Jakso 5: Mitä on hyvä viranomaisviestintä?

[letkeää elektronista musiikkia]

Milla Åman Kyyrö: Viestintätyö on monipuolista ja vaatii monenlaista osaamista, myös erityisosaamista. Viestintäkanava-podcastissa viestinnän ammattilaiset ja asiantuntijat vaihtavat ajatuksia viestinnän tekemisestä, alan kehittymisestä ja siihen vaikuttavista ilmiöistä sekä tekijöiden osaamistarpeista. Tässä jaksossa teemana on viranomaisviestinnän erityispiirteet ja se, miten näkymättömistä aiheista voi viestiä konkreettisesti. Minä olen viestinnän asiantuntija Milla Åman Kyyrö Metropolia Ammattikorkeakoulusta, ja kanssani keskustelemassa on viestinnän asiantuntija Melissa Rask Säteilyturvakeskuksesta eli STUKista. Tervetuloa Melissa.

Melissa Rask: Kiitoksia Milla.

Milla: Melissa, kerrotko heti alkuun lyhyesti urapolustasi eli miten päädyit viestintäalalle?

Melissa: Joo. No mä päädyin viestintätehtäviin kyllä hieman sattumalta. Sattumalla on tietysti usein näppinsä pelissä monessa asiassa. Vuosi oli 2012. Mä olin jo jonkin aikaa miettinyt, että viestinnän työ voisi olla kiinnostavaa. Ja mä itse asiassa työskentelin silloin jo täällä Metropoliassa terveysalan tutkimus- ja kehityshankkeiden parissa, kun sitten täältä Metropoliasta vapautui sijaisuus viestintäyksikössä. Satuin sen sitten saamaan. Vein haastatteluun mukaan muun muassa blogitekstejäni. Ehkä ne sitten jotenkin vaikuttivat positiivisesti asiaan. Sitten tämä sijaistettava henkilö ei palannutkaan siihen tehtäväänsä, ja prosessin jälkeen mut sitten vakinaistettiin viestinnän asiantuntijaksi tänne Metropoliaan. Mä ehdin täällä työskennellä semmoisen seitsemän vuotta ja Metropoliassa ylipäätään yli vuosikymmenen. Ja mitä sattumasta sanoin, niin tosiaan koulutustausta ei ole suoraan viestinnästä. Eli on liiketaloutta, vieraita kieliä ja kasvatustieteitä mun taustalla ja sitten tämän viestinnän alan korkeakoulututkinnon mä opiskelin itse asiassa vasta ihan pari vuotta sitten.

Milla: Mahtava kertomus ja hyvin tyypillinen eli epätyypillinen. Satumme sattumalta tälle alalle monesti. Se kertoo varmaan siitä, että meillä on monenlaisia erilaisia tehtäviä. Siksipä kysynkin jatkoksi, että nykyisessä työssäsi minkälainen se viestinnän asiantuntijan tehtävä on Säteilyturvakeskuksessa?

Melissa: Joo. Mä olen tosiaan pian työskennellyt neljä vuotta säteilyturvakeskuksessa. Huomenna itse asiassa tulee neljä vuotta täyteen. Mun työnkuvaan kuuluu pääasiassa erilaiset viestintäkampanjat, sosiaalisen median koordinointia ja kehittämistä ja sitten ulkoiset tapahtumat. Eli mitä tarkoitetaan viestintäkampanjoilla meillä, niin muun muassa auringon UV-säteilyyn liittyvä Sun iho -kampanja on yksi meidän tärkeä kampanja. Sitten me viestitään sisäilman radonista aina mittauskauden aikana, ja sitten meillä on muun muassa työnantajamielikuvaan liittyvää kampanjointia. Olen näissä mukana ja monessa muussakin viestinnällisessä aina tarpeen mukaan. Meillä on aika pieni tiimi, ja sitten vähän niitä tehtäviä siinä vaihdellaan lennostakin.

Milla: Tämäkin kuulostaa tyypilliseltä, että täytyy pystyä tarttumaan välillä kollegankin tehtäviin. Avaatko kuulijoille, mikä Säteilyturvakeskus oikeastaan on ja keille kaikille se viestii?

