Työelämän osaamistarpeet muuttuvat nopeasti teknologisen kehityksen seurauksena. World Economic Forumin mukaan jopa 44 % työntekijöiden keskeisistä taidoista muuttuu seuraavan viiden vuoden aikana, mikä korostaa jatkuvan oppimisen ja osaamisen päivittämisen merkitystä (World Economic Forum 2023; Koivusaari 2026).
Työmarkkinoiden muutokset ovat rakenteellisia ja nopeita, mikä antaa yrityksille, yksilöille ja yhteiskunnille yhä vähemmän aikaa sopeutua (World Economic Forum 2025; OECD 2025; Massenkoff & McCrory 2025). Tämä edellyttää korkeakouluilta tutkintokoulutuksen ajantasaisuuden varmistamista sekä nopeasti päivitettävien ja joustavien koulutusratkaisujen kehittämistä tutkintokoulutusten rinnalla. Pelkillä tutkintokoulutuksilla emme pysty vastaamaan osaamistarpeiden muutoksiin ja nostamaan koulutustasoamme tavoitteiden mukaisesti. (Valtioneuvosto 2023.) Meidän tulee pitää huolta myös siitä, että niin yksilöt kuin yrityksetkin luottavat korkeakoulujen tarjoavan tulevaisuuden ja työllistymisen kannalta relevanttia osaamista (Laksio 2026).
Tässä artikkelissa tarkastelemme sitä, miten työmarkkinoilla ja osaamistarpeissa tapahtuvat muutokset vaikuttavat korkeakoulukentällä ja mitä muutokset tarkoittavat korkeakoulujen toimintakulttuurille. Haluamme artikkelillamme herätellä keskustelua siitä, mihin konkreettisiin toimiin meidän olisi ryhdyttävä uudistaaksemme korkeakoulumme kohti tulevaa.
Korkeakoulujen toimintakulttuurin uudelleenmuotoilu
Nopeasti muuttuvan työelämän vuoksi korkeakoulutukseen kaivataan yhä enemmän joustavuutta, modulaarisuutta, nopeaa uusiutuvuutta sekä työssä tapahtuvan oppimisen vahvistamista ja soveltamista. Tähän suuntaan on jo otettu askeleita. Esimerkiksi Digivisio 2030 -hanke on korostanut opintotarjonnan modularisoinnin tarvetta (Liikanen & Skaniakos 2023). Lisäksi pieniä osaamiskokonaisuuksia on ryhdytty kehittämään niin Euroopan unionin kuin kansallisen viitekehysluonnoksen ohjaamana. (Euroopan unionin neuvosto 2022; OKM 2024.)
Kyse näiden kohdalla ei ole vain uusien “koulutustuotteiden” kehittämisestä vaan korkeakoulutuksen strategisesta muutoksesta, jossa painopiste siirtyy tutkinnoista osaamiseen, jäykistä rakenteista ketteriin oppimispolkuihin ja formaalista jatkuvan oppimisen koulutuksesta työssä tapahtuvaan oppimiseen. Tämä muuttaa väistämättä niin korkeakoulujen toimintakulttuuria kuin ansaintalogiikkaakin. Tirronen (2006) kuvasi jo 20 vuotta sitten, kuinka korkeakoulut ovat siirtymässä kohti tehokkuutta, rakenteellista yhteneväisyyttä ja toimintakulttuurin muutosta. Nyt muutoksen tarve on ajankohtaisempia kuin koskaan. Kysymys ei ole enää edes halusta uudistua, vaan kyvystä pysyä mukana.
Siksi korkeakoulujen toimintakulttuurin on muututtava. Huomiota on kiinnitettävä suhteellisen pysyvien arvojen, uskomusten, tapojen, perinteiden ja käytänteiden muutokseen (Schein & Schein 2017) sekä yhä joustavampiin, yhteistyötä ja uudistumista tukeviin toimintatapoihin (Cameron & Quinn 2011). Perinteiset korkeakoulujen hierarkkiset toimintamallit ja hitaasti etenevät prosessit eivät aina enää riitä vastaamaan muutoksen vauhtiin.
