Julkaise tai tuhoudu! Lausahdus on vanha tuttu yliopistomaailmasta ja alleviivaa karulla tavalla tieteen tulostavoitteita ja tieteentekijöiden kokemia julkaisupaineita (ks. tarkemmin esim. Karvonen, Kortelainen & Saarti 2014). Täsmälleen samoin päätyi otsikoimaan puheenvuoronsa UAS Journal -verkkolehden päätoimittaja Ilkka Väänänen vuonna 2018. Väänäsen mukaan julkinen rahoitus asettaa ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnalle (TKI) vaateen näkyvyydestä, vaikuttavuudesta ja avoimuudesta. Tulosten ja tietoaineistojen on oltava avoimesti saatavilla. (Väänänen 2018.)
Kirjoittaminen esimerkiksi hankkeissa on toki ollut esillä keskusteluissa jo kauan (ks. esim. Lambert & Vanhanen 2010 [toim.]). Ei silti liene liian rohkea väittää, että julkaisutoiminnan merkitys kasvoi vuoden 2014 ammattikorkeakoulu-uudistuksen myötä. Tällöin uudistettiin oppilaitosten toimiluvat ja julkisen perusrahoituksen määräytymisperusteet. Perusteluissa korostuivat laatu, vaikuttavuus ja tehokkuus (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2013). Julkaisutoiminnan painoarvoksi tuli kaksi prosenttia kokonaisrahoituksesta (Renfors 2014), mikä on säilynyt tähän päivään.
Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen kertookin julkaisumäärien voimakkaasta kasvusta tarkastelujaksolla 2010–2024. Kokonaisuudessaan volyymi on kasvanut reilusta 3000 julkaisusta yli 13 000 nimikkeeseen. Vertaisarvioitujen tieteellisten artikkelien määrä on tuplaantunut 526:sta 1059:ään, ja suurelle yleisölle suunnattujen julkaisujen määrä on suorastaan räjähtänyt 440:stä 3376:een. (Vipunen n.d.) Viimevuotinen rahoitusmallin muutos laski suurelle yleisölle suunnattujen, julkaisutiedonkeruussa niin sanotun E-pääluokan julkaisujen painoarvoa suhteessa ammatillisiin ja tieteellisiin julkaisuihin (Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen laskentakriteereistä 171/2024). On arvioitu, että muutos tulee todennäköisesti vaikuttamaan julkaisujen painotuksiin ja mahdollisesti myös niiden kokonaismäärään (ks. esim. Hermiö, Wallin, Merimaa & Hintsa ym. 2024; Marttila 2024).
Oppia kaupallisen kustantamisen maailmasta
Julkaiseminen on kuitenkin muutakin kuin numeroita Excelissä. Onkin tärkeä käydä keskustelua siitä, mitä julkaisutoiminnalla tavoitellaan sisällöllisesti. Oma ammattikorkeakouluni Metropolia lupaa tuoda julkaisuillaan esille ”oivalluksia, tietoa ja osaamista, jotka syntyvät ammattikorkeakoulun toiminnassa sekä yhteistyössä kumppaneiden kanssa” (Metropolia Ammattikorkeakoulu n.d.). Käytännössä oppilaitokseni julkaisut syntyvät usein TKI-hankkeissa mutta välillä myös tutkinto-ohjelmissa, tiimeissä tai jopa yksittäisten ihmisten intohimosta.
Monelle ammattikorkeakoulun opettajalle ja asiantuntijalle julkaisukelpoisen tekstin kirjoittaminen on uudehko asia. Omassa oppilaitoksessani heille onkin tarjolla julkaisuasiantuntijoiden tukea, erityinen kirjoittajaryhmä ja monenlaista ohjeistusta (esim. Roivas 2025a; Roivas 2025b; Roivas 2025c; Tirronen 2025). Toisaalta monella kirjoittaminen on verissä ja kokemusta julkaisutoiminnasta on jo kertynyt oman oppilaitoksen ulkopuolelta. Yksi on ehtinyt täyttää julkaisuluettelonsa tieteellä, toinen oppikirjoilla. Aluevaltaukset oman opetusalan ulkopuoleltakaan eivät ole aivan poikkeuksellisia: Omista entisistä kollegoistani eräs on kirjoittanut historiallisia romaaneja, ja toisen siivittivät kuuluisuuteen murrerunot. Itse kirjoitin naapuriammattikorkeakoulun kollegan kanssa oppikirjan kaupalliselle oppikirjakustantajalle, ja esikoisromaanini julkaisi taannoin printtinä pieni kotimainen kaunokirjallisuuden kustantaja ja äänikirjana kansainvälinen jätti. Vedän seuraavaksi yhteen oppeja, joita tämä kosketus kaupallisen kustannusmaailmaan on antanut, ja sen jälkeen peilaan niitä ammattikorkeakouluun.
Kustantamot ovat perinteisesti nähty pörssin ja katedraalin välimuotoina (Majander 2023). Vallalla on ollut esimerkiksi käsitys, että kirjallisilta ansioiltaan vaatimattomat mutta runsaasti myyvät opukset ovat taanneet sen, että kustantamot ovat voineet julkaista myös niin sanotusti laatua pienemmille yleisöille. Nyt elämme todellisuudessa, jossa taloudellinen tulos on ylitse muiden. Kilpailu on rajua. Kirjakauppaankin voi olla helpompi saada myyntiin omakustanne kuin teos kustantajalta, joka ei kuulu samaan konserniin kyseisen kirjakaupan kanssa.
Kaupallisen kustantamisen maailmassa vain murto-osa käsikirjoituksista julkaistaan. Murto-osa tarkoittaa jotakin promillen ja prosentin välissä. Kun kirjoittaja tarjoaa käsikirjoitustaan kustantajalle, hän siis hyvin todennäköisesti saa kieltävän standardivastauksen (”Valitettavasti ei sovi kustannusohjelmaamme”) tai sitten kustantajasta ei kuulu ikinä mitään.
”Kustantaminen” tarkoittaa sitä, että raha – mahdolliset ennakot sekä tilitykset myynnistä – liikkuu kustantajalta teoksen tekijälle eikä toisin päin. Omakustanteessa taas tekijä maksaa kaiken ja myös päättää kaikesta. Näiden rinnalle on viime aikoina noussut niin sanottu palvelukustantaminen, josta maailmalla käytetään kriittistä nimitystä ”vanity press”. Ikävin versio palvelukustantamisesta sisältääkin tekoälyllä tehtyä ”kustannustoimitusta”, mitätöntä markkinointia ja monen tuhannen euron laskun tekijälle. Mutta toki kyseessä voi olla myös tapa saada avaimet käteen -periaatteella julki teos, jolla ei ole erityisempää kaupallista potentiaalia mutta joka kuitenkin tarjoaa jollekin yleisölle jotakin tärkeää.
Tietokirjoja julkaistaan huomattavasti vähemmän kuin ennen, mutta monen kustannusalalla toimivan mukaan silti liikaa suhteessa siihen, että myynnit laskevat eikä laadukkaaseen kustannustoimittamiseen ole aikaa (ks. Onninen & Rossi 2024). Painokset ovat kutistuneet myös kaunokirjallisuudessa. Jos 30 vuotta sitten 2500 oli asiallinen ensipainos kaunokirjallisesta teoksesta, nyt se voi olla 250. E-kirjasta odotettiin isoa ilmiötä ja vaihtoehtoa painetulle kirjalle, mutta sellaiseksi onkin noussut äänikirja. Niin kauno- kuin tietokirjailijat ovat ilmaisseet olevansa taloudellisessa ahdingossa (Kirjailijaliitto 2025; Rajala 2023).
