Jakso 3: Monialainen henkilöstö rakentaa inklusiivista varhaiskasvatusta muuttuvassa maailmassa

[musiikkia]

Satu Hakanen: Tervetuloa Elämää leikkikentillä -podcastiin pohtimaan meidän kanssa, kuinka yhteistyöllä luodaan paras kasvuympäristö lapsille. Jaksoissamme pohdimme monialaisuuden, osallisuuden ja kestävän elämän merkitystä ja edistämistä lasten ja perheiden arjessa. Podcast sopii ammattilaisille, asiantuntijoille ja opiskelijoille, jotka haluavat edistää hyvinvointia lapsiperheissä ja yhteisöissä. Minä olen Satu Hakanen Metropolia Ammattikorkeakoulun lehtori. Tänään pohdimme, miten varhaiskasvatus vastaa lapsen ja maailman muuttuviin tarpeisiin ja millä tavoin esimerkiksi inkluusion toteutumista voidaan edistää varhaiskasvatuksessa moniammatillista yhteistyötä tehden. Kanssani studiossa ovat Helsingin kaupungilta varhaiskasvatuksen erityissuunnittelija Lotta Myyry, lämpimästi tervetuloa mukaan Lotta!

Lotta Myyry: Kiitoksia, kiva olla täällä.

Satu: Keskusteluun osallistuu myös Heidi Alamiekkaoja ammatillisesta STEP-koulutuksesta. Heidi työskentelee sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon opettajana, ammatillisena erityisopettajana sekä lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisalan vastuuopettajana. Tervetuloa Heidi!

Heidi Alamiekkaoja: No oikein lämpimästi kiitos. Oli mukava, kun pääsin tänne tänään mukaan.

Satu: Lisäksi mukana on kollegani Metropolialiasta, varhaiskasvatuksen sosionomikoulutuksen lehtori Sylvia Hakari. Tervetuloa Sylvia!

Sylvia Hakari: Tervehdys, ja aihehan on mitä tärkein.

Satu: Hienoa saada teidät kaikki tänne tärkeiden asioiden äärelle. Ja tietenkin tervetuloa mukaan myös kaikille kuulijoille. Sanotaan, että maailma muuttuu nyt ehkä nopeammin kuin koskaan. Sitran megatrendit -raportin mukaan muun muassa digitalisaation kiihtyminen, ilmastonmuutoksen vaikutukset ja kasvava yhteiskunnallinen epävarmuus, koskettavat meitä kaikkia. Lapset eivät ole tämän muutoksen ulkopuolella, joten aikuisten vastuulla on ymmärtää, miten nämä globaalit ilmiöt ja yhteiskunnan muutokset näkyvät lasten arjessa. Lasten kanssa toimiessa meidän täytyy ottaa huomioon ensisijaisesti lapsen etu, kuten YK:n lapsen oikeuksien sopimuskin meitä velvoittaa. Muuttuva maailma haastaa myös varhaiskasvatuksen kehittymään ja uudistumaan ja esimerkiksi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen Karvin mukaan ja heidän tällaisen varhaiskasvatuksen politiikkasuosituksen mukaan laadukkaan varhaiskasvatuksen turvaaminen edellyttääkin kestäviä poliittisia päätöksiä. Ennen kaikkea lasten kanssa meidän täytyy ottaa huomioon tosiaan se lapsen etu, kun me kaikki heidän kanssansa toimimme. Miten te näette muutokset lasten elämässä ja erityisesti liittyen varhaiskasvatukseen, Lotta, Heidi ja Sylvia?

Lotta: No kyllä mä ajattelisin, että varhaiskasvatuksessa se maailman muuttuminen näkyy tietysti siinä, että meillä on hyvin erilaisia lapsia siellä varhaiskasvatuksessa eli lapsilla on hyvin monenlaisia äidinkieliä. Lapset tulee hyvin erilaisista perheistä: tullaan yhden vanhemman perheistä, kahden vanhemman perheistä, useamman vanhemman perheistä. Sellainen niin kuin ehkä nimenomaan se eriytyminen näkyy. Eli meillä on niin kuin hyvin erilaisia päiväkoteja ja hyvin erilaisia ryhmiä. Ja joskus tuntuu, että sellaista niin ku kasautumista ehkä niin ku haasteidenkin kasautumista tulee tiettyihin ryhmiin, niin ainakin niin ku tällaiset tulee nyt mieleen.

Satu: Mites, esimerkiksi Heidi sinun mielestä?

Heidi: Joo, mä tälleen niin kun koulutan näitä tulevia ammattilaisia. Elikkä tällä sosiaali- ja terveysalan perustutkinnolla elikkä lähihoitajan tutkinnolla, niin siellähän sitten tästä osaamisalasta niin tulee noita lastenhoitajia sinne varhaiskasvatuksen ammattilaisiksi. Niin kyllä se muutos näkyy siinä meidän niin kuin opiskelijoissa myös, että esimerkiksi tämä monikulttuurisuus ja sen mukana tuomat semmoiset erilaiset näkökulmat ja viitekehykset jo siinä koulutuksessa täytyy ihan eri tavalla ottaa nykyään huomioon. Ja sen varhaiskasvatuksen niin kuin sisällön pilkkominen niin kuin pikkaisen vähän eri perspektiivistä, että se on ainakin ollut minulla nyt tässä niin kuin lähimpinä vuosina semmoista minun työn ydintä.