Voisimmeko oppia jotakin yllättäviltä tahoilta, niin sanotuilta “misfiteiltä” tavoitellessamme yhä joustavampaa toimintakulttuuria? Historian varrella esimerkiksi hakkerit, yrittäjät, merirosvot ja muut normien haastajat ovat kyenneet toimimaan nopeasti, jakamaan tietoa tehokkaasti ja muuttamaan suuntaa ketterästi. (Clay & Phillips 2015.) Seuraavat viisi misfit-logiikkaan perustuvaa näkökulmaa tarjoavat uuden tavan tarkastella korkeakoulujen uudistumisen tarpeita:
- Kokeilukulttuuri tarkoittaa käytännössä sitä, että ideoita testataan nopeasti pienessä mittakaavassa, opitaan ja kehitetään eteenpäin. Kaiken ei tarvitse olla valmista ennen ensimmäistä askelta. Korkeakouluissa kehittämistyö lähtee usein liikkeelle perusteellisesta suunnittelusta. Vaikka huolellisuus on tärkeää, se voi myös hidastaa etenemistä. Suurin riski ei ole se, että kokeilu epäonnistuu vaan se, että emme kokeile riittävän nopeasti.
- Avoin yhteistyö, hyvien käytäntöjen jakaminen sekä systemaattinen skaalaaminen voisivat merkittävästi nopeuttaa korkeakoulujen kehitystä. Keskinäisen kilpailun sijaan tarvitaan siis enemmän yhteistyötä. Usein parhaat ratkaisut ovat jo olemassa jossakin toisessa yrityksessä, korkeakoulussa, digitaalisella alustalla tai kansainvälisessä verkostossa. Korkeakoulukentässä on edelleen taipumusta kehittää samoja asioita rinnakkain ilman riittävää tiedon jakamista. Tätä tapahtuu jopa yksittäisen korkeakoulun sisällä. Vaikuttavuus kasvaa, kun emme rakenna kaikkea alusta vaan tunnistamme, missä kehitys jo tapahtuu.
- Nykyiset korkeakoulujen rakenteet, kuten opetussuunnitelmat, hallintomallit ja rahoitusmekanismit, ovat syntyneet tiettyyn aikaan ja tarpeeseen. Kaikki niistä eivät välttämättä tue tarvittavan muutoksen tekemistä. Keskeinen kysymys kuuluu: mitä ylläpidämme siksi, että se on oikeasti tarkoituksenmukaista, ja mitä ylläpidämme siksi, että “näin on aina tehty”? Rakenteiden kriittinen tarkastelu tarkoittaa myös skaalautuvuuden arviointia. Uudistuminen edellyttää rakenteiden yksinkertaistamista, ei vain niiden päivittämistä.
- Rakentava haastaminen ei ole vastakkainasettelua, vaan yhteisen ymmärryksen syventämistä. Uudet ideat, näkökulmat ja avaukset herättävät usein vastarintaa, ja juuri siksi ne ovat tärkeitä. Muutos ei synny ilman kitkaa. Korkeakouluissa tarvitaan tilaa rakentavalle kriittisyydelle: keskustelulle, joka kyseenalaistaa oletuksia ja avaa uusia näkökulmia. Tämä edellyttää psykologista turvallisuutta ja myös rohkeutta esittää vaikeita kysymyksiä.
- Olennaista on kyky sopeutua, oppia ja kehittyä nopeasti. Uudistuminen ei ole lineaarinen prosessi. Se vaatii kykyä arvioida omaa tekemistä jatkuvasti ja tarvittaessa muuttaa suuntaa. Keskeistä on hyväksyä, että kaikki ratkaisut eivät ole pysyviä. Korkeakoulujen strategiat ja opetussuunnitelmat eivät myöskään voi olla pysyvämpiä kuin osaamistarpeet, joihin niillä pyritään vastaamaan.
Lisäksi, jos korkeakoulut tavoittelevat aitoa toimintakulttuurin muutosta, edellyttää muutos myös korkeakouluhenkilöstön strategisesti johdettua osaamisen kehittämistä, jossa oppiminen kytkeytyy suoraan organisaation tavoitteisiin, työelämäyhteistyöhön ja toiminnan uudistamiseen. Samalla on tunnistettava, että osaamisen kehittäminen ei ole vain yksilön vastuulla, vaan se on mahdollistettava ja tehtävä näkyväksi koko organisaation tasolla. Myös opiskelijat ja oppijat on syytä ottaa mukaan kehittämään tulevaisuuden korkeakouluja.
Siiloista kohti yhteistyötä
Kohti joustavampaa toimintakulttuuria päästään myös, jos korkeakoulut ovat valmiita kehittämään yhä monimuotoisempia oppimisen malleja ja -polkuja yhteistyössä kumppaneidensa sekä työelämään kytkeytyvien alueellisten verkostojen ja ekosysteemien kanssa. Molemminpuolisella yhteiskehittämisellä on mahdollista varmistaa, että korkeakoulujen tarjoama opintotarjonta ja pedagogiset ratkaisut tuottavat paitsi ajankohtaista ja alueellista myös tulevaisuuskyvykästä osaamista (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2020, 2022a).
