Saattohoitopotilaan vuoteen äärelle pysähdytään. Tajuttomuuteen vaipuneelta, hauraalta potilaalta kysytään kivusta, mutta vastausta ei saada. Hengitys on äänekästä, ajoittain haukkovaakin. Katse on suuntautunut yläviistoon. Kasvoilla havaitaan kiristymistä ja kehossa levotonta liikehdintää. Vierelle jäädään arvioimaan potilaan vointia. Havainnoista ei voida suoraan päätellä kipua, mutta niiden syytä ja potilaan avun tarvetta on selvitettävä.
Saattohoito on osa palliatiivista hoitoa ja ajoittuu elämän viimeisiin päiviin tai viikkoihin. Hoidossa pyritään lievittämään kokonaisvaltaisesti potilaan kärsimystä ja oireita, vaalimaan elämänlaatua sekä tukemaan potilasta ja hänen läheisiään. (Palliatiivinen hoito ja saattohoito 2019.)
Väestön ikääntyessä palliatiivista hoitoa tarvitaan yhä enemmän. Kansallisessa laatusuosituksessa on tunnistettu hoidon saatavuudessa ja laadussa alueellisia eroja sekä henkilöstön osaamisen kehittämistarpeita. Laadukkaassa hoidossa korostuvat ennakoiva hoitosuunnittelu, yksilöllinen oirehoito ja toimiva tiedonkulku. (Saarto ym. 2022.)
Miten kipua tunnistetaan ja potilaan puolia pidetään, kun potilas ei itse pysty kertomaan voinnistaan?
Kivun tunnistaminen vaatii järjestelmällistä arviointia
Kipu on yksilöllinen kokemus. Sitä arvioidaan ensisijaisesti potilaan oman kuvauksen perusteella, mutta elämän viimeisinä päivinä puhuminen ei aina onnistu. Silloin arvioinnissa tukeudutaan entistä enemmän havaintoihin potilaan olemuksesta ja käyttäytymisestä. (Palliatiivinen hoito ja saattohoito 2019).
Kipu voi näkyä kasvojen ilmeinä, ääntelynä, levottomuutena tai käyttäytymisen muutoksina. Yksittäinen havainto ei silti kerro kaikkea. Levottomuudelle voi olla muitakin syitä, eikä hiljainen potilas välttämättä ole kivuton. Potilaan tilannetta on siksi arvioitava kokonaisuutena. (Korhonen & Poukka 2013; Palliatiivinen hoito ja saattohoito 2019.)
Hoitotyössä puhutaan usein kliinisestä silmästä. Kivun tunnistamisessa sillä voidaan tarkoittaa kykyä yhdistää tietoa, havaintoja ja potilaan tilanteen tuntemusta. Sen rinnalla tarvitaan järjestelmällistä arviointia, jonka tukena käytetään tilanteeseen soveltuvia kipumittareita (Palliatiivinen hoito ja saattohoito 2019).
Asentoa vaihdettaessa levossa hiljaisena olleen potilaan kasvoilla voidaan havaita irvistys ja kehossa jännittymistä. Hiljainen vaikerointi täyttää muuten hiljaisen huoneen. Tilanteessa pysähdytään, potilaan oloa rauhoitetaan ja kivun mahdollisuutta arvioidaan. Potilaalle kerrotaan, mitä ollaan tekemässä, vaikkei puheeseen saataisi vastausta. Oireita lievitetään ennalta tehtyjen hoito-ohjeiden mukaisesti lääkkeellisillä ja lääkkeettömillä keinoilla.
Kohtaamiseen varataan aikaa ja potilasta hoidetaan hellästi. Näin huolehditaan siitä, että potilas kohdataan ihmisenä myös silloin, kun hän ei enää pysty osallistumaan keskusteluun.
Arviointi ei pääty hoidon toteuttamiseen. Lääkityksen ja muun hoidon jälkeen seurataan, helpottuuko potilaan olo ja onko kivunlievitys riittävää. Samalla seurataan lääkityksen mahdollisia haittavaikutuksia. Havainnot, toteutettu hoito ja sen vaikutukset kirjataan, jotta tieto välittyy myös seuraavalle hoitajalle. (Palliatiivinen hoito ja saattohoito 2019.)