Sylvia: Ja kyllä toki sosionomikoulutuksessakin tämä näkyy, että osittainhan se on erittäin suuri rikkaus ja oppimisympäristön vahvuus, että se moninaisuus on kerroksellista ja että sitä voi oppia myös siellä, siellä opiskelijaryhmän sisällä. Mutta tietysti tässä on hyvä muistaa, että osa ratkaisuista edellyttää päätöksentekoa, vahvempaa rahoitusta, koulutus- ja palkkapolitiikkaa. Mutta me voidaan tehdä kyllä paljon ihan siellä arjen tasolla, tiimien toimintakulttuurissa hyödynnetään kaikkien osaamista ja sitä, että tehdään niitä ammatillisesti ja tarpeiden mukaan järkeviä pedagogisia käytäntöjä, ja ihan kaikkein tärkein on ehkä se päivittäinen läsnäolo ja kohtaaminen.

Satu: Kyllä, eli muutos on monitasoinen ja näkyy rakenteissa arjessa ja arvoissa ja työelämässä ja siellä ja koulutuksen puolella ja tässä toittekin jo esiin tällaisia joitakin ratkaisuja, mutta jos mennään vielä niihin enemmän, miten varhaiskasvatus on jo vastannut haasteisiin ja muutoksiin mitä tällä hetkellä yhteiskunnassa näkyy? Mitä konkreettisia toimenpiteitä esimerkiksi Helsingissä on tehty?

Lotta: No Helsingissähän, lähtisin ehkä nyt siitä, vähän menee tohon Heidin tontillekin eli sinne niin kuin henkilöstön koulutukseen. Niin kyllähän meillä on tunnistettu se, että meillä on moninaista henkilöstöä ja myös henkilöstöä, jolla ei ole siihen työtehtävään muodollista pätevyyttä eli ei ole kelpoisuutta, ei ole koulutusta juuri siihen tehtävään mitä he tällä hetkellä meillä tekee, niin ollaan panostettu täydennyskoulutukseen. Eli nimenomaan se, että meillä on täydennyskoulutusta monistakin aiheista, ihan siis inklusiivisesta varhaiskasvatuksesta ja sitten joskus myös semmoisia täsmäkoulutuksia johonkin tiettyyn oppimisen alueeseen. Niin on koulutuksia, jotka on avoimia koko henkilöstölle ja sitten on koulutuksia, jotka on suunnattu erityisesti jollekin ammattiryhmälle, ja sitten on myös esimerkiksi tämmöisiä yhteiskoulutuksia, jotka on suunnattu vaikka ryhmän opettajalle ja ryhmän avustajalle ja he tulevat sinne koulutukseen yhdessä. Niin ainakin tällainen, että halutaan niin kuin sitä meillä työssä olevaa henkilöstöä niin kouluttaa ja heille tarjota sitten sitä osaamista.

Heidi: Joo elikkä tota meillä on tämmöinen teema niin kuin noussut tuolla Keski-Uudellamaalla, missä siis meidän opiskelijat pääsääntöisesti tekee myös niin kuin työssäoppimisjaksoja ja näyttöjä, niin tän niin kuin kokopäiväpedagogiikan vahvistaminen. Elikkä että se on niin kuin ihan noussut siinä niin kuin yhteistyössä työelämän kanssa, että että se on näkynyt siellä niin kuin opiskelijoiden toiminnassa siellä niin kuin työpaikoilla, että sitä pitää vahvistaa ja sitä me ollaan sitten tuotu meidän niin kuin opetukseen mukaan ja mietitty vähän sitten niitä opetussuunnitelman kautta, että miten tätä asiaa saadaan niin kuin vahvistettua ja ollaan myös sitten niin kuin työvaltaistettu, opinnollistettu sitä sitten sinne työpaikoille. Elikkä se on ollut semmoinen yksi ihan niin kuin tässä parin viime vuoden iso teema.

Sylvia: Ja, tästähän puhuvat myös Kati Rintakorpi ja Johanna Holmikari sosionomien osaamisen tunnustamiseen liittyvässä artikkelissa. Varhaiskasvatuksen sosionomin erityisosaamiseen kuuluu lasten ja vanhempien osallisuuden ja toimijuuden tukeminen sekä eriarvoistumisen kiusaamisen ja kaikenlaiseen syrjimisen ehkäiseminen. Tästä näkökulmasta käsin varhaiskasvatuksen sosionomi osaa tarkastella varhaiskasvatuksen sisällä olevia sekä yhteiskunnallisia ja kulttuurisia lasten elämään liittyviä rakenteita kriittisesti. Ja kehittää toimintatapoja, joiden avulla tuetaan integraatiota ja emansipaatiota varhaiskasvatuksen muuttuvassa maailmassa ja toimintaympäristössä. Tästä voi lukea lisää myös Nivalan ja Rönkön artikkelista.

Satu: Joo, kiitos teille, toitte esiin näitä, miten ollaan jo niin kun otettu huomioon näitä haasteita ja muutoksia. Ja kuten alussa todettiinkin, niin maailmalla on menossa muutoksia. Mä nostan vielä muutamia tällaisia, niin ku mitä kaikenlaisia haasteita nimenomaan varhaiskasvatuksessa on ja mitä siellä kohdataan eli muutamia keskeisiä.

Yksi ajankohtaisimmista on koulutetun henkilöstön saatavuus, mihinkä Lotta sinäkin vaikka siinä viittasit, mutta tätähän on ihan tuotu esiin ja esimerkiksi isot kaupungit, Kuusikkotyöryhmä, on todennut näitä laskelmiakin siitä henkilöstön tarpeesta. Ja samalla sitten kehitetään moniammatillista yhteistyötä ja valmistaudutaan varhaiskasvatuslain mukaisiin henkilöstörakenteen muutoksiin vuoteen 2030 mennessä. Eli elämme nyt tässä tällaista siirtymävaihetta siinäkin.

Ja sitten tietysti ihan tämmöiset lapsiin liittyvät asiat, esimerkiksi lapsiperheköyhyys haastaa meidät tukemaan erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevia, esimerkiksi Itlan tuoreen raportin mukaan tämä on yhä tärkeämpää. Yhteistyö moninaisten perheiden kanssa korostuu myös ja esimerkiksi Lastensuojelun Keskusliitto korostaa, että ennaltaehkäisevät toimet ovat keskeisiä lapsen kasvun ja kehityksen tukemisessa. Ja juuri varhaiskasvatus voi olla tällainen mahdollistava niin kuin ennaltaehkäisevä ympäristö. Mutta kun me katsomme tulevaisuuteen, mitkä muuttuvan maailman haasteista ja ilmiöistä ovat sellaisia, joihin voimme yhdessä varhaiskasvatuksen kentällä vaikuttaa, tai haluatteko tuoda myös toisaalta esiin sellaisia, joita emme ihan itse pysty ohjaamaan?

Lotta: No mä ehkä ajattelisin, että tuota tärkeintähän on, että me saadaan lapset sinne varhaiskasvatukseen, eli se varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostaminen on tärkeätä, että saadaan erityisesti nämä haavoittuvassa asemassa olevat lapset varhain jo sinne varhaiskasvatukseen. Ja ajattelen, että meidän varhaiskasvatuksen, meillä on niin ku uskomattoman hyvät mahdollisuudet kohdata niitä perheitä ja vanhempia, koska mehän tavataan vanhemmat, huoltajat, lapsen tuojat ja hakijat 10 kertaa viikossa. Eli ne on niin ku tosi hyviä paikkoja vaihtaa kuulumisia, nähdä mitä perheelle kuuluu ja esimerkiksi meillä Helsingissähän tehtiin muutama vuosi sitten hanketyönä tämmöinen Mitä kuuluu? -malli, jonka ajatus on nimenomaan se, että matalalla kynnyksellä kysästään lasta tuovalta tai hakevalta aikuiselta, että mitä kuuluu, niin sieltä sitten ehkä on niin ku helppo varhaisessa vaiheessa nähdä, että kuinka sujuu ja miten menee ja tarvitaanko sitten jonkinlaisia tukitoimia.

Heidi: Joo elikkä mä ajattelen niin, että meillä on semmoinen yksi resurssi mitä me ei ehkä vielä olla ihan oivallettu ottaa semmoiseen hyötykäyttöön on se, että meillä on paljon henkilöitä henkilöstöstä, jotka tulee eri kulttuureista ja eri kielitaustoista. Niin siihen ehkä kannattaisi pistää vielä enemmän vähän semmoista ajatusta, että kuinka me oikeasti saadaan valjastettua se osaaminen, mikä heillä on siitä omasta kulttuurista, siitä omasta kielestä, sinne varhaiskasvatuksen niin kuin yhteiseksi hyväksi. Ja siinä tietenkin tarvitaan miettiä sitten semmoisia kokonaisuuksia ja koulutuksia, kuinka se käytännössä sitten tapahtuu. Mutta sen huomaa tuolla tunneilla, kun opettaa tulevia ammattilaisia, että kuinka semmoisia niin kuin tärkeitä nostoja he nostaa ja pystyy niin kuin havainnoimaan esimerkiksi siellä työssäoppimisen aikana jonkun lapsen tilannetta ja tarpeita, jossa lapsi on sieltä samasta kulttuurista, kun tää henkilö itse. Ja tota mä jotenkin ajattelen, että tätä me ei ehkä ihan vielä osata hyödyntää ihan täysimääräisesti.

Satu: Toi on tosi tärkeä näkökulma ja tietysti hyvä niin ku muistaa kuulijankin, että Varhaiskasvatussuunnitelman perusteidenkin tarkoitus on edistää juuri tällaista yhdenvertaista varhaiskasvatusta. Eli se on sellainen yksi tärkeä näkökulma. Mitä Sylvia toisit tähän keskusteluun?

