Jakso 3: Ohjaajakokemuksia osallisuustyöstä

[tunnusmusiikki]

Katriina Rantala-Nenonen: Tervetuloa Kolme askelta osallisuuteen -podcastiin kuuntelemaan osallisuutta edistävän työn merkityksestä. Tässä jaksossa keskustellaan siitä, minkälainen kokemus Olo-Tila − Osallisuutta, osaamista ja toiminnallisuutta -hanke on ollut ohjaajille. Minä olen Katriina Rantala-Nenonen, sosiaalialan lehtori ammattikorkeakoulussa, ja keskustelemassa kanssani ovat Pia Salmi ja Monika Keisala Valo-Valmennusyhdistys ry:stä. Tervetuloa.

Pia Salmi: Kiitos. Kiva olla mukana.

Monika Keisala: Kiitos.

Katriina: Olo-Tila-hanke on syntynyt tarpeeseen vastata heikossa työllisyystilanteessa olevien ihmisten koulutus- ja työmahdollisuuksien puutteeseen, mutta myös yksinäisyyden ja osattomuuden kokemuksiin. Miten tämä näkyy teidän työssänne? Keitä asiakkaat ovat ja minkälaisten asioiden kanssa he tulevat Olo-Tilaan?

Monika: Asiakkaat tulevat hyvin monenlaisista eri tilanteista. Meillä on mukana pitkäaikaistyöttömiä, osatyökykyisiä, nuoria ihmisiä, jotka ovat jääneet koulutuksen ja työn ulkopuolelle, maahan muuttaneita sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujia. Kuitenkin ehkä se yhdistävä kokemus usein on, että heillä ei ole sitä tarvittavaa palvelua tai he eivät ole päässeet palveluiden piiriin.

Pia: Se on ehkä se keskeisin lähtökohta, että monille tarjolla olevat koulutus- tai nämä työllistymispolut ovat liian korkean kynnyksen takana. Olo-Tilaan voi tulla juuri sellaisena kuin on ja juuri omanlaisillaan valmiuksilla.

Katriina: Minkälaista on työskennellä osallisuutta edistävässä hankkeessa? Onko teillä tavallista työpäivää?

Pia: Tavallista työpäivää ei oikeastaan ole. Päivät rakentuvat siitä, ketä tulee paikalle ja mitä he tarvitsevat juuri sillä hetkellä ja siinä päivänä. Se vaatii jatkuvaa joustavuutta ja sitä herkkyyttä kuunnella. Se, että millä tavalla kohtaat sen toisen ihmisen, on kaikki kaikessa. Hyvä kohtaaminen vaatii läsnäoloa ja sitten sellaista aitoa kiinnostusta. Asiakkaan ei tarvitse todistella sitä omaa arvoaan tai selitellä sitä omaa tilannetta. Hän saa tulla juuri sellaisena kuin on.

Monika: Just näin. Me voidaan tarjota periaatteessa mitä palvelua tahansa, mutta jos siinä kohtaamisessa tulee toiselle sellainen olo, että häntä ei ole nähty tai kuultu, niin me ei olla sillä hetkellä tehty meidän työtä oikein. Tässä tärkeää on taas asiakkaan kokemusmaailman ymmärtäminen. Monilla on takana pettymyksiä, palveluihin liittyviä pettymyksiä ja kokemuksia ulkopuolisuudesta.

Pia: Rinnalla kulkeminen on tässä keskeistä, että ei tarjota mitään valmiita ratkaisuja, vaan kuljetaan hetki asiakkaan rinnalla ja annetaan tilaa hänen omalle toimijuudelleen.

Katriina: Kuulostaa monipuoliselta tavalta työskennellä. Olo-Tila-toiminta pitää sisällään sekä ryhmätoimintaa että yksilöohjausta. Kertoisitteko esimerkkejä ryhmätoiminnasta?

Pia: Tänä keväänä meillä oli pidempänä ryhmätoiminnan teemana valokuvaus. Tähän liittyi voimauttavan valokuvauksen kurssi. Kurssilla käsiteltiin sitä omaa suhdetta valokuvaukseen ja harjoiteltiin tätä taitoa, mutta myös yhteisen tekemisen kautta päästiin käsittelemään syvällisiä ja aika herkkiäkin teemoja, kuten identiteettiä, sitä omaa minäkuvaa, sen kehitystä läpi elämän sekä sitä, että millaisena haluaisimme nähdä itsemme tulevaisuudessa.

