Suomi on pitkään ollut asunnottomuuden hoitamisen mallimaa. Vuoden 2025 alkupuolella julkistettu vuotuinen tilasto asunnottomuudesta kuitenkin iski särön tähän mielikuvaan. Tilastojen mukaan yksinasuvien asunnottomien määrä kasvoi vuonna 2024 ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2012 (Ara 2025). Tämä on ristiriidassa hallituksen vuonna 2023 asettaman tavoitteen kanssa, joka on pitkäaikaisasunnottomuuden poistaminen vuoteen 2027 mennessä (Vahva ja välittävä Suomi 2023).
Asunnottomuus on ilmiö, johon liittyy oletuksia sen syntysyistä ja ratkaisutavoista. Usein siihen liittyvät mielikuvat rakentuvat omien kokemusten sijaan muualta kuultujen kuvausten varaan. Media on yksi asunnottomuutta koskevien mielikuvien rakentaja. Tarkastelen tässä artikkelissa Ylen asunnottomuuden teemaa käsitteleviä uutisia, jotka on julkaistu tammi-huhtikuun välisenä aikana vuonna 2025. Yle Uutiset on Suomessa yleisesti tunnettu uutismedia, jonka internet-sivuille jokaisella on pääsy ilman rajoituksia. Ylen on myös todettu olevan medioista se, johon suomalaiset eniten luottavat (Matikainen, Ojala, Horowitz & Jääsaari 2020, 19–22).
Hakusanalla asunnottomuus löytyi Ylen internetsivuilta yhteensä 20 artikkelia. Luin artikkeleja tarkastellen sitä, mitä asunnottomuuteen liittyviä teemoja artikkeleissa nostetaan esiin ja kenen ääni asunnottomuudesta uutisoitaessa kuuluu. Erityisesti helmi- ja maaliskuussa asunnottomuuden teema esiintyi Ylen artikkeleissa useita kertoja. Helmikuun pontimena olivat Aran julkaisemat tilastotiedot asunnottomien määrästä vuonna 2024. Tämä näkyy jo artikkelien otsikoissa, joissa käsitellään lähinnä asunnottomien määrän lisääntymistä. Maaliskuussa artikkelien aiheet monipuolistuivat ja ne käsittelivät esimerkiksi, keitä asunnottomat ovat tai mitä syitä asunnottomuuteen on olemassa. Maaliskuun loppupuolella asunnottomuus yhdistyi huhtikuussa pidettäviin kunta- ja aluevaaleja koskeviin teemoihin.
Ylen artikkeleissa asunnottomuudesta pääsevät kertomaan niin tällä hetkellä asunnottomina olevat tai aiemmin olleet henkilöt itse kuin kaupunkien tai hyvinvointialueiden asumiseen liittyvän toiminnan päälliköt tai kehittämistyötä tekevät henkilötkin. Myös kuntapolitiikassa mukana olevat tai sinne pyrkivät saavat sananvuoron, samoin kuin asumista tuottavat tahot. Heidän lisäkseen yksi järjestötoimija, Finavian matkustuspalveluista vastaava johtaja ja ulosottoylitarkastajat ovat olleet haastateltavina. Sen sijaan esimerkiksi asunnottomuuden tutkijoiden tai asunnottomien kanssa työskentelevien työntekijöiden ääni ei näissä artikkeleissa ole läsnä.
Näkymättömästä näkyväksi
Ylen artikkeleissa asunnottomuuden kuvataan olevan moninaista ja muutoksessa. Artikkeleissa nimetyistä asunnottomuuteen liittyvistä teemoista osa ovat jo ennestään tuttuja. Esimerkiksi se, että asunnottomuus kytkeytyy usein päihde- ja mielenterveysongelmiin, tai se, että asunnottomuuteen liittyvät myös asumisen ja elämisen taidot, joiden puuttuessa asunnosta tai taloudesta huolehtiminen ei suju. Asunnottomuuden kuva ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen, vaan sen taustalla on erilaisia tarinoita. Tästä esimerkkinä artikkeleissa kuvataan asunnottomuutta elämäntapana, jolloin asunnottomuus on henkilökohtainen valinta sen sijaan, että se olisi pakon edessä tapahtunut tilanne. Asunnottomuus valintana näyttäytyy kuitenkin marginaalisena.