Kysymys ei siis ole vain siitä, miten kehitämme yksittäisiä koulutuksia, vaan siitä, miten rakennamme yhteistä ekosysteemiä, joka kykenee tuottamaan merkityksellistä osaamista nopeasti, laadukkaasti ja kestävästi muuttuvassa maailmassa. Tämä edellyttää yhteisesti jaettua ymmärrystä siitä, miten erilaiset osaamiset kytkeytyvät toisiinsa, miten ne vastaavat kysyntään ja miten eri korkeakoulujen tulisi profiloitua suhteessa toisiinsa. Myöskään globaalin kilpailun näkökulmasta Suomi ei voi toimia hajanaisena kenttänä, jossa kymmenet toimijat kehittävät ratkaisuja toisistaan irrallaan ja päällekkäin.
Työelämän kanssa tehtävä tiiviimpi yhteissuunnittelu sekä tarve nykyistä syvemmälle osaamisperusteisuudelle haastaa myös perinteistä ajattelua, jossa korkeakoulutus nähdään “tuotteina”: tutkintoina, opintokokonaisuuksina tai kurssitarjontana, joita suunnitellaan, markkinoidaan ja tarjotaan valmiina kokonaisuuksina. Osaamisperusteisuus, laadukas pedagogiikka ja vaikuttavat ratkaisut syntyvät yhteistyössä korkeakoulujen kesken, työelämän kanssa sekä kansainvälisissä verkostoissa. Tämä edellyttää siirtymistä pois tieteenalojen siiloutuneista rakenteista kohti monialaisuutta ja modulaarisia rakenteita (Hakkarainen 2026; Huhtaniemi, Marin & Kuosa 2025; Koivusaari 2026; Raitio 2026).
Korkeakoulut eivät voi kehittää itseään eilisen logiikalla
Sivistyksen tarve ei ole katoamassa eikä sen kuulukaan. Suomalaiset korkeakoulut ovat vahvoja ja luotettuja instituutioita (Valtioneuvosto 2023), mutta uusi aika ja yhteiskunnan muuttuneet tarpeet vaativat meiltä uutta ajattelua perinteisen rinnalle. Osaaminen on Suomen tärkeimpiä kilpailutekijöitä, ja korkeakoulujärjestelmää tulee kehittää vastaamaan yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin (Valtioneuvosto 2023). Erityisesti ammattikorkeakouluilla on paikkansa tuottamassa ratkaisuja ja yhteiskehittämisen paikkoja yritysten ja yhteisöjen kanssa (Konkola 2024). Myös korkeakoulujen TKI-toiminnalla tulisi olla yhä suurempi rooli uusissa osaamisen kehittämisen ratkaisuissa.
Uudistumisessa ei ole kyse yksittäisistä kehittämistoimenpiteistä, vaan laajemmasta tarpeesta muuttaa korkeakoulujen ajattelua, rakenteita ja toimintatapoja. Uudistuminen ei voi nojata yksittäisten asiantuntijoiden henkilökohtaiseen kehittymiseen, vaan sen on oltava yhteinen strateginen prioriteetti. Kaupalliset toimijat rakentavat ja tarjoavat jo ketteriä ratkaisuja samaan aikaan, kun korkeakoulut ylläpitävät raskaita rakenteitaan ja kipuilevat muutoksen keskellä. Ratkaisevaa on korkeakoulujen oma oppimiskyky ja se, opimmeko itse yhtä nopeasti kuin odotamme muiden oppivan. Muutostarpeet nostavat myös esiin huolen siitä, tukevatko nykyiset korkeakoulujen rahoitusmallit aidosti tämän suuntaista muutosta.
Tulevaisuuden korkeakoulu ei voi perustua nykyjärjestelmän hienosäätöön, vaan edellyttää kevyempiä rakenteita, nopeampaa toimintaa ja tiiviimpää kytkeytymistä työelämän käytäntöihin. Lopulta kysymys on yksinkertainen: Jatkammeko vanhan ylläpitämistä vai rakennammeko sen, minkä jo tiedämme olevan välttämätöntä?
Lähteet
Cameron, K. & Quinn, R. 2011. Diagnosing and changