Jakso 1: Ravitsemussuosituksiin liittyviä myyttejä rikkomassa

Merja Lahdenperä: Tervetuloa Hyvinvointia ruoasta -podcastiin, jossa keskustellaan ravitsemuksen merkityksestä hyvinvoinnin rakentajana eri ikä- ja väestöryhmissä monialaisesti. Tässä jaksossa keskustellaan uusimmista kansallisista ravitsemussuosituksista, niihin liittyvistä yleisistä kysymyksistä ja murretaan myös niihin liittyviä myyttejä, joita tulee käytännön työssä ja elämässä vastaan niin keskusteluissa kuin lehtien lööpeissä ja somemaailmassa. Minä olen Merja Lahdenperä, lehtori ja laillistettu ravitsemusterapeutti Metropolia Ammattikorkeakoulusta ja keskustelemassa kanssani on ravitsemusterapian professori Ursula Schwab Itä-Suomen yliopistosta. Lämpimästi tervetuloa mukaan.

Lähdetään keskustelemaan ensiksi siitä, että miksi meillä on ravitsemussuositukset. Aloitetaan niiden merkityksestä. Suosituksia käytetään muun muassa väestön ravitsemuksen seurannassa ja ruoankäytön arvioinnissa. Otan esimerkiksi vuoden 2017 FinRavinto- tutkimuksen, jonka tulosten mukaan vain 14 prosenttia miehistä ja 22 prosenttia naisista söivät kasviksia, marjoja ja hedelmiä suositusten mukaisesti, eli vähintään puoli kiloa päivässä. Tähän tavoitteeseen pääseminen vaatii näiden hevi-tuotteiden nauttimista useampia kertoja päivässä. Vähän tuoreemman tutkimuksen eli THL:n vuoden 2023 TerveSuomi -tutkimuksen mukaan aikuisista harvempi kuin neljä kymmenestä söi kasviksia, hedelmiä ja marjoja useita kertoja päivässä. Ursula, kuinka merkittävänä asiana näet tällaisen väestön ruoankäytön arvioinnin ja seurannan?

Ursula Schwab: No jos meillä ei olisi ravitsemussuosituksia, niin me ei osattaisi peilata väestön terveyskäyttäytymistä. Eli nyt esimerkiksi, kun meillä on tämä suositus kasviksista, marjoista, hedelmistä, niin me pystytään sitten miettimään, että ok, suomalaiset syö nyt nyt tällä tavalla näiden osalta, että onko onko jotakin toimenpiteitä, mitä voitaisiin tehdä, kohdistaa tiettyihin väestöryhmiin. Mehän saadaan esimerkiksi sukupuolittain ja ikäryhmittäin tietoa näistä meidän kartoituksista, niin voi esimerkiksi miettiä jotain kampanjoita tai tämän tyyppisiä, että miten me saataisiin sitten tämä tilanne paremmaksi.

Merja Lahdenperä: Juuri näin. Saadaan tärkeää tietoa nykyhetkestä ja kuinka sitten voitaisiin vaikuttaa eri väestöryhmiin. Juuri näin. Näitä ravitsemussuosituksia hyödynnetään myös ateriapalveluiden suunnittelussa ja elintarviketeollisuuden tuotekehittelyssä. Ne luo myös perustan ravitsemusohjaukselle, ruokakasvatukselle ja viestinnälle. Jotkut saattavat pitää ravitsemussuosituksia liian tiukkoina, sillain tiukkoina, että niitä on mahdoton saavuttaa. Mitä mieltä oot Ursula tästä väitteestä, että suositukset olisivat liian tiukat tai että kaikkien tulisi syödä suositusten mukaan juuri samalla tietyllä tavalla?

Ursula Schwab: No ensinnäkin toteaisin, että ne perustuu tutkimusnäyttöön ja toisekseen niin, suositeltava ruokavalio voi koostua hyvin monella eri tavalla. Eli sen voi jokainen koostaa mieleisekseen, että melkein sanoisin niin, että toteuttamistapoja yhtä monta kun on syöjääkin, että ei ole mitään tiettyä mallia. Ne raamit on siellä suosituksessa ja ja sitten tosiaan jokainen voi itse miettiä miten sen lautaselleen koostaa. Kyllä semmoistakin palautetta tulee, että suositukset on joitakin osin liian löysät, että esimerkiksi vaikka viljatuotteita, että miksi vain kuusi annosta päivässä, että itsellä tulee syötyä enemmän ja niin edespäin, että me ajatellaan niin eri tavalla näistä asioista, että jonkun mielestä on liian tiukkaa ja jonkun mielestä vähän turhan löysää.

Merja Lahdenperä: Joo, no se antaa mukavaa joustavuutta sitten, kun kuitenkin pystyy noudattamaan niitä monella tavalla. Sä olet itsekin Ursula ollut laatimassa näitä uusimpia ravitsemussuosituksia, niin minkälainen näyttö näiden suositusten takana oikein on

Ursula Schwab: Jokaisesta ravintoaineesta ja ruoka aineesta, niin tehtiin tämmöinen kattava tutkimusnäyttöön perustuva katsaus eli sen ravintoaineen tai ruoka-aineen asiantuntijat. Heitä oli yleensä 2 niin ne teki tämmöisen kävivät tutkimusnäytön läpi ja ja tekivät tämmöisen huolellisen tieteellisen katsauksen, Jonka perusteella sitten me siellä asiantuntijaryhmässä asetettiin suositukset. Katsottiin, että onko niitä aiempia tarkoitus muuttaa ja nyt näissä uusimmissa suosituksissa on uutena tämä asia, että jokaisella ruokaryhmällä on oma suosituksensa, että aiemminhan meillä oli oikeastaan vain viljavalmisteista ja kasviksista, marjoista, hedelmistä. Sitten meillä suomessa oli myös maitovalmisteista, mutta nyt on joka ikisestä ruokaryhmästä suositus eli nää perustuu hyvin huolella läpikäytyyn tutkimusnäyttöön ja sitten oli semmoisia aihealueita, joista tutkimusnäyttö osoitti, että me ei voida antaa suositusta. Esimerkkinä ateriarytmi ja ultraprosessoidut ruoat.

Merja Lahdenperä: Joo, elikkä niistä sitten tutkimusnäyttö ei ollut riittävän vahvaa.