Sylvia: Jotenkin tähän väliin haluan sanoa, että Suomessahan on valtavan laadukas varhaiskasvatusjärjestelmä vähintäänkin paperilla, että tahtotila on kyllä huikea, että siitä me saadaan olla ylpeitä ja se on iso voimavara, että meillä on se näkymä. Meillä on satsattu siihen, että lapsia ja perheitä voidaan kohdata myös yksilöllisesti. Ja mitä Heidi tuossa totesit tästä suuresta vähän hyödyntämättömästä voimavarasta, niin olen samaa mieltä siinä, että meidän tulisi myös kouluttajina, kun opiskelijoiden taloudellinen epävarmuus lisääntyy, aikuiskoulutuksen tuki on niukentunut, niin vielä enemmän miettiä sellaisia joustavia tapoja yhdistää opiskelu ja työelämä. Ja tämä monikielisyys on ehdottoman tärkeätä huomioida suomen kielen tuen näkökulmasta, jotta Suomessa myös maahanmuuttajilla olisi taidot mahdollisuudet kouluttautua ja korkeakouluttautua. Meillä se näkyy esimerkiksi Jotpa-hankkeessa, jossa etsitään joustavia oppimisen muotoja yhdessä työelämän kanssa sekä kielituetuissa polkuopinnoissa, joissa pääsykokeen korvaa 60 opintopistettä suomen kielen oppimista tukevia tutkinto-opintoja. Tällaiset pitäisi vaan saada jatkuviksi toimintatavoiksi eikä pistemäisiksi hankkeiksi.

Satu: Näkyykö Lotta siellä teillä Helsingissä nämä teemat tai miten te edistätte esimerkiksi sitä moninaisuuden ja monikulttuurisuuden työtä siellä ihan käytännössä?

Lotta: No ihan käytännössä, meilläkin on ollut jotain muutamia myös hankkeita, niin ku Sylvia sanoi. Että millä tavalla sitä työkieltä olisi mahdollista opetella ja opiskella ihan työaikana, niin se on varmaan sellainen niin ku tulevaisuuden haaste, johon Helsinginkin pitää löytää, niin ku ratkaisuja että voisi harjoitella sitä suomen kieltä myös työajalla. Mutta meillähän on esimerkiksi monikielisiä ohjaajia, muutamia työskentelee varhaiskasvatuksessa eli he on niin ku sosionomikoulutuksen omaavia aika usein ja he on mitoituksen ulkopuolella ja he on nimenomaan tekemässä sitä työtä niin ku monikulttuuristen perheiden kanssa, on niin ku siltana siinä valtaväestön ja sitten monikulttuurisen väestön välillä ja tota auttamassa sitten sellaisissa arjen tilanteissa.

Satu: Eli pystytään kohdentamaan esimerkiksi johonkin tiettyyn taloon tai alueeseen vähän enemmän resursseja, sitäkö se tarkoittaa?

Lotta: Kyllä, juuri näin. Ja sitten toki meillä on tunnistettu ihan tutkimusperustaisesti näitä eriytyneitä alueita eli tämä segregaatio niin siihenhän on tarveperusteista rahoitusta, eli sitten tietyt yksiköt saa vähän enemmän sinne ihan rahaa, jolloinka he pystyvät itse tunnistamaan mikä ilmiö siellä aiheuttaa sitä eriytymistä. Ja sitten sillä mahdollisella rahoituksella, he pystyy vaikka palkkaamaan ylimääräisen varhaiskasvatuksen sosionomin tai varhaiskasvatuksen opettajan tai suomi toisena kielenä opettajan tai tarjoamaan esimerkiksi lapsille jotain kulttuurielämyksiä. Elikkä nimenomaan se, että he itse, se yksikkö, itse miettii, mitä he tarviu ja sitten hankkii sellaista.

Satu: Kyllä. Ja varmasti se arki siellä lapsiryhmässä on kuitenkin sitten vielä kaikista tärkein ja mitä siellä tehdään ja huomataan, että kukaan ei esimerkiksi jää ulkopuolelle siitä ryhmästä.

Lotta: Kyllä ilman muuta eli toiminta suunnitellaan sellaiseksi, havainnoidaan mitä juuri se ryhmä tarvitsee. Ja suunnitellaan se toiminta sellaiseksi, että siihen kaikki pääsee mukaan.

Satu: Kyllä ja esimerkiksi myös hyvä muistaa sellainen sosiaalisen osallisuuden merkitys, mitä esimerkiksi Nivala on tutkinut ja tuonut esiin tätä, että miten sitä yksinäisyyttä ehkäistään sillä tavalla, että aidosti huomataan sen lapsen oleminen siinä ryhmässä. Ja tässä oikeastaan onkin tällaisia teemoja inkluusiosta ja me voitaisiin siihen siirtyä vahvemmin tässä keskustelussa.

Eli inkluusio on varhaiskasvatuksessa koko ajan tärkeämpi tavoite, mutta samalla siihen pyrkiminen ja toteutus vaatii meiltä paljon uudenlaista ajattelua ja konkretiaa ja se koetaan usein myös haastavana muutostekijänä arjessa. Lapsen oikeudesta inkluusioon ja yksilölliseen tukemiseen osana päiväkodin arkea säädetään varhaiskasvatuslaissa ja se ei ole vain sana asiakirjoissa, vaan se on ihan oikeasti tapa olla, toimia ja kohdata jokainen lapsi arvokkaana ja ainutlaatuisena ryhmän jäsenenä. Ja kaikilla on oma roolinsa siinä ja esimerkiksi lähtee tietysti myös ihan johtotasolta eli Laakson, Pihlajan ja Laakkosen mukaan esimerkiksi johtajien myönteinen asenne sitä inkluusiota kohtaan on merkittävä. Mutta tosiaan, että koko yhteisö ymmärtää sen ja toteuttaa sitä konkreettisesti. Miten teillä vaikka Helsingissä sitä inkluusiota konkreettisesti edistetään?