Melissa: Joo. Voidaan käyttää Säteilyturvakeskuksesta tuttavallisemmin nimeä STUK vaikka tässä kohtaa. STUK on säteily- ja ydinturvallisuutta valvova valtion viranomainen ja asiantuntijaorganisaatio. Meidän tehtävä on edistää ja valvoa säteilyturvallisuutta ja ydinenergian käytön turvallisuutta täällä Suomessa. Me valvotaan monenlaista säteilytoimintaa, kuten just ydinvoimalaitoksia, säteilyn käyttöä esimerkiksi terveydenhuollossa ja teollisuudessa ja sitten mitataan säteilyä erilaisissa laitteissa, esimerkiksi kauneudenhoitolaitteissa ja kännyköissä. Meillä työskentelee noin 300 asiantuntijaa. Tuolla Vantaalla on meidän toimitalo. Ehkä vielä mainittavaa se, että vaikka STUK on paljon ydinenergian kanssa tekemisissä, niin me ollaan energiapoliittisesti riippumaton. Eli me ei oteta kantaa energiamuotojen paremmuuteen. Jos sitä ydinenergiaa Suomessa päätetään käyttää, niin STUK valvoo sitten nimenomaan sen käytön turvallisuutta. Meidän toiminnan erityispiirteenä on myös se, mitä ehkä moni ei tiedä, että me ollaan valmiudessa vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä säteilyvaaratilanteiden varalta ja seurataan koko ajan esimerkiksi ulkoilmassa radioaktiivisten aineiden määriä, jotta voidaan varmistaa suomalaisten säteilyturvallisuus joka hetkessä.

Mutta kenelle me sitten viestitään? No hyvin laajasti eri kohderyhmillä, koska säteily liittyy tavalla tai toisella tai enemmän tai vähemmän meihin kaikkiin. Tärkeimpiä viestinnän kohderyhmiä meille on toki kansalaiset. Se on suuri, hyvin moninainen ryhmä. Ei aina niin yksinkertaista viestiä heille eri asioista. Median edustajat on toki meille tosi tärkeitä edelleen eli tärkeä kumppani viestinviejänä ja tiedon lisääjänä varsinkin suurelle yleisölle. Sitten meillä on asiakkaita, eli he ovat juuri nämä säteilyn käyttäjät tai toiminnan harjoittajat, joihin meidän valvonta kohdistuu. Heille myös paljon ihan suoraan viestimme. Lisäksi toki päättäjät ja sellaiset sidosryhmät, jotka meidän toimialaan jotenkin liittyy, muut viranomaiset, yhteistyökumppanit. Myös kansainvälisessä verkostossa ollaan tosi paljon, että tiedetään sitten, mitä muut samantyyppiset viranomaiset globaalisti tekevät. Ja oma henkilöstö on aina tärkeä, että tieto kulkee hyvin siellä intrassa ja muita kanavia pitkin. Potentiaalisia tulevia työntekijöitä varmasti tarvitaan, niin heille myös pyrimme viestimään.

Milla: Siinä oli aika kokonaisvaltainen paketti. Kiitoksia.

Melissa: Kyllä. Kuten sanoin, laajasti on kohderyhmiä.

Milla: Kun olette viranomainen, niin sääteleekö viestintäänne sitten jokin asetus tai laki jollain tavalla?

Melissa: Joo, kyllä. Suomessa viranomaisviestintää säätelee kyllä useat lait sekä paljon muita suosituksia ja ohjeita, jotka liittyy sekä yleiseen hyvään hallintoon, että erityisesti viestinnän sisältöön, saavutettavuuteen ja kansalaisten oikeuksiin. STUKin viestinnästä on ihan suoraan maininta tämmöisessä kuin laki Säteilyturvakeskuksesta, joka kertoo meidän tehtävät. Siellä yhtenä tehtävänä on viestintä- ja koulutustehtävät. Näistä muista laeista, mitä on tosiaan aikamoinen liuta, mä voisin muutaman tässä lyhyesti tiivistää. Eli perustuslaistahan se kaikki lähtee. Se takaa kansalaisille oikeuden saada tietoa meidän viranomaisten toiminnasta, eli on niin sanottu julkisuusperiaate, ja se säätelee sanan vapautta ja tiedon saantia. Ja se tietysti huolehtii siitä, että ketään ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan viranomaisviestinnän näkökulmasta. No sitten meillä on julkisuuslaki, tarkemmin sanottuna laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta. Se määrittelee, mitä tietoja viranomaisen on annettava ja milloin kaikki tiedot on julkisia. Se on keskeinen laki nimenomaan avoimuuden kannalta. Hallintolaki. Se säätelee hyvän hallinnon periaatteita yleisesti. Selkeä ja ymmärrettävä viestintä on siellä mainintana. No sitten meillä on toki tietosuojalaki, EU:n yleinen tietosuoja-asetus. Vaikuttavat siihen, miten henkilötietoja käsitellään viestinnässä. Eli meilläkin esimerkiksi saattaa olla rekistereitä vaikka uutiskirjeitä varten. Nämä liittyy sitten siihen toimintaan meillä. Saavutettavuusdirektiiviä ei parane unohtaa. Edellyttää, että viranomaisviestintä on saavutettavaa kaikille ja myös digitaalisissa kanavissa. Sitten vielä mainittakoon kielilaki, joka meillä tarkoittaa nyt käytännössä sitä, että se turvaa jokaisen oikeutta käyttää viranomaistoiminnassakin omaa kieltään. Joko suomea tai ruotsia tässä tapauksessa, koska ne on meidän kansalliset kielet.