Kirjaaminen tekee havainnoista yhteistä tietoa. Kirjausten avulla potilaan vointia voidaan verrata aiempaan ja arviointia jatkaa seuraavassa työvuorossa. Näin kivunhoidon jatkuvuus ei jää yksittäisen työntekijän muistin varaan.
Osaaminen ja tuki antavat rohkeutta toimia
Kipulääkkeen antamista saatetaan epäröidä erityisesti silloin, kun potilas ei pysty itse kertomaan kivustaan. Tilanteessa voidaan pohtia, viittaavatko havainnot kipuun vai pitäisikö lääkkeen antamista vielä odottaa. Epävarmuuden keskelläkin potilaan oireet on arvioitava ja niihin on vastattava.
Kun oireiden arvioidaan viittaavan kipuun, lääkärin määräämää kipulääkitystä toteutetaan annettujen ohjeiden mukaisesti. Hoidon vaikutusta seurataan ja lääkäriin otetaan tarvittaessa yhteyttä. Saattohoidossa vointi voi muuttua nopeasti, mikä korostaa aktiivisen arvioinnin ja hoidon merkitystä. (Korhonen & Poukka 2013.)
Saattohoidon oirehoidolla pyritään lievittämään kärsimystä ja helpottamaan potilaan oloa. Potilaslähtöinen riittävä kivunhoito ei jouduta kuolemaa. Lääkitys suunnitellaan potilaan yksilöllisten tarpeiden mukaan, ja sen vaikutuksia sekä mahdollisia haittoja seurataan. Potilaan voinnin hiipuessa ja oireiden muuttuessa myös hoitoa arvioidaan uudelleen. Tavoitteena on mahdollisimman hyvä olo elämän viimeisinä päivinä. (Laamanen 2026.)
Hoidon tarkoituksesta on tärkeää keskustella myös läheisten kanssa. Lääkitykseen ja potilaan voinnin heikkenemiseen liittyville kysymyksille annetaan tilaa. Samalla kerrotaan, mitä oiretta lääkkeellä lievitetään ja miten sen vaikutusta seurataan. Näin läheisiä tuetaan ymmärtämään hoitoa ja sen tavoitteita.
Rohkeutta toimia vahvistetaan osaamisella ja työyhteisön toimivilla käytännöillä. Perehdytyksellä, selkeillä hoito- ja lääkehoito-ohjeilla sekä mahdollisuudella konsultoida lääkäriä matalalla kynnyksellä tuetaan perusteltujen ratkaisujen tekemistä. Työyhteisössä on tiedettävä, mistä ohjeet löytyvät ja miten lääkäriin saadaan yhteys myös virka-ajan ulkopuolella. Epävarmuuden kanssa ei tarvitse jäädä yksin.
Potilaan puolien pitäminen näkyy teoissa
Saattohoitopotilas on elämänsä loppuvaiheessa usein riippuvainen muiden avusta. Kun potilas ei kykene kertomaan kivustaan tai pyytämään apua, hänen avuntarpeensa on tunnistettava ja tuotava esiin. Kyse on myös eettisestä vastuusta: kärsimykseen on vastattava silloinkin, kun sitä ei pystytä ilmaisemaan sanoin.
Potilaan puolestapuhujuudella tarkoitetaan potilaan oikeuksien ja etujen puolustamista sekä hänen tukemistaan omien näkemystensä esiin tuomisessa. Kansainvälisen sairaanhoitajajärjestön eettisissä ohjeissa korostetaan, että potilasta tulee tukea oman näkemyksensä ilmaisemisessa ja hänen puolestaan tulee puhua silloin, kun hän ei itse siihen kykene. Lisäksi puolestapuhujana toimittaessa tulee kunnioittaa potilaan omaa tahtoa ja suostumusta. (International Council of Nurses 2021, 24).