Sen sijaan artikkeleissa kerrotaan esimerkiksi näkemyksistä siitä, että katuasunnottomuus tulee lisääntymään. Tämän puolestaan todetaan johtavan siihen, että asunnottomuudesta tulee nykyistä näkyvämpi ilmiö. Se ei enää pysy piilossa katseilta, vaan jokainen voi sen kohdata esimerkiksi kauppakeskuksissa, juna-asemilla ja lentokentällä. Tämä muuttaa aiemmin piilossa olleen ilmiön arkipäiväisemmäksi ja näkyvämmäksi osaksi kaupunkikuvaa. Toisaalta lentokentällä vieraillut toimittaja toteaa, ettei kentällä olevista ihmisistä kyennyt varmuudella toteamaan kuka on asunnoton ja kuka taas lähdössä lennolle. Tämä alleviivaa ajatusta siitä, että asunnottomuus on muutoksessa myös niin, että asunnottomuus voi osua heidän kohdalleen, jotka ovat aiemmin pitäneet sitä etäisenä ja heihin itseensä ulottumattomana ilmiönä.
Asunnottomuutta koskevan muutoksen kuvaamisen vaikeus liittyy esimerkiksi siihen, että asunnottomien tai vaikkapa häätöjen määrästä ei ole saatavissa tarkkoja tietoja. Asunnottomuus kuvastuu artikkeleissa vaikeasti hahmotettavaksi ilmiöksi, joka ei asetu tilastoitavaksi, vaan jää aina arvioksi. Asunnottomuus onkin yksi niistä yhteiskunnallisista ilmiöistä, joita voidaan kuvata pirullisiksi ongelmiksi. Niille tyypillistä on määrittelyltä karkaavan luonteen lisäksi monien ongelmien kytkeytyminen toisiinsa ja se, ettei niille ole olemassa yksittäistä selkeää selitystä (Raisio, Jalonen & Uusikylä 2018, 8).
Kohtuuhintaisen asumisen puute ja sosiaaliturvan leikkaukset
Asumisen haasteet liittyvät artikkeleiden mukaan entistä useammin pienituloisuuteen. Tämä luo asunnottomuuden uhan esimerkiksi pienituloisten työntekijöiden kohdalle. Yleisen hintojen nousun lisäksi asumisen kulut ovat kasvaneet suhteessa työstä saatuun palkkaan tai myönnettyyn sosiaaliturvaan. Yhtenä pulmana artikkeleissa nousee se, ettei sosiaaliturvassa enää käytetä yksilökohtaista harkintaa. Tämä voi johtaa vaikeuksiin asumisen maksamisessa ja vaatimukseksi muuttaa edullisempaan asuntoon. Tällainen vaatimus taas on usein haastava, koska asuinpaikkakunnalta ei välttämättä löydy sopivaa edullisempaa asuntoa, jonne voisi muuttaa. Artikkeleissa tämä liitetään kohtuuhintaisen asumisen ja sen tuotannon vähentymiseen.
Asunnottomuuteen kytketään artikkeleissa laajasti taloudessa tapahtuvia muutoksia. Inflaation kuvataan kasvattavan elinkustannuksia ja esimerkiksi nostavan vuokrien hintoja. Pääasialliset asunnottomuuden lisääntymisen syyt yhdistyvät uutisissa kuitenkin erityisesti hallituspolitiikkaan. Uutisissa kuvataan heikennyksiä ja leikkauksia, joita viime aikoina on tehty sosiaaliturvaan. Esiin nostetaan erityisesti kiristykset asumistuessa ja toimeentulotuessa. Esimerkiksi se, että Kela ei enää ilman erityisiä perusteita ole hyväksynyt toimeentulotuessa asumismenoja, jotka ylittävät asetetut rajat, haastaa monen mahdollisuuksia pitää kiinni asunnostaan (ks. Kela 2024). Kunnallis- ja aluevaalien myötä asunnottomuuden yhteys poliittisiin ratkaisuihin ja yhteiskunnassa vallitseviin arvoihin korostui artikkeleissa.
Ratkaisuja asunnottomuuteen tai sen uhkaan
Vaikka asunnottomien määrässä onkin tapahtunut ensimmäisen kerran vuosiin lisääntymistä, paikannetaan artikkeleissa myös ratkaisuja. Tammikuussa uutisoitiin ympäristöministeriön myöntämästä yli viidestä miljoonasta eurosta, jota kaupunkien ja hyvinvointialueiden on tarkoitus käyttää pitkäaikaisasunnottomuuden poistamista tukevaan työhön. Ylen artikkelien perusteella asunnottomuuden ratkaisuja tehdään myös muualla. Kyse voi olla yksityishenkilöiden asunnottomille kutomista ja lahjoittamista villasukista tai mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tarjolla olevasta asumisneuvonnasta, jonka avulla voidaan välttää häätöjä ja asunnottomaksi jäämistä. Asumisneuvonnan lisäksi tarvitaan alueellisia palveluita ja esimerkiksi pitkäaikaisasunnottomien riittäviä asumispalveluita. Artikkelissa riittävien asumispalveluiden tarvetta perusteltiin laskelmilla, joiden mukaan niihin panostamalla säästetään esimerkiksi sairaanhoidon palveluiden kustannuksissa.
Palveluihin panostamisen lisäksi artikkeleissa todetaan tarvittavan uudistuksia sosiaaliturvaan ja asuntopolitiikkaan. Niissä tarvetta on kohtuuhintaisten asuntojen rakentamiselle ja yksilöllisiä tarpeita paremmin huomioivalla sosiaaliturvalle. Yhtenäistä linjausta painopisteestä tämän kaksikon kohdalla ei kuitenkaan artikkeleissa ole; tulisiko sosiaaliturvan palautua takaisin aiempaan, jotta sillä voitaisiin vastata asumisen kasvaneisiin kustannuksiin vai tulisiko asuntomarkkinoiden mukautua sosiaaliturvan asettamiin rajaehtoihin?
Asunnottomuutta tutkineet Niemi, Raitakari ja Sudenkaarne (2025) ovat päätyneet varsin samanlaiseen johtopäätökseen asunnottomuuskriisiä koskevassa artikkelissaan. Siinä he toteavat, että ratkaisujen löytämisessä tarvitaan niin julkista valtaa, naapurustoja kuin yksilöidenkin vastuunottoa. Myös ympäristöministeriön nimeämä selvityshenkilö Kaakisen (2023) raportissa todetaan, että asunnottomuuden poistaminen vaatii laajamittaista tiivistä yhteistyötä.
Paikallisista ratkaisuista yhteisiin suuntaviivoihin
Ylen kevään artikkeleissa asunnottomuus kuvastuu ilmiönä, jonka suhteen Suomessa on tähän mennessä työskennelty menestyksekkäästi. Nyt asunnottomuus on kuitenkin muuttumassa, mikä vaatii myös tarkistamaan olemassa olevien ratkaisukeinojen soveltuvuutta. Uhkakuvana on se, että asunnottomuus lisääntyy ja laajenee koskemaan uusia ihmisryhmiä.