Monika: Oikeastaan kaikessa meidän ryhmätoiminnassa on tarkoituksena sekä luoda niitä sosiaalisia tukiverkkoja meidän osallistujille, niin myös kehittää omaa ajattelua ja taitoja semmoisessa turvallisessa ympäristössä. Me ollaan ohjaajina Pian kanssa näissä tilanteissa aivan samalla tasolla kuin osallistujat, tai usein itse asiassa osallistujat on meitä paljon taitavampia asiakaslähtöisesti valituissa teemoissa, kuten juuri esimerkiksi tuossa valokuvauksessa.

Katriina: Olo-Tilassa kehitetään myös matalan kynnyksen valmentavia opintoja ja työjaksoja niille, joille kynnys osallistua muuhun työllisyyttä edistävään toimintaan on vielä liian korkean kynnyksen takana. Miten nämä näkyvät arjessa?

Monika: Ne mahdollistavat sen, että asiakkaat voivat kokeilla ja harjoitella opiskelua ja työntekoa ilman pelkoa epäonnistumisesta. Kahden opintopisteen laajuisissa valmentavissa opinnoissa on perehdytty opiskeluvalmiuksiin ja harjoittelua on päässyt tekemään esimerkiksi juuri kirjastotehtävissä. Nekin polut rakennetaan yksilöllisesti asiakkaan toimintakyky huomioiden.

Pia: Monesti ne seuraavat askeleet ovat hyvin pieniä. Kyse voi olla rytmin löytämisestä arkeen tai siitä, että uskaltaa ensimmäistä kertaa sanoa ääneen omia toiveitaan.

Katriina: Tässä työssä suunnitelmat eivät aina etene suoraviivaisesti. Miten te suhtaudutte epävarmuuteen?

Pia: Se kuuluu tähän työhön, että pitää pystyä sietämään sitä keskeneräisyyttä ja muuttamaan suuntaa tarvittaessa.

Monika: Joo, luovuus ja joustavuus on todella tärkeitä meidän työssä sekä asiakastyössä että hanketyössä ylipäätänsä.

Katriina: Jos katsotaan hieman laajempaa kuvaa, niin tällä hetkellä työllistymisen tukemisessa saattaa korostua aktivointi ja semmoiset hyvin nopeat siirtymät työmarkkinoille. Miten Olo-Tilan kaltainen hanke asettuu tähän maisemaan?

Monika: Meidän työ tässä hankkeessa mun mielestäni muistuttaa siitä, että kaikki ei ole samassa lähtötilanteessa, ja jos palvelut rakennetaan vain niin sanotusti valmiille ihmisille, osa jää väistämättä ulkopuolelle.

Pia: Olo-Tila tuo näkyväksi sen, että osallisuus ja nämä työelämävalmiudet, niin ei ne synny pakottamalla, vaan turvallisessa ympäristössä, jossa ihminen saa sitä aikaa.

Katriina: Eli voisi sanoa, että yhteiskunnassa kannattaa olla tilaa monenlaisille poluille.

Pia: Juuri niin.

Katriina: Lopuksi vielä työntekijän näkökulmaa. Puhutaan usein siitä, että ohjaajan tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Mitä se teille tarkoittaa?

Pia: No se tarkoittaa sitä, että se asiakkaan oma toimijuus vahvistuu niin, ettei hän tarvitse enää meitä. Esimerkiksi monet meidän osallistujista ovat jo siirtyneet koulutukseen tai töihin, ja monet ovat luoneet tämän hankkeen kautta niin vahvoja suhteita, etteivät he enää tarvitse sen ylläpitämiseen meidän organisoimaamme toimintaa. Tällöin pääosin yhteistyömme on tullut onnelliseen päätökseen.

Monika: Se on joskus haikeaa, mutta samalla paras esimerkki siitä, että meidän työ on onnistunut.

Katriina: Jos vedetään yhteen, niin asiakkaiden kanssa tehty työ on vastannut niihin kohtiin, joihin kaikki palvelut eivät ole yltäneet ja se vahvistaa osallisuutta, osaamista ja uskoa tulevaan sekä asiakkaiden että työntekijöiden näkökulmasta. Millaiset terveiset haluaisit vielä lähettää kuulijoille?

Pia: No sellaiset terveiset, että tämä työ on merkityksellistä. Ihmiset ovat menneet eteenpäin tai saaneet niitä välineitä mennä eteenpäin joskus tavoilla, joita ei heti huomata.

Katriina: Kiitos Pia ja Monika keskustelusta ja kiitos kuulijoille. Tämä oli Kolme askelta osallisuuteen -podcastin viimeinen jakso. Kolme askelta osallisuuteen -podcast on tuotettu Metropolia Ammattikorkeakoulun Olo-Tila − Osallisuutta, osaamista ja toiminnallisuutta hankkeessa yhteistyössä osatoteuttaja Valo-Valmennusyhdistys ry:n kanssa. Hanke on Euroopan sosiaalirahaston osarahoittama.

[tunnusmusiikki]