Ursula Schwab: Siellä ei ollut semmoista tutkimusnäyttöä, että pitäisi esimerkiksi syödä tietty määrä aterioita päivässä tai ajoittaa ne tietylle aikavälille. Tai siellä aterioiden välissä pitäisi olla joku tietty tuntimäärä, eli semmoista näyttöä ei ole.

Merja Lahdenperä: Joo, mutta näitä kuitenkin on tuolla käytännön työssä näitä ateria-aikasuosituksia muun muassa ikääntyneille.

Ursula Schwab: Kyllä.

Merja Lahdenperä: No siirrytään nyt sitten tähän kaikkia puhuttaneeseen kasvipainoitteiseen ruokavalioon, kun nämä uudet kotimaiset ravitsemussuositukset julkaistiin, niin niiden myötä sitten alettiin kannustamaan kasvipainoitteiseen ruokavalioon. Ja suosituksissahan nostetaan esille juuri tää käyttösuositus kasvisten, marjojen, hedelmien osalta, että se tulisi olla vähintään 500 – 800 g päivässä. Monien mielestä tämä saattaa tuntua liian suurelta saavuttaa ja tuo määrä hevi-tuotteita liian kalliilta ostaa. Käytännössä suositus kuitenkin ohjaa lisäämään kasvisten määrää vähitellen kohti tavoitetta ja miehistä noin 30% ja naisista 45% ilmoittaa jo aikaisemmin mainitun terve SUOMI tutkimuksen mukaan muuttaneensa jo ruokavaliotaan kasvipainotteisemmaksi, mutta työsarkaa vielä on. Miten me ammattilaiset voisimme kannustaa ihmisiä lisäämään kasvisten, marjojen ja hedelmien käyttöä?

Ursula Schwab: No monipuolisuus on yksi. Tutustutaan erilaisiin kasviksiin, marjoihin ja hedelmiin. Et itse, kun teen vastaanottotyötä myöskin, niin siellä potilastyössä välillä tulee ihan sitä palautetta, että ei olla esimerkiksi totuttu syömään muuta kuin banaania tai omenaa tai viinirypäleitä, että muut hedelmät ei ole tuttuja ja niihin on yllättävän vaikea sitten aikuisiällä opetella, kun niihin ei ole lapsesta pitäen tottunut. Nyt en malta tässä yhteydessä olla jo tuomatta esille sitä, että kyllä meillä on tärkeä panostaa siellä lasten ruokavalioon, että se on riittävän monipuolinen, niin se sit aikuisiällä on helpompi koostaa terveyttä edistävän ruokavalion periaatteiden mukaisesti. No sitten tähän hinta-asiaan, sitä kysytään paljon. Satokausiajattelu auttaa ja sitten on hyvä muistaa, että esimerkiksi juurekset on oikeastaan ympärivuotisesti hyvinkin edullisia. Porkkanat, pasternakat, punajuuret, lantut, nauriit esimerkiksi ja kaalit on myös, tämmöiset keräkaalit ja punapunakaalit, oikeastaan ympärivuotisesti saa varsin edullisesti. Sitten hedelmissä, niin meillä on sitrusaika ja meillä on sitten omena-aika ja niin edespäin. Eli sillä lailla säästää kyllä pitkän pennin kun suosii niitä satokauden tuotteita ja silloin ne on myös maultaan optimaalisia. Et kesällä kaupasta ostettu appelsiini maistuu kyllä ainakin mun suussa ihan erilaiselta kuin sitten tammi-helmikuussa ostettu appelsiini, jolloin ne tosiaan on sitten sesonkikaudellaan ja sitten se, että miten me saatais niitä lisää niin ihan tuolla potilastyössä saatetaan sanoa, että no en jaksa tehdä salaattia, niin siihen mä sanon, että no ei sitten tarvitse tehdä salaattia ja sitten ollaan ihan kysymysmerkkinä, että no mitenkäs niitä sitten syödään, niin sitten ollaan voitu sopia esimerkiksi, että laitetaan leivän päälle kurkkuviipaleita tai tomaattiviipaleita paprikarenkaita tai otetaan sit siihen aterian kylkeen, jos ei oo totuttu, että siinä lautasella on mitään kasvista lihan ja perunan lisäksi vaikka, niin otetaan sit vaikka pätkä kurkkua ja tomaatti siihen sitten kaveriksi. Et nää on yllättävän hyvin käytäntöön meneviä keinoja, mutta se vaatii sen keskustelun asiantuntijan kanssa, että vähän niinku herätellään, että miten niitä saisi sinne ruokavalioon. Sitten monesti ihmiset itsekin yllättyy, et ai niin, että toihan voisikin toimia.

Merja Lahdenperä: Juuri näin, et pääsee paljon vähemmällä, kun ei tarvitse tehdä sitä salaattia, vaan voi syödä sitten kurkunpalaset sellaisenaan, esimerkiksi. THL:n TerveSuomi -tutkimuksen mukaan suurin osa, eli noin 90 prosenttia suomalaisista, noudattaa sekaruokavaliota. Eli proteiinin lähteinä käytetään sekä punaista lihaa, kalaa että siipikarjaa. Punaisen lihan saantisuositus on maksimissaan 350 grammaa viikossa. Se kuulostaa monen suomalaisen, etenkin miehen mielestä liian tiukalta, sillä suomalaisista miehistä 93 prosenttia syö tätä enemmän ja heidän keskimääräinen viikkokulutuksensa on yli kaksinkertainen, eli 760 grammaa viikossa, tosiaan. Naisten tilanne on hieman toisenlainen, eli naiset melkein pääsevät tavoitteeseen keskimääräisen saannin ollessa 390 grammaa viikossa ja 40 prosenttia naisista pääsee tähän tavoitteeseen, tähän 350 maksimissaan. Mitä sanot, Ursula, henkilöille, jotka vannovat punaisen lihan nimeen? Esimerkiksi ovat sitä mieltä, että rauta nousee ja lihakset kasvavat vain kunnon liharuoalla, että kasviproteiinivalmisteilla ei pärjää.

