Nopeasti muuttuva työelämä vaatii organisaatioilta ja yksilöiltä uudenlaista lähestymistapaa osaamisen kehittämiseen. Perinteiset koulutusmallit eivät esimerkiksi teknologioiden nopeissa muutoksissa aina riitä. Työssäoppimisen tueksi tarvitaan uudenlaista systeemistä ajattelua, jossa oman osaamisen ennakoiva kehittäminen, pedagoginen johtaminen ja strateginen osaamisen johtaminen yhdistyvät. Samalla osaamisen ennakoinnista ja oppijan autonomiasta tulee keskeisiä tekijöitä tulevaisuuden työmarkkinoilla.
Tässä kirjoituksessa tarkastelen, miten ymmärrys osaamisesta ja koulutuksesta on muovautunut työelämän ja teollisten vallankumousten myötä. Pohdin, miksi osaamisen pedagoginen johtaminen työpaikoilla voisi tuoda vastauksia ajankohtaisiin osaamisen kehittämisen haasteisiin ja sitä, miten osaamisen kehittämisen työnjako on vaihdellut työelämän ja oppilaitosten välillä. Kirjoitukseni jatko-osassa pohdin tarkemmin osaamisajattelun muutosten hiljaisia signaaleja ja miten niitä voisi huomioida adaptiivisen oppimisen edistämisessä.
Kirjoitukseni perustuu huomioihini pedagogiikan tutkijana eri TKI-tehtävissä, kuten teemasalkun Tulevaisuuden työ ja osaaminen koordinaattorina (2018–2023) ja Uutos-hankkeen (ESR 2023–2025) yritysvalmennuksissa.
Teolliset vallankumoukset muokkaavat osaamistarpeita
Elämme neljännen teollisen vallankumouksen aikakautta, jossa teknologioiden nopea kehitys, tekoäly, automaatio ja datan hyödyntäminen muovaavat nopeasti työtehtäviä ja osaamisen tarpeita. Tuskin edelliset teknologiat ovat vielä meillä hallussa, kun käytössä on jo uusia, nopeampia ja usein myös monimutkaisempia teknologisia ratkaisuja. Vaikka työn tekemisen tavat ja rakenteet sekä koulutustarjonta muuttuvat hitaammin, työntekijöiltä odotetaan jälleen uusia taitoja: nopeaa sopeutumista jatkuvaan muutokseen, luovuutta, kokonaisuuksien hahmottamista, kriittistä ajattelua ja kykyä oppia jatkuvasti (WEF 2025).
Työelämän ja tuotantotapojen muutoksia kuvataan usein teollisten vallankumouksien sarjana. Jokaisessa vallankumouksessa tapahtuu laaja yhteiskunnallinen, taloudellinen ja teknologinen murros, joka vaikuttaa myös käsityksiin osaamisesta ja sen kehittämisestä. Ensimmäisessä teollisessa vallankumouksessa 1700-luvulla syntyi pienten käsityöläispajojen rinnalle suurempia tuotantoyksiköitä. Kehruu-Jennyistä alkanut kehitys johti 1800-luvulla fossiilisen energian ja höyrykoneiden avulla yhä tehokkaampaan, teolliseksi muuttuvaan tuotantoon. Työn tekeminen muuttui palkkatyöksi tehtaissa.
Ennen teollisen tuotannon syntyä käsityöläisen työssä tarvittavat taidot siirtyivät mestarilta oppipojalle työn ja toiminnan äärellä. Ammatin oppiminen, työn tekeminen ja ammatillinen kehittyminen olivat yksi ja sama asia, ja työn tahti salli oppipojalle hitaan harjaantumisen alansa taitajaksi. Mutta kun palkkatyötä tehtiin väsymättömien koneiden käyttäjinä, käsityöläisosaaminen ja sen hidas harjoittelu ei ollut enää tarpeen. (Sennett 2008.)
Toinen teollinen vallankumous toi 1800-luvun lopulta alkaen tehtaisiin sähköistetyt kokoonpanolinjat. Liukuhihnojen toiminnan ylläpitämiseen tarvittiin uusia taitoja ja lisää koulutusta, ja Suomessakin luotiin 1900-luvun alussa kansakoulun jatkoväyläksi ammatillinen koulutus. Vähitellen vakiintui ”koulutusammatteja”, ja opiskelija sai osaamisensa vakuudeksi todistuksen ja tutkinnon. Yliopistot jäivät edelleen vapaampia – tai ”ylempiä” – ammatteja varten.
Kolmannessa vallankumouksessa 1960-luvulta alkaen muutoksen moottori oli digitalisaatio, ja tieto- ja viestintäteknologian osaamisesta tuli keskeistä. Samalla digitalisaatio suisti joukoittain aiemmin tarpeellisia työntekijöitä työttömyyteen, mutta jatkokoulutus pelasti monet takaisin tuottavan työn äärelle. Luotiin uusia tapoja puhua osaamisen kehittämisestä, esimerkkinä oppija- ja oppimispuhe, ”learnification”, jossa niin työllisyyden, talouden kuin sosiaalisen koheesion kysymyksiin nähtiin ratkaisuksi jatkuva elinikäinen oppiminen (Biesta 2017).
Yksilön näkökulmasta tulevaisuuden työntekijältä vaaditaan edelleenkin kykyä päivittää osaamistaan läpi elämän. Itseohjautuvuuden merkitys kasvaa, koska jatkuvassa muutoksessa olevaan työelämään on yhä harvemmin tarjolla valmiita urapolkuja tai osaamisten yhdistelmiä. Onko siis yksilön vain itse tunnistettava, mitä hänen kannattaa seuraavaksi oppia? Vai olisiko niin, että yritykset voisivat omaa strategista kyvykkyyttään kehittäessään samalla auttaa työntekijöitä kehittämään osaamistaan ennakoitavissa olevien tarpeiden suunnassa.
Osaamisen kehittämisen näkökulmat
Kun osaamisen kehittämistä pohditaan eri näkökulmista, kuten kokonaisuuksien, riippuvuuksien ja dynaamisten vuorovaikutussuhteiden kannalta, tarkastellaan asiaa systeemisesti. Työelämässä saatetaan osaamisesta puhua kyvykkyyksinä, joita kehitetään luomalla rakenteita ja prosesseja eri ihmisten osaamisten kytkeytymiseksi sulavaksi yhteiseksi toiminnaksi (MakeWithEspoo 2019). Osaamisen johtamista saatetaan tarkastella inhimillisen pääoman kehittämisenä, jolloin korostetaan ihmisten keskeistä roolia strategian toteuttamisessa ja yrityksen menestyksessä (Kuusisto-Ek 2023).
Pedagoginen johtaminen sekä strateginen kyvykkyyksien ja osaamisen johtaminen perustuvat molemmat oppimisen ja kyvykkyyksien tukemiseen systeemisen kokonaiskuvan avulla.
- Pedagoginen johtaminen keskittyy oppimisprosessien ohjaamiseen, merkityksellisen oppimisen mahdollistamiseen ja osaamisen kasvattamiseen esimerkiksi koulutusorganisaatioissa (Kovalainen 2020; Heikka ym.2022; Toom ym. 2023).
- Strateginen osaamisen johtaminen varmistaa, että organisaation osaamispääoma kehittyy liiketoiminnan tavoitteiden mukaisesti ja että ihmiset oppivat oikeita taitoja kilpailukyvyn ylläpitämiseksi (Canberra & Canberra 2018; Heikkilä & Puutio 2024).
Näiden näkökulmien yhdistäminen voi tuottaa merkittävää lisäarvoa. Pedagoginen johtaminen voisi tuoda yrityksen strategiseen osaamisen johtamiseen syvempää ymmärrystä siitä, miten ihmiset oppivat tehokkaimmin ja miten osaamista voidaan johtaa pitkällä aikavälillä.
Strateginen, pedagoginen ja ennakoiva osaamisen johtaminen
Osaamisen ennakointi korostaa mahdollisuutta suunnata oppimisresurssit tulevaisuuden tarpeisiin jo ennen kuin osaamisvajeet syntyvät. Kun hyvän johtamisen kannustamina työntekijät ja oppijat tunnistavat itse oppimistarpeensa ja voivat vaikuttaa omaan kehityspolkuunsa, syntyy itseohjautuva ja kestävään kasvuun perustuva osaamismalli.
Pedagogisen johtamisen, strategisen osaamisen johtamisen ja osaamisen ennakoinnin yhdistämisessä on keskeistä nähdä osaamisen kehittäminen yksilöllistä tai organisaatiokohtaista tehtävää laajemmin, yhteistyönä tai ekosysteeminä, jossa eri toimijat oppivat yhdessä ja luovat ennakoivia ratkaisuja työelämän muutoksiin. Tämä vaatii yrityksiltä strategista ajattelua ja koulutusorganisaatioilta kykyä mukautua ja toimia joustavasti muuttuvissa tilanteissa (Toom & Pyhältä 2020; Unkari-Virtanen 2024).
- Yritysten ja oppilaitosten yhteistyössä osaamisen kehittäminen tapahtuu systeemisesti ja ennakoivasti, ei vain yksittäisinä koulutusprojekteina.
- Oppiminen nähdään työelämässä jatkuvana ja osallistavana prosessina, jossa työntekijät ja oppijat ovat aktiivisia toimijoita ja oman osaamisensa suuntaajia.
- Joustavat ja avoimet oppimisympäristöt yhdistävät eri toimijoita, ja osaamista rakennetaan yhteisen toiminnan tuloksena.
- Yritysten ja yhteisöjen oppimisprosesseissa siirrytään kohti dynaamista, ennakoivaa ja itseohjautuvaa osaamismallia.
Ennakointi on tuntemattoman muotoilua
Osaamisen kehittäminen on yhteinen tehtävä, joka kytkeytyy laajemmin työelämän ja yhteiskunnan muutoksiin. Pedagogisen johtamisen ja strategisen osaamisen johtamisen yhdistäminen luo pohjan kestävälle ja ennakoivalle osaamisen kehittämiselle, jossa oppijat ja työntekijät ovat itseohjautuvia toimijoita.
Tulevaisuuden työelämä ei ainoastaan vaadi uudenlaista osaamista, vaan myös uusia tapoja ajatella osaamista, kehittää ja johtaa sitä. Ennakointityöllä pyritään vaikuttamaan tulevaisuuden kehityskulkuihin ja tunnistamaan tuttujen toimintatapojen ja ajatuskulkujen toistaminen eli polkuriippuvuus. Uusien toimintatapojen äärellä tarvitaan ennakoinnin tavoin tuntemattoman muotoilua, uusien vaihtoehtojen ja toimintatapojen yhteistä pohtimista (Kunnari, Unkari-Virtanen & Huhtaniemi 2024).
Lähteet
Biesta, G. 2017. The rediscovery of teaching. Routledge.
Canberra, D. & Canberra, L. 2018. Flock not Clock. Design, align and lead to achive your vision. Plectra Publications.
Heikka, J., Suhonen, K. & Kahila, S. 2022. Pedagogical leadership in early childhood education teachers’ work. Teoksessa H. Harju-Luukkainen, J. Kangas & S. Garvis (toim.) Finnish Early Childhood Education and Care – A Multi-theoretical perspective on research and practice. Springer, 13–26.
Heikkilä, J.-P. & Puutio, R. 2024. Systeeminen konsultointi – ajattelumalleja ja työtapoja. Metanoia Instituutti.
Kovalainen 2020. Pedagoginen johtajuus ja sen vaje yleissivistävän perusopetuksen järjestelmä- ja systeemitason muutoksessa. JYU Dissertations, University of Jyväskylä.
Kunnari, I., Unkari-Virtanen, L. & Huhtaniemi. M. 2024. Toiminnan muutos muuttaa ajattelua. Teoksessa L. Unkari-Virtanen (toim.) TKIO Transformaatio ja kyvykkyys TKIO:n ytimessä. TAITO-sarja 131. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 93–109.
Kuusisto-Ek, H. 2023. Strategialähtöinen osaamisen kehittäminen. Bogikirjoitus 10.8.2023. Metropolian Tikissä-blogi.
MakeWithEspoo 2019. Kyvykkyyksien kehittämisen käsikirja. Espoon kaupunki.
Osaamistarvekompassi 2024. OECD.
Poikela, E. (toim.) 2002. Ongelmaperustainen pedagogiikka. Tampere University Press.
Sennett, R. 2008. The Craftsman. Yale University Press.
Toom, A. & Pyhältö, K. 2020. Kestävää korkeakoulutusta ja opiskelijoiden oppimista rakentamassa. Tutkimukseen perustuva selvitys ajankohtaisesta korkeakoulupedagogiikan ja ohjauksen osaamisesta. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2020:1.
Toom , A., Heide, T., Jäppinen, V., Karjalainen, A., Mäki, K., Tynjälä, P., Huusko, M., Nurkka, N., Vahtivuori-Hänninen, S. & Karvonen, A. 2023. Korkeakoulupedagogiikan tila ja uudistaminen – arviointi. Julkaisut 22: 2023. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi. Luettu 18.2.2025.
Unkari-Virtanen, L. 2024. TKIO ja pedagogiikan käänteet. Teoksessa L. Unkari-Virtanen (toim.) TKIO Transformaatio ja kyvykkyys TKIO:n ytimessä. TAITO-sarja 131. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 79–97.
Kirjoittaja
-
Leena Unkari-Virtanen
Asiantuntija, Metropolia AmmattikorkeakouluLeena on dosentti, työnohjaaja ja konsultti. Hän on työskennellyt eri TKI-tehtävissä, projektipäällikkönä, tutkijana ja kehittäjänä.
Tutustu tekijään
