Jakso 2: Positiivista kapinaa – ikäkäsityksiä ravistelemassa

Miia Rolamo: Tervetuloa Ikästudio-podcastiin. Podcastin tarkoituksena on tehdä geronomin osaamista ja urapolkuja tutuiksi. Annamme puheenvuoroja geronomeille ja heidän uratarinoilleen sekä keskustelemme yhdessä ikääntyneiden ihmisten hyvinvointiin ja palveluihin liittyvistä teemoista. Tavoitteenamme on laajentaa käsityksiä ikääntyneiden parissa työskentelystä. Me olemme tämän podcastin hostit Miia Rolamo…

Anna Puustelli-Pitkänen: … ja minä olen Anna Puustelli-Pitkänen. Me ollaan täältä Metropolia-ammattikorkeakoulusta geronomitutkinnon lehtoreita. Tässä jaksossa me valotetaan tarkemmin erään geronomin uratarinaa. Meillä on täällä studiossa tänään vieraana geronomi Joni Tammisalo. Joni lähti valmistumisen jälkeen rakentamaan omanlaistaan urapolkua erittäin rohkein askelin. Positiivinen energiasi ja selkeä visiosi vaikuttaa yhteiskunnallisesti vanhuskäsitykseen on kantanut etenemistä geronomina. Tervetuloa mukaan, Joni.

Joni Tammisalo: Kiitos paljon kutsusta. Ja ihana nähdä.

Anna: Kyllä. Milloin Joni valmistuit ja mitä muistat geronomiopinnoistasi?

Joni: Mietin tuossa… 2018 se oli, kun valmistuin. Keväällä tulee kahdeksan vuotta. Muistan opinnoista vaikka ja mitä. Vaikeaa… Kokemukseni ikääntymisestä ja ikäihmisistä olivat oma mummini, ja patu. Patu on patu, koska ei halua olla mikään ukki tai pappa tai mikään muu. Hän ei halua identifioitua eikä ikääntyä, hän on patu. Sillä mennään. Opinnoissa aukesivat kaikki ajatukset siitä, mitä ikääntyminen pitää sisällään. Mitä se vanhustyö oikeasti on ja mitä kaikkia mahdollisuuksia siellä on. Selkeytyi myös se oma visio, mitä haluaisin tehdä. Miten haluaisin vaikuttaa tähän vanhustyöhön. Ehkä muuttaa sitä ja tuoda semmoista positiivista mediaseksiä vanhustyöhön. Haluan tuoda vapaaehtoistoiminnan takaisin muotiin, jos se joskus on ollut muodissa. Ainakin tehdä siitä muoti-ilmiön.

Miia: Joo. Onpa hyviä ja kiinnostavia nostoja. Perustit geronomi Mikko Haapalaisen kanssa Mummodisko ry:n. Miten kuvailisit Mummodiskoa? Kerro vähän tarkemmin, mistä on kyse.

Joni: Mummodisko on semmoinen katto kohtaamisille, osallisuuden kokemuksille, kaikelle mahdolliselle, mitä ikinä vaan mieleen tulee. Ennen kaikkea onnistuneille kohtaamisille ja semmoiselle yhteisöllisyydelle. Mummodisko on vapautta. Me tuotetaan Mummodisko-tapahtumia. Siellä yhdistyvät musiikki, tanssi, yhdessä oleminen. Meillä on muuta Mummodiskon olohuone -toimintaa, yhteisöllistä matalan kynnyksen toimintaa. Voi olla vaikka meditaatiota, toivebiisejä, Mummodisko-bingo. Ihan mitä vaan. Kaikenlaista on tehty. Siitä tässä on kysymys. Halutaan myös luoda vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksia Mummodiskon kautta näissä tapahtumissa. Opiskelijayhteistyötä ja ehkä tämmöinen yhteiskunnallinen ote myös. Halutaan muuttaa tätä vanhuskuvaa. Minusta tuntuu, että ikääntymiseen liittyy tosi paljon stereotyyppisiä ajatuksia. Ikäihminen on tommoinen. Kun olet tämän ja tuon ikäinen, sinusta pitää tulla tämmöinen salonkikelpoinen vanhus. Halutaan tukea sitä oman näköistä ja hyvää elämää ihan sinne päätyyn asti. Omalla esimerkillä myös tuoda näkyväksi, että kaikki on mahdollista. Se ikä on vain ikä. Kysymys on siitä, kuka olet ja mitä haluat tältä elämältä. Halutaan olla puskemassa kaikki ihmisiä siihen suuntaan.

