Jakso 5: Taidekasvatus vientituotteena

[musiikkia]

Raili Honkanen-Korhonen: Tervetuloa kuuntelemaan Yhdessä taideoppilaitosten muutoksessa -podcastia, jossa keskustellaan taiteen perusopetuksen ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön oppilaitosten kehittämisestä, tulevaisuusajattelusta, yhteisöllisyydestä ja hyvinvoinnista. Tarjoamme käytännön työkaluja ja uusia näkökulmia, jolla voi vaikuttaa oman oppilaitosyhteisönsä hyvinvointiin ja kehittymiseen johtamisen näkökulmasta. Keskustelijat ovat taideoppilaitosten rehtoreita ja esihenkilöitä eri taiteen aloilta. Liity seuraamme matkalle kohti yhteisöllistä ja kestävää tulevaisuutta.

Pentti Kinosmaa: Tänään sukellamme aiheeseen, joka koskettaa jokaista taideoppilaitosta Suomessa. Miten taidekouluja rahoitetaan ja miten uusia mahdollisuuksia emme ole vielä hyödyntäneet? Minä, Pentti Kinosmaa, vedän keskustelua, ja mukana ovat…

Giedre Tabocchini: Giedre Tabocchini, rehtori, International School of Music Finland, toimimme Helsingissä ja Espoossa.

Pia Liski: Pia Liski, rehtori Tanssikoulu DCA:lta, ja mekin toimimme Helsingissä sekä Espoossa.

Hanne Kauppinen: Hanne Kauppinen, rehtori Taidetehtaan Tanssikoulussa. Toimitaan Porvoossa, Loviisassa ja Askolassa.

Harri Hölttä: Ja Harri Hölttä, Töölön musiikkiopiston rehtori, ja toimii Helsingissä.

Pentti Kinosmaa: Ja Pentti Kinosmaa, rehtori, Teatteri Soittorasia TPO, Porvoossa Loviisassa ja Askolassa.

Harri Hölttä: Joo, tämä rahoituskysymys on muuten haastava, mutta voitaisiin miettiä jotain uusia avauksia, joita emme ole vielä tutkineetkaan. Ja tänään katsommekin laajempaa kuvaa, eli koska Suomi vie jo nyt opetusjärjestelmiä maailmalle, niin miksei taidekasvatusta voisi viedä.

Pia Liski: Juuri näin. Suomi tunnetaan maailmalla korkeasta koulutustasosta ja sinne jo viedään muun muassa koulutusta, mutta miksei myös taiteen perusopetus voisi olla meillä yksi vientituote.

Pentti Kinosmaa: Miten taidekoulut Suomessa tällä hetkellä rahoitetaan?

Giedre Tabocchini: No aloitetaan perusteista: Mistä taidekoulujen rahoitus oikeastaan koostuu?

Hanne Kauppinen: No perinteinen malli on yhdistelmä valtionosuutta, kuntien tukea ja oppilasmaksuja. Jos koulu on mukana VOS-järjestelmässä, tilanne on yleensä vakaampi, mutta suurin osa taidekouluista ei ole, ei meidänkään kenenkään koulu.

Pentti Kinosmaa: Ja sitten taas kuntien tuet vaihtelee valtavasti. Joissain kunnissa taidekasvatusta arvostetaan ja tuetaan paljon; toisissa ei sitten taas lähes laisinkaan. Siksi oppilasmaksuja joudutaan aina nostamaan, mutta niilläkin on tietysti rajansa käyttäjien mukaan.

Harri Hölttä: Niin, ja sittenhän voi tietysti aina hakea ja jopa saadakin erilaisia avustuksia ja hankerahoituksia. Niitähän voi hakea esimerkiksi Taikelta ja säätiöiltä ja kunnilta ja EU-ohjelmista. Me ei ole ikinä esimerkiksi EU:lta haettu mitään, mutta semmoinen olisi mahdollista. Mutta ongelmahan on siinä, että ne on tietysti luonteeltaan projektipohjaisia, ei niillä sitä normitoimintaa rahoiteta.

Pentti Kinosmaa: Ja tietysti korona-aikaanhan haettiin vain kehittämistukia, mikä raha yleensä tarvittiin siihen jokapäiväiseen toiminnan pyörittämiseen. Mutta silloin yritettiin kovaa vauhtia kehittää ja kehittää.

Harri Hölttä: Kyllä me ainakin etäopetusta kehitettiin ja meillä ei olisi suurinta osaa niistä laitteista tänä päivänä, jos ei olisi ollut koronaa. Jos jotain hyvää siitä haetaan, niin se oli se.

Hanne Kauppinen: Ja onhan tuossa sekin, että riippuen siitä oppilaitoksen hallintomallista, että onko se osakeyhtiö vai onko se yhdistys vai mikä, niin riippuu myös, että mistä voi hakea.

Pentti Kinosmaa: Ja tämä vaikeuttaa paljon sen rahoituspohjan hallintaa, että ei voi pitää itsestään selvänä, että me haetaan tuolta ja tuolta, koska sitten se voi olla, että yritystä ei voikaan rahoittaa tai tarvitaan yhdistyksiä. Ja kuinka monella taiteen perusopetuksen oppilaitoksella on sitten sekä että yhdistys että osakeyhtiö rinnakkain? Se tuo taas oman haasteen siihen.

Pia Liski: Just näin. Mutta hankkeilla voidaan tukea innovaatioita ja tämmöisiä yksittäisiä kehittämishankkeita, mutta koulut ei pysty sen varaan, niin kuin korona-aikaan huomattiin, rakentamaan pitkäaikaista ja pitkäjänteistä toimintaa, koska ei ole pysyvyyttä eikä varmuutta. Eli sen takia tarvitaan jykevämpiä rahoitussuunnitelmia ihan tähän perustoimintaan.

