Jakso 8: Konferenssista nostetta liiketalouden alalle

[Alkumusiikki, musiikki vaimenee taustalle]

Riikka Wallin: Tervetuloa kuulemaan tarinoita yhteiskirjoittamisesta. Keskustelemme vieraidemme kanssa siitä, mitä yhdessä kirjoittaminen antaa ja miksi sitä kannattaa tehdä. Pohdimme myös yhteistyön kiperiä tilanteita. Minä olen Metropolian julkaisuasiantuntija Riikka Wallin ja luotsaan näitä keskusteluja.

[musiikki vaimenee]

Riikka: Tänään mulla on vieraana yliopettaja Tiina Brandt Haaga-Heliasta.

Tiina Brandt: Moikka.

Riikka: Ja yliopettaja Helena Kuusisto-Ek Metropoliasta.

Helena Kuusisto-Ek: Hei vaan.

Riikka: Te olette yhdessä lähtenyt rakentamaan Tulevaisuudenkestävä bisnes -konferenssia ihan täysin tyhjästä. Ainakin näin mä olen ymmärtänyt. Niin mitä tarkoittaa tulevaisuudenkestävä bisnes? Haluatko vaikka Tiina aloittaa?

Tiina: Tulevaisuudenkestävä tarkoittaa, että ennakoidaan vähän miten maailma muuttuu ja vastataan niihin haasteisiin, mitä nyt tulee näitä kaikenlaisia, ilmastonmuutos, vastuullisuus ja väestönmuutos, demografiset muutokset ja työhyvinvointi. Että paljon on koko aika meneillään, niin yritetään niihin sitten tällä tulevaisuudenkestävällä bisneksellä vastata.

Riikka: Helena, mistä tämä tarve ja idea tälle konferenssille on lähtenyt liikkeelle?

Helena: No tästä ideasta saa kyllä kiittää Tiinaa. Kerran kun istuttiin yhdessä ja ideoitiin erilaisia ajatuksia, niin Tiina heitti ilmoille, että hei, että mitäs jos lähdettäisiin rakentaan tämmöistä konferenssikonseptia, koska tällaista ei ollut ammattikorkeakoulusektorilla. Ja erityisesti sitten liiketalouden alan näkökulmasta näitten meidän omien aiheitten, eli johtamisen ja työyhteisön kehittämisen, yrittäjyyden ja niin edelleen teemat, niin haluttiin tehdä näkyvämmäksi. Eli ainoastaan ja vain siis saamme kiittää tästä Tiinaa ja hänen innovatiivisuuttaan.

Tiina: No ei se kyllä niin ole [naurahtaa]. Helena oli heti mukana. Että kyllä se lähti yhteistyöstä [naurahtaa].

Riikka: Tämä on just hienoa, että selkeästi jollain on idea ja sitten se, että innostutaan ja lähdetään yhdessä tekemään. Niin se on selkeästi ollut mun mielestä tämän helmi, kun sitä on katsonut täältä laitamilta, tätä teidän konferenssia. Ja sitähän on järjestetty nyt kolme kertaa. Niin miksi te olette halunnut jatkaa sitä tekemistä? Ja mitkä on ollut ne avaintekijät siinä, että te olette onnistunut?

Tiina: Meillä on ollut kauhean hyvä fiilis. Ja sitten alusta asti Helena on ollut tosi paljon tukemassa ja sparraamassa ja innostamassa, silloin kun itse vedin sen ensimmäisen. Ja sitten se konferenssiporukka oli tosi hyvä, pystyi luottaan ihmisiin. Meitä oli kuitenkin paljon siinä järjestämässä sitä, että kaikki hoiti hommansa ja oli innostuneita. Ja sitten se fiilis myös siinä päivän aikana oli tosi hyvä ja saatiin valtavan hyvää palautetta. Ja koettiin, että on tärkeetä nostaa ammattikorkeakoulujen osaamista ja brändätä sitä. Ja tuoda esille ja luoda uusia yhteistyöverkostoja tämän konferenssin myötä. Että siinä oli paljon sellaisia tekijöitä, että koettiin se työ, vaikka sitä riitti, ja Helena on sen konferenssin vetänyt nyt kaksi kertaa, niin työläs, mutta mielekästä hommaa silti.

Riikka: Haluatko Helena täydentää?

Helena: Joo, komppaan kyllä Tiinan ajatuksia. Ja sanoisin vielä sillä tavalla, että hirveän tärkeetä on ollut semmoinen asenne, että we can. Eli tavallaan on tartuttu asioihin, jotka on ollut täysin uusia ja uskottu koko ajan siihen, että kaikki asiat ratkeaa, kun vaan viedään asioita innovatiivisesti eteenpäin. Eli semmoinen turha byrokratia, turha pönöttäminen ja esteiden näkeminen mahdollisuuksien sijasta, niin se on ollut semmoinen asia, mikä on tosi tärkeä tämmöisessä, kun tehdään uutta.

Riikka: Sä Tiina jo äsken sanoit, että teitä on ollut isompikin porukka tekemässä. Niin miten te olette kutsunut tai innostanut muitakin mukaan? Vai onko se lähtenyt täysin luonnollisesti sen aiheen piiriltä?

Tiina: Meitä oli ensin sellainen 3AMK TKI -porukka ja mietittiin hankkeita ja mietittiin mistä sellaista verkostoa voitaisiin lähteä laajentaan. Ja mietittiin sitten, että tämä konferenssi olisi hyvä. Sitten jokainen meistä pyysi omista verkostoistaan porukkaa siihen mukaan. Että meitä taisi olla joku, oliko jopa kymmenen ihmistä siinä ydintiimissä sitä organisoimassa, että se sillain suusta suuhun levisi, että aina joku tunsin jonkun, joka voisi sopia siihen. Ja sehän oli sillain monelta osin sellaista innostukseen perustuvaa. Ettei siinä lähdetty siitä, että kuka tästä nyt saa tunteja ja muuta, vaan sellaiseen, että nyt tehdään tämä homma.

Riikka: Eli ilmeisesti tämä teema on ollut selkeästi tarpeen, myöskin käsitellä sitä? Ja on ollut innostusta nimenomaan siihen, että on haluttu tarttua myöskin tähän tilaisuuteen ja tulla mukaan tekemään?

Tiina: Kyllä se varmasti se teema ja myös sitten se, että meillä oli hyvä fiilis. Että se yrittäjyysjohtajuus, joka on monessa AMKissa niitä, mitä tutkitaan, ja sitten niihin pystyy myös, sopii hyvinvointiala, kulttuuriala, monet, kun monella alalla on yrittäjiä. Niin että se ei rajaa pois oikeastaan juurikaan ketään AMK-toimijoita.

Helena: Joo ja tähän lisäisin ehkä vielä sen, kun olen monessa innovatiivisessa projektissa saanut olla työurani aikana mukana, niin hirvittävän tärkeetä on se oma innostus. Ja meiltä se varmaan välittyi hyvin laajasti erilaisiin verkostoihin. Ja semmoinen tavallaan luottamus siitä, että tämä on kaikkien yhteinen juttu ja tässä ei kerää kukaan yksittäinen taho kunniaa. Niin kukapa ei haluaisi liittyä semmoiseen tiimiin, mistä pursuaa innostus ja ilo ja jotenkin semmoinen, että vitsi tämä on merkityksellistä työtä. Että sellaista palautettahan me saatiin.

Riikka: No kukapa ei haluaisi [naurahtaa]. Ja kyllä se mun mielestä välittyi ihan osallistujiin asti, kun itse olin esimerkiksi joissain sessioissa osallistujana silloin ekalla kerralla, niin kyllä se innostus välittyi ihan osallistujaan asti. Millaista muuta palautetta te olette saanut tästä konferenssista osallistujilta tässä matkan varrella?