Lotta: No tosiaan tämähän tuli tää inkluusion periaatteet ja tavallaan velvoittavuus toteuttaa varhaiskasvatusta inklusiivisin periaattein, niin tuli tosiaan varhaiskasvatuslakiin silloin vuonna 2022 ja on sitten myös meidän Helsinki vasuun (varhaiskasvatussuunnitelma) vahvasti kirjattu. Ja Oikeus oppia -hanke, joka oli kanssa tällainen 2-3 vuoden mittainen hanke, niin siinä vahvasti tuotettiin tukimateriaalia henkilöstölle eli sellaisia niin ku hyvin konkreettisia tukimateriaaleja, ihan niin ku tsekkauslistoja, jolla voit voit siellä omassa tiimissä katsoa, että onko meillä vielä jotain tehtävissä, jotta saataisiin siitä toiminnasta inklusiivisempaa. Ja tota täydennyskoulutukset mitkä mainitsin tossa jo aikaisemmin.

Mutta kysyit siis, että mitä ollaan tehty ton inkluusion tukemiseksi niin kyllä mä ajattelisin, että ne koulutukset, materiaalit, yhteiset tilaisuudet. Meillä on esimerkiksi pedapysäkkejä joka toinen viikko, jotka on tällaisia niinku matalan kynnyksen pop-up-tilaisuuksia, missä on joku lyhyt alustus ja sitten siellä siellä voi ihmiset olla linjoilla ja ja voi keskustella niistä yhteisistä teemoista.

Satu: Kiitos. Entä sitten jos tai tietysti siinä on tärkeää, että tehdään sitä moniammatillista työtä, että joka ikinen ymmärtää, että miten sitä inklusiivista varhaiskasvatusta edistetään ja just sillä konkretiatasollakin, niin miten tämä näkyy, vaikka tulevaisuuden varhaiskasvatuksen lähihoitajille tai varhaiskasvatuksen sosionomien koulutuksessa esimerkiksi?

Heidi: Joo, no tämä inklusiivisuus on kyllä yksi iso teema ja tärkeä teema mitä käsitellään paljon. Ihan siis toki teoreettisesti ja näin, mutta sitten viedään sinne arkeen, että me niin kun tulevien ammattilaisten kanssa pohditaan sitä, että mikä se siinä moniammatillisuudessa, että mikä se on se lastenhoitajan niin kun rooli ja ja hän on se henkilö, joka on siellä arjessa todella lähellä koko ajan sitä lasta, hän on mukana siellä leikissä. Hän on mukana niissä arjen siirtymätilanteissa.

Kaikissa näissä tärkeissä hetkissä, joka tekee sen lapsen päivästä niin ku ehyen ja kokonaisen ja siellä sitten kun me puhutaan siitä inkluusiosta, niin sehän kiteytyy tosi vahvasti sitten siihen niin ku osallisuuteen. Että sitten kun se tuleva ammattilainen ymmärtää, että mikä se osallisuus on ja mitä se tarkoittaa sen lapsen vaikka siinä leikissä. Miten mä voin tukea sen lapsen osallisuutta leikissä, vaikka jos lapsella ei ole sitä kieltä tai lapsella on jotain muita asioita. Miksi hän ei niinku ikään kuin pääse siihen mukaan, mitkä on hänen käytännöt, niin kuin mahdollisuudet auttaa, olla mukana siellä leikissä, mallintaa sitä leikkiä… Ihan näitä perusasioita, mutta ne ei tule näkyväksi, jos ei niihin oikeasti myös siellä koulutuksessa kiinnitetä huomiota ja kerrota niille opiskelijoille, että mitä se tarkoittaa siellä arjessa. Tai kun mä opettajana menen sitten sinne työelämään. Opiskelija on siellä niin ku työssäoppimisjaksolla, niin siellä niin ku nostetaan niitä ihan käytännön esimerkkejä, niin ku esiin, että hei kerro mulle, että mitä sä oot niin ku tehnyt täällä, että nytten kun sä oot sitä osallisuutta edistänyt.

Ja näin, että yritetään saada se opiskelija myös itse niin kun näkemään niitä asioita ja yhteistyössä sen työelämän kanssa, että se osallisuus on kyllä niinku se polku sinne inklusiivisuuteen ja sitä sitä kovasti sitten siellä meilläkin opiskellaan tätä teemaa.

Sylvia: Ja ehkä tässä pitää vielä jotenkin tuoda esiin se, että inkluusion täytyy toteutua kaikilla tasoilla ja se on hirveän merkittävää, että me ollaan päästy eteenpäin myös tässä koulutusten yhteistyössä ja sitten näiden eri koulutuspoluista tulevien osaamisen tunnistamisessa ja ja siinä, että mikä on sitä yhteistä työtä ja mikä on sitä eriytyvää työtä ja että nimenomaan se arjen pedagogiikka on sitä yhteistä työtä, jossa pitää olla ne yhteiset näkemykset ja arvot ja käytännöt, jotta lapset ja perheet saa sitä tukea, jota he tarvitsee. Ja jotenkin mä ajattelen, että tämän hetken suurin ongelma on tuo osaavan ja koulutetun henkilöstön pula. Ja se on osittain tai tosi vahvasti inkluusion vastaista, että meillä ei lapset saa kaikki tätä vahvaa ammattilaisen tukea tällä hetkellä. Mutta me tehdään valtavasti työtä, jotta se vetovoimaisuus, ja jotta me saadaan koulutettua sinne varhaiskasvatuksen työelämään motivoituneita ammattilaisia, jotka osaa tunnistaa lasten monimuotoisia vahvuuksia ja tarpeita ja toimia niiden mukaan ja että ne resurssit kohdistetaan oikea-aikaisesti ja oikeudenmukaisesti. Ei tasa-arvoisesti, vaan tarvelähtöisesti.