Pentti Kinosmaa: Ja sitten tässä ajassa, kun talous on tiukka, huomaa myös perheiden toiminnasta sen, että nyt lasketaan jokainen sentti, että kuinka paljon harrastus maksaa ja maksaako se koko vuoden. Ja sitten kun sitä pilkotaan osiin tai muuta, niin se aiheuttaa sitä ailahtelevuutta, mikä taas vaikeuttaa sitä oppilaitoksen hallintaa siinä, että kuinka paljon varallisuutta on palkkoihin ja kiinteisiin menoihin, kuten tilavuokrat ja muut materiaalit.

Giedre Tabocchini: Joo, ja projektirahahakemisen ja raportointi, se vie tosi paljon aikaa ja energiaa, ja sen sijaan voisi mennä opetuksen kehittämiseen.

Hanne Kauppinen: Mutta sen takia se varmaan onkin vähän semmoista syklistä, että se ei ole niin pitkäjänteistä sekään toiminta, koska sitten jos on haettu niitä rahoja paljon, ja jollekin vuodelle saadaan, niin sitten se seuraava vuosi menee melkein siinä toteuttaessa ja raportoidessa. Ja sitten taas seuraavat haut jää pikkasen vähemmälle.

Pentti Kinosmaa: Ja saattaisi jo pelätä, mistä se lovi, mihin oli jo totuttu, jos on vaikka vuoden tai kahdenkin projekti, mistä se raha tulee sen jälkeen. Ja sitten havahdutaan, että me ei olla haettu muuten nyt mitään uutta tilalle jatkamaan sitä siltaa.

Harri Hölttä: Ja joissain projekteissa ei voi hakea siihen samaan tarkoitukseen toista kertaa, ettei me olla että, on hanke, hanke, hanke, hanke jonossa samaa asiaa. Sittenhän se olisi vakituista toimintaa.

Pia Liski: Ja hyvät hankkeet, kun se rahoitus loppuu, niin niitä ei vaan kerta kaikkiaan pystytä sitten jatkamaan, vaikka olisikin ollut mielenkiintoinen hanke.

Harri Hölttä: No meillä esimerkiksi ollut semmoinen, että piti olla sen hankkeen, sen piti olla osallistujille maksuton ja sitten siihen olisi saanut sitä rahaa. kuitenkin odotettiin, että se jatkuisi sen jälkeen. No, miten me voidaan maksutonta, siis osallistujille maksutonta, hanketta tai siis systeemiä pitää yllä.

Pentti Kinosmaa: Ja yleensä hankerahakaan ei ole sitten enää samansuuruinen molempina vuosina, jotta voi laskea, että samat voi toteuttaa. Meillä oli kanssa aikanaan matkailullisen tuotteistamisen hankkeet, ja sitten taas ne on kasvaneet nyt semmoisiin sfääreihin, että nyt pitäisi pystyä tekemään valtakunnallinen koko Suomen kattava tapahtuma. Silloin riitti paikallinen alueellinen toiminta, nyt pitää olla valtakunnallinen koko Suomen kattava, niin eihän niihin ole enää mitään mahdollisuuksia.

Hanne Kauppinen: Hankerahoinkin on nyt minun mielestä vähennetty ihan valtavasti.

Harri Hölttä: Kyllä.

Pentti Kinosmaa: Talous muuttuu, ja se näkyy tietysti meillä. Millaisia vaihtoehtoisia rahoitusmalleja voisi olla? Eli kysymys kuuluu: Mitä muuta, millaisia rahoitusmalleja me ei olla vielä kokeiltu?

Hanne Kauppinen: No yksi mahdollisuus on yrityskumppanuudet. Yritysten kanssa toteutettavat hyvinvointipäivät, luovat työpajat, kulttuurikasvatuksen palvelut. Ja taide tuo arvoa myös työelämään. Ja sitten itse asiassa tuli tähän mieleen vielä yhteisötaideprojektit. Eli nyt kun on päässyt vähän itsekin tutustumaan ja tehnyt yhteistä taidetta, niin siinä voisi olla yksi sauma taiteen perusopetuksen levittäytyä ja kenties yrittää haalia ostopalvelusopimuksia. Mutta en sitten tiedä, että kuinka innokkaita ostajia niille palveluille on.

Harri Hölttä: Niin, tuo ei ole minulle oikeastaan tuttu konsepti ylipäätänsä. Mutta sitten voisi ajatella tosiaan palveluiden myyntejä, että voisi pitää esimerkiksi ryhmätunteja, perhemusiikkikursseja ja viikonloppuleirejä ja sen tapaisia. Sitten senioreitten musiikkiryhmä, meillä on ollut itse asiassa semmoinen, kiva opettajankin mielestä, mutta taas se kaatui siihen rahoitushommaan, kun siitä ei voinut pyytää rahaa. Ja sitten synttärityöpajoja tiedän, että yhdessä oppilaitoksessa ainakin on pidetty semmoisia. Ja tietysti kaikenlaiset näytökset ja konsertit ja muut. Ja sinähän sen kerroit joskus ollut somevaikuttajatapahtumia.

Pia Liski: Joo, meillä on ollut niitä useampi, että kutsutaan somevaikuttajia päivätapahtumaan. Heille vedetään tanssitunnit ja on yhteistyökumppaneita ja tarjotaan lounasta. Ja he omassa somessaan sitten kertovat tästä tapahtumasta ja tanssista ja kuinka kivaa se on, ja sillä tavalla me saadaan ihan uusia väyliä tavoittaa lapsia ja nuoria ja aikuisia ja vanhempia. Esimerkiksi, että ollaan jossain tilassa, missä me toimitaan. Ja nämä on olleet tosi suosittuja ja kivoja tapahtumia. Ja tähän liittyy myös, että meillä monet artistit käy treenaamassa päivisin. Me saadaan siitä myyntiä siihen tilavuokraan. Ja sitten he postaavat omilla somekanavillaan, ja tällä tavalla saadaan markkinointia eteenpäin.

