituksessa yli puolet vastaajista (66 %) myös näki näiden vaatimusten yhdenmukaistamisen tarpeellisena kestävyysmurroksen aikaansaamiseksi: “alan rahoittajien/päättäjien tulisi yhdenmukaistaa vaatimuksiaan tuotantojen ekologisuudesta”. Esiin nostettiin myös ekologisempien tuotantojen kannustimena ajatus kehittää taloudellisia ekoinsentiivejä, jotka mahdollistaisivat ekoammattilaisten käyttämisen.
Jos ekosertifikaatti tulee pakolliseksi, ekokoordinaattorin palkkaamiseen tarvitaan rahoitusta ja tukea.
Kestävyysasioiden ymmärtämisen ja osaamisen välttämättömyys tulevaisuudessa nousi esiin koulutustarpeita kartoitettaessa. Rahoitusehtojen tiukentuessa ja EU-lainsäädännön, kuten EU:n CSR-direktiivin (Euroopan komissio 2024), myötä tuotannoilta tullaan vaatimaan yhä enemmän vastuullisuusseurantaa ja -raportointia. Tällä hetkellä esimerkiksi Euroopan neuvoston Eurimages, joka rahoittaa eurooppalaisia elokuvatuotantoja, vaatii kestävyysajattelua investoinneilleen. Vastuullisuusseuranta vaatii vastuullista tuotantojen suunnittelua, ja siihen tarvitsemme kestävyysasiantuntijoita.
Onko tuottajilla vielä pitkänäköisyyttä ja uskoa siihen, että ekologiset ratkaisut tulisivatkin jatkossa halvemmiksi kuin se ”miten hommat on aina hoidettu?”
”Business as usual” -ajattelu ei lähtökohtaisesti anna tilaa uusille ratkaisuille tai toimintamalleille, ja nopeasti muuttuvassa taloustilanteessa sen toimivuus on haastettava jo alan selviytymisstrategiana. Haastatteluvastauksissa nostettiin esiin tekijöiden sukupolvenvaihdos ja sen tiimoilta oletus, että nuorempien sukupolvien myötä alan tekeminen tulisi joka tapauksessa muuttumaan. Tämä oletus toki perustuu siihen, että alan toiminnalla on mahdollisuus kehittyä ja muuttua ammattikentän uusien tekijöiden myötä. Se on mahdollista vain, jos uusia tekijöitä ja ajatuksia ei pakoteta mukautumaan olemassa oleviin toimintatapoihin. Ajatus siitä, että av-alan muutokset tapahtuvat automaattisesti tulevien tekijöiden ja sukupolvenvaihdoksen myötä, nousee usein esiin kestävyyskehityksestä keskusteltaessa. Vastuun siirtäminen tulevaisuuteen toimii tällöin kestävyyspyrkimysten esteenä.
Kestävä toiminta linkittyy aina arvoihin ja sisäiseen motivaatioon, joiden ansiosta kestävyyttä ei rakenneta vain jonkun tahon määräyksestä, vaan (yrityksen) omana arvovalintana, tahtona tehdä uudenlaisia kestävämpiä ratkaisuja.
Tulevaisuuden ratkaisuja ei voida kuitenkaan tehdä vasta ja pelkästään tulevaisuudessa. Yhtenäisten vaatimusten puuttuessa alalta kartoitus nosti myös pintaan useiden yksittäisten tuottajien sitkeän työn tuoda tuotantoihinsa kokonaisvaltaista kestävyysajattelua integroimalla sitä lähtökohtaisesti kaikkeen toimintaan.
Yhden vastaajan sanoin:
Se on ollut ehdottomasti…itselle tuottajana, mutta myös meidän tuotantoyhtiöllemme arvo, että haluamme toimia niin kestävästi kuin mahdollista, ja keskittyä siihen, että meillä olisi töitä mahdollisimman pitkään tällä alalla.
Onko eko-osaaminen osa ammattitaitoa?