Ursula Schwab: Nyt on tärkeää muistaa se kokonaisuus. Terveyttä edistävä ruokavalio on aina kokonaisuus ja suosituksessa ei tosiaan sanota, että punaista lihaa ei pidä käyttää. Eli se on se 350 g maksimissaan viikossa, mikä tässä tulikin jo esille eli ihan hyvin voi 1 – 2 liha-ateriaa viikossa syödä ja siinä jää sitten pikkuisen vielä, että jos joskus haluaa jonkun makkaran tai laittaa jonkun leikkelesiivun leivän päälle, kun nekin lasketaan myös siihen punaisen lihan kokonaismäärään. Eli tää kokonaisuus kannattaa muistaa, että aika usein se keskustelu kääntyy siihen, että no sitten ei ollenkaan, ja siitähän tässä ei ole kysymys. Ravitsemussuosituksissa ei ole kiellettyjä ruokia. On ruokia, joita kannattaa käyttää joka päivä, jopa joka aterialla, ja sitten on ruokia, joita voi käyttää päivittäin tai muutaman kerran viikossa tai sitten jopa harvemmin, ja liha kuuluu, punainen liha, tähän muutaman kerran viikossa käytettäviin.

Merja Lahdenperä: Joo ja varmasti kasviproteiinivalmisteillakin se rauta nousee.

Ursula Schwab: Kyllä nousee, että siinä on vaan tärkeä kasviproteiineissa niin käyttää niitä valmisteita monipuolisesti, että ei käytä vain tietyn tyyppisiä, koska kasviproteiineissa on usein niin sanottu rajoittava aminohappo eli proteiinit koostuu aminohappoketjuista, ja meillä niitä on parisenkymmentä niitä aminohappoja ja niistä noin puolta elimistö pystyy itse tekemään. Riippuu vähän fysiologisesta tilanteestakin. Ja rajoittava aminohappo tarkoittaa sitä, että joku näistä aminohapoista, mitä elimistö ei voi itse tehdä, niin puuttuu sieltä. Eli yhdistelemällä erilaisia kasviproteiinin lähteitä, niin me päästään tästä rajoittava aminohappo -ongelmasta eroon.

Merja Lahdenperä: Joo, eli esimerkiksi palkokasveja ja sitten viljaa.

Ursula Schwab: Kyllä, juuri näin.

Merja Lahdenperä: Hyvä. No punaisen lihan käyttöä kun kannustetaan entisestäänkin vähentämään, kun äsken kerroin niitä lukuja, niin siinä on vielä vähentämistä keskivertosuomalaisella. Ja tämä vähennys pitäisi tapahtua sekä terveys- että ympäristösyistä, mutta miksi pitäisi vielä sitten vähentää myös siipikarjan lihan käyttöä?

Ursula Schwab: Siinä on taustalla kestävyysasiat, eli suosituksissahan keskeinen oli tämä terveysnäkökulma, mut siellä on otettu myös kestävyysnäkökulmaa, mut kaikki suositukset on annettu nimenomaan terveysnäkökulmasta ja siipikarjan lihan osalta sanotaan, että sen käyttö voi pysyä ennallaan ja todetaan myös vielä, että kun punaisen lihan käyttöä vähennetään, niin sitä ei tule korvata siipikarjan lihalla eli ei lisättäisi siipikarjan lihan käyttöä, kun vähennetään punaisen lihan käyttöä. Mut se voi tosiaan terveysnäkökulmasta pysyä ennallaan, mut sit jos haluaa kiinnittää huomiota kestävyysasioihin, niin sitten siipikarjan käyttöä voisi vähentää. Siellä on nimenomaan taustalla se siipikarjan ruokkimiseen käytetty rehu eli siellä on ilmeisesti – en ole ollenkaan tämmöinen kestävyysasiantuntija, mutta näin olen oppinut, että et ilmeisesti se siipikarjan syömä rehu on semmoinen, jossa käytetään esimerkiksi soijaa jonkin verran, ja se olisi sitten ongelmallinen. Mutta sitten tiedän, että Suomessakin on jotkut tahot kiinnittänyt huomiota aktiivisesti siihen, että sitä soijan käyttöä sipikarjan rehuissa vähennetään. Eli tämä voi olla, että kun menee muutamia vuosia, niin tämä on sitten tarpeen tarkastella uudelleen, että mikä esimerkiksi tämä rehun koostumus sitten jatkossa tulee olemaan.

Merja Lahdenperä: Joo, ja tämän takia näitä suosituksia välillä varmasti aina päivitellään.

Ursula Schwab: Juuri näin.

Merja Lahdenperä: Joo. No lihavalmisteet, kuten leikkeleet, niin kuin tuossa äsken mainitsitkin, niin ne kuuluu tähän 350 maksimigrammamäärään viikkoa kohti, niin mutta nämä leikkeleet oli sitten kalkkunaa tai metvurstia on nostettu sinne niin sanottujen sattumien kategoriaan, ja ne tosiaan luetaan sinne punaisen lihan kanssa samaan viikkokulutusmääräsuositukseen, niin mikäs näissä leikkeleissä nyt sitten on niin haitallista?

Ursula Schwab: No suomalaiset suolaa itsensä varsin perusteellisesti. Me saadaan tosi paljon enemmän suolaa kuin suosituksissa on, ja näissä on ihan jo sen rakenteenkin kannalta, niin nämä ei voi olla erityisen vähäsuolaisia, ne ei pysy koossa. Eli ne on keskeisiä suolanlähteitä, jos näitä käyttää reilummin. Ja sitten näiden valmistuksessa muodostuu tällaisia nitrosoyhdisteitä, jotka on kyllä hyvin kiistattomasti osoitettu sitten muun muassa paksu- ja peräsuolisyöpäriskiä suurentaviksi. Eli nämä on nyt ne kaksi pääasiaa, mihin se suositus perustuu.

Merja Lahdenperä: Juuri näin. No kun nyt äsken puhuttiin näistä kasviproteiinilähteistä, niin kotimaisia hyviä kasviproteiinin lähteitä ovat muun muassa erilaiset herne- ja härkäpapuvalmisteet. Tällainen kasviproteiini ei kuitenkaan välttämättä sovi kaikille, ainakaan sillain niiden yhtäkkinen lisääminen ruokavalioon ei välttämättä sovi, vaan saattaa aiheuttaa sitten haasteita. Moni siis saattaa olla sitä mieltä, että niistä tulee vain ikäviä vatsavaivoja, niin minkälaisen neuvon antaisit tässä tilanteessa?

Ursula Schwab: Mä itse asiassa tapaan vatsavaivoista kärsiviä ihmisiä varsin paljon tuolla potilastyössä. Ja tää on monesti semmonen niin kun harmituksen aihe, että haluttais syödä kestävästi, mutta kun vatsa on sitten ihan toista mieltä, että tässä mä niinku korostaisin semmosta inhimillisyyttä, että jos ne ei jonkun vatsalle kertakaikkiaan sovi, niin sitten asia on niin ja mietitään sitten niin kun… Avataan hänen silmiään, millä muilla keinoilla, millä tavalla hän voi sitten näihin kestävyystalkoihin osallistua, esimerkiksi vaikka kiinnittämällä huomiota ruokahävikkiin ja niin edespäin. Mutta jos ne oireet ei ole niin hankalia, että tuntuu niinku silleen, että sitä kasviproteiinin sisällyttämistä voisi yrittää, niin pienistä määristä aloittaen voi yrittää totuttautua ja sitten nää tuotteet on vähän erilaisia, että joku voi syödä kikherneitä toiselle taas kikherneet on kaikkein pahimpia, eli kokeillaan näitä erilaisia palkokasveja. Sopiiko joku paremmin, kuin joku toinen ja tarjota niitä sitten ruoan osana, että ehkä se hernekeitto ole nyt ihan se ensimmäinen, että lautasellinen hernekeittoa. Eli vaikka herneitä sitten pieni määrä aterian lisäkkeenä esimerkiksi. Ja sitten käsittely vaikuttaa. Että jotkut kokee, että tämmöiset, jotka on niin kuin esikäsitelty näissä kuluttajapakkauksissa ja kun sieltä kaataa sen liemen pois ja sit vielä huuhtelee, niin sitten voi ollakin, että ne vatsavaivat on hyvin vähäisiä tai niitä ei välttämättä tuu ollenkaan. Eli kannustan kokeilemaan erilaisia tuotteita, eri tavalla valmistettuja tuotteita. Ja sitten sitä määrää, että jos vaikka pienikin määrä siellä aterian yhteydessä menee, niin sekin lisää omalta osaltaan sitten esimerkiksi kuidunsaantia ja proteiininsaantia.

Merja Lahdenperä: Joo, tällaiset herneet ja pavuthan ovat tärkeitä proteiinin lähteitä ja kuidun lähteitä myös. Hyvä. Tosi hyviä vinkkejä. Ja toi säilykkeen nesteen kaataminen pois ja hyvin huuhteleminen, niin se on varmasti kanssa tosi käytännöllinen, hyvä vinkki.

Ursula Schwab: Sieltä ilmeisesti liukenee jotakin näitä vatsaoireita aiheuttavia aineita siihen nesteeseen sen säilytyksen aikana, niin sillä lailla se ilmeisesti voi niin kuin tehdä niistä helpommin siedettäviä.

Merja Lahdenperä: Juuri näin. No otetaan käsittelyyn tässä vielä muutamia myyttejä, joita ehkä tulee enemmänkin vastaan tuolla käytännön elämässä, niin otetaan nyt ensin kala ja kalaahan suositellaan kahdesta kolmeen kertaan viikossa. Sehän on erinomainen proteiinin lähde korvaamaan punaista lihaa ja kalasta saa myös hyvin tärkeitä rasvahappoja. Mutta monien mielestä se kala on niin kallista. Niin mikä nyt sitten neuvoksi?

Ursula Schwab: Mä oon huomannut potilastyössä, että kalaa monesti ajatellaan lohena tai kirjolohena ja mieluummin vielä fileenä, että siinä ei ole ruotoja ja sen hintahan on nyt ihan eri luokkaa kun oli joitakin vuosia sitten. Toki tarjouksesta voi saada hyvinkin edullisesti, mutta hyvä on muistaa muutkin kalat, että esimerkiksi haukea, silakkaa, muikkua saa selkeästi edullisemmin ja sitten potilastyössä on huomannut sen, että sitten kun otan esimerkiksi vaikka pakasteseitin, niin saatetaan sanoa, että ai niin, söihän minä sitä lapsena, että on unohtunut koko tuote. Eli pakastealtaaseenkin kannattaa kurkistaa, eli siellä on hyvin monenlaisia kalavalmisteita nykyään, jotka on sitten helppo laittaa ruoaksi. Eli ihan vaikka jotain seitipakastetta, turskaa, sitten voi olla tämmöisiä puolivalmiita tai valmiita tuotteita, jotka sitten vaan lämmitetään. Ja silloin kun niissä on sydänmerkki, niin ne on oikein hyviä sinne aterialle.

Merja Lahdenperä: Mitäs mieltä olet tonnikalasta?

Ursula Schwab: No tonnikala, kalahan sekin toki on. Jos se on öljyssä, niin silloin se on yleensä auringonkukkaöljyssä ja sitten sitä löytyy myös vedessä. Tonnikalan osaltahan on enemmänkin tainnut olla se keskustelu, että miten ne tonnikalakannat riittää. Eli siellä on uhanalaisia kantoja ja sitten on tämmöisiä paremmin voivia kantoja, ja niissä näyttää olevan sitten tämmöinen sertifikaatti joissakin tuotteissa, että jos haluaa tukea tonnikalakantojen elinvoimaisuutta, niin ilmeisesti tämä sertifikaatti sitten ohjaa parempiin valintoihin. En tunne sitä tosin tarkemmin.

Merja Lahdenperä: Juuri näin, mutta voi kuulua yhtenä osana sitten eri kalavaihtoehtoja, myös tonnikala. No mitäs sitten, jos on kysymyksessä kala-allergikko?

Ursula Schwab: Joo siinähän niin kun keskeiset asiat on proteiini rasvan laatu, sitten D-vitamiini ja jodi, et nehän on kalan osalta semmoisia keskeisiä. Ja jos aloitetaan siitä proteiinista, niin tosiaan suosia sitten muita proteiinin lähteitä. Eli jos mietitään tätä perinteistä lautasmallia, niin siinä on sitten kalan tilalta joko siipikarjaa tai kasviproteiinin valmistetta tai sitten punaista lihaa. Ja sitten D-vitamiinia me saadaan D-vitaminoiduista maitovalmisteista, D- vitaminoiduista leipärasvoista ja sitten kananmunista. Ja sitten jodia saadaan muun muassa maitovalmisteista, jodiodusta suolasta ja kananmunasta saa sitäkin. Ja sitten jos katsotaan tätä rasvan laatua, mikä nyt on hyvin hyvin keskeinen asia meillä Suomessa, niin kalan rasva on sillä lailla poikkeuksellinen eläinrasva, että se on pääosin pehmeää rasvaa ja pehmeän rasvan saanti suhteessa kovaan rasvaan on Suomessa liian vähäistä. Eli me saadaan sitä kovaa rasvaa aivan liikaa. Eli nyt on sitten hyvä kiinnittää huomiota siihen, että esimerkiksi ruoanvalmistuksessa käytettäisiin pehmeää rasvaa, vaikka rypsiöljyä, oliiviöljyä, ja sitten leivän päälle käytetään tämmöistä sydänmerkittyä rasvaista levitettä eli vähintään 60 prosenttia rasvaa sisältävää, niin siinä on jo hyvät edellytykset, että me saadaan sitä pehmeää rasvaa riittävästi. Ja nyt rypsi- ja rapsiöljy muun muassa sisältää tämmöisiä omega-3-rasvahappoja, joista elimistö sitten itse tekee niitä pitempiketjuisia kalan omega-3-rasvahappoja.