Anna: Joo. Loistava vastaus. Meidän tämän podcast-sarjamme ajatuksena on kertoa, mitä kaikkea erilaista geronomit voivat tehdä. Ja tietysti tulit Mikon kanssa mieleen. Te olette hyvä esimerkki siitä. Miten ajattelet, että geronomin ammatillisuus näkyy teidän Mummodiskonne toiminnassa?

Joni: Olen aina sanonut, että ihan kaikin tavoin. Muistan, että kokemukseni vanhuksista, ikäihmisistä, ihan mistä vaan, koko tästä gamestä oli ihan nolla. Ne kaikki opit on saatu täältä. Se tukeutuu siihen, mitä se hyvä ja mielekäs elämä pitää sisällään. Kyllä se nojaa näihin geronomiopintoihin tosi vahvasti. Joskus aikaisemmin oma kokemukseni työelämästä oli ennen Mummodiskoa tyyliin hautausmaa. Ehkä se liittyy ikääntymiseen, pikkuisen. Ja lounastiski. Kyllä sanon, että hyvä, että tuli koulut käytyä ja täällä kaikki oppi ammennettua. Se Mummodiskokin syntyi niiden ajatuksien pohjalle. Ja etenkin ehkä sitä kohtaamista alkoi silloin koulussa miettiä. Mitä kaikkea hyvää voi tapahtuu, kun tulee onnistunut kohtaaminen. Vaikka nyt meillä tässä. Ja mihin tämä tie vie, kun minä puhun ensin jotain ja te vastaatte. Ja mitä tämä hetken taika pitää sisällään. Sitä me aina metsästellään myös Mummodiskossa. Miten saataisiin hymyt huuliin. Ja muutenkin hyvä fiilis, tunnelma kattoon. Ja kuinka paljon siihen pystyy itse vaikuttamaan. Kyllä se lähti täältä opinnoista. En osannut yhtään mitään. Ja kasvoin itsekin opintojen aikana tosi paljon ihmisenä.

Miia: Joo. Olet hyvä esimerkki siitä, miten siihen ymmärrykseen ikääntymisestä yhdistetään jotain muun alan tai näkökulman osaamista. Eli luovuus, musiikki, yhdessä tekeminen, tapahtumien tuottaminen ja niin edelleen. Ja siellä pohjalla on se ymmärrys siitä ikääntymisestä ja iäkkäiden ihmisten mielekkään, hyvän elämän tukemisesta. Voi tuoda geronomiopintoihin, geronomin osaamiseen sitä omaa, ehkä jotain muuta mielenkiintoa, intressiä, ehkä harrastuneisuutta. Tämä on jotenkin ihana esimerkki siitä.

Joni: Ja tässä tulee mieleen saman tien. Tykkään kaikista teistä ihanista kollegoistani. Mutta minua kiinnostaa enemmän, miten saadaan kaikki ihmiset mukaan, joita ei muuten vanhustyö kiinnostaisi. Mummodisko on ollut hyvä access myös siihen. Kun joku on avannut sen oven ja tullut meidän tapahtumaamme. Hän on ollut, mitä. Mummut ja papat bailaavat täällä ja nauttivat elämästä. Mitä täällä tapahtuu? Siihen on ollut mahtava vaikuttaa. Tietysti ammattilaisen on hyvä osata kaikki käsitteet sun muut, kun tekee jotain avustushakemuksia tai puhuu kuin ammattilaiset. Mutta se on käytännön työtä. Mietin, kun minulle sanottiin, että olet vanhustyöntekijä. Mutta se kuulostaa jotenkin siltä, että teen jotain vanhustyötä. Haluan aina puhua, että teen ihmisten kanssa duunia. He ovat vähän kokeneempia bailaajia. Siihen ei synny semmoista negatiivista klangia, vanhustyö. Ehkä sekin kaipaisi vähän faceliftiä. Tehdään sen eteen töitä myös.

Miia: Todella hyvä nosto. Voi ehkä ajatella, että olette Mikon kanssa semmoisia vanhustyön influenssereita, vaikuttajia. Ja tavallaan omalla toiminnallanne tuotte ehkä erilaista. Täydennätte käsitystä ikääntymisestä tai vanhuudesta. Aikaisemmin mainitsitkin jotain tähän suuntaan. Olisi tosi mielenkiintoista kuulla, miten itse ajattelet, millaisia käsityksiä vanhuudesta ja ehkä vanhustyöstä meillä tällä hetkellä on, ikäkäsityksiä?

Joni: Tuntuu, että joskus ihmiset miettivät niin, että he pukeutuvat tietyllä tavalla, tykkäävät tietynlaisesta musiikista, humppaa ja valssia. Katsellaan vaan mustavalkoisia filmejä. Tykätään vaan jostain Tauno Palosta. Minusta tuntuu, että unohtuu, että eihän vanhustyö ole mikään innovaatio, joka on keksitty joskus. Kyllähän se elää ja hengittää tässä ajassa. Uudet ihmiset, uudet sukupolvet vanhenee. Sehän on hienoa, jos pääset elämässä eteenpäin ja vanhenet. Mitä kaikkia mahdollisuuksia se tulevaisuus vielä pitäisi sisällään. Ei tulisi semmoista, etten enää saa sitä ja tätä. On vaikka K-50- tai K-65-tapahtuma. Nyt saan mennä. Olen jo näin vanha. Monet ovat elämää täynnä ja haluava bilettää, bailata ja nauttia elämästä. Bilettäminen ja bailaaminen, mitä tahansa tekee elämässä, niin on semmoinen hyvä fiilis. Näkee enemmän niitä mahdollisuuksia kuin että pitäisi olla jossain muotissa. Minusta tuntuu, että aika monet ajattelevat sitä, että kun tulet johonkin ikään, niin ei enää. Sinusta tulee semmoinen salonkikelpoinen. Ei tule enää passi käteen. Itse asiassa täytyy vielä sanoa, että ihmettelen sitä tosi paljon. Jos olet elänyt tietyn näköistä, oman näköistä elämää johonkin tiettyyn ikään asti, miten se yhtäkkiä muuttuisi niin. Jos olen vaikka vihannut humppaa, miten yhtäkkiä alkaisin digata siitä. Tai leikata lumihiutaleita, jos en ole ikinä osannut, jossain vanhainkodissa.

Anna: Kyllä. Ei voisi olla enempää samaa mieltä. Todellakin. Te puhutte tosi paljon kohtaamisesta. Se on sinulle, Joni, hirveän tärkeä asia. Se ei ole teidän kohdallanne pelkkää puhetta.

Joni: Kiitos.

Anna: Se on ihan aito juttu. Me ollaan Miian kanssa monta kertaa päästy näkemään teidän tilaisuuksianne ja tehty paljon yhteistyötä kanssanne. Se kohtaaminen on niin käsin kosketeltava teema teidän tapahtumissanne. Imee mukanaan. Siinä on tosi vahvasti nimenomaan se subjektiivisen iän merkitys. Se iätön minuus, joka meissä kaikissa on. Sukupolvet kohtaavat. Ei ole tätä kronologisen iän merkitystä samalla tavalla. Tuija Piepponen tekee teidän kanssanne hyvin paljon, oikeastaan varmaan ihan koko ajan messissä.

Joni: Tuija itse asiassa joskus sanoikin sitä. Kysyin, minkä ikinä tunnet olevasi. En tiedä. En ole päässyt teinivaiheesta yhtään eteenpäin. Hän on kuitenkin nyt 78.

Anna: Joo, kyllä. Juuri näin. Ja teidän tilaisuuksissanne käy eri ikäisiä ihmisiä. Se ei ole se juttu, vaikka puhutaan Mummodiskosta. Se ei ole mummoille suunnattu. Se on ihan kaikille suunnattu.

Joni: Tähän täytyy itse asiassa sanoa. Ihmettelen, kun joskus tulee vähän vääntöä tuosta nimestä. Miksi tässä vanhustyössä ei saa olla Mummodiskoa. Tuolla keskustassa on kuppila nimeltä Mummotunneli. Siellä ei ole kuitenkaan sitä keskustelua, että missä ne miehet ovat. No miehet ovat oma haasteensa aina tässä, kun mennään eteenpäin elämässä. Miten niitä saadaan lähtemään. Vielä se, että Mummodisko on tosiaan enemmänkin bändi, vähän niin kuin Apulanta. Eihän sekään ole, Apulantaa, mitään Biolanin [naurua] kanankakkaa, vaan se on bändi.

