Oppiminen
-
Aino Vuorijärvi, Titta Komssi
Fysioterapeutin työn tekstilajeja oppimassa
Vaikka fysioterapia mielletään käytännönläheiseksi alaksi, jossa ihmisten kasvokkainen kohtaaminen ja kehollinen ohjaus ovat avainasemassa, tarvitaan ammattiin kouluttautumisessa ja työtehtävissä moninaisia kirjallisia ja suullisia taitoja. Millaisia tekstitaitoja fysioterapeutti tarvitsee toimiessaan suomalaisessa työympäristössä? Entä mitkä ovat hänen työssään tärkeimpiä tekstilajeja?
-
Johanna Holvikivi, Anna Puustelli-Pitkänen, Satu Vahaluoto
Ikääntyvän yhteiskunnan tarpeita vastaava opetussuunnitelma yhteiskehittäen
-
Aino Vuorijärvi
Näytä että käytät 1/2: Merkkejä tekoälyn käytöstä opiskelu- ja asiantuntijateksteissä
Tekoälyavusteisen kirjoittamisen nopeasti valtavirtaistuessa monet opiskelu- ja asiantuntijayhteisöt ovat antaneet suosituksiaan tekoälyn käytön merkitsemisestä tekstiin. Kansainvälisiä tai kansallisia standardeja tai vakiintuneita käytäntöjä merkintätavoista ei kuitenkaan vielä ole. Tekstien tekemisessä ja ohjaamisessa ohjeita kipeästi kaivataan, ja siksi seuraavassa hahmotellaan niiden lähtökohtia perustaksi vähitellen yhdenmukaistuville merkintäkäytännöille.
-
Leena Unkari-Virtanen
Vauhtia osaamisen tulevaisuusloikkaan
Osaamisen kehittämisen työnjako on historiassa vaihdellut työelämän ja oppilaitosten välillä. Mikä rooli osaamisen pedagogisella johtamisella on työpaikoilla tässä ajassa?
-
Jenna Kukkonen
Voimavaralähtöisyys kielellisesti ja kulttuurisesti moninaisessa hoitotyön opetuksessa
Hoitotyön opetuksessa tarvitaan taitoa kohdata kielellisesti ja kulttuurisesti moninaisia opiskelijoita. Opetustyön painopiste voi herkästi keskittyä opiskelijoiden kehittymiskohteisiin, jolloin vahvuudet jäävät vähemmälle huomiolle. Voimavaralähtöisyydellä ja myönteisillä kohtaamisilla opiskelijaa voidaan tukea löytämään paikkansa työelämässä.
-
Mari Virtanen
Persoonallisuustyypit ja tekoälyn käyttöhalukkuus
Halu käyttää tekoälyä on monen tekijän summa. Siihen vaikuttavat esimerkiksi ikä, sukupuoli, yleinen luottavaisuus, tekoälytietoisuus, aiempi kokemus ja tekninen osaaminen. Näiden lisäksi on nostettu esiin eri persoonallisuustyyppien ja käyttöhalukkuuden välisiä yhteyksiä. Voisiko tämä selittää osan tekoälyn käyttöönoton eritahtisuudesta, jonka parissa monissa työyhteisöissä painitaan? Osa henkilöstöstä käyttää tekoälyratkaisuja monipuolisesti ja sujuvasti, osa vasta harkitsee uuden työelämätaidon haltuunottoa.
-
Aino Vuorijärvi, Riitta Lumme
Bioanalyytikon työn tekstilajeja oppimassa
Minkälaisia tekstitaitoja bioanalyytikko tarvitsee työskennellessään suomalaisessa työympäristössä? Mitkä ovat ammatin tärkeimpiä tekstilajeja? Entä miten oppia ja opettaa niitä bioanalytiikan uudessa kaksikielisessä (englanti-suomi) Bachelor-tutkinnossa?
-
Essi Santala, Kiika Sarpola
Menestyvä freelancer tietää mitä osaa
Osaamisen tunnistaminen on tärkeää erityisesti työelämän siirtymävaiheissa. Freelancer-työssä oman osaamisen kuvaamisen tärkeys ja jatkuva oppiminen korostuvat. Artikkeli käsittelee aihetta esitysteknisen alan näkökulmasta.
-
Paula Lindqvist, Riitta Lumme, Heidi Stenberg
Opintojen edistymisen haasteita ja keskeyttämisen syitä
Minkälaisia haasteita on korkeakouluopiskelijoiden opintojen etenemisessä, minkälaiset tekijät vaikuttavat keskeyttämisen taustalla ja mitkä syyt johtavat opinnoista eroamiseen? Artikkelissa näihin kysymyksiin vastataan opiskelijoille tehdyn sähköpostikyselyn tulosten kautta ja asiantuntijatietoon perustuen.
-
Mari Virtanen
Selkeä digitaalinen oppimisympäristö 2/2: Tekoälyapurit saavutettavuuden parantajana
Generatiivista tekoälyä voi hyödyntää digitaalisten oppimisympäristöjen saavutettavuuden parantamisessa. Pääset tässä artikkelissa tutustumaan tekoälykokeilujen tuloksiin ja esimerkkeihin.