Potilaan puolien pitäminen voi vaatia sinnikkyyttä ja uskallusta ottaa huoli puheeksi. Havaintojen selkeä kuvaaminen auttaa perustelemaan avun tarvetta: mikä potilaan voinnissa on muuttunut, mitä on jo tehty ja miten hoito on vaikuttanut?
Lääkärin arviota voidaan tarvita tilanteessa, jossa annetusta kipulääkityksestä ja oloa helpottavista hoitotoimista huolimatta oireiden ei havaita lievittyneen.
Yhteydenotossa kuvataan potilaan voinnista tehdyt havainnot, toteutetut hoitotoimet ja niiden vaikutukset. Annetusta lääkityksestä kerrotaan annos, antotapa ja antoaika. Samalla varmistetaan jatko-ohjeet sekä sovitaan hoidon vaikutusten seurannasta ja siitä, milloin lääkäriin otetaan uudelleen yhteyttä. Seurantaa jatketaan ja potilaan vointia arvioidaan säännöllisesti.
Hoidossa pienilläkin teoilla on merkitystä. Huomattu ilme, rauhallisesti tehty asennonvaihto tai lääkärille välitetty huoli voi johtaa potilaan oloa helpottavaan hoitoon. Vaikka sairautta ei enää voida parantaa, kärsimystä voidaan lievittää. Potilaan vierelle palataan ja hoidon vaikutusta seurataan – apua ei tarvitse osata pyytää saadakseen sitä.
Kun potilas ei pysty kertomaan kivustaan, hoitajan havaintojen on puhuttava hänen puolestaan
Potilaan puolien pitämiseen kuuluu myös hänen oman tahtonsa kunnioittaminen. Potilaan toiveita ei korvata ammattilaisen omilla näkemyksillä. Hoidon lähtökohtana pidetään potilaan arvoja ja hänen ilmaisemiaan toiveita.
Hoidon tavoitteista keskustellaan silloin, kun potilas vielä pystyy osallistumaan keskusteluun. Hoitotahto auttaa välittämään potilaan toiveita myöhemmin. Ennakoiva hoitosuunnitelma laaditaan yhdessä potilaan ja hoitavan lääkärin kanssa, ja sitä tarkennetaan sairauden edetessä. (Palliatiivinen hoito ja saattohoito 2019.)
Kun potilaan toiveista on keskusteltu ja ne on kirjattu, ne voidaan huomioida hoidossa myös silloin, kun potilas ei enää kykene ilmaisemaan tahtoaan. Hoitotyössä huolehditaan siitä, että tieto välittyy ja ohjaa päivittäistä hoitoa. Näin potilaan itsemääräämistä kunnioitetaan elämän viimeisinä päivinä.
Käytännön oppaasta tukea hoitotyöhön
Syksyllä 2026 julkaistun hoitotyön kehittämisen ja johtamisen YAMK-opinnäytetyön (Laamanen 2026) aiheena oli kivun tunnistaminen perustason palliatiivista hoitoa tarjoavissa hoitoyksiköissä. Opinnäytetyön lähtökohtana olivat hoitokotien työntekijöiden puhelinyhteydenotoissa esiin nousseet haasteet, jotka liittyivät erityisesti saattohoitopotilaiden kivun tunnistamiseen, kivunhoitoon liittyvään ohjaukseen sekä tiedonkulkuun. Työntekijöiden yhteydenotot toivat esille epävarmuutta kivun tunnistamisessa sekä haasteita ohjauksessa ja tiedonkulussa. Näihin tarpeisiin vastattiin kehittämällä opinnäytetyössä kaksisivuinen opas perustason palliatiivista hoitoa tarjoavien yksiköiden sairaanhoitajille ja lähihoitajille. Oppaaseen koottiin keskeistä tietoa kivun tunnistamisesta ja arvioinnista sekä lääkkeellisistä ja lääkkeettömistä kivunhoitomenetelmistä.