Anna: Jep, kyllä. No miten mielestäsi voisi lisätä tämmöistä sukupolvien välistä kohtaamista, jos oikeasti taivas olisi rajana?

Joni: Enemmän Mummodisko-tapahtumia. Ehkä enemmän mitä tahansa, vaikka jotain asumismuotoja, yhteisöllistä tekemistä, jossa on monenikäisiä ihmisiä. Kaikkea mahdollista, missä se ikä ei olisi se ohjaava tekijä, vaan teillä on joku sama kiinnostuksen aihe. Sitä kautta ehkä kohtauttaa ihmisiä. Mielestäni iäkkäämmät ja nuoremmat ihmiset eivät muuten kohtaa välttämättä kauhean helposti, niin se on aina mageeta, kun tulee niitä keskusteluja. Mitä kaikkia juttuja noiltakin kuulee. Tekee aina mieli sanoa myös tämä. Viitsinkö puhua iäkkäämmille ihmisille jostain vaikka seksistä tai seksielämästä. Mietin, että no hän on ehkä ennenkin tanssinut. Onko meidän hommamme olla vähän käsidesi toisessa kädessä miettimässä, mitä uskaltaa keskustella. Putsataan tätä ilmatilaa tämmöiseltä, että hän menee shokkiin. Enemmänkin lukea sitä, miten kenenkin kanssa. Se on taas ehkä se kohtaaminen. Kuinka mageita juttuja sieltä voi löytyä. Kuinka paljon kaikilla on… Mietin vaikka vanhempia ihmisiä, kuinka paljon olen oppinut heiltä. Kuunnellut, minkälaista elämää he ovat eläneet. Kaikkea mahtavaa. Vaihdettu ajatuksia ja mitä ikinä. Tässä olen nyt tämmöisenä tänään, katsotaan mitä huomenna.

Miia: Joo. Tulee mieleen, kun puhut tästä monisukupolvisesta kohtaamisesta ja eri ikäisten ihmisten yhdessä tekemisestä, miten tärkeätä sellainen toiminta on. Ja on ihan tutkittukin, että sukupolvien kohtaaminen on yksi keino vähentää ikäsyrjintää ja ageismia. Kun eri-ikäiset tulevat yhteen ja työskentelevät yhdessä, turhat stereotypiat, ennakkoluulot karisevat. Saadaan hyviä kokemuksia, tunnetasoa myös, kun kohdataan ihminen ihmisenä. Se vähentää ikäsyrjintää ja toisaalta on myös itse asiassa tutkittu, että iäkkäiden kohdalla se lisää elämän mielekkyyttä ja sen kokemusta, vähentää masentuneisuutta ja muuta.

Joni: Joo. Tuosta tulee ehkä mieleen, että olisi vähemmän ennakkoluuloja siitä, minkälainen joku on, koska hän on jo tuon ikäinen. Mekin aina puhutaan meidän tapahtumissamme, tänään bailaavat ihmiset, ei diagnoosit. Ei puhuta niistä, että tuo ei enää muista, tuo ei enää kuule, tuo ei enää näe. Kohdataankin yhtäkkiä se ihminen jotenkin sitä kautta. Unohtuu, kuka hän on. Kaikki ne muut asiat vaan. Mennään dokumentti kädessä. Puhutaan vaikka, kun ihminen ei vaikka muista jotain. Siitä katoaa hyvin nopeasti se ihminen. Ehkä sanon sen näin vanhustyön ammattilaisena, että on hyvä olla vähän vähemmän ammattilainen ja vähän enemmän sinut sen osaamisen kanssa. Kun ollaan tuolla tekemässä jotain, ihan just be you. Osaat kuitenkin ne kaikki hienot käsitteet, kuntouttava työote tai toimijuus tai joku. Eiväthän ne sano jollekin Lissulle tai Matille yhtään mitään tuolla Tavastialla.

Anna: Nimenomaan, juuri näin. Aivan huippuihana ajatus. Juuri tuo, ei mennä diagnoosit edellä, sehän voisi olla meidän tutkinnossakin ideologinen ajatus siitä, että vaikka ihminen ikääntyy ja tulee matkan varrella mukaan kaikkia sairauksia ja muuta. Muistisairaudet ovat hyvä esimerkki siitä. Ne eivät määrittele sinua. Ne ovat semmonen taaempana oleva asia.