Lakien lisäksi on sitten enemmän ehkä tämmöisiä käytännön ohjeita, mitä on siinä arjessa mukana. On suosituksia ja ohjeistuksia. Meille ehkä tärkein on tämä valtion viestintäsuositus, joka on valtioneuvoston kanslian laatima. Pari vuoden takaa päivitetty. Ei siis ole laki, mutta ohjaa viranomaisviestinnän laatua, selkeyttä ja kansalaislähtöisyyttä. Sitten itse jonkun verran hyödynnän siinä mun some-koordinoinnissa tällaista ohjeita kuin Virkamies sosiaalisessa mediassa -suositusta, joka on valtion virkamieseettisen neuvottelukunnan laatima. Näitä on aika paljon, niin kuin huomaat, mutta sanotaan näin, että tarviiko ne osata ulkoa nyt viranomaisviestijän, niin ei tarvitse. Riittää, että ymmärtää ne perusasiat niistä. Meillä esimerkiksi on erittäin hyvä oma pieni lakiyksikkö, joka ihan käytännön asioissa meitä viestijöitäkin auttaa. Kyllä näiden kanssa pärjää, vaikka tuntuu, että niitä riittää.

Milla: Kuulostaa oikein hyvältä ja asianmukaiselta. Tosiaan tuosta yhdenvertaisuudesta mainitsitkin jo niin. Minäkin löysin tuolta yhdenvertaisuusvaltuutetun verkkosivulta, tosin jo tammikuulta 2020, meidän viestintäpäällikkö Maria Swanljungin kirjoituksen Yhdenvertainen viestintä lisää luottamusta viranomaisiin. Siinä hän kirjoittaa seuraavasti: ”Hyvällä viranomaisviestinnällä pitäisi olla kunnianhimoisempi tavoite kuin lakien säätämät minimitavoitteet siitä, millä kielillä ja mitkä kohderyhmät huomioon ottaen viestintää tehdään. Viestinnässä kaiken perusta on luonnollisesti, että viesti ymmärretään ja että viesti menee perille. Tehostetun viestinnän osalta, mahdollisessa kriisitilanteessa, tärkeäksi muodostuu myös se, että hyvä viestintä luo turvallisuuden tunnetta ja rauhoittaa ihmisiä. Siksi onkin erityisen tärkeää ottaa yhdenvertaisuus ja moninaisuus huomioon viestinnässä. Esimerkiksi kenellekään ei pidä tulla sellainen olo, ettei tätä viestiä ole tarkoitettu minulle.” Lisäksi voisin nostaa esiin, että Kansaneläkelaitoksen eli Kelan sivuilla julkisesti saatavilla olevassa viestinnän linjauksissa he kertovat, että vastuullisuus näkyy kaikessa Kelan viestinnässä myös siinä, että Kela tuottaa selkeää ja ymmärrettävää tietoa ja asiakas voi luottaa siihen, että hänen tietonsa ovat turvassa Kelan verkkopalvelussa. Jos me ajattelemme näitä lakinäkökulmia ja sitten myös sitä laista sovellettavaa käytännön viestinnän tekemistä, niin Melissa, minkälaista sinun mielestäsi on hyvä viranomaisviestintä?