Semmoinen vastarintamielisyys, että ei olla freelancereissa valmiita ottamaan näitä muutoksia vastaan työtehtävissä, että nähdään se semmoisena lisäkuormituksena tai lisätyötehtävänä (…) siitä voisi syntyä kierrepallo, että jos tulee lisää työtehtäviä, niin pitää maksaa enemmän palkkaa, jolloin me ollaan sitten taas sen resurssin kanssa tekemisissä.
Vastentahtoisuus ekologisempaa toimintaa kohtaan linkitettiin kartoituksen vastauksissa pääosin riittämättömiin resursseihin. Erityisesti työntekijät näkivät vastauksissaan suurimpana esteenä kestävyystoimille yksilötasolla resurssipulan ja sen luoman kiireen.
Kaikki tämmöiset lisätyöt, että ”tämä on ekologinen tuotanto”, mutta sille ei oikeasti varata resursseja ja se vaan sysätään ylimääräisenä hommana, niin se ei kyllä – se alkaa enemmänkin ärsyttää ihmisiä. Koska jos työtä on enemmän, niin aikaa pitää olla enemmän.
Kartoituksen haastatteluun osallistunut tuottaja pohti työnantajana, että on jokaisen av-alalla työskentelevän omalla vastuulla huolehtia oman osaamisen päivittämisestä – ja tähän kuuluu myös kestävyyteen liittyvän ammattitaidon kasvattaminen.
HOD:eilla on ollut ja on jo riittävästi tietoa omien alojensa ekologisuudesta ja valinnoista.
Kartoituksen vastauksista hahmottui eräänlainen kahtiajako, jossa kestävään kehitykseen ja sen tarpeellisuuteen pääosin positiivisesti suhtautui vastauksissaan yli puolet vastaajista ja loput eivät nähneet tarvetta kestävyystoimenpiteille tai kokivat alan toimivan jo melko kestävästi.
Kestävyysmurros vaatii lisääntyvää tietoisuutta
Kartoitus nosti esiin yhtenä tuloksenaan ekologisuuden ja ympäristökestävyyden määritelmien epäselvän ymmärryksen ja tulkinnan. Muutama vastaaja nosti jatkuvasti esiin vain kierrätysnäkökulmaa ja käytti jopa kierrättämistä ekologisuuden synonyyminä.
Alalle tarvitaan siis kestävyysammattilaisten lisäksi myös enemmän yleistä tietoisuutta ekologisemmista tuotannoista.
Kiertotalous ja kierrättäminen ovat toki tärkeitä ekologisen tuotannon työkalupakissa, mutta av-tuotannon kokonaisuudessa niiden vaikutus ei ole suurimmasta päästä. Liikkumisen ja logistiikan, sekä käytetyn energian päästövähennykset ovat tuotannon kestävyyteen huomattavasti vaikuttavampia toimenpiteitä.
Ajatuksia herättävä havainto oli, että jo käytössä olevat työkalut ja tarjotut koulutukset olivat osalle vieraita, vaikka kyselyyn vastanneiden voidaan olettaa lähtökohtaisesti olevan kestävyyskehityksestä kiinnostuneita. Alan toimijoille vapaasti käytössä olevat “perustyökalut”, kuten Ekosetti-opas, koulutus albert-järjestelmän käyttöön sekä lukuisat APFI:n kestävän kehityksen hankkeet ja koulutukset tulivat osalle vastaajista täysin uutena informaationa. Tiedon lisäksi tarvitaan siis myös tiedotuksen lisäämistä.
Onkin tärkeä pohtia, mistä johtuu, että alan kestävän kehityksen toimet ovat jääneet kohderyhmälle vieraiksi, ja kuinka jo tarjolla olevien työkalujen tavoittavuutta voitaisiin parantaa.