Helena: Joo, palautetta on tullut todella paljon. Ihan systemaattisesti kerättynä, mutta myös sitten ihan suullisina palautteina eri sessioitten jälkeen. Ja keynote speakerit erityisesti kommentoi sitä, että heistä oli aivan mahtava tulla mukaan tämmöiseen tapahtumaan, mikä oli selkeästi hyvin innovatiivinen ja hyvin merkitykselliseksi koettu. Ja he oli tosi innolla mukana kaikissakin näissä toteutuksissa. Ja sitten osallistujilta tuli myös sentyyppistä palautetta tämän ilon ja innostuksen lisäksi, että ollaan hyvin tärkeiden teemojen äärellä ja vihdoinkin myöskin ammattikorkeakoulu – ja mä korostan tässä erityisesti liiketalouden koulutusalaa – niin tulee näkyväksi näitten omien YAMK TKI -teemojensa osalta. Ja voidaan tuoda paremmin esille kaikkea sitä mahtavaa johtamisen ja työyhteisöjen kehittämisen työtä, mitä itse asiassa tehdään. Eli tämä oli aika merkittävä. Ja itse nostin myös esille sen, että jos ajatellaan ihan korkeakoulujen profiloitumisnäkökulmaa, mitä itse tutkinkin, niin liiketalouden koulutusala jollain lailla ehkä on profiileissa vähemmän näkyvillä kuin muut koulutusalat. Eli tämä on myös korkeakoulukentän näkökulmasta tärkeä asia, että me nostetaan tätä koulutusalaa huomattavasti vahvemmin esille.

Riikka: Ja voisiko tästä sitten vetää semmoisen yhtä kuin -merkin siihen, että tämä konferenssi on myöskin saanut hyvän vastaanoton meidän organisaatioissa laajemminkin?

Helena: Kyllä olettaisin näin.

Tiina: Osallistujamäärästä päätellen, joo [naurahtaa].

Helena: Joo, kyllä.

Riikka: Teidän tavoitteena on myöskin ollut tehdä näkyväksi organisaatiorajojen ylittävää yhteistyötä tässä konferenssissa. Ja te olette nimenomaan kutsunut mukaan sillä ajatuksella, että Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian eri asiantuntijat voisi tuoda yhteisiä teemoja esille. Miten teidän mielestä konferenssi ja myöskin sen julkaisu voi tukea tämmöistä yhteiskirjoittamista sitten toisaalta? Haluatko Helena vaikka aloittaa?

Helena: No ajattelen sitä vähän isommassa kuvassa sillä tavalla, että meidän pitäisi tänä päivänä nähdä korkeakouluyhteisön työ sekä korkeakouluyhteisön sisäisenä yhteistyönä että sitten korkeakoulujen välisenä verkostotyönä. Ja tällä on itse asiassa hirveän ratkaiseva merkitys nyt, jos me ajatellaan vaikka TKI-työtä tai muuta jatkuvaa oppimista ja vastaavaa, koska me ei pärjätä yksin. Ja me tarvitaan hyvin erilaisia osaajia erilaisiin hankkeisiin. Ja tämä on myös mahdollistanut just tämmöisen hyvin moneen suuntaan ulottuvan verkostoitumisen, joka sitten on kulminoitunut tietysti yhteiskirjoittamiseen. Ja kaikki se, mitä ei ole viestitty, sitä ei ole olemassa. Eli siinä mielessä myöskin tämä yhteiskirjoittaminen on tehnyt näkyväksi niitä tärkeitä asioita, mistä ollaan sitten julkaistukin.