Melissa: No kuten huomattiin, niin kyllähän sille hyvälle viranomaisviestinnälle on aika paljonkin vaatimuksia, ja ne vähän sitten vaihtelevat ohjeesta ja suosituksesta ja ehkä siitä tekijästä ja mielipiteestäkin vähän riippuen. Tämä äsken mainitsemani valtionhallinnon viestintäsuositus esimerkiksi nimeää kuusi arvoa, joiden tulisi ohjata viestintää. Ne on avoimuus, luotettavuus, tasapuolisuus, ymmärrettävyys, vuorovaikutteisuus ja palveluhenkisyys. Nämä on toki kaikki tärkeitä, mutta ehkä mitä itse mietin, on tässä ajassa ja monimutkaisessakin viestintäympäristössä se, että paljon väärää tietoa liikkuu. Ja tällöin mä korostaisin sellaista luottamusta ja turvallisuuden tunnetta herättävää viestintää. Mun mielestä se tapahtuu sillä, että viranomainen viestii johdonmukaisesti ja säännöllisesti proaktiivisesti siinä arjessa jo, ei vain sitten kun alkaa jotain tapahtua. Eli on näkyvänä siellä ihmisten arjessa. Viestitään ennakoiden, eli kerrotaan mitä voisi tapahtua, miten siihen voi varautua. Esimerkiksi meillä on verkkosivuilla selkeät ohjeet säteilyvaaratilanteeseen. Annetaan selkeitä toimintaohjeita jo ennakkoon. Ja se, että viestitään avoimesti faktoihin perustuen. Kerrotaan, mitä tiedetään. Kerrotaan myös jos ei jotain tiedetä ja mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. Luodaan ikään kuin yhteistä tunnetta niiden sidosryhmien ja kansalaisten kanssa siitä, että tilanne pysyy hallinnassa.

Just mainitsin ne faktat, mutta faktojen lisäksi me tarvitaan semmoista ihmiseltä ihmiselle helposti lähestyttävää viestintää. Eli huomioidaan siinä ihmisten tunteet ja se epävarmuus. Luodaan sitä inhimillistä näkökulmaa. Tässä on tietysti tärkeätä se, ettei viestintä ole jatkuvasti vain sitä kasvotonta organisaation tileiltä ja sivulta tapahtuvaa viestintää, vaan että myös STUKin asiantuntijat ovat esillä. On se sitten median haastateltavana uutisissa tai lehdissä, mutta myös esimerkiksi vastaamassa kansalaisten suoriin yhteydenottoihin, mitä meille jonkun verran tulee.

Milla: Kuulostaa siltä, että tässä on erittäin hyviä periaatteita, ja soveltamismahdollisuudethan viestinnässä on aina loputtomat, mutta ehkä tänne juuri ei laiteta mitään imaginääristä, vaan mennään faktapohjalla aina asiantuntijaviestinnässä saati sitten viranomaisviestinnässä. Mainitsit alussa, että STUK viestii todella monille eri tahoille. Niin kysyisinkin, että onko näille kohderyhmille viestimisessä käytännössä eroja?

Melissa: Kyllä niissä toki on, koska niitä on aika paljon ja hyvin erilaisia. Vaikka se tasapuolisuus on tärkeää ja sitä pyritään noudattamaan, on tilanteita, joissa ne kanavat, sisällöt, viestinnän tavat eroavat riippuen siitä, kenelle ne ensisijaisesti on tarkoitettu. Mainitsin noita kohderyhmiä tuossa äskettäin. Esimerkiksi nämä meidän asiakkaat eli säteilyn ja ydinenergian käyttäjät me kohdataan mahdollisimman suoralla kontaktilla. Usein se on sähköpostia, puhelimen käyttöä. Uutiskirjeitä laaditaan heitä varten. Ja ihan tilaisuuksia ja tapahtumia pelkästään, missä kohtaamme heitä. Itse asiassa tälläkin hetkellä Tampereella on sädeturvapäivät meneillään, missä STUKin väkeä on juttelemassa terveysalan ja lääketieteen säteilyn käyttäjille. Tämmöiset kohtaamiset on myös erittäin tärkeitä tiettyjen kohderyhmien kanssa. Sitten kun asiantuntijoiden kesken tästä säteilystä viestitään, on se sanastokin usein sitä alan sanastoa, jota taas alan ulkopuolinen ei välttämättä ymmärrä. Eli kyllä se siinä mielessä eroaa.