Merja Lahdenperä: Elikkä esimerkiksi dokosaheksaeenihappoa.

Ursula Schwab: Kyllä. Ja eikosapentaeenihappo on sitten se toinen.

Merja Lahdenperä: Kyllä. Joo, elikkä kala-allergikon ei tarvitse olla huolissaan, että niitä tärkeitä ravintoaineita saadaan kyllä muualtakin. No, rypsiöljystä olen välillä kuullut väitteitä, että se ei soveltuisi lainkaan ihmisille, vaikka me nyt tietysti ollaan toista mieltä, mutta miten vastaisit tällaiseen väitteeseen?

Ursula Schwab: No näitä tämmöisiä yksittäisiä heittoja tietenkin sitten joiltakin ihmisiltä tulee, jotka eivät perustu muihin, kuin omiin uskomuksiin, mutta mä korostan siis sitä, että ravitsemussuositukset ei ole uskomuksia. Ne ei ole kenenkään mielipiteitä eikä näkemyksiä, vaan ne perustuu tutkimusnäyttöön. Ja musta on erinomaista, että meillä on tämmöistä Suomessakin kasvavaa, aivan erinomaista kasviöljyn raaka-ainetta, eli ihan jo niinku kotimaisuuden näkökulmastakin, niin rypsiöljyä kannattaa suosia. Ja sitten jos me lähdetään miettimään kasviöljyjä, niin kaikki jotka on jääkaappilämpötilassa juoksevia, niin on hyvää pehmeää rasvaa, mutta rypsiöljyssä on tätä omega-3-rasvahappoa eli tätä alfalinoleenihappoa niin paljon enemmän kuin esimerkiksi auringonkukkaöljyssä ja oliiviöljyssä, jossa sitä on vaan puolisen prosenttia, että rypsi- ja rapsiöljyssä on lajikkeesta riippuen 8-12 prosenttia tätä omega-3-rasvahappoa. Eli se on sillä lailla, jos tosiaan lähdetään vielä niin tarkasti miettimään näitä öljyjen laatuja, niin se on kyllä todella hyvä öljy.

Merja Lahdenperä: Kyllä. No yhä edelleen joillakin saattaa olla rasvaa kohtaan sellainen välttämisasenne, elikkä pelätään lainausmerkeissä sellaista turhaa rasvaa ja esimerkiksi jätetään levite pois leivän päältä ja asetellaan leivän päälle vain viipale juustoa tai käytetään kevytlevitteitä, kun suosituksena on tosiaan vähintään 60-prosenttinen kasviöljypohjainen levite levittää sinne leivän päälle. Terve Suomi – -utkimuksen mukaan vain parikymmentä prosenttia suomalaisista käytti suosituksen mukaista levitettä leivän päällä. Monille kyse voi olla myös tottumuksesta tai makuasiasta, eikä sen vuoksi haluta siirtyä käyttämään leivän päällä suositusten mukaista levitettä. Miten, Ursula, perustelisit terveyttä edistävän leipärasvan käyttöä tällaiselle henkilölle, että miten saataisiin suomalaisten leipärasvojen laatu kuntoon?

Ursula Schwab: Tämä on aika tavallinen tilanne, mikä tulee potilastyössä vastaan, että on tosiaan juustoa leivän päällä, mutta ei sitten laiteta sitä leipärasvaa, tai sitten on rasvasta jogurttia ja ei niin kuin sitä piilossa olevaa rasvaa, niin sitä ei osata huomioida ja se valitettavasti Suomessa meillä on monesti juuri sitä kovaa rasvaa. Eli tää on yksi syy sille, että meillä se kovan rasvan saanti on selkeästi suosituksia suurempaa ja sitten vastaanotolla saatetaan sanoa, että no eihän Italiassakaan käytetä leipärasvaa. No ei käytetä, mutta toisaalta italialaiset laittaa sitten sitä oliiviöljyä vähän joka paikkaan. Eli se öljyn käyttö on siellä huomattavasti runsaampaa kuin meillä. Meillä ei ole ruokakulttuurissa se, että sitä öljyä laitetaan joka paikkaan. Meillä taas ruokakulttuurissa on se, että siellä leivän päällä on levite. Se on silloin aikoinaan ollut voita, kun muuta ei ollut. Ja nyttemmin meillä on sitten näitä muita vaihtoehtoja. Eli me ollaan totuttu syömään meidän leivät niin, että siinä on rasvaa. Ja sen takia se leipärasva olisi se tärkeä pehmeän rasvan lähde eli vähintään se 60% rasvaa ja sydänmerkki, niin silloin se on hyvä valinta riippumatta siitä minkä merkkinen se on. Ja nyt on tullut myös voipohjaisia levitteitä, joissa nää 2 kriteeriä täyttyy. Eli jos on tottunut käyttämään semmoista levitettä, missä on voita mukana, niin mun kokemus potilastyöstä on se, että tähän sydänmerkittyyn voipohjaiseen levitteeseen ollut tosi helppo siirtyä, että en muista yhtäkään potilasta, joka olisi sanonut, että ei ollut hyvää, eikä jäänyt käyttöön. Eli kannustaisin sitä kokeilemaan ja sitten tää ajatus, että laitetaan vaikka sulatejuustoa tai ihan tämmöistä viipaloitavaa juustoa siihen leivän päälle ja jätetään se leipärasva pois, niin kyllä se leipärasva olisi tärkeä olla siinä välissä sen pehmeän rasvan saannin turvaamiseksi. Toinen vaihtoehto on sitten lisätä sitä öljyn käyttöä, eli meillähän on nyt ensimmäistä kertaa ravitsemussuosituksissa minimikäyttömäärä kasviöljylle eli se on 25 g päivässä eli se tarkoittaa niitä isoäidin soppalusikoita 2 kappaletta ja näitä meidän tämmöisiä modernimpia keittolusikoita 4 kappaletta ja siitä osaa voi toki käyttää sitten leipärasvana, mutta jos ajatellaan, että sitä leipärasvaa ei halua käyttää, niin sitten tosiaan olisi tämä määrä kasviöljyä, että jos sen saa menemään ruokiin ja vaikka salaatin kastikkeena niin sitten voi sen leipärasvan jättää pois. Mutta jos sitä öljyä menee vähemmän, niin sitten se kyllä se leipärasva olisi tärkeä.