Riikka: Mä olen itse huomannut, että kun me rakennetaan yhteishankkeita ja meillä on siellä erilaisia työkokonaisuuksia, työpaketteja, niin me jotenkin allokoidaan niitä organisaatiokohtaisesti, että tämä on Metropolian vastuulla, tämä on Haaga-Helian vastuulla, tämä on tämän ja tämän yhteistyökumppanin vastuulla. Ja sitten huomaa myöskin siellä loppupäässä, että kun lähdetään hanketuloksia julkaisemaan, niin aika usein lähtee sitten itse sieltä organisaatiosta, mikä on ollut se vastuu siitä kokonaisuudesta, kirjoittamaan. Eli nimenomaan mä näen kanssa tuon, mitä Helena sä sanoit, että sen yhteistyön pitäisi olla läpileikkaavasti vahvemmin. Ja silloin se myöskin tukee sitä, että kirjoitetaan ja ajatellaan yhdessä ne asiat kokonaisuutena lopussa. Sä Tiina näytät siltä, että sä haluaisit kommentoida tätä. Tunnistatko sä jotenkin tämän ilmiön?

Tiina: Joo. Meillä se, varmaan noi rahoituskanavat, että se on helpompi aina sillain budjetoida niin, että se laitetaan jollekin korkeakoululle se joku työpaketti. Että se on sen budjetoinnin kannalta varmasti helpompi rakentaa niin. Mutta se on tosi, se vähän tietyllä lailla ohjaa sitä toimintaa siihen suuntaan. Mutta totta. Olisi hyvä, jos niitä voisi sekoittaa silti näitä paketteja enemmän.

Riikka: Konferenssin järjestäjinä ja sitten sen konferenssijulkaisun toimittajina, niin te olette myös ohjannut kirjoittajia. Sehän on, se toimitustyö on nimenomaan sitä, että ohjataan sitä kirjoittamista. Niin mitä te olette siitä kirjoittamisen ohjaamisesta oppinut kaikkein eniten näitten prosessien kautta?

Tiina: Tosi vaikea sanoa mitä olisi sellaista yksittäistä, kun on niin kauan ollut täällä akateemisella uralla ja kirjoittanut ja ohjannut opiskelijoita ja kommentoinut papereita, konferenssipapereita ja journalpapereita, niin että mikä olisi se, mitä olisi tässä sellaista. Ehkä sellainen, että se ydin, punainen lanka, pysyisi siinä jutussa, että on mun mielestä siinä kirjoittamisessa se juttu. Ettei lähde hakoteille tai liikaa kirjoittamaan jostain sivupolusta, vaan pysyy siinä. Nämä on pääsääntöisesti lyhyitä blogitekstejä, niin että pysyy siinä ytimessä ja osaa tiivistää sen sanomansa. Mikä on ehkä niissä esiintymisissä ollut kanssa se, että mitä ollaan painotettu, että lyhyt esitys, vain olennaiset asiat. Että se aika kuluu huomaamatta siinä esiintymistilanteessa, että sitten helposti venyy, jos ei harjoittele.

Riikka: Tukeeko se, että tekee lyhyen esityksen ja sitten toisaalta lyhyen tekstin sen perusteella, niin tukeeko ne toisiaan, se työ?

Tiina: No ei välttämättä. Että sitten voi olla pitkiä konferenssipapereita konferensseissa, joissa pitää olla yhtä lyhyt se esitys. Mutta se ehkä haastaa sitä ajattelua ja sitä tiivistämisen taitoa, mikä aika monessa ammatissa vaaditaan. Ja ihmiset ei jaksa välttämättä kuunnella niin kauhean pitkiä selityksiä, niin sen takia se pitää sanoa lyhyesti ja ytimekkäästi.

Riikka: Mitä Helena, mitä sä olet oppinut?

Helena: No mä olen oppinut tässä monenlaisia asioita. Ja sanoisin kyllä, että Tiinan näkemykset myös sen pohjalta, että niin kuin hän sanoi, niin hänellä on hirveän pitkä ja ansiokas akateeminen ura, niin hän pystyi myös näkemään sellaisen asian, mitä itse en olisi tullut miettineeksi enkä oivaltaneeksi, eli meidän pääpaino on ollut asiantuntijablogeissa eikä vertaisarvioiduissa tieteellisissä julkaisuissa, joka myös on madaltanut sitä kynnystä lähteä mukaan. Ja aika moni osallistuja on myös kommentoinut sitä, että se on ollut tietyllä tavalla semmoinen ensiaskel kirjoittamiseen ja julkaisemiseen. Eli on myös suurta viisautta nähdä, että erilaisissa konteksteissa voidaan käyttää erityyppisiä tekstejä. Ja siinä mielessä tämä on ollut erittäin arvokasta keskustelua myöskin.

Tiina: Ollaan ajateltu sitä, jos saa vielä lisätä tähän, että meidän ammattikorkeakoulujen ei tarvitse muuttua yliopistoiksi. On hyvä, että meilläkin tehdään tutkimusta jonkin verran, mutta tarkoitus ei ole, että me muututaan kaikki tällaisiksi tutkijoiksi ja tehdään sitä. Vaan se pääpaino ammattikorkeakoulussa on muualla, jolloin sitten se tarvitsee muunlaisen tapahtuman. Että haluttiin sen takia luoda omanlaisensa tapahtuma tähän.

Riikka: Mä tiedän, että teidän julkaisuissa on ollut paljon sitä yhteiskirjoittamista. Asiantuntijat on tehnyt yhdessä, kirjoittaneet niitä tekstejä. Niin millaisia huomioita te olette tästä tehneet siellä toimitustyön lomassa?

Helena: No kyllä ehkä nostaisin esiin sen suuren mahdollisuuden, mutta samalla haasteen. Eli kyllä niissä kirjoituksissa, ja oletan myöskin niissä ajatteluprosesseissa, niin näkyy se erilaisen ajattelun yhteensovittamisen suuri lisäarvo, mutta myöskin suuri haaste. Että tavallaan se, että me puhutaan paljon siitä, että meidän pitäisi kaikissakin asioissa pystyä enemmän yhdistään hyvin erityyppisiä ajatusmalleja toisiinsa, niin se ei välttämättä ole aina niin yksinkertaista. Meillä on hyvin erilaiset koulutustaustat, työtaustat, ajattelumallit. Ja siinä mielessä, niin ehkä se näkyi sekä plussina että sitten semmoisina tietynlaisina miinuksinakin niissä kirjoituksissa. Että välillä jos oli oikein monta kirjoittajaa, niin siinä oli myöskin helposti aika monta erilaista näkökulmaa, mitkä ei sitten välttämättä aina liity toisiinsa. Mutta pääosin näkisin, että yhteiskirjoittaminen tuo paljon sitä yhteisen ajattelun tuotosta, mikä sinällään on arvokasta.

Tiina: Komppaan Helenaa täysin. Että joo, se on vaikea, jos on oma tyyli kaikilla, niin saada sitä sujuvaksi tekstiksi muodostettua sillain, että se näyttää, että sen olisi yksi kirjoittaja kirjoittanut. Ettei ole, että yksi pala on sieltä tätä mun osaamista ja toinen pala sieltä jonkun toisen osaamista. Että se sujuvuus sitten, että sitä jaksettaisiin sitten vielä lukea sen verran, että sitä saisi editoitua sillain samannäköiseksi.

Riikka: Se on taito. Ja se vaatii työtä ja se vaatii oikeasti aika paljon keskusteluakin. Ja sitten riippuen myöskin siitä, että kuinka hyvin on tuntenut silloin, kun lähtee tekemään sitä. Vai onko esimerkiksi tämä ensimmäinen yhteistyö, tämmöinen konferenssi, niin sehän saattaa olla jollekin vaikka hyvä syy ottaa yhteyttä kollegaan toisesta ammattikorkeakoulusta, että lähdettäisiinkö tätä kautta nytten aloittelemaan sitä meidän yhteistyötä. Tai jos se on ollut hyvinkin semmoista pintapuolista, että se yhteinen tekeminen ei ole vielä päässyt alkuunsa. Niin mä itsekin ajattelen, että se vaatii tavallaan sen, että molemmat lukee koko tekstin, jos on vaikka kaksi kirjoittajaa, tai kaikki lukevat sen koko tekstin ja käy sitä yhdessä läpi. Mutta sitten myöskin tässä tapauksessa teidän eli toimittajien työpanos on ihan äärettömän tärkeä siinä, koska ulkopuolinen huomaa sen paljon paremmin, että jos siellä on vaikka tyylillisiä eroja tai muita semmoisia seikkoja, mitkä jotenkin pistää silmään. Ei sen takia, että ne olisi huonoja valintoja välttämättä, vaan sen takia, että se teksti ei ole sujuva tai yhteneväinen tai muuta. Miten teidän tekeminen on muuttunut ja kehittynyt matkan varrella? Että jos ajatellaan, että te olette tehnyt nyt konferenssia kolme kertaa ja myöskin sitä julkaisua kolme kertaa, niin onko siellä joku asia muuttunut ja kehittynyt?

Tiina: Helena osaa varmaan sanoa, kun olet ollut nämä viimeisimmät kerrat vetämässä.

Helena: No tämä on aika haastava kysymys. Konferenssin toteuttaminen, niin kun nyt Tiina aikaisemmin sanoi, niin se on äärettömän innostavaa ja palkitsevaa. Se on kuitenkin äärettömän työläs prosessi. Siitä tietää vaan se, joka siitä vastaa. Ja nyt me ollaan Tiinan kanssa oltu eri tavoin yhdessä nämä kolme vuotta ja sitten on ollut muita tässä mukana. Kyllä mä sanoisin, että ihan alusta saakka, niin me koko ajan keskusteltiin siitä, että miten voidaan tehdä asioita mahdollisimman yksinkertaisesti, mutta samalla laadukkaasti. Eli pois kaikki rönsyt ja kiekurat ja koukerot. Ja siinä tavallaan mietittiin sitä, että miten myöskin sitten järkiperäistetään sitä omaa työtämme. Mutta siitä huolimatta, niin varmaan monia asioita olisi voinut vieläkin paremmin tehdä ja näin päin pois. Mutta kyllä varmaan tämä viimeisin toteutus, jossa sitten mulla oli meidän yksiköstä mukana Anne-Mari Raivio, jonka kanssa myös yhteistyö oli aivan loistavaa, niin kyllä siinä jo oli aika selkeät prosessit eri asioille ja julkaisu syntyi todella jouhevasti ja mutkattomasti ja näin päin pois. Eli kyllä se semmoinen konseptointi ja asioiden leanaaminen tietyllä tavalla, niin se on avainasia, kun tämmöiseen hommaan lähtee. Näin sen sanoisin. Toki täytyy muistaa myös se, että me ollaan saatu tähän Liikesivistysrahastolta tukea, mistä suuret kiitokset. Ja se on auttanut myös sitten sitä, että meillä on ollut mahdollista myöskin laittaa resursseja näihin keynote speakereihin ja muihin asioihin, mitä sitten tämä rahoitus mahdollisti.

Riikka: Mä olen koulutukseltani kulttuurituottaja. Ja ennen kuin rupesin tähän julkaisuhommaan, niin olen järjestänyt paljonkin ammattilaistapahtumia ja seminaareja ja konferensseja. Ja komppaan ihan täysin, että se on iso työ. Ja siellä taustalla on juurikin se, että miettii sen prosessin sille omalle tekemiselle järjestäjänä, mutta myöskin prosessin sille osallistujalle, hänen näkökulmastaan, miten toimii ja mitä meidän järjestäjinä pitää silloin viestiä osallistujille missäkin kohtaa niin, että siitä tulee sitten miellyttävä kokemus. Ja tästä kuulee, teidän puheesta kaikesta sen, että yhdessä tekeminen on ollut ydin tässä teidän konferenssiprojektissa. Ja tässä vaiheessa, niin mitä te olette oppineet toisiltanne tätä kautta?