Kansalaiset, kuten sanoin, on sen sijaan tosi iso ja hyvin moninainen, heterogeeninen kohderyhmä, joiden viestintäkanavien käyttö saattaa olla aika pirstaloitunutta. Eli tällöin on tosi tärkeätä se, että viestitään ymmärrettävästi, käytetään mahdollisuuksien mukaan eri kieliä ja eri kanavia, jotta sitten mahdollisimman moni voi nähdä ja kuulla sen meidän viestin. Toimituksellinen media on siitä hyvä, että me saadaan meidän sanomaa niin valtakunnallisesti kuin tarpeen mukaan ihan paikallisestikin levitettyä. Mutta aina on ryhmiä, jotka jää perinteisen viranomaisviestinnän katveeseen. Heitä pyrimme esimerkiksi tavoittamaan viestintäkampanjoilla tai kohdistetuilla viestintäkonsepteilla, jolloin ollaan saatettu käyttää ihan mainontaa. Tehty yhteistyötä esimerkiksi sosiaalisen median vaikuttajien kanssa, koska heillä usein on kontaktipintaa semmoisiin kohderyhmiin, mitä STUKilla välttämättä ei ole. Eli kaikki keinot yleensä käyttöön.

Milla: Kuulostaa hyvältä, mutta toisaalta tämä kokonaisuus kuulostaa siltä, että kaikesta STUKin toiminnasta ei ole välttämättä helppo viestiä, koska se säteily on näkymätön asia ja se voi tuntua vaaralliselta ja kuten jo viittasit, siihen liittyy myös niitä monimutkaisia tieteellisiä tosiasioita. Ihan oma mielikuvani on, että STUKin rooli on merkittävä sellaisessa tilanteissa, joiden toivotaan jäävän toteutumatta. Sitten toisaalta, vaikka emme sitä aktiivisesti ajattele, säteily on läsnä koko ajan, ja silti kaikki säteilyturvallisuuteen liittyvät teemat ja sisällöt ei vaikuta aktiivisesti kansalaisten jokapäiväiseen elämään. Melissa koetko, että STUKia jää viranomaisena kansalaisen arjessa esimerkiksi verottajaa etäisemmäksi? Eli miten olette pitäneet kansalaisille päin yllä tietoisuutta viranomaisen roolista?

Melissa: Joo, hyvä kysymys. Kyllä varmasti verottajaan nähden jäämme etäisemmäksi, eli raha-asiat ja siten verotusasiatkin on teemoina varmasti enemmän siinä kansalaisen arjessa ja mielessä yleensä enemmän kuin säteily. Täytyy sanoa, että Verohallinto on onnistunut huumorin keinoin saamaan näkyvyyttä ja suosioita esimerkiksi just some-kanavissaan. Ovat siinä mielessä tehneet tosi hyvää viestintätyötä siinä omalla sarallaan. Säteilyteemassa ehkä se huumorin käyttö on vähän enemmän uhka kuin mahdollisuus. Se on rajallisempi mahdollisuus tai ainakin sitä pitää vähän harkitummin käyttää. On haaste tällaiselle meidän alan toimijalle, melko asialliselle viranomaiselle se, että some-yleisöt usein kaipaavat viihteellisyyttä ja rohkeutta ja vähän yllätyksiäkin. Se haastaa meidän kaltaisia asiantuntijaorganisaatioita, jonka viestit ei just ole niin kevyttä sisältöä.

Mutta ollaan kyllä pohdittu sitä viestintäkollegoiden kanssakin, että se, että STUK jää joissain tapauksissa etäiseksi tai ei koko ajan ole median otsikoissa, ei välttämättä ole suoraan huono asia. Se kertoo myös siitä, että STUK on hoitanut työnsä hyvin siellä taustalla. Mitään akuuttia hätää ei säteily tai ydinturvallisuuden osalta Suomessa ole. Mutta se ei toki poista sitä tosiasiaa, että säteilyä kansalaisten arjessa jossain määrin aina on. On se sitten just se auringon UV-säteily tai se sisäilman radon esimerkiksi. Meidän tehtävä on jakaa siitä tietoa ja muistuttaa, että aika pienin ja helpoin valinnoin toiminnalla pystyy sitä oman arjen säteilyaltistusta vähentää. Eli tässä on vähän sellaista balanssin hakua siinä, että kuinka paljon on tarve asioista olla esillä ja varoitella, kun toisaalta haluaa myös hälventää sitä turhaa huolta. Ja se, mitä kysyit tässä, että miten ollaan ylläpidetty tietoisuutta, niin se tapahtuu jatkuvalla mahdollisimman monipuolisella aktiivisella viestinnällä eri kanavissa. Eli tuodaan sitä meidän arjen toimintaa näkyväksi ja kerrotaan, mitä kaikkea teemme. Useinhan STUK yhdistetään vain ydinvoimaan, mutta meillä tehdään siis paljon muutakin kuin ydinvoimalaitosten valvontaa, niin kuin tuossa alussa mainitsin. Tietoisuuden ylläpitäminen on pitkäjänteistä työtä. Se on toistoa ja sitä muistinjäljen jättämistä.

Milla: Juuri näin. Olisiko sinulla Melissa vielä esimerkkiä konkreettisesti lähiajoilta joistain kampanjoista, jotka on kohdennettu suoraan kuluttajille tai kansalaisille? Mainitsitkin jo siitä UV-säteilystä.

Melissa: Joo, UV-säteilyyn liittyvä Sun iho -kampanja on tosiaan meidän monivuotinen kampanja. Aina keväisin ja kesäisin kerromme UV:n haitoista ja toisaalta siitä, miten kannattaa auringolta suojautua. Meillä on siinä aina tietyt toimenpiteet. Esimerkiksi tänä kesänä tehtiin yhteistyötä Särkänniemen kanssa. He lähtivät tähän innostuneesti mukaan ja verkkosivuilleen tuottivat myöskin sisältöä. Meillä oli yhteinen vaikuttajakampanja myös somessa. Se on aina tosiasia, että yhteistyössä on voimaa, ja esimerkiksi Särkänniemellähän on ihan valtavasti seuraajia somessa. Eli STUKiin verrattuna todella hienoa näkyvyyttä heidän kautta saimme. Toinen semmoinen mukava esimerkki kampanjasta on tällä hetkellä meillä tämmöinen kuin Sienet-kampanja. Kansalaisia osallistetaan. Se on kansalaiskampanja, jossa tutkitaan ruokasienten radioaktiivisen cesiumin pitoisuuksia eri puolella Suomea ja eri sienilajeissa. Kansalaisilta me ollaan pyydetty sieninäytteitä ihan mitattavaksi. Se on nyt käynnissä vielä marraskuun loppuun, ja sitten lähdetään tuottamaan tuloksia siitä. Lähetyksiä meille on tullut noin 700 kappaletta, että tämä on aika onnistunut kampanja. Se on otettu erittäin hyvin vastaan. Ihan toimituksellisen median artikkelit on kertoneet siitä, ja asia on levinnyt esimerkiksi moneksi Facebook-ryhmässä, missä on sienestäjiä. Meillä oli tässäkin mukavaa yhteistyötä Marttaliiton kanssa, eli he ovat kanssa edistäneet tätä tietoutta. Eli tämmöisiä ihan osallistavia kampanjoitakin meillä on olemassa, ja ne on toimineet kyllä hyvin.

Milla: Oletko sitten viestijänä joutunut kohtaamaan jotain haasteita tällaisten kampanjoiden suunnittelussa ja toteuttamisessa? Tuleeko mieleen jotain esimerkkejä semmoisista tilanteista?

Melissa: No kyllä se ylipäätään on se, että se tavoittamisen vaikeus näkyy. Niin kuin sanoin kansalaiset, iso ryhmä, viestintäkanavien käyttö sirpaleista. Ei ole sellaista yhtä oikeaa tapaa tai paikkaa tavoittaa isoa joukkoa ihmisiä. Tällöin täytyy sitten tehdä joko päätöksiä siitä, että sitä kohderyhmää rajataan. Esimerkiksi tämän auringon UV:n osalta me ollaan joka toinen vuosi teetetty kyselytutkimus siitä, että miten suomalaiset siellä auringossa käyttäytyvät ja miten he itseään suojaavat. Sieltä saa sitten aina vähän osviittaa siihen, että mikä voi sitten vaikka seuraavan vuoden kohderyhmä parhaitenkin olla. No erottautuminen nyt ylipäätään tässä kaiken viestinnän ja kanavian määrässä, se vaatii ajoittain luovuutta ja mielikuvitusta ja uusia tapoja jäädä ihmisten mieleen. Mutta kuitenkin sillä tavalla ehkä sitä meidän viranomaisroolia kunnioittain, että ehkä kaikkeen sirkushuviin ei sitten kuitenkaan lähdetä ihan sen nimissä, että päästäisiin otsikoihin.