Merja Lahdenperä: Niin tärkeä pehmeän rasvan lähteenä, näkyvänä rasvana. Juuri näin. No, siirrytään suolaan. Suomalaisten suolan käyttö kun on ollut ja sen saanti on ollut ruoasta hyvin runsasta ja on edelleen. Suolan käyttösuosituksen ylittää 90 prosenttia suomalaisista ja miehet sen ylittää naisia reilummin. Toki ollaan tultu hyvinkin paljon alaspäin sieltä 70-luvun lopulta suolan käytössä, mutta viime vuosina tämä hyvä trendi on pysähtynyt. Miten tähän suomalaiseen suolankäyttökulttuuriin tulisi suhtautua? Miten siihen saataisiin muutosta?

Ursula Schwab: Tää on tosi vaikea asia. Mä muistan aikoinaan kun työkaveri teki väitöskirjaa suolasta ja sen yhteydestä verenpaineeseen ja hänen piti toteuttaa se sillä lailla, että näille tutkittaville leivottiin, esimerkiksi yksi leipomo valmisti ihan semmoiset omat leivät, jotka he kävi sitten tietyistä kaupoista hakemassa tämmöisellä ruokalipukkeella, että se ei ollut mahdollista toteuttaa sillä elintarvikevalikoimalla, mitä meillä silloin oli ja tilanne ei valitettavasti ole hirveästi siitä parantunut. Että jos mietitään, mistä suomalaiset saa suolaa, niin on aika lailla mahdottomuus päästä siihen 5 g tai se pitäisi olla alle 5 g itse asiassa, niin siihen tavoitteeseen, jos syö kodin ulkopuolella. Et jos syö ravintoloissa ja ostaa valmisruokia tai puolivalmiita, niin se on todella vaikeaa ja sitten yksittäisistä elintarvikkeista suurin suolanlähde meillä on leipä ja kun katsoo noita paistopistetuotteita, niin siellä on aika paljon jopa voimakassuolaisia tuotteita eli leivänhän tulisi olla maksimissaan 1,1 prosenttia suolaa sisältävää ja sitten sydänmerkki-kriteeri on 0,9, eli se on sitten semmoinen vähempisuolainen tuote. Mutta meillä löytyy paistopisteestä 1,2 ja 1,3 ja jopa 1,6 prosenttisia. Eli olisi tärkeää kiinnittää huomiota siihen leivän suolapitoisuuteen. Ja kyllä mä rohkaisisin kaikkia antamaan palautetta siellä paistopisteessä. Itse olen antanut aktiivisesti, ei se ole kyllä sinne valikoimaan vielä vaikuttanut, mutta jos niitä palautteen antajakavereita tulisi riittävästi, niin uskoisin, että se vähitellen alkaisi näkyä. Ja sitten kotona, jos tekee ruokaa, niin hyvin maltillisesti käyttää suolaa ja sitten tärkeä on kiinnittää huomiota näihin tämmöisiin erilaisiin maustekastikkeisiin, että meillähän löytyy esimerkiksi sinappia, ketsuppia ja soijakastiketta jo vähempisuolaisena ja jopa suolattomanakin löytyy muun muassa sinappia. Ja sitten nää erilaiset muut maustekastikkeet, että kun niitä käyttää niin käyttäisi kohtuudella ja sitten ei enää suolaa sellaisenaan sitten sinne ruokaan, että suositaan sitten niitä muita mausteita, erilaisia yrttejä, pippureita, paprikajauhetta, chiliä, tän tyyppisiä. Ja sit jos tekee jotain pata- tai tai uuniruokia, niin ihan erilaiset sipulit, erilaiset juurekset, niin niistä tulee makua sitten sinne ruokaan ja sitten esimerkiksi paseerattu tomaatti, tomaattimurska, tomaattimehu on aivan loistavia tietyissä ruoissa vähentämään sitä suolaisuuden tarvetta ja sitten esimerkiksi vaikka tämmöiset viinietiikat, sitruunamehu vie kanssa sitä suolaisuuden kaipuuta tai ikään kuin Tuo siihen ruokaan semmoista makua, että sitä suolaa ei kaipaakaan normaalia määriä. Eli keinoja on kyllä aika paljon, mutta kyllä se tosi paljon vaatii. Varsinkin jos sitten on semmoinen ihminen, joka tekee vähemmän ruokaa itse, niin se on erittäin vaikeasti saavutettava tavoite tää nykyinen suositus.

Merja Lahdenperä: Joo, onneksi vähäsuolaiseenkin ruokaan tottuu sitten vähitellen.

Ursula Schwab: Siihen tottuu yllättävän nopeasti. Eli se voi olla ihan jo 2 – 3 viikkoa, kun se alkaa niin kun tuntua sille, että ei enää niinku kiinnitä huomiota siihen että suolaa on vähennetty. Mä en malta olla siteeraamatta tässä yhtä sydänpotilasta. Meillä oli tämmöinen ryhmätapaaminen ja hän oli päättänyt sitten, että hän ei sydäninfarktin takia enää sairaalaan tule eli oli tehnyt paljon muutoksia ja hän oli jättänyt suolaan kokonaan pois. Hän oli hyvin tämmöinen toiminnallinen henkilö, ja sitten hän sanoi muille ryhmäläisille, että pari viikkoa ei maistunut millekään, mutta kyllä sitten alkoi maistumaan.

Merja Lahdenperä: (naurua) Hyvä, hyvä esimerkki, että parissa viikossa makuaisti tottuu vähäsuolaisuuteen. Hyvä. Olen kuullut myös väitteitä, että ravitsemussuositukset perustuisivat elintarviketeollisuuden etuihin, ja sen vuoksi muun muassa maitovalmisteet ovat siellä edelleen mukana. Kerrotko, miksi esimerkiksi maito- ja maitovalmisteet ovat edelleen ravitsemussuosituksissa mukana ja niitä suositellaan käytettäväksi?

Ursula Schwab: No ensinnäkin tartun tuohon näihin kaupallisiin intresseihin. Kukaan, jolla oli mitään kaupallisia intressejä, ei saanut osallistua suositustyöhön. Eli ne kaikki selvitettiin alkuun ja ne löytyy myös itse asiassa sieltä suositusmateriaaleista nämä sidonnaisuusilmoitukset. No sitten maitovalmisteet, niin niissä on erittäin hyvälaatuista proteiinia. Me saadaan sieltä jodia, kalsiumia, B- ryhmän vitamiineja ja sitten varsinkin maidot ja piimät on nykyisin aika pitkälle D-vitaminoituja myös luomutuotteina. Ja sitten jos mietitään semmoisia ihmisiä, joiden on vaikka vaikea niellä tai on kuivasuisuutta esimerkiksi ikääntyneellä varsin tavallisia ongelmia, nää on helppoja niellä, ja esimerkiksi muistisairaalle niin nää on tutun makuisia. Ne on tuttuja tuotteita ja ne tuo mieleen kivoja muistoja lapsuudesta, jotka he vielä muistaa nämä ajat. Eli tässä on paljon semmoisia niin kuin ravitsemuksellisesti keskeisiä asioita, että ei ole mitään syytä jättää niitä pois ravitsemussuosituksista. Jos joku ei niitä halua käyttää, niin nehän voi sitten korvata kasvipohjaisilla täydennetyillä tuotteilla. Mutta tässä on muutama sudenkuoppa. Ottaisin tuon jodin esille. Tällä hetkellä meillä on se tilanne, että meillä on ainoastaan kaurapohjaisista tuotteista jodioituja valmisteita saatavilla, että esimerkiksi soijatuotteita ei ainakaan vielä tällä hetkellä jodioituna ole. D-vitamiinitäydennys näissä on varsin yleisesti, samoin kalsiumtäydennys ja sitten jos mietitään proteiininsaantia, joka nyt ei semmoisella työikäisellä suomalaisella yleensä ole ongelma, mutta ikääntyneellä voi olla, niin on tärkeää muistaa, että sitten taas soijatuotteet on ne missä on suurin piirtein saman verran proteiinia kuin maitovalmisteissa ja sen aminohappokoostumus on hyvä eli kaurapohjaisissa tuotteissa on huomattavasti vähemmän yleensä proteiinia ja siellä tää aminohappokoostumus ei oo niin monipuolinen. Eli tässä on tämmösiä asioita mitkä pitää sitten huomioida jos maitovalmisteet jätetään pois.

Merja Lahdenperä: Kyllä ja sitten tietysti suositaan niitä vähärasvaisia tai rasvattomia maitovalmisteita.

Ursula Schwab: Maitovalmisteissa tosiaan se rasva on kovaa rasvaa suurimmaksi osaksi, eli maidosta ja piimästä suositellaan rasvattomia, viilistä, jogurtista, rahkasta, raejuustosta korkeintaan yksi prosenttia rasvaa sisältäviä ja juustosta sitten korkeintaan 17 prosenttia rasvaa sisältäviä.

Merja Lahdenperä: Juuri näin. No suositusten mukaan kananmunia voi nautiskella yhden joka päivä. Jotkut kuitenkin pelkäävät edelleen kananmunan keltuaista sen sisältämän kolesterolin vuoksi. Mitä sanot heille?

Ursula Schwab: Kananmunan suositus tosiaan on se maksimissaan yksi kananmuna päivässä, mutta jos on diabetesta, kohonneita veren rasva-arvoja tai jo diagnosoitu sydän- ja verisuonisairaus, niin silloin maksimissaan 3 – 4 kappaletta viikossa niitä kananmunan keltuaisia eli se kolesteroli on nimenomaan siellä keltuaisissa, että jos nyt sitten valkuaisia haluaa syödä niin siellä sitä kolesterolia ei ole. Ja tässäkin esimerkiksi jälleen esimerkki vastaanottotyöstä niin, jos kovin pitää munakkaasta tai se on helppo valmistaa sit, kun nälkäisenä tulee töistä kotiin, niin laittaa sinne vaikka yhden munan keltuaisineen ja sitten loput kananmunat pelkästään valkuaisia. Eli tällaisia ratkaisuja ihmiset on sitten päätyneet tekemään, mikä on toki sitten ihan hyvä vaihtoehto.

Merja Lahdenperä: Kyllä. No sitten suomalaisten D-vitamiinin saannista ja saantisuosituksesta, niin joidenkin väitteiden mukaan tämä suositus on liian vähäinen. Miten suhtaudut tällaiseen väitteeseen

Ursula Schwab: Silloin kun tehtiin edellisiä pohjoismaisia ravitsemussuosituksia, ne julkistettiin lokakuussa 2013, niin tää D-vitamiiniasia käytiin tosi huolella läpi ja silloin suurennettiin D-vitamiinin saantisuositusta 7,5:sta 10 mikrogrammaan, koska oli tullut uutta tutkimusnäyttöä Pohjois-Norjasta. Tromssassa on tämmöinen aktiivinen tutkimuskeskus, jossa käydään tai tehdään D-vitamiiniin liittyvää tutkimusta, eli se sopii tänne Suomeen todella hyvin, koska se on näillä pohjoisella leveysasteella se Tromssa myöskin ja me pystyttiin käyttämään näitä tuloksia ja tietenkin sitten muita relevantteja tuloksia ja ihan katsomaan, että millä me saadaan se D- vitamiinipitoisuus elimistössä säilymään talven yli riittävänä, kun huomioidaan tosiaan se kesäaikana tullut aurinkoaltistus ja tämä oli hyvin tämmöinen matemaattinen laskusuoritus, millä tämä tehtiin ja nyt kun julkistettiin nämä päivitetyt pohjoismaiset ravitsemussuositukset kesäkuussa 2023 ja niihin tosiaan aina näihin pohjoismaisiin perustuu tää meidän kansallinen suositus, niin siinä ei ollut sitten tarvetta muuttaa tätä D-vitamiinin saantisuositusta, että ei ollut tullut enää uutta tutkimusnäyttöä, joka olisi niinku osoittanut, että se on liian vähäinen. Täytyy muistaa sitten, että D-vitamiinin taustalla on aikamoiset taloudelliset intressit, että näitä valmisteita pyritään myymään, että semmoista tietynlaista harkintaa ja medialukutaitoa sitten näissä mainosviidakoissa kannattaa noudattaa.