Tiina: Tosi paljon. Olen kyllä Helenalta oppinut sitä, että kun itse monesti säntää suoraan toimintaan, niin Helenan lähestyminen on hallitumpaa, että okei tossa tehdään sitä ja tossa tota ja sillain. Niin sellainen systemaattisempi lähestyminen ja aikatauluttaminen. Että itse on ehkä sillain helposti vähän liian tuumasta toimeen -tyyppinen. Ja sitten tekee vähän sillä innostuksella siinä hetkessä eikä suunnittele sitä tulevaa. Että tosi paljon sellaista jäsentelyä ja organisointia on, ja huomaa Helenan pitkän esihenkilökokemuksen ja johtamiskokemuksen just tossa, että huomaa, miten sitä junaa viedään. Niin kuin Helena taisi sanoakin, että menee siellä junan veturina ja muut tulee perässä laittaen niitä vaunuja järjestykseen, että [naurahtaa]. Niin se oli mun mielestä hauskasti kuvattu.

Riikka: Se on kyllä kieltämättä aika kiva mielikuva. Mä jotenkin näen sen suoraan heti edessäni, että miten siellä muut järjestelee niitä vaunuja ja sitten juoksee siellä perässä, että tämä pitäisi vielä saadaan kyytiin mukaan [naurahtaa]. Mitä Helena sä olet oppinut Tiinalta?

Tiina: No mä olen oppinut erityisesti arvostamaan kollegaa, joka on sataprosenttisen luottamuksen arvoinen. Joka tekee sen, mitä on sovittu. Ja sitten tämä toinen kääntöpuoli tähän tämmöiseen mun hyvin analyyttiseen työotteeseeni, mikä liittyy tähän taustaani, niin on sitten se, että tässä rinnalla on äärettömän hyvä olla henkilö ja henkilöitä, jotka on innovatiivisia. Eli semmoinen liian rationaalinen ja analyyttinenkään työ, niin se ei yksinään riitä. Eli tarvitaan niitä hetkiä, mitä meilläkin oli, että kun mä mietin jotain, että hetkinen, että mites tämä voitaisiin ratkaista, niin Tiinalla oli aina ratkaisu sitten näihin tilanteisiin, että hei, tehdään näin, niin sitten se sujuu noin. Eli tämä on myöskin semmoista työtä, missä on hirveän tärkeetä, että on hyvin erilaisia henkilöitä työrooliltaan. Ja siinä mielessä, niin kaikki täydentää toisiaan. Niin silloin se yhteistyö on parasta. Jos me ollaan kaikki samanlaisia, niin se ei ole paras kokoonpano. Ja sitten myöskin on hirveän tärkeetä, että kaikki mukanaolijat kantaa vastuun siitä omasta tehtäväkentästään. Koska silloin kun on aika pieni toimijajoukko, niin se on ihan äärettömän tärkeetä.

Riikka: Tämä on Tarinoita yhteiskirjoittamisesta -podcast. Mitä te haluaisitte tulevaisuudessa tai seuraavaksi kokeilla tai kehittää omassa yhteiskirjoittamisessa?