Pakko sanoa tietysti valtionhallinnon edustajana, että resurssit on lopulta melko pienet, mutta aika paljon saa aikaiseksi vähemmilläkin resursseilla. Tämä yhteistyö esimerkiksi on tosi tärkeää. Ja sitten ehkä just se haaste on myös, että kyllähän me voimme viestiä ja valistaa vaikka kuinka, mutta miten se sitten näkyy ihmisten käytöksessä lopulta, että miten he sen riskin ymmärtävät ja lähtevät siihen toimintaan. On se sitten auringolta suojautuminen tai radonin mittaaminen tai mikä tahansa säteilyyn liittyvä, me voidaan tiettyyn pisteeseen asti ehkä vaikuttaa ja sitten se vastuu jää sille kansalaiselle itselleen. Yksi mainittava asia vielä haasteista on moninaisuuden lisääntyminen siinä mielessä, että meillä on esimerkiksi paljon maahanmuuttajaväestöä. He saattavat tulla sellaisesta maasta, missä viranomaiseen ei luoteta eikä ehkä pystykään luottamaan. Sitten se luottamus pitää täällä ansaita ihan eri tavalla ja uudestaan. Ja totta kai myös kielivalikoima on sitten sellainen, mitä pitää ihan lähitulevaisuudessa alkaa miettiä, että miten sitä mahdollisesti laajennetaan.

Milla: Erittäin kattava vastaus. Oikeastaan tuosta kysynkin lopuksi saman, mitä oikeastaan kaikilta vierailta. Voisiko nykyistä tehtävääsi mielestäsi korvata tekoälyllä?

Melissa: No erittäin ajankohtainen kysymys. Varmaan vähän kaikkien ammattien kohdalla huulilla, mutta mä sanon, että voi ja toisaalta ei voi. Eli tekoäly voi tukea ja tehostaa sitä viranomaisviestintää ehkä enemmän just tämmöisissä rutiinitehtävissä tai toistoa vaativissa tehtävissä. Mä käytän nyt jo tekoälyä siinä, että se voi vaikka luonnostella mulle jotakin tekstiä tai laatia vastauksia yleisimpiin kysymyksiin. Myöskin kääntämisessähän se on oiva apu. Ja se voi ehdottaa parannuksia mun tekemään esimerkiksi, eli tuottaa myöskin sitten saavutettavuutta ja tekstityksiä ja näin poispäin. Eli mä näen, että sillä on se oma tehtävänsä tukena ja työkaluna, mutta ei välttämättä ihmisen korvaajana, koska esimerkiksi viranomaisviestintähän vaatii aika laajastikin yhteiskunnallisen kontekstin ymmärtämistä ja luotaamista koko ajan. On se sitten nämä juridiset seikat tai ihmisten asenteiden luottamuksen ymmärtämistä ja tietynlaista eettistä vastuuta. No kriisi- ja poikkeustilanteet on sellaiset myös, että viestinnän asiantuntija arvioi niissä koko ajan ikään kuin sitä tilannetta, tekee nopeastikin päätöksiä ja toimii yhdessä muiden viranomaisten kanssa. En usko, että tekoäly kykenee siihen ihan samaan. Kansalaiset odottaa viranomaisviestinnältä luotettavuutta, läpinäkyvyyttä, empaattista otetta. Ja mä uskon, että ne syntyy vaan ihmisten vuorovaikutuksesta. Sama koskee myös sitten ikään kuin suhteiden rakentamista monenlaisissa verkostoissa, mitä viranomaisen täytyy tehdä. Tekoäly ei pysty korvaa tätä roolia ihan kokonaan. Eli parhaat tulokset saavutetaan varmastikin yhdessä tekoälyn kanssa.

Milla: Kiitos Melissa. Kiitos vierailusta ja kiitos myös kuulijoille ja seuraavaan kertaan.

Melissa: Kiitoksia.

[letkeää elektronista musiikkia]