Harri Hölttä: Sehän kuulostaa ihan tämän päivän hommalta tuommoinen somehomma.

Pentti Kinosmaa: Ja meillä tälle vuodelle perustettiin senioriteatteriryhmät, ja niissä sama, että joko hinnat on liian korkeat tai sitten se, että haluaako siihen sitoutua. Meillä on myös erityisen tuen tarpeen teatteriryhmät, niissä tulee tämä, että on totuttu, että sen yleensä rahoittaa joku instanssi, mille ei ole löytynyt ylläpitäjää ja hakijaa. Ja mekin järjestetään teemasynttäreitä, niihin voidaan liittää kaikenlaisia palveluita, mutta se on yksi tulonhankkimislähde, mikä pitää huolta.

Harri Hölttä: Ja sitten tietysti etäopetus. Silloin koronavuosina, jos siitä nyt jotain hyvää ajatellaan, niin se toi ainakin meille laitteistoa paljon ja etäopetusta harjoiteltiin, niin nythän meillä esimerkiksi yksi viuluoppilas muutti ulkomaille, niin sama opettaja piti hänelle viulutunnit sinne etäyhteydellä. Ja periaatteessa sitä voisi markkinoida ympäri Suomen tai vaikka ympäri maailmankin, mutta se, että miten se tehdään käytännössä ja…

Pentti Kinosmaa: Ja etäopetuksessa on ehkä se, että sitä ei saa nimittää etäopetukseksi, pitää puhua verkkokurssista tai verkko-opetuksesta. Me kerätään oppilailta ja huoltajilta palautetta aina kauden päätteeksi, meillä on korona-ajoista jäänyt, että: haluan osallistua.  Pidän hyvänä, että se testaa sitä, mikä on etäopetuksen suhde, ja aina oppilaista osa, siellä on yleensä 3–5, jotka toivoo etäopetusta tavalla tai toisella. Ja me myös lukuvuoden aikana muun muassa dramaturgiaa opetetaan. 

Harri Hölttä: Musiikissa on kyllä semmoinen hankaluus, kun soittaessa yleensä soitetaan opettaja ja oppilas yhdessä, vähintäänkin säestystä tai jotain, niin etäopetuksessa se ei onnistu. Pitäisi olla 300 gigan yhteydet vähintään kaikilla ja muut. Ja vaikka olisi sellainenkin, niin siltikin se säestäjä, jos soittaa, niin no, se voi tietysti se oppilas soittaa sen säestyksen tahdissa, mutta opettaja kuulee sen viiveellä ja se on ihan mahdotonta hommaa.  Se on just sitä, että näyttää malliksi, sitten se toinen soittaa, mutta yhteissoitto ei onnistu.

Pentti Kinosmaa: Mutta tärkeä on tietysti näissäkin se, että se tekee toimintaa tutuksi ja moni innostuu näidenkin kautta. Ja tietysti myös yksi harrastamisen malli.

Pia Liski: Kyllä. No, minä mietin, että mitä meillä olisi vielä tämmöisiä tätä palvelumyyntiä, niin myös polttaritunnit on aika suosittuja. Ja sitten ollaan sellaisia konseptitansseja tehty, esimerkiksi nyt aloitti meillä Ballet and Bubble -tunti After Work aikuisille. Mutta nämä tietenkin on sellaisia, niistä tulee jotain tuottoa, mutta se on aika pientä, kun se ei ole sitä taiteen perusopetusta. Mutta sillä tavalla saadaan kumminkin vähän tätä yritysmyyntiä käyntiin.

Mutta sitten tästä harrastamisen mallista taas, että ainakaan meillä, ei olla siihen lähdetty mukaan. Ja huomaa, että oppilaita ehkä puuttuu meiltä sen takia, koska he menee tähän harrastamisen malliin, joka on ilmaista, mikä on tosi hyvä asia, mutta sitten ei välttämättä tänne taiteen perusopetukseen kumminkaan löydä. Ainakin meillä on huomattu näin.

Pentti Kinosmaa: Meillä osa löysi. Ja aiempina vuosina enemmän, nyt se pikkasen hiipuu. Ja sitten ehkä siinä tulee se ongelma, että he ei ymmärrä ja näe sitä eroa, että mikä on siellä koulun puitteissa tehtävässä toiminnassa ja mikä sitten taas siellä itse oppilaitoksen tiloissa. Ja tietysti vielä meillä Porvoossa Taidetehtaan Tanssikoulukin on tehnyt meidän kanssa yhteistyössä esim. Power Parkin päättäjäisiin ohjelmaa. Ja sitten on meillä omia kaupunkitapahtumia, missä onneksi kaupunki käyttää meitä yhteistyökumppanina, ja myös meidän kumppanuussopimuksen yhteydessä.

Harri Hölttä: Se on ilmeisesti pienemmillä paikkakunnilla yleisempää, koska siellä on yleensä vain ehkä yksi musiikkioppilaitos, yksi teatteri, yksi tanssi.

Pentti Kinosmaa: Meillä on useampia, meillä on teatteritaiteessa. Me ollaan kaksikielinen oppilaitos ja sitten on vielä ruotsinkielinen oppilaitos erikseen.

Harri Hölttä: Niin, no mutta silti.

Pentti Kinosmaa: Kyllä. Mutta että –

Harri Hölttä: Pienillä paikkakunnilla ne kuitenkin on yleisempiä ehkä tuollaiset kaupungin kanssa tehtävät suorat yhteistyöt.