Helena: No me ollaan persoonina sellaisia, että meillä on aika usein näitä tämmöisiä ideapalavereita. Ja me ollaan ideoitu paljonkin erilaisia asioita. Mä olen itse hirveän kiinnostunut tästä systeemisestä johtajuudesta ja siihen liittyvistä ajatuksista, ja sitten taas Tiina persoonallisuustutkijana, niin me on esimerkiksi mietitty sitä, että mitä tästä kombosta voisi kehitellä, joka olisi aivan uutta johtamisen ja työyhteisöjen näkökulmasta. Ja mitä hankkeita voisi lähteä viemään eteenpäin. Että siinä on paljon siis sentyyppistä ajattelua, että mitkä on omat kiinnostuksen ja innostuksen ja osaamisen kohteeni ja mitkä on sitten taas Tiinan osaamisen ja innostuksen ko-, miten näitä voisi yhdistää. Ja mistä ehkä sitten hankkia vielä lisää tähän verkostoon. Että se on tämäntyyppistä se yhteistyön kehittely.

Tiina: Joo. Se ei suoraan suuntaa siihen kirjoittamiseen, vaan se on sitten lopputulos siitä, että jos tässä kehitetään joku hanke, mitä meillä on jatkuvasti vähän mietinnässä. Ja sitten jos tulee joku sopiva haku ja saadaan siihen palat sopimaan, niin se olisi niin, tossa on kuitenkin niin tosi tärkeetä, ja kun ollaan Helenan kanssa tehty monta vuotta yhteistyötä, just se luotettavuus, että voi luottaa toiseen henkilöön, että se tekee sen, mitä se sanoo tekevänsä ja siinä aikataulussa. Että se on sellainen, että sitten jos on sellaisia yhteistyökumppaneita, joihin ei voi niin luottaa, niin sitten pelkää, että no tämä kaatuu mun niskaan sitten siinä kohtaa. Että se on kyllä tosi tärkeä kaikille, jotka on yhteisprojekteissa ja muissa, että tekee sen mitä sanoo tekevänsä.

Riikka: Ja tämähän pätee siihen koko hankkeeseen tai projektiin tai yhteistyöprosessiin. Ja sitten myöskin siihen kirjoittamiseen. Että ihan yhtä lirissä on, jos…

Tiina: Kyllä.

Riikka: …kirjoittamisessa joku jättää [naurahtaa] tekemättä sen mitä on luvannut. Ja itse asiassa sitten päästään jopa semmoisiin kiperiin tilanteisiin, että joudutaan ehkä tekijyys- ja tekijänoikeuskysymyksiä käydä läpi, jos joku ei olekaan osallistunut siihen tekemiseen niin kuin on sovittu alun perin, että voiko hänet sitten merkitä tekijäksi.

Tiina: Kyllä. Ja kyllä sitten aina miettii kaksi kertaa, että teenkö vielä yhteistyötä tällaisen henkilön kanssa, johon ei voi luottaa sitten. Että just sen takia, että se aiheuttaa niin paljon hankaluuksia sitten monessa kohti.

Riikka: Niinpä. Kyllä se luottamus oikeasti on ihan todella todella tärkeä lähtökohta. Ja mä en tiedä teistä, mutta mulla ainakin se on lähtökohta aina, että mä luotan, että muut tekee. Mutta sitten tietenkin kun lähtee tekemään yhteistyötä, niin oppii niistä muista ihmisistä enemmän. Ja sitten näkee vasta, että ovatko he sen luottamuksen arvoisia vai ei.

Tiina: Kyllä, joo. Niin se menee [naurahtaa].

Riikka: Hei kiitos teille tästä hyvästä keskustelusta.

[vauhdikasta elektronista musiikkia alkaa soimaan taustalla]

Riikka: Ja haluan myös kiittää kollegaa Anna Hermiötä Haaga-Heliasta, joka on suunnittelut tämän jakson sisältöä mun kanssa. Ja ennen kaikkea tietenkin kiitos kaikille, jotka kuuntelee tätä podcastjaksoa. Kiitos.

Helena: Kiitos.

Riikka: Kiitos.

[vauhdikasta elektronista musiikkia]

Riikka: Tarinoita yhteiskirjoittamisesta -podcast on tehty Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian 3AMK-yhteistyönä.

[Loppumusiikki]