Lotta: Joo, haluaisin tuohon olinkin just just sanomassa noista, että vaikka oon ehdottomasti sitä mieltä, että inklusiivisuudessa tärkeintä on se aikuisen asenne ja sellainen niinku mielentila, mutta ei missään tapauksessa saa unohtaa niitä riittäviä resursseja. Eli totta kai inkluusio toteutuakseen, niin se vaatii riittävän määrän aikuisia. Se vaatii sopivan kokoiset ryhmät. Se vaatii niin ku erilaista osaamista. Että se on ilman muuta, se mahdollistaa, mutta jotenkin siellä niinku ihan arjessa just miettisin, että miten se lapsen osallisuus, että miten sitä voidaan tukea ja miten se voidaan varmistaa, niin siellä ryhmän niissä tiimipalavereissa, että oikeasti havainnoidaan, jokainen työntekijä havainnoi niitä lapsia, koska jokainen katsoo sitä sieltä niinku omasta näkökulmastaan, ja etsii niitä merkkejä, että onko jokainen lapsi oikeasti osallinen siinä ryhmässä ja tietysti myös niin kuin lapsilta voi itseltään kysyä.

Heidi: Joo, tuossa puhuttiin siitä, että työntekijöiden resursseista ja resursoinnista ja siitä vetovoimasta, että mistä me ollaan juteltu jo opiskeluiden aikana on myös sitten se pitovoima. Että mitkä kaikki tekijät saa sen työntekijän sitoutumaan sitten sinne työpaikkaan ja siellä on kanssa niitä alueita, mitä me voidaan niin kun arvojen ja ja kohtaamisen ja niin kun tämmöisen kautta vahvistaa esimerkiksi just niissä tiimeissä ja siellä ja talon sisällä. Ja ja tämän niin kuin tuominen myös sitten meidän tuleville ammattilaisille, että mitä kaikkea muuta kun vaan nyt ihan sitä niin kuin rahalla mitattavaa tai tai että onko sitä henkilökuntaa nyt millä koulutuksella siellä, kun ne on niitä asioita, mihin ei aina voi vaikuttaa. Mutta mihin kaikkeen me voidaan, että mikä on se pitovoima ja tämä oli tosi hedelmällinen keskustelu mikä käytiin opiskelijoiden kanssa. Että mun mielestä sitä keskustelua täytyy jo käydä silloin kun ollaan valmistautumassa siihen ammattiin.

Sylvia: Ja tuoda niitä esimerkkejä siitä mahtavasta tiimityöstä, joita on paljon, että helposti myös meillä kehittäminen lähtee siitä ongelmapuheesta, että tunnistetaan ongelmia, mutta pitäisi myös tunnistaa todellakin niin kun ne tiimit ja ne yhteisöt, jossa tämä tapahtuu ja niitä on valtavasti ja ehkä me siinä voitaisiin tehdä vielä enemmän yhteistyötä myös.

Satu: Ja konkreettinen esimerkki on se lapsen varhaiskasvatussuunnitelma, josta opettaja vastaa. Mutta että se, että miten paljon siitä jokaiselle ammattiryhmälle tai ammattiryhmän edustajalle riittää töitä ja siis oikein sillä lailla, että voisi niin ku, että mahtavaa, että me päästään tätä suunnittelemaan ja toteuttamaan ja arvioimaan yhdessä, että siinä tarvitsee ihan jokaista.

Mä nostan vielä tähän yhden teeman muutoksista keskusteluun, joka haastaa meitä varmaan kaikkia, eli tällainen digitaalisuus ja digitaaliset ympäristöt. Ja ne muuttaa myös lapsen arkea merkittävästi ja muutos on selvästi nähtävissä monella tapaa. Usein keskustellaan esimerkiksi ruutuajan vaikutuksista ja erilaisista turvallisuuskysymyksistä. Äskettäin julkaistu Digitaalisten laitteiden vapaa-ajankäytön kansalliset suositukset 0-13 -vuotiaille ohjeisti, että sitä pienten lasten ruutuaikaa tulisi rajoittaa ja digilaitteiden käyttöä ohjata aktiivisesti. Ja esimerkiksi Pelastakaa lapset on tuonut esiin näitä lasten digitaalisiin arkeen liittyviä haasteitakin ja ja esimerkiksi netissä tapahtuvia kohtaamisia, sisältöjä, pelejä, että miten ne paljon ne vaatii aikuiselta sellaista läsnäoloa ja ymmärrystä ja ohjausta. Mutta samalla on tärkeä muistaa, että digitaalisuus voi parhaimmillaan edistää myös lapsen oppimista ja osallisuutta ja yhteydenpitoa ja tätähän voidaan hyödyntää siellä varhaiskasvatuksessa. Ja voitaisiin ottaakin tähän sellainen lyhyt kierros, että miten teidän mielestä voitaisiin digitalisuutta hyödyntää nimenomaan inkluusion edistämisessä. Voitteko antaa jonkun esimerkin?

Heidi: No mä voisin oikeastaan aloittaa elikkä, että jotenkin semmoista rohkeutta kokeilla tutustua erilaisiin applikaatioihin ja ja ohjelmiin. Esimerkiksi tän otan nyt esimerkin, no Papunet on varmaan aika monelle tuttu, sieltä löytyy kaikenlaista, mutta sitten vaikka Book Creator elikkä että siellä voi niin kuin lapsi luoda oman maailmansa oman kirjansa, vaikkei hänellä olisi välttämättä sitä kieltä. Hän saisi näyttää sen mitä hän oikeasti ajattelee ja niitä tuotoksia voidaan sitten niin ku yhdessä niin ku pohtia ja nostaa esille ja pitää niitä tärkeinä. Ja se ei riipu sitten siitä lapsen ikäänkuin osaamisesta, mikä hänen ulosantinsa esimerkiksi on ja se lisää tosi vahvasti sitä osallisuutta, että digitalisaatiossa ja digipedagogiikassa on paljon hyvää, että pitää vaan niinku nähdä miten me saadaan se tukemaan sitten sitä varhaiskasvatuksen arkea. Se vaatii tietenkin sitä osaamista siltä henkilökunnalta.

Lotta: No mä taas näin mahtavan kekseliään idean tuolla tota yksi päiväkotiryhmässä. Siellä käytettiin dokumenttikameraa eli opettaja luki ihan fyysistä kirjaa ja se oli siinä dokumenttikameran alla ja hän perusteli, että miksi hän luki siitä. Koska lapsiryhmä, joka on kovinkin iso, on vaikka 21 pientä ihmistä siellä, niin kuvakirjoissahan tulee aina kinaa siitä, että kuka pääsee siihen eturiviin katsomaan, joka näkee ne kuvat kaikista parhaiten, kun aikuinen niitä näyttää. Niin sitten kun katsottiinkin sen dokumenttikameran avulla sieltä isolta ruudulta, niin eturivistä näki yhtä hyvin kuin takarivistä ja myös sitten tällaiset lapset, joilla on siinä keskittymisessä pikkasen pulmaa. Eli jos et olekaan juuri kärppänä, silloin kun opettaja näyttää sinun kohdalle sitä kuvaa, niin silloinhan se fyysisestä kirjasta menisi ohi, mutta nyt kun se oli siellä isolla ruudulla, se kuva pidemmän aikaa näkyvissä, niin myös ne lapset jotka ei ihan pysty keskittymään koko aikaa, niin myös heillä oli sama mahdollisuus nähdä ne kaikki kirjan kuvat.

Satu: Loistava esimerkki. Mitäs Sylvia ajattelet?

Sylvia: Joo, kyllähän tämä silloin tämä on yksi kiinnostavimmista muutoksista, mitä on vuosikymmenten aikana tapahtunut ja toki myös haastavimmista ja erityisesti se tuo tähän sosioemotionaaliseen ympäristöön monenlaista. Mutta mä ajattelen, että myönteisesti se nimenomaan tuo mahdollisuuden vuorovaikutukseen ja mahdollisuuden liittymiseen esimerkiksi perheiden kanssa tehtävässä työssä, että saadaan jaettua ja vaikka se kieli olisi eri, niin saadaan jaettua kuvia ja kuvitettuja materiaaleja, että mitä se meidän varhaiskasvatus Suomessa on niin se se tuo siihen kyllä paljon varmasti hyödyntämättömiäkin mahdollisuuksia.

Satu: Kyllä näin. Tässä jaksossa olemme pysähtyneet pohtimaan, miten moniammatillinen yhteistyö ja laadukas varhaiskasvatus turvaavat lapsen edun ja oikeudet alati muuttuvassa maailmassa. Vaikka keskustelumme nosti esiin vain osan tärkeistä teemoista, yksi asia on varmaa: aikuisten on oltava hereillä maailman muutoksille ja niiden vaikutuksille lasten arjessa. Muutos voi haastaa, mutta tuo mukanaan myös mahdollisuuksia kasvuun ja kehittymiseen sekä lapsille että aikuisille. Lopulta lapsen hyvinvoinnin kulmakiviä ovat tavallinen turvallinen arki ja välittävät aikuiset ympärillä sekä se, että hänen tukenaan toimii monialainen tiimi. Rakennetaan siis yhdessä joka päivä parempaa tulevaisuutta lapsille pienin askelin ja toinen toisiamme tukien.

Olemme tulossa elämään leikkikentillä podcastin loppuleikkiin vaikka maailman ympärillämme muuttuu nopeasti. Leikki säilyy lapsuuden ikuisena voimavarana. Leikki voi olla sekä pysyvää että muuntautuvaa ja se sopeutuu uusiin aikoihin, mutta sen merkitys lapsen arjessa ja kehityksessä on aina yhtä tärkeää. Voisitteko te vielä loppuun jakaa jonkin leikkimuiston?

Heidi: No mä voin aloittaa. Tämä tulee mun opiskelijalta. Elikkä tää ei ole mun oma leikkimuisto, mutta liittyy myös tähän digitalisaatioon. Minusta tämä oli aivan loistava idea. Me kaikki varmaan tiedetään varhaiskasvatuksessa tää päivän henkilö, että yksi lapsi on päivän niinku henkilö ja hän päättää että, mitä hän leikkii ja kenen kenen vieressä hän ehkä istuu ruokailussa ja näin poispäin. Niin mun opiskelija keksi, kun meillä oli semmoinen projekti, että piti keksiä tämmöinen projektityyppinen kokonaisuus ja vähän hallita sitä kokopäiväpedagogiikkaa, niin hän keksi tämmöisen, että hän otti sen päivän merkkihenkilön siihen teemaksi, mutta siinä oli myös ryhmän aikuiset mukana. Elikkä se oli sitten jonkun x ajan mittainen asia ja ja tämä päivän merkkihenkilö sai käyttöönsä sitten kameran ja videointimahdollisuuden ja päivän merkkihenkilö sitten kuvasi sen päivän tärkeitä asioita, mitkä hän koki tärkeinä ja tämä niin kuin vuoropuhelu oli ihana. Elikkä siellä lapset teki tätä, mutta myös sen ryhmän aikuiset. Elikkä se oli ihan oikeasti sellainen asia, missä ne aikuiset lähti siihen niin kuin leikin maailmaan mukaan ja siitä tuli aidosti yhteinen juttu ja opiskelija keksi niin hyvän idean, että mä kerron sen aina esimerkkinä niinku tuleville opiskelijoille, että miten loistavan idean hän oivalsi.

Satu: Kyllä ja mehän kuullaan täällä näitä loistavia ideoita ja toteutuksia, että sillä lailla ihanasti pysytään täällä koulutuksen puolella aina sitten mukana siinä, mitä siellä kentällä on meneillään. Mutta mitäs Lotta tai Sylvia?

Lotta: No mulla on esimerkki tuolta varmaan reilun 10 vuoden takaa eli sieltä niiltä ajoilta kun itse olin siellä päiväkodissa vielä töissä, niin meillä oli meidän integroidussa erityisryhmässä sellainen tilanne, että leikkien lopettaminen oli tosi vaikeata, eli siitä tuli sellainen niin kuin epämiellyttävä tilanne sekä lapsille että aikuisille, kun piti lopettaa leikit ja lähteä vaikka ulos tai syömään tai kotiin tai minne nyt sitten oltiinkin lähdössä. Ja sitten me aikuiset mietittiin, että nyt tässä tarvitaan aikuisen apua eli ettei mennäkään sanomaan, että nyt loppuu tai 5 minuutin päästä loppuu, vaan aikuinen meni osaksi sitä lasten leikkiä. Ja niinku johdatteli sitä leikkiä, että kotileikkihän on helppo johdatella ulos, että hei mä olen tuosta naapurista kylässä ja lähdetäänkö vaikka sinne ulos ja lähdetään retkelle. Mutta sellainen niin kuin mahtava esimerkki oli esimerkiksi mun kollega keksi sitten, johdatteli legoleikin ulos ja se lähti niin kuin sellaiseen, että tehtiin aikakone ja mentiin siihen aikaan kun legopalikoita ei ollut vielä olemassa ja sitten mentiin metsään ja siellä tehtiinkin niistä kepeistä. Ja sitten siellä metsässä rakennettiin uudestaan aikakone ja tultiin takaisin siihen nykyaikaan, jossa sisällä ne legopalikat odotti ja tästä tuli niinku semmoinen, että me aikuiset ruvettiin oikein niinku kilpailemaan, että kuka keksii niinku jännittävimmän ja jotenkin lennokkaimman tavan johdattaa se leikki sinne seuraavaan ympäristöön.

Sylvia: Mahtavaa. Toi tarinallisuus on kyllä huikea voimavara ja ihania esimerkkejä. Mä ottaisin nyt vähän fyysisemmän leikkiesimerkin, koska on ollut aina kova puihin kiipeilijä ja ja jotenkin myös sellaisten fyysisten oppimisrajojen tarkastelu sen tuota niin kuin fyysisen leikin kautta. Niin että voisikin miettiä, että minkälaisilla asioilla tätä ympäristöä voisi liikutella toisella tapaa. Esimerkiksi vaikka ovi, että voisiko sitä avata nenän päällä tai tai minkälaisia liikkeitä voi tehdä ihan vaikka seinää vasten yksi lasten kanssa ja lapset on niin luovia, että jotenkin se, että heittäytyy ja antaa mahdollisuuden lapsille keksiä, että miten me voidaankin tehdä tämä vähän toisin, niin se helposti myös innostaa ja rikastuttaa sitä vuorovaikutusta ja elämää. Leikki on mahtavaa.

Satu: Niin on. Kiitos teille näistä upeista esimerkeistä. Ja toki haastan myös kuulijat palaamaan mielessään siihen leikkiin, josta jäi hyvä muisto ja ehkä siinäkin on jotain pysyvää, vaikka moni muu asia muuttuu. Lämmin kiitos Heidi, Lotta ja Sylvia teille keskustelijoille.

Heidi: Kiitos

Sylvia: Kiitos Satu.

Lotta: Kiitoksia.

Satu: Ihanaa että olitte mukana ja kiitos myös kuulijoille. Tämä podcastjakso on toteutettu osana Muuttuva varhaiskasvatus -hanketta. Hankkeen rahoittajana on Opetushallitus.