Joni: Juuri näin. Joskus juttelin äidin kanssa tästä. Mietin, että mikään ei ole mahdollista. Miksi en voi sitä, tätä ja tuota. Yhtäkkiä äiti sanoi, että pitäisikö Joni miettiä, mitä ja miten voit tehdä. Ehkä sen takia joskus Mummodiskokin syntyi. Ei aseta itselleen mitään semmoisia esteitä siihen ajatteluun. Opiskelijoille tekee usein mieli sanoa vielä, että uusi on uutta. Ei me voida tietää, mihin se tie vie ja mitä se tekeminen tuo tullessaan. Koko ajan selviää jotain uutta. Sitä kautta ehkä se kaiken kehittäminen ja tämmöinen on paljon lähempänä, kun uskalletaan lähteä johonkin suuntaan, missä ei ole ennen käyty.

Anna: No, olisiko meidän loppuhuipennuskysymyksemme aika?

Miia: Me kaikki geronomit tässä tiedetään, että geronomi-nimike ei ole välttämättä kaikille ihan tuttu. Siihen saattaa liittyä jotain hauskojakin mielleyhtymiä. Mikä on Joni semmoinen hauskin tai erikoisin väärinymmärrys, joka on tullut geronomin ammatista eteen?

Joni: Minulla on hyvä kombinaatio, kun teen Mummodiskoa työkseni. Se on illanistujaisissa aina tosi helppo ja kepeä puheenaihe. Siitä ei päästä oikein eteenpäin, kun joku jää vaan tuijottamaan haavi auki, että noinkin voi elää. On käynyt semmoisia, tulee ensimmäisenä mieleen, että olen ollut joskus gerontologi esimerkiksi. Tai jotenkin se pääte on ollut hakusessa. Minä näitä muita on… Olen joskus käynyt lääkiksen, hetkinen.

Anna: Geriatri.

Joni: Juuri näin. Se on se nomi siellä. Se on ollut joskus vähän vaikea ihmisille ehkä hahmottaa. Sitä on jumppailtu yhdessä ainakin. Joskus ollut jossain bussissa joku kohtaaminen. Mitä teet työksesi. Teen vanhustyötä. Sanoo, mitkä koulut on käyty ja mitä teen nykyään. Se oli vähän, että okei. On kovaa hommaa. Koita jaksaa. Jaksan ihan hyvin. Tämä on tosi kivaa duunia. Vaikka en olisi ikinä ehkä uskonut päätyväni vanhustyöhön.

Anna: Niinpä. Kyllä.

Joni: Ja kiitos äiti, joka tämän tutkinnon löysi. En olisi kyllä ikinä päätynyt geronomiksi ilman mutsiani. Kiitos. Hyvä äiti.

Anna: Ihana mutsi. Me ollaan monesti lähetetty äidillesi terveisiä. Taas voitaisiin lähettää. Kiitos, kun löysit meidät.

Joni: Hän selasi opinto-opasta. Sieltä löytyi sitten.

Anna: Se on ollut meidän ilomme geronomitutkinnossa. Sinä ja Mikko, molemmat.

Joni: Kiitos.

Anna: Huipputyyppejä. Ja kiitos myös meidän puolestamme siitä, että olette aina valmiina. Me tutkinnosta ehdotetaan jotain yhteistyötä, niin te olette messissä mahdollisuuksien mukaan, niin kuin Tuijakin.

Joni: Kyllä, ehdottomasti.

Anna: Ja kiitos Joni, että pääsit meidän vieraaksemme tänään.

Joni: Kiitos. Tosi kiva kun kutsuitte. Ihan mahtava höpötellä. Sääli, että tämä on näin lyhyt podcast. Ottakaa uusi kausi ja vähän pidemmät jaksot. [naurua]

Anna: Kyllä. Ja hei kuulijat, teidän kannattaa ottaa seurantaan ehdottomasti Mummodiskon somekanavat, koska siellä on tosi hyvää materiaalia teidän diskoistanne. Te ette missaa enää jatkossa seuraavia tulevia diskoja. Jos ette ole vielä ollut paikalla, ehdottomasti mukaan jatkossa.

Joni: Juuri näin. Kaikista somekanavista Mummodisko, K:lla se disko. That’s it. Nähdään diskossa.

Anna: Nähdään.

Miia: Kiitos, Joni.

Joni: Kiitos. Mahtavaa.

Anna: Tämä oli Ikästudio-podcast ja minä olen Anna Puustelli-Pitkänen.

Miia: Ja minä olen Miia Rolamo.