Kaikesta tästä huolimatta erilaisia teoksia julkaistaan nimikemäärissä mitattuna valtavasti niin, etteivät edes isot kustantamot markkinoi kuin osaa omistaan tehokkaasti. Pienet kustantamot taas kärsivät kroonisesta resurssipulasta, tai sitten niiden markkinointisatsaukset näyttävät suuntautuvan pikemminkin kustantamon tunnetuksi tekemiseen kuin yksittäisten teosten markkinointiin. Tässä on ristiriita, koska useimmat lukijat kaiketi haluavat ostaa kirjan, eivät kustantamoa. Näistä syistä markkinointi lepää yhä useammin osin tai jopa kokonaan kirjoittajien harteilla.
Markkinointia haastaa se, että yleistajuinen media on ottanut tavakseen kirjoittaa pikemminkin henkilöistä teosten taustalla kuin teoksista. Toisaalta sosiaalinen media tarjoaa kanavia markkinointiin ja vuorovaikutukseen lukijoiden kanssa.
Julkaisuille mahdollisuuksia, tekijöille tukea
Kun peilaan edelle kokoamiani kirja-alan madonlukuja ja toisaalta satunnaisia valonpilkahduksia omiin kokemuksiini ja havaintoihini ammattikorkeakoulujen julkaisutoiminnasta, mieleeni tulee monta myönteistä huomiota.
Ensinnäkin ammattikorkeakoulujen julkaisutoiminnassa on hyvä mahdollisuus saada julkaisu eli esimerkiksi hankkeen tulokset läpi eli tarjolle lukijoille. Tämä voi tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta en näkisi sitä sellaisena. Esimerkiksi oma oppilaitokseni on linjannut julkaisevansa vain teoksia, jotka täyttävät opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisutiedonkriteerit eli tuottavat uutta tietoa tai levittävät tutkimukseen perustuvaa tietoa ammattiyhteisön käyttöön. Käytännössä täysin raakileen tasolla olevat julkaisutkin voidaan meillä kuitenkin usein jalostaa julkaisuiksi asti, oli se sitten helppoa tai monta ihmistä vaativa rutistus. Pieniä muutaman kymmenen kappaleen painoksiakin tehdään, jos esimerkiksi hankkeen budjetti sallii.
Toiseksi ammattikorkeakouluissa julkaisuja voidaan kohdentaa hyvinkin rajatuille yleisöille, tietylle alalle tai vielä paljon pienemmälle lukijasegmentille ilman, että se on julkaisijalle taloudellisesti ongelmallista. Julkaisun ei siis tarvitse sinällään tuottaa plussaa viivan alle tai edes päästä varsinaisesti nollatulokseen.
Kriittisiäkin huomioita voi esittää. Ensinnäkin ammattikorkeakouluissa tekijöitä ei pyydetä osallistumaan julkaisujen välittömiin kustannuksiin, mutta kokemani ja kuulemani perusteella on varsin yleistä, että tekijät käyttävät kirjoittamiseen vapaa-aikaansa. Osassa oppilaitoksista maksetaan tiedonkeruussa hyväksytyistä julkaisuista julkaisupalkkio tekijöille, mitä voi varmasti pitää oikein hyvänä käytäntönä. Toimintaa olisi kestävyyden vuoksi silti hyvä kehittää suuntaan, jossa julkaisuille asetetut tavoitteet ovat linjassa niille annettujen mahdollisuuksien kanssa.
Viime kädessä on kysymys siitä, tunnistetaanko arvo siinä, miten julkaisuilla paitsi vaikutetaan rahoitusmallin kautta oppilaitoksen julkiseen rahoitukseen myös osallistutaan eri alojen keskusteluun ja kehittämiseen ja jopa ohjataan niitä. Entä tunnistetaanko julkaisemisen arvo henkilökunnan osaamisen esilletuomisessa ja kehittämisessä?