Pentti Kinosmaa: No joo, verrattuna nyt vaikka Helsinkiin, niin kyllä joo.

Pia Liski: Sitten näiden lisäksi voidaan miettiä myös opetusmateriaalien lisensiointia, esimerkiksi varhaisiän musiikkikasvatuksen materiaalit ja digitaaliset kurssit, sovellukset, harjoitusmateriaalit, opettajan oppaat. Mitäs mieltä tästä?

Giedre Tabocchini: Mutta monet koulut tekevät jo valtavasti materiaalia. Miksi niitä ei voisi tuotteistaa ja myydä tai jakaa lisenssimallilla?

Pentti Kinosmaa: Kyllä niitä voisi, varmaan. Ja tätähän, no, korona-aikaan varsinkin monet taiteentekijäthän lähti tähän, mutta ehkä ongelma on nyt ne jakelukanavat. Mitä kautta sen pystyy tekemään niin, että me voidaan rajoittaa sen materiaalin saatavuutta ja koska se on maksettu ja kuinka pitkään lisenssi on voimassa.

Harri Hölttä: Ja tuohon juuri tämmöiset EdTech -tyyppiset taidekasvatukset, eli pedagogiset teknologia-avusteiset systeemit, niin kuin Pop Jazz -konservatoriolla on esimerkiksi semmoisia ja sitten voi ostaa verkkokursseja. Ja se on kyllä kasvava ala. Ja sittenhän on tietysti niitä muitakin vastaavia palveluita. Ja sitten voisi tehdä sovelluksia, rytmi- ja sävelpelejä ja digitaalisia portfolioita, ja oppilaiden ja opettajien verkkokoulutus, no, sitähän ne nyt lähinnä onkin. Minun mielestä Rockway on semmoinen palvelu. Sori nyt, jos meni mainostamisen puolelle [naurua].

Pentti Kinosmaa: Ei ole maksettu kumppanuus tässä tapauksessa.

Harri Hölttä: Ei todellakaan ole. Mutta siis se on esimerkki sellaisesta, sehän toimii pelkästään netissä ikään kuin musiikin opetushommana.

Pia Liski: Mutta tanssissa ainakin semmoinen live-opetustapahtuma, ollaan ryhmässä siellä, tulee hiki ja halutaan tehdä, että se ei ole semmoista yksinäistä puuhaa, niin aina välillä nämä ei vaan toimi.

Harri Hölttä: Nii, ei kaikkea voi tehdä.

Pentti Kinosmaa: No meillä tehtiin korona-aikaan nimenomaan verkkomateriaali oppilaan omaehtoisen oppimisen tueksi, että hän voi katsoa sitä, siellä on videoharjoitesarja, onko siellä seitsemän kappaletta ja kestää jonkun 25 minuuttia. Ja sitten oli ihana, kun joku sano, että kun äiti ei anna minun harrastaa teatteria joka ilta, niin minä harrastan teatteria sitten Pentin kanssa. Niin hän katsoo niitä videoita, missä minä opetan siellä [naurua]. Että onhan nyt niitä, mitä voi tehdä yksin vaikka kotona peilin ääressä, mutta totta kai sitten se, että se ruokkii sitä luovuutta toivottavasti.

Pia Liski: Nämä voi olla semmoisia sisäänheittotuotteita. Esimerkiksi K-pop on todella suosittua, ja sitten ne lapset ja nuoret  TiK Tokissa harjoittelee näitä tansseja. Mutta jossain vaiheessa tullaan siihen, että se on yksinäistä puuhaa, niin ne tulee meille, hakeutuu K-pop-tanssitunneille. Ja se on nyt oikeastaan tämän kevään hittituote meille. Eli se voi olla semmoinen sisäänheittäjä, että ensiksi tutustutaan siihen ja sitten halutaan, että opettaja opettaa livenä ne samat tanssit ja päästään samanmielisten tanssijoiden kanssa yhdessä tekemään niitä biisejä, ja tämä on ollut tosi hieno asia.

Pentti Kinosmaa: Ja onhan myös se, että on semmoinen ryhmä tanssimassa sitä samaa, niin onhan se ihan erilaista kuin yksinään vaan.

Pia Liski: Kyllä.

Harri Hölttä: Kyllä.

Pentti Kinosmaa: Ja sitten tietysti Suomessa lahjoituskulttuuri ei ole yhtä vahvaa kuin ulkomailla ja moni ei edes tiedä, että taiteen perusopetuksen oppilaitoksillekin voisi myöntää lahjoituksia ja testamentteja.

Harri Hölttä: Meillä itse asiassa on nettisivuilla semmoinen: saa antaa. Ei ole kyllä kukaan antanu [naurua].

Pentti Kinosmaa: Meille lahjotetaan vaatteita ja kaikkea tällaista…

Harri Hölttä: Jotakin soittimia joo, kyllä.

Pentti Kinosmaa: Mutta moni ei ajattele niitä perintörahoja, mitkä myös kaupungit ja kunnat jakaa, mutta se on tietysti jo meidän maan järjestelmän mukainen, että jos ei ole sitä perikuntaa, joka perii…

Harri Hölttä: Mutta jos se on sillä lailla, että semmoiset ihmiset, joilla ei ole perijöitä, jotka menee kunnalle tai valtiolle perintö, niin se olisi hyvä, jos he tietäisivät, että…

Pentti Kinosmaa: Kyllä.

Harri Hölttä: Tuollaiseenkin voisi rahan käyttää.

Pentti Kinosmaa: On. Ja sillä saisi paljon hyvää aikaan.

Harri Hölttä: Niin. Kyllä.

Hanne Kauppinen: Ehkä tästä pitää joku markkinointikampanja.