Merja Lahdenperä: Joo, näin on. Kuitenkin meille suositellaan sitä D-vitamiinilisää pimeään vuodenaikaan, että se sitten turvaa sen riittävän saannin.

Ursula Schwab: Kyllä, jos ei käytä D-vitaminoituja maitovalmisteita tai kasvijuomia, D-vitaminoituja leipärasvoja tai sitten kalaa. Eli silloin sitten se 10 mikrogrammaa lokakuun alusta maaliskuun loppuun. Mutta suomalaisten keskimääräinen D-vitamiinin saanti on yli kymmenen mikrogrammaa vuorokaudessa, että keskimäärin meillä tilanne on kunnossa, mutta sitten aina on erityisryhmiä, joille tarvitaan sitten toimenpiteitä.

Merja Lahdenperä: Kyllä. No me suomalaiset ollaan myös kovaa kahvinjuojakansaa. Kohtuullinen, tuollainen yhden kahden mukillisen kahviannos päivässä on ihan ok suositustenkin mukaan. Mutta voidaanko kahvia pitää jopa terveysjuomana?

Ursula Schwab: Ravitsemussuosituksissa sanotaan, että tosiaan sen puolisen litraa kahvia voi päivässä juoda eli riippuen mukin koosta, niin se on sitten se 1 – 2 mukillista. Jos ajatellaan niitä perinteisiä kahvikuppeja, jotka taitaa olla katoava luonnonvara eli tämmöinen reilun desilitran kuppi niin niitähän se on sitten 4 kappaletta eli kahvilla on kohtuudella käytettynä osoitettu olevan yhteys muun muassa pienempään tyypin 2 diabeteksen riskiin, mutta sitä ei ole pystytty kokeellisissa tutkimuksissa vahvistamaan eli jotakin kahvin juojat tekevät sellaista, mikä sitten siltä tyypin 2 diabetekselta näyttää suojavan, mutta me ei vielä tiedetä, että mikä se on. Mutta kahvin osalta on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että miten se on valmistettu. Sen pitäisi olla suodatinkahvia, tämmöisen paperisuodattimen läpi suodatettua, koska silloin sinne jää nää rasva aineet kiinni ja nää rasva aineet on semmoisia, jotka suurentaa veren kolesterolipitoisuutta ja ne voi suurentaa sitä ihan reilustikin, jopa yhdellä millimoolilla per litra. Eli se voi olla hyvin keskeinen joillakin ihmisillä siellä kohonneen kolesterolipitoisuuden taustalla ja sitten se, että mitä sinne kahviin laitetaan laitetaanko sinne useampi sokeripala ja laitetaanko sinne kermaa. Eli tähän kannattaa kanssa kiinnittää huomiota, että esimerkiksi, jos laittaa pienen määrän niin sanottua valkaisuainetta, niin se voi olla ihan hyvin kevytmaitoakin, jos tuntuu, että rasvaton maito on liian kevyttä siihen, mutta nyt on näitä kasvipohjaisia paristajuomia tullut, jotka on vähän rasvaisempia, mutta niissä on hyvä muistaa se, että kun on yleensä kaurapohjaisia, niin siellä on se kauran pehmeä rasva ja sitten siellä on usein rypsi- tai rapsiöljyä kaverina. Eli se on sitten sitä hyvää pehmeää rasvaa eli se ei haittaa ja sitten ton sokerin osalta, niin muistuttaisin siitä, että meillä on hyvin pitkään ollut näitä makeutustabletteja, joita sitten 70-luvulta lähtien on käytetty eikä niistä ole haittaa osoitettu, että jos tuntuu, että sitä makeutta tarvii ja sokeria tulee sitten muuten reippaasti, niin niitä voi käyttää sitten huoletta makeutukseen.

Merja Lahdenperä: Hyvä ja suodatettu kahvi on varmaan yleisin kahvi mitä käytetään. Mutta sitten on näitä kahviautomaatteja, niin niissä saattaa olla sitten tätä suodattamatonta kahvia.

Ursula Schwab: Joo, mullakin on ollut sellaisia potilaita, jotka on ihmetellyt, että miten yhtäkkiä kolesteroli pompahti ja sitten selitykseksi on löytynyt työpaikan uusi kahviautomaatti, joka tuottaa suodattamatonta kahvia

Merja Lahdenperä: Ennen kuin me tästä ehkä lähdemme kahville, niin minkälaisen viestin tai pienen vinkin antaisit tähän loppuun kuulijoille? Eli mitä, Ursula, haluaisit nykyisten ja tulevien terveysalojen ammattilaisten muistavan?

Ursula Schwab: Suositukset on tehty niin hyvin, kuin ne olemassa oleva tutkimusnäyttö huomioiden voidaan tehdä ja ne on meille kaikille, jotka tehdään työtä terveydenhuollossa, niin se tuki ja turva, niihin me voidaan aina tukeutua ja sieltä löytyy myös sitten hyvää ohjenuoraa sille, jos vaikka siellä vastaanottotyössä tulee semmoisia tilanteita, että haastetaan joku suositus, niin ne kaikki perusteet löytyy sieltä suosituksista ja kun menee pohjoismaisiin suosituksiin, niin sieltä löytyy tämmöiset – me kutsuttiin niitä one pagereiksi – eli tämmöinen yhden sivun tiivistelmä kustakin ravintoaineesta ja sitten ruoka-aineesta noin 2 – 3 sivua eli siellä näkee ne olennaiset tiedot miksi on päädytty suosittelemaan niin kuin on päädytty. Ja sitten suomalaisessa versiossa ne on vähän tiiviimmin, mutta sielläkin ne perusteet kyllä sitten löytyy, niin mä toivon, että jokainen käyttää suosituksia aktiivisesti, koska sieltä todella saa tukea siihen työhönsä.

Merja Lahdenperä: Hienoa, suuri kiitos ravitsemusterapian professori Ursula Schwab, että tulit sieltä Itä-Suomen yliopistosta tänne mukaan ja keskustelit kanssani näistä tosi mielenkiintoisista asioista ja myyteistäkin ravitsemussuosituksiin liittyen. Kiitos myös sinulle, hyvä kuulija. Kiva kun viihdyt seurassamme. Tämä jakso toteutettiin yhteistyössä Sosiaali- ja terveysministeriön Liira- eli liikkumisen ja ravitsemuksen edistäminen -toimenpidettä, jossa me molemmat Ursulan kanssa olemme mukana.

Ursula Schwab: Kiitos.

Merja Lahdenperä:

Kiitos.