Asunnottomien lukumäärän lisääntyminen on osoitus siitä, että Suomessa ei voida tuudittautua nykyisten toimintamallien riittävyyteen tai soveltuvuuteen. Vaikka Suomessa käytetty asunto ensin -periaate onkin saanut kiitosta, ei se yksin riitä ratkomaan asumiseen liittyviä ongelmia (ks. esim. Raitakari & Juhila 2015). Ylen artikkelit tuovat selvästi esiin sen, kuinka monimutkaisesta rakennelmasta asunnottomuudessa on kyse. Esimerkiksi pelkkä kohtuuhintaisen asumisen tai neuvontapalveluiden varmistaminen ei riitä, koska niiden avulla ei taltuteta globaaleja talouteen ja politiikkaan liittyviä arvaamattomia ilmiöitä. Asunnottomuuden suhteen on jatkuvasti arvioitava käytössä olevien ratkaisuvaihtoehtojen ajankohtaisuutta ja päivitettävä niitä rohkeasti.
Vaikka Ylen artikkeleissa on havaittavissa se, että asunnottomuus kytkeytyy moniin tekijöihin, jää sen ratkaiseminen niissä paikalliseksi tehtäväksi. Laajimmillaan asunnottomuus piirtyy artikkeleissa Suomen kattavaksi kysymykseksi, vaikka se usein liitetäänkin vielä tiukemmin alueellisesti tiettyyn kaupunkiin rajautuneeksi. Asunnottomuudella on kuitenkin olemassa myös vahvasti laajempi ulottuvuus, jolloin siihen liittyvät ongelmat ja niiden ratkaisut eivät jättäydy maiden rajojen sisään vaan ylittävät ne. COMHOM-hankkeessa, jonka suomalainen toteuttaja on Metropolia Ammattikorkeakoulu, on tartuttu tähän haasteeseen. Hanke on esimerkki maiden välisestä yhteistyöstä ja innovatiivisten käytäntöjen kehittämisestä erilaisten kokeilujen avulla. Sen yhtenä tavoitteena on laatia EU:n tasoisesti politiikkasuosituksia asunnottomuuden vähentämiseksi. Asunnottomuuden ratkaiseminen edellyttääkin yhä enemmän kansainvälistä yhteistyötä ja laajoja yhteisiä linjauksia, jotka ylittävät paikalliset ja kansalliset rajat.
Lähteet
ARA 2025. Asunnottomat 2024 (pdf). Selvitys 2/2025. Haettu 2.6.2025.
Kaakinen, J. 2023. Kotiin. Selvitysraportti tarvittavista toimenpiteistä asunnottomuuden poistamiseksi vuoteen 2027 mennessä. (pdf) Haettu 2.6.2025.
Kela 2024. Toimeentulotuessa hyväksyttäviin asumismenoihin muutos 1.4.2024 – näin se näkyy vuokranantajille. Tiedote 3.4.2024. Haettu 2.6.2025.
Matikainen, J., Ojala, M., Horowitz, M. & Jääsaari, J. 2020. Media ja yleisön luottamuksen ulottuvuudet. Instituutiot, journalismi ja mediasuhde. Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja 171.
Niemi, V., Raitakari, S. & Sudenkaarne, T. 2025. Asumiskriisin vaikeuttaman asunnottomuuden ratkaisut ovat kaikkien vastuulla. Yhteiskuntapolitiikka 90(2025):2, 190–195.
Raisio, H., Jalonen, H. & Uusikylä, P. 2018. Kesy, sotkuinen vai pirullinen ongelma? Tiedon käyttö yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. (pdf) Sitran selvityksiä 139. Haettu 2.6.2025.
Raitakari, S. & Juhila, K. 2015. ”Housing First Literature: Different Orientations and Political-Practical Arguments.” European Journal of Homelessness. 9(1), 145–18
Vahva ja välittävä Suomi. Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma 20.6.2023. Valtioneuvosto. Helsinki. Haettu 2.6.2025.
Kirjoittaja
-
Niina Pietilä
Lehtori, Metropolia AmmattikorkeakouluNiina Pietilä on valtiotieteiden lisensiaatti ja laillistettu sosiaalityöntekijä. Hän työskentelee Metropoliassa lehtorina.
Tutustu tekijään