Pentti Kinosmaa: Vaikuttavuuskampanja. Suomi vie jo nyt koulutusta maailmalle.

Hanne Kauppinen: No, nyt sitten siirrytään kiinnostavampaan osaan, nimittäin siihen, että Suomi vie jo nyt koulutusta maailmalle.

Pia Liski: Varhaiskasvatusmallit, suomalaiset päiväkodit, opettajankoulutus, konsultointiviennit, nämä kaikki ovat jo vientituotteita, jos esimerkiksi katsoo Education Finlandin tai OPH:n julkaisujen mukaan. Ja suomalainen varhaiskasvatus toteutetaan muun muassa Aasiassa ja Lähi-idässä, Euroopassa myös.

Giedre Tabocchini: Joo, yksityiset yritykset myyvät kokonaisia suomalaisia varhaiskasvatuskonsepteja ja niitä on aika paljon jo. Ja koulutusvienti on tosi kasvava ala.

Harri Hölttä: Sehän johtuu siitä, että suomalainen koulutus on brändi. Tunnetaan maailmalla laajasti, ja se on luotettavaa ja yhdenvertaista ja tasa-arvosta ja laadukasta ja näin ollen myös kiinnostavaa. Se laatu kiinnostaa yleensä.

Pentti Kinosmaa: Kyllä. Ja se, että mitä me tehdään eri tavalla, että saadaan hyviä tuloksia ja palautteita ja muita. Ja tämä on osoitus siitä, että me osataan jo viedä sitä pedagogiikkaa, ja siitä, on huomattu, että se kiinnostaa maailmalla ja siitä ollaan tietysti valmiita maksamaan. Miksi emme veisi taidekasvatusta?

Pia Liski: Ja nyt pääsemmekin nyt tähän meidän ydinkysymykseen ja miten me voitais ajatella tätä asiaa isosti. Jos Suomi vie varhaiskasvatusta, opettajankoulutusta ja muitakin koulutusjärjestelmiä, miksi emme veisi myös taiteen perusopetusta, joka on maailmanlaajuisesti ihan uniikki järjestelmä ja Suomessakin tosi tunnustettu ja tunnettu asia?

Pentti Kinosmaa: Niinpä.

Giedre Tabocchini: No, itse asiassa kesällä tapahtui jotakin, mikä avasi silmiä vielä enemmän. Kansainvälinen organisaatio otti minuun yhteyttä, ja he valmistelivat tarjousta Saudi-Arabian hallitukselle musiikkikasvatuksen opetussuunnitelman kehittämisestä. Se oli kiinnostava asia. Se oli jotain uutta. Ja ne etsivät nimenomaan suomalaista kumppania, koska suomalainen pedagogiikka kiinnostaa heitä valtavasti. Ja he kokivat, että International School of Music sopisi tehtävään täydellisesti, koska me olemme kansainvälinen toimija, joka kuitenkin työskentelee suomalaisen opetussuunnitelman pohjalta.

Lopulta valitettavasti ISM ei lähtenyt mukaan, koska oli tosi vähän aikaa tehdä projekti. Se oli aika iso projekti ja oli paljon otsikoita, jotka piti tehdä nopealla aikataululla. Ja toki se oli myös aivan eri maa ja eri työlainsäädäntö, ja se oli liian iso työ liian vähällä ajalla.

Pentti Kinosmaa: Kahdessa päivässä?

Giedre Tabocchini: Kahdessa päivässä, joo.

Pentti Kinosmaa: Huhhuh!

Hanne Kauppinen: Se on niin toisenlainen kulttuuri.

Harri Hölttä: Niin, ja sittenhän se voisi olla, että tekisi vaikka kuukauden täyspäiväisesti hommia ja sitten ei tulisikaan mitään, joku toinen olisi tarjonnut paremman diilin. 

Giedre Tabocchini: Ja itse asiassa sain ison listan, mitä piti miettiä. Se oli aika iso Excel.  Oli tosi kiva, kun me kysyttiin, että mitä ne hinnat sitten voisi olla tästä koulutuksesta, meillä ei ole mitään kokemusta, että millaiset hinnat siellä Saudi-Arabiassa on, ja ne sanoivat, että raha ei ole ongelma [naurua].

Harri Hölttä: Vau! No sanoisipa Suomessakin kaikki noin.

Pentti Kinosmaa: Kaikki noin! Tehkää vaan, ei ole raha ongelma.

Giedre Tabocchini: Eikös ole mahtavaa?

Pentti Kinosmaa: No se olisi mahtavaa!

Pia Liski: Ja tämähän on mielenkiintoinen, kun yleensä ollaan tosi pienillä budjeteilla, mutta jos heitetään ilmoille kysymys, että mitä jos raha ei ole este. Miten se vaikuttaisi meidän kouluihin, mihin me lähdettäisi viemään näitä meidän opetussuunnitelmia ja kaikkia mahdollisia mahdollisuuksia tehdä tätä taiteen perusopetusta? Avaa meille väyliä ajatella isosti ja eri tavalla. Ja sitten, jos olisi mahdollinen tämmöinen vienti, niin miten sitä saataisiin siirrettyä siihen, että se voisi tukea myös meidän paikallista toimintaa ja rahoitusta?

Harri Hölttä: Nii-i.

Pentti Kinosmaa: Ja mitä kaikkea voisi tehdä? Tuo kuvastaa sen työn suuruusluokkaa, että jos pitäisi luoda oppilaitos, joka ryhtyy maassa antamaan opetusta, niin mitä kaikkea tiloja, materiaaleja, opettajia, kaikki tuo, kun se konsepti luodaan sitä varten.

Harri Hölttä: Niin, ja sitten se lainsäädännön selvittäminen ja kulttuuri, mikä on sopivaa siinä kulttuurissa ja mikä ei.