Oppaan avulla keskeinen tieto voidaan tuoda helposti saataville hoitotyön arkeen. Pelkällä kirjallisella materiaalilla ei kuitenkaan ratkaista osaamiseen, ohjaukseen ja raportointiin liittyviä haasteita. Sen rinnalle tarvitaan perehdytystä, yhteisiä toimintatapoja ja mahdollisuus kysyä neuvoa käytännön hoitotilanteissa. (Laamanen 2026.)
Hoitajan tueksi tarvitaan koko työyhteisö
Jokaisessa saattohoitoa toteuttavassa työyhteisössä olisi hyvä pysähtyä kysymään, miten toimitaan silloin, kun potilas vaikuttaa kivuliaalta eikä nykyinen hoito helpota hänen oloaan. Ovatko ohjeet saatavilla, välitetäänkö havainnot eteenpäin ja saadaanko epävarmassa tilanteessa tarvittavaa tukea?
Kivunhoidon opasta voidaan käyttää osana perehdytystä ja päivittäisen hoitotyön tukena. Sen lisäksi tarvitaan yhteinen käsitys siitä, miten potilaan kipua arvioidaan, mitä havainnoista kirjataan ja miten hoidon vaikutuksia seurataan. Työvuoron vaihtuessa varmistetaan, että seuraavalle hoitajalle välitetään tieto potilaan voinnista, seuraavan arvioinnin ajankohdasta ja siitä, miten toimitaan, jos oireet eivät lievity.
Epävarmassa tilanteessa on voitava kysyä neuvoa ja arvioida potilaan vointia yhdessä. Tarvittaessa lääkäriä konsultoidaan oireiden syyn ja hoidon riittävyyden arvioimiseksi. Tätä varten tarvitaan helposti saatavilla olevat hoito- ja lääkehoito-ohjeet sekä selkeät yhteydenottokäytännöt myös virka-ajan ulkopuolella. Perehdytyksessä on käytävä läpi, mistä ohjeet löytyvät ja keneltä saadaan apua. Kivunhoidon oppaan ja ohjeiden ajantasaisuudesta huolehditaan nimeämällä niiden päivittämisestä vastaavat henkilöt.
Saattohoidossa olevan potilaan kannalta ratkaisevaa on, että hänen avuntarpeensa huomataan ja siihen vastataan. Hoitajan osaaminen, järjestelmällinen arviointi ja toimiva yhteistyö auttavat varmistamaan, että havainnot johtavat hyvään potilaslähtöiseen hoitoon.
Kun potilaan sanat loppuvat, vastuu hänen kuulluksi tulemisestaan säilyy. Potilaan puolien pitäminen on hoitajan tehtävä, mutta siihen tarvittavan tuen rakentaminen kuuluu koko työyhteisölle.
Lähteet
International Council of Nurses 2021. The ICN code of ethics for nurses (pdf). Haettu 20.10.2026.
Korhonen, T. & Poukka, P. 2013. Kuolevan potilaan hoito. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, 129(4), 440–445.
Laamanen, R. 2026. Saattohoitopotilaan kivunhoito : opas kivun tunnistamiseen ja hoitoon. YAMK-opinnäytetyö, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Theseus.
Palliatiivinen hoito ja saattohoito. 2019. Käypä hoito -suositus. Julkaistu 4.10.2019. Haettu 20.10.2026. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Palliatiivisen Lääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim.
Saarto, T., Lyytikäinen, M., Ahtiluoto, S., Junttila, K., Lehto, J., Finne-Soveri, H., Hammar, T. & Forsius, P. 2022. Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kansallinen laatusuositus. (Ohjaus 4/2022). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Kirjoittajat
-
Ria Laamanen
Sairaanhoitaja YAMK, ensihoitajaSydäntäni lähellä ovat palliatiivinen hoito, kouluttaminen ja hoitotyön kehittäminen.
Tutustu tekijään -
Jukka Kesänen
Yliopettaja, Metropolia AmmattikorkeakouluOpettaja palliatiivisen hoidon YAMK-koulutuksessa, mukana myös alan kehittämishankkeissa.
Tutustu tekijään