Kartoituksen tuloksista voidaan myös varovaisesti päätellä, että alan tekijöillä, joilla ei ole kokemusta hiilijalanjälkilaskennasta, ekosertifikaatin tavoittelusta tai ekologisesta tuotannosta, ei todennäköisesti ole käsitystä niiden vaatimasta työmäärästä tai työn laajuudesta. Ilman kokonaisvaltaista käsitystä kestävyystoimista on helpompaa kyseenalaistaa ekoammattilaisten ammattikunnan tarpeellisuus ja kuitata kestävyyden toteuttaminen jo olemassa olevan toimenkuvan “lisätehtävänä”.
Siirtymässä vihreämpiin tuotantoihin seuraavina askeleina kartoituksen pohjalta voidaan nostaa esiin konkreettisten metodien kehittämistarpeet sekä laajempi konsulttien ja asiantuntijoiden hyödyntäminen tuotannoissa ekologisempien toimintatapojen käyttöönottamiseksi.
Vaikka matkaa kestävyysmurrokseen on, ilahduttavasti valtaosa vastaajista koki kuitenkin vastuullisuuden tärkeäksi arvoksi ja kertoi haluavansa työskennellä nimenomaan tuotannoissa, jotka ottavat kestävyyden tosissaan.
Haluan tehdä mieluummin näitä ekologisia, eettisiä sarjoja (…) en halua olla noissa hirveissä sarjoissa, missä ei välitetä mistään mitään.
Lähteet
Astikainen K., 2024. Kartoitus av-alan tilanteesta kestävän kehityksen kokonaisuuden pilotointia varten. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Julkaisematon aineisto.
Astikainen K. & Puolanne A., 2019. Ekosetti – opas ekologisesti kestävämpään audiovisuaaliseen tuotantoon. Audiovisual Producers Finland ry (APFI ry). Haettu 12.2.2025. https://ekosetti.fi/ekowpnew/wp-content/uploads/2025/02/Ekosetti_opas_final.pdf
Audiovisual Producers Finland APFI ry., 2024. Kestävä kehitys av-alalla. Verkkosivu. https://apfi.fi/edunvalvonta/kestava-kehitys-av-alalla/
British Academy of Film Awards (BAFTA), 2009–2025. Albert. Verkkosivu. Haettu 26.3.2025. https://wearealbert.org/climate-content/planet-placement-home/
European Union (Euroopan Unioni), 2024. Corporate sustainability reporting. Verkkosivu. Haettu 15.1.2025. https://finance.ec.europa.eu/capital-markets-union-and-financial-markets/company-reporting-and-auditing/company-reporting/corporate-sustainability-reporting_en
HEVI – Helsinki Espoo Vantaa Innovations, 2024. Ekokoordinoinnin pilottiohjelma starttaa Metropoliassa syksyllä 2024. Verkkoartikkeli. Haettu 1.2.2025. https://hevinnovations.fi/ekokoordinoinnin-pilottiohjelma-starttaa-metropoliassa-syksylla-2024/
Suomen elokuvasäätiö, 2024. Ympäristövastuullisuutta kartoittavan kyselyn 2024 tulokset julkaistu. Uutinen 13.2.2024. Suomen elokuvasäätiön verkkosivu. Haettu 12.3.2025.
Kirjoittajat
-
Kaisa Astikainen
Asiantuntija, Metropolia Ammattikorkeakoulu (31.12.2024 asti)Kaisa ”Kaika” Astikainen on palkittu elokuvantekijä, tuottaja ja kestävän audiovisuaalisen tuotannon asiantuntija. Kaika työskenteli asiantuntijana DCIB-hankkeessa 11/2023–12/2024.
Tutustu tekijään -
Taku Kaskela
lehtori, Metropolia AmmattikorkeakouluKirjoittaja on av-alan kehityksen parissa työskentelevä asiantuntija DCIB-hankkeessa ja luotsaa vuoden 2025 kestävän kehityksen pilottiohjelman Metropolia Ammattikorkeakoulussa.
Tutustu tekijään