Pentti Kinosmaa: Tietysti emmehän me nyt voi viedä suomalaista asiaa opetettavaksi Saudeihin, vaan nimenomaan pitäisi pystyä hyödyntämään sen maan oma kulttuuriperinne.

Giedre Tabocchini: Totta kai.

Pentti Kinosmaa: Niin kaikkea, että huhhuh. Mutta kiinnostavaa!

Harri Hölttä: Sitä tarkoitin, että jossain arabimaissahan voisi olla, että nainen ei vois olla se opettaja. En tiedä, onko edelleen näin, mutta mielikuva ainakin on semmoinen, että pitäisi olla tosi tarkka, että… Tai pitäisikö sillä naisella olla huntu päässä, että vois opettaa, tai jotain. En minä tiedä. Mutta siis selvitettävää olisi tosi paljon.

Pia Liski: Onko tullut tietoa nyt, että miten, menikö läpi?

Giedre Tabocchini: En valitettavasti tiedä. Mutta kyllä kontakti jäi ja sanoi, että tulevaisuudessa olisi kiinnostavampaa.

Pia Liski: Saisi rauhassa tätä suunnitella nyt ja kehittää ja etsiä yhteistyökumppaneita.

Giedre Tabocchini: Joo. Mutta kyllä tuo kysymys, että jos musiikkikasvatusta tai taiteen perusopetusta halutaan ostaa Suomesta, miksemme voimme tarjota sitä.

Harri Hölttä: Tuo on muuten tosi hyvä kysymys ja ihan valtavan hieno signaali sinänsä, koska ei Saudi-Arabia nyt varmaan lähesty ihan ketä tahansa tässä asiassa, vaan ne nimenomaan haluaa jotain laadukasta ja ovat kuulleet suomalaisen koulutuksen laadusta ja sitten kysyvät Suomesta tätä asiaa.

Hanne Kauppinen: Selvästi on kansainvälinen tarve tämmöiselle paketille, ja meillähän on rakenteita taidekasvatukselle.

Pentti Kinosmaa: Ja sitten meillä on jo laadulliset vahvuudet ja osaaminen ja tietysti selkeät rakenteet, koska opetussuunnitelman perusteet ja niitä on jo päivitettykin tässä matkan varrella, ja nyt lakiuudistus, joka tekee tuloaan, niin meillä on pelinappulat sitä varten valmiina. Ja ehkä kysymys ei enää ole, että voisimmeko, vaan miksi me emme tee tätä jo? Miltä suomalaisen taidekasvatuksen vienti voisi näyttää?

Harri Hölttä: No niin…

Pentti Kinosmaa: Harri.

Harri Hölttä: No siis vaihtoehtojahan on paljon, että voitaisiin kasata semmoinen suomalaisen taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmapaketti. Tietysti nyt heti tulee mieleen, että ei sitä ehkä voi taiteen perusopetus -nimellä brändätä maailmalla, koska sehän taitaa olla joidenkin muiden kehittelemä nimi ja joidenkin muiden hallinnassa. En tiedä. Mutta jos keksitään sille joku muu nimi, vaikka Finnish Creative School tai joku sen tapainen, jota voisi sitten lisensioida.

Ja sitten siihen voisi liittyä jotain opettajankoulutusmoduuleita, että miten kannattaa opettajia kouluttaa juuri siihen hommaan suomalaisella meiningillä. Ja verkkokurssit ja digitaaliset oppimisympäristöt jälleen kerran, mistä oli puhetta jo aikaisemminkin. Ja kumppanuudet kansainvälisten koulujen kanssa, koska siellähän ne oppilaat varmaan olisivat niissä kouluissa, niin ehkä se olisi luonteva lähestyminen.

Konsultithan tunnetusti tienaavat rahaa, niin voisi leikkiä semmoista konsulttia ja auttaa rakentamaan musiikki- ja taidekouluja ulkomailla, esimerkiksi koulujen yhteyteen tai sitten vähän niin kuin Suomessa erillisiä. En tiedä, mikä missäkin maassa olisi hyvä. Ruotsissahan ne on koulujen yhteydessä, ja siinä on hyvät puolensa. Ja sitten kaiken maailman materiaalin tuottaminen ja opettajien oppaat ja muut tällaiset voisi olla aika hyvä.

Pia Liski: Hei, tämä on tosi hyvä idea, ja me voisimme luoda semmoinen selkeän järjestelmän tämän meidän TPO:n pohjalta. Opetussuunnitelmat, tavoitteet, arvioinnit, tämä kaikki, missä me ollaan tosi hyviä jo, ja me ollaan tehty tätä monta kymmentä vuotta juuri kuten taiteen perusopetuksessa on. Ja tästä vaan muokattaisiin kansainväliseen käyttöön hyvä järjestelmä. Ja kun tietää, että suomalaisen pedagogiikan perustana on ensinnäkin hyvin koulutetut, pätevät opettajat.

Mutta mikä on suomalaisen opetuksen brändiarvo, on tämä oppilaslähtöisyys, kokonaisvaltainen kehitys, oppimisen ilo ja se taiteen ilo ja tekemisen ilo. Turvallinen ja tosi kannustava ilmapiiri. Ja arviointi ilman ulkoista painetta. Ja unohtamatta myös hyvinvoinnin, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon korostamista pedagogiikassa. Mitäs mieltä tästä, eikö tämä ole tämän suomalainen opetuksen brändiarvo suorastaan?

Harri Hölttä: Kuulostaa hyvältä. Oikein toimiva voisi olla.

Giedre Tabocchini: Joo, ja siksi kiinnostus olisi massiivista. Moni maa haluaa suomalaista pedagogiikkaa, mutta he eivät tiedä, että taidekasvatus on yksi meidän vahvimmista osaamisalueistamme. Finnish Creative School tulee olemaan kokonaisvaltainen taide- ja luovuuskasvatuksen konsepti, joka yhdistää suomalaisten pedagogiikan keskeiset periaatteet, oppijalähtöisyyden, hyvinvoinnin, luovan oppimisen ja kokonaisvaltaisen kehityksen taiteen perusopetukseen pohjautuvaan rakenteelliseen taidekasvatukseen. Konsepti on suunniteltu kansainvälisesti levitettäväksi ja lisensoitavaksi samalla tavalla kuin suomalaiset varhaiskasvatuskonseptit, esimerkiksi HEI Schools ja FinlandWay, jotka myy eteenpäin koko maailman ympäri. Painopisteenä luovuus ja kasvatus meidän taholta.

Hanne Kauppinen: Joo, sehän voisi olla karkeasti ottaen tämmöinen koulukonsepti, missä olisi opetussuunnitelma, vuosikello, tuntisuunnitelmat, materiaalipaketit, arviointityökalut, opettajan oppaat ja ehkä konseptin visuaalinen ilme.

Harri Hölttä: Kyllä.

Hanne Kauppinen: Niin, no tämä mahdollistaisi kansainvälisesti maailmalla suomalaisen taidekasvatuksen käyttöönoton. Toki se paikallinen kulttuuri ja lainsäädännöt ja nämä pitäisi ottaa huomioon, mikä on tietty iso homma räätälöidä aina, mutta mahdollistahan se olisi.

Harri Hölttä: Niin, ja sitten sitä kieliasiaakin kannattaa miettiä, että englantihan on tunnetusti maailman kieli, ainakin olevinaan, mutta todellisuudessa maailmassa on ihan valtavasti alueita, missä englannilla ei kyllä todellakaan pärjää. Isoja kieliä on vaikka kiina. Ja espanjan kieli on tosi laajasti käytössä, ja monet muut kielet, että sillä varmaan moninkertaistettaisiin tämä vienti mahdollisesti vähän muutenkin kuin englantia.

Pentti Kinosmaa: Ja jos ajatellaan oikein isosti, viedään suomalaista taidekasvatusta ihan suomen kielellä, että tulee tuplat, saat kaksi kärpästä yhdellä iskulla [naurua]. Ja sitten me saadaan uusia suomalaisia meille tänne katsomaan joulupukkia, tai ehkä tämä onkin joulupukin taidekasvatus… [naurua]

Harri Hölttä: Se olisi hyvä.

Pentti Kinosmaa: Miksi tämä on tärkeää? Kaikki ei ole kuitenkaan kyse rahoituksesta, vaan tämä on myöskin strateginen mahdollisuus. Jos haluamme taideoppilaitoksille kestävän tulevaisuuden, meidän täytyy ajatella rahoitusta uudella tavalla. Ei vain pelastautumalla vuosi kerrallaan tarttumalla niihin kaiken maailman projekti- ja hanke- ja kehitysrahoihin, vaan rakentamalla jotakin, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Meidän tulisi siirtyä malliin, jossa emme ole vain tuen hakijoita vaan osaamisen tarjoajia, myös taidekasvatuksen kehittäjiä.

Harri Hölttä: Just näin! Nimittäin tuollainen vientitoiminta voisi tuoda uusia pitkäjänteisiä tulonlähteitä. Ja tosiaan niin kuin sanoit, niin kyse ei ole pelkästään rahasta, vaan myös vahvistaisi koko alan arvostusta. Jos ajatellaan vaikka Ruotsia, niin siellähän musiikkiteollisuuden vienti on ihan valtava suhteessa koko kansantalouteen, niin se toisi kyllä Suomeenkin taidekasvatusviennin osalta ihan toisenlaista näkymää. Ja se tietenkin loisi opettajille uudenlaisia urapolkuja ja mahdollisuuksia. Ja sitten se antaisi myös opiskelijoille mahdollisuuden olla osa kansainvälistä taidekasvatuksen yhteisöä, sehän olisi tosi kätevä vaihto-oppilassysteemi, voisi käydä ulkomailla opiskelemassa kieltä ja kulttuuria sen taiteen ohessa luontevasti, kun siellä olisi tällainen suomalainen meininki.

Pentti Kinosmaa: Sitten jos miettii, että kielikursseissa on ollut juuri kaikki ne vapaa-ajan toiminnot ja muut, niin mikä olisi parasta, kun nyt menet sen oman harrastuksen, oman vapaa-ajan kautta ja pääset näkemään myös sitä.

Harri Hölttä: Nii-i. Kyllä.

Pentti Kinosmaa: Sitä kautta. Me ollaan osallistuttu teatterifestareille, muun muassa Sloveniaan 19, niin juuri se, että miten siellä pääsee näkemään eri maista tulleita nuoria, jotka tekee. Ja sitten huomataankin, että ei me tarvita välttämättä edes sitä yhteistä kieltä, koska jo se ilmapiiri ja fiilis yhdistää meitä.

Hanne Kauppinen: Onhan tämä opettajillekin valtava houkutin tulla töihin vaikka semmoiseen oppilaitokseen, millä olisi tämmöistä vuorovaikutusta?

Harri Hölttä: Olisi. Ja oppilailtakin, semmoisia, jotka voisi olla kiinnostuneita.

Pentti Kinosmaa: Koska jos me Suomen sisälläkin puhutaan siitä, että lähetetään vaikka opet vaihtoon ristiin, toinen tulee sieltä meille ja meiltä lähtee sinne, niin kuinka hienoa olisikaan lähettää Englantiin, Saksaan, Espanjaan, mihin vaan Euroopassa ja ympäri maailman, niin se olisi kyllä tosi upeaa.