Toiseksi korkeakouluittain vaihtelee, millaista tukea tekijöille on tarjolla. Omassa korkeakoulussani julkaiseminen on nykyisin hahmotettu prosessiksi, johon sparrauspalaverit, julkaisusopimukset, taittotarjouspyynnöt, kustannustoimittaminen, kielenhuolto, taiton tarkastukset, saavutettavuustarkastukset ja vapaakappaleiden toimittaminen Kansalliskirjastoon (ks. Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä 1433/2007) asettuvat loogisesti. Mutta on organisaatiossani nähty niitäkin aikoja, kun toiminta on ollut paljon hajautetumpaa, sanoisinko hajanaisempaa. Nykyisin julkaisutoimintaa tukevat ja koordinoivat julkaisuasiantuntijat, joiden työskentelyssä on sisäisen palvelun ote. Käytännössä osa toimintatavoista on omaksuttu kaupallisen kustantamisen maailmasta ja osa taas lankeaa oppilaitoksen asemasta julkisoikeudellisena toimijana.
Ei tietenkään voi väittää, että julkaisuprosessi olisi vielä visusti työyhteisömme kaikkien yli 1000 työntekijän ymmärryksessä. Melko harvinaiseksi ovat silti käyneet viestit, että ”Olemme hankkeessa X kirjoittaneet artikkelikokoelman eli saammeko ISBN-numeron, jotta voimme julkaista sen huomenna?” On tärkeä ymmärtää, että kun ammattikorkeakoulussa tuodaan julkaisu julkisesti saatavaksi, oppilaitos toimii julkaisun kustantajana riippumatta siitä, missä tutkinto-ohjelmassa, yksikössä tai hankkeessa julkaisu on syntynyt.
Laatu ja näkyvyys ratkaisevat
Vanhassa vitsissä sairaalaorganisaation nähdään toimivan hienosti, potilaat harmillisesti vaan tuovat siihen häiriöitä. Tietynlainen julkaisuprosessikaan ei oikeasti ole itsetarkoitus, vaan se on vain niin hyvä kuin miten se vastaa tarkoitustaan. Tähän liittyen tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaa (2020) on pohtinut sitä, kenellä on vastuu tietokirjallisuuden laadusta. Hiidenmaan mukaan tutkimustietoa yleistajuistavien teosten, oppikirjojen ja erilaisten ohjeiden kirjoittajat toimivat usein kunnianhimoisesti ja eettisesti. Toisaalta esiintyy myös tiedon valikointia, jopa vääristelyä. Kustantaja vastaa siitä, mitä se tuo julki, mutta Hiidenmaan mukaan suuri vastuu on aina myös kirjoittajalla. Ammattitaitoinen kustannustoimittaja voi prosessin aikana tehdä paljon. (Hiidenmaa 2020.) Kysymys ei ole pelkästä kielenhuollosta, kuten välillä ajatellaan, vaan julkaisun muodon ja sisällön läpikotaisesta arvioimisesta ja kommentoimisesta tulevan lukijan parasta ajatellen. Mitä julkaisussa tavoitellaan ja painotetaan? Mitä tietoja ja tulkintoja siinä esitetään? Onko kokonaisuus oikea sille lukijakunnalle, jota julkaisu tavoittelee?
Aivan lopuksi on hyvä pysähtyä miettimään julkaisujen levittämisen tapoja, tavoitteita ja tekijöitä. Olen esikoiskirjailijana kokenut kiinnostavaksi mutta myös hieman hämmentäväksi sen vastuun, joka minulla on ollut teokseni markkinoinnista. Joku voi toki nauttiakin omista kasvoistaan somen kuvajuoksussa, mutta on myös meitä, jotka mielellään antaisivat hengentuotteiden puhua omasta puolestaan. Olen kuitenkin ymmärtänyt sen, etteivät lukijat voi innostua kirjasta, jonka olemassaolosta he eivät tiedä.
Ammattikorkeakoulujen kiireisessä arjessa esimerkiksi hankkeiden loppujulkaisun tekijöille voi olla haaste paneutua julkaisun levittämiseen siitäkin syystä, että julkaisun ilmestyessä he orientoituvat ehkä jo seuraavaan hankkeeseen. Miten ammattikorkeakoulujen julkaisut siis todella saavuttaisivat kaikki ne lukijat, jotka niistä voisivat hyötyä? Väitän, että millaisia ponnisteluja julkaisujen levittämisessä tehdäänkin, parasta on ponnistaa julkaisuista itsestään. Kuten kaupallisen kustantamisen maailmassa, myös ammatillisten ja tieteellisten julkaisujen kohdalla lukija on todennäköisemmin kiinnostunut julkaisun annista kuin sen kustantajasta, tekijöistä ja prosessista, joka ovat tehneet julkaisun mahdollisiksi.
Lähteet
Hermiö, A., Wallin, R., Merimaa, M. & Hintsa, M. 2024. Ammattikorkeakoulujen julkaisutoimintaan muutoksia. Julkaistu 26.1.2024. eSignals. Helsinki: Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Haettu 18.1.2026.
Hiidenmaa, P. 2020. Tietokirjoja lukijoille – kuka takaa laadun? Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 136(24), 2802–2806. Haettu 19.1.2026.
Karvonen, E., Kortelainen, T. & Saarti, J. 2014. Julkaise tai tuhoudu! Johdatus tieteelliseen viestintään. Tampere: Vastapaino.
Kirjailijaliitto 2025. Kirjailijan tulotaso edelleen heikko: mediaaniansiot vain 10 900 euroa vuodessa. Haettu 19.1.2026.
Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä 1433/2007.
Lambert, P. & Vanhanen-Nuutinen, L. (toim.) Hankekirjoittaminen. Välineitä hanketoimintaan ja opinnäytetyöhön. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Tutkimuksia 1/2010. Helsinki: Haaga-Helia ammattikorkakoulu.
Majander, A. 2023. Kiira Korven kirja todistaa, että kustantamoissa päätöksiä tekevät nyt laskukoneet. Julkaistu 21.3.2023. Helsingin Sanomat.
Marttila, L. 2024. Uusi rahoitusmalli – julkaisutoiminta palaa ammatillisille juurilleen. TAMK-blogi 4.1.2024. Tampereen ammattikorkeakoulu. Haettu 19.1.2026.
Metropolia Ammattikorkeakoulu n.d. Julkaisut. Haettu 19.1.2026.
Onninen, O. & Rossi, V. 2024. Mikä suomalaista tietokirjallisuutta vaivaa? Long Play 20.8.2024. Haettu 19.1.2026.
Opetus- ja kulttuuriministeriö 2013. Ammattikorkeakouluille uudet toimiluvat 2014. Julkaistu 4.7.2013. Haettu 18.1.2026.
Rajala, P. 2023. Tietokirjailijoiden ahdinko. Julkaistu 20.11.2023. Panurajala.fi-sivusto. Haettu 19.1.2026.
Renfors, S.-M. 2014. Ammattikorkeakoulujen julkaisutoiminta luo näkyvyyttä ja tuo esiin osaamista. Signum (3). Haettu 19.1.2026.
Roivas, M. 2025a. Kirjoita parempia asiantuntijatekstejä 1/3: Kuka tekstissäsi puhuu ja kenelle? Julkaistu 26.2.2025. Metrospektiivi Pro.
Roivas, M. 2025b. Kirjoita parempia asiantuntijatekstejä 2/3: Mahdollisia tekstejä, mahdottomia tekstejä, erilaisia tekstejä. Julkaistu 4.4.2025. Metrospektiivi Pro.
Roivas, M. 2025c. Kirjoita parempia asiantuntijatekstejä 3/3: Asiantuntijateksti on prosessi. Julkaistu 9.5.2025. Metrospektiivi Pro.
Tirronen, J. 2025. Hankejulkaisu korkeakouluopettajan materiaalina? Julkaistu 28.11.2025. Metrospektiivi Pro.
Vipunen n.d. Ammattikorkeakoulujen julkaisut. Opetushallinnon tilastopalvelu. Helsinki. Haettu 18.1.2026.
Väänänen, I. 2018. Julkaise tai tuhoudu! Blogi. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry. Haettu 18.1.2026.
Kirjoittaja
-
Marianne Roivas
Lehtori, Metropolia AmmattikorkeakouluFT Marianne Roivas on pitkään ollut mukana Metropolia AMK:n julkaisutoiminnassa erilaisissa rooleissa.
Tutustu tekijään