Pia Liski: Kyllä minä näen, että tämä vientitoiminta olisi myös siis iso kulttuuriteko ja se kasvattaisi myös taidekasvatuksen arvostusta täällä kotimaassa. Menestytään ja mennään ulkomaille, niin yhtäkkiä saadaan lisää huomiota, brändiarvo kasvaa, vanhemmat, oppilaat on tietoisia taiteen perusopetuksesta. Ja sitten jos maailmalla nähdään tämä meidän suomalainen taidekasvatus ainutlaatuisena ja ostamisen arvoisena, niin sitten sitä arvostetaan myös enemmän täällä kotimaassa.

Pentti Kinosmaa: Ja arjessa aina kysytään, mitä hyötyä taiteen perusopetuksen suorittamisesta on. Minä toivon, että jokainen oppilas itse tietää, mikä se arvo ja merkitys on itselle siinä, mutta juuri se, mitä siitä saa. Me ymmärretään, kun me käydään lukiot ja kaikki tämmöiset, että mitä me sillä tutkintotodistuksella tehdään, mutta, tuo olisi upeaa, kun olisi oppilasvaihtojärjestelmät ulkomaille ja kaikkea muuta, niin se olisi hieno kokonaisuus.

Giedre Tabocchini: Joo, mutta suomalainen taidekasvatus jo täyttää kaikki vientituotekriteerit. Suomi vie varhaiskasvatusta, koska se on hyvä, mutta suomalainen taidekasvatus on myös tosi hyvä, jopa poikkeuksellinen laadukasta. Meillä on selkeät rakenteet, pedagoginen osaaminen, hyvin koulutetut opettajat ja vahvat arvopohjat. Ja kuten Saudi-Arabian esimerkki osoitti, kysyntä on jo olemassa, maailma etsii malleja, jotka ovat luovia ja pedagogisesti vahvoja. Juuri sitä suomalainen taidekasvatus on.

Hanne Kauppinen: Joo, ehkä meidän pitäisi katsoa vähän rohkeammin tulevaisuuteen ja ajatella, että ehkä teknologian rinnalle me voidaan viedä myös taiteen perusopetusta tai taideosaamista ja sitä opettamista ja näitä valmiita konsepteja, mitä meillä on olemassa ja mitä me voidaan myös muokata. Ehkä tämä on seuraava suomalainen vientimenestys.

Harri Hölttä: Jes!

Pia Liski: Siihen tähdätään.

Pentti Kinosmaa: Ja jos me uskalletaan viedä taidekasvatusta ja nähdään se mahdollisuutena ei vain kustannuksena, mitä en usko, että me nähdään, mutta jos mekin saisimme keskittyä unelmointiin ja kehittämiseen, niin meidän ei tarvitsisi vain selviytyä ehkä tulevaisuudessakaan ja sitten voidaan luoda ja rakentaa ihan uutta, jotakin, mikä vie suomalaisen osaamisen maailmalle ja tuo maailmalta takaisin arvostusta, kumppanuuksia, yhteistyötä ja tulevaisuuden turvaa. Ja nyt on varmaan oikea aika lähteä sitä tekemään.

Pia Liski: Meillähän on tässä kiva porukkakin kasassa, ollaan yhdessä innostuttu. Kaikkihan me innostutaan taiteen perusoletuksesta, koska se on sitä meidän ydinosaamista. Mutta vielä jos pystytään laajentamaan sitä, kuka luova ihminen ei siitä innostuisi? Ja tämä on ollut tosi mielenkiintoista meille, kun tässä on monta eri taiteenalaa edustettuna. Ja kaikki varmaan nähdään tämä ihan toteutumiskelpoisena ideana lähteä viemään TPO:ta.

Pentti Kinosmaa: Me tehdään samaa taidekasvatuksen nimissä, mutta miten isoja eroja kuitenkin siinä, miten eri taideaineita opetetaan. Ja kuitenkin niissä on paljon yhteistä, mutta eriäväisyyksiäkin löytyy.

Hanne Kauppinen: Joo, minä tämän projektin jälkeen en näkisi semmoista vaihtoehtoa, etteikö me istuta taas uudestaan alas ja lähdetään kehittämään tätä.

Pia Liski: Kyllä!

Harri Hölttä: Kyllä.

Pentti Kinosmaa: Kiitos kaikille teille keskustelusta. Kiitos teille siellä vastaanottimien ääressä, että kuuntelitte meitä. Ja toivotaan tietysti, että tämä herätti ajatuksia ja ideoita taidekasvatuksen kehittämisestä ja sen rahoitusmahdollisuuksista. Ja meihin toki saa olla yhteydessä, jos haluaa lähteä meidän mukaan tai sitten jos syntyy ideoita tai lisää kysymyksiä, niin olkaa yhteydessä.

Harri Hölttä: Joo, nettisivuiltahan löytyy ne yhteystiedot.

Pia Liski: Mielenkiinnolla kyllä odotan, että mitä me saadaan aikaiseksi ja mihin päästään tulevaisuudessa tämän ison ajatuksen kanssa.

Hanne Kauppinen: Eiköhän meistä kuuluu vielä.

Harri Hölttä: Tosi hyvä. Kiitos kaikille.

Giedre Tabocchini: Kiitos.

Pentti Kinosmaa: Kiitos. Ja seuraavaan kertaan!

Harri Hölttä: Ja lisää kahvia ja pullaa.

Pentti Kinosmaa: Just näin!

[musiikkia]

Raili Honkanen-Korhonen: Tämä podcast on tuotettu Opetushallituksen rahoittamissa Metropolian toteuttamissa Yhdessä2 ja Yhdessä muutoksessa -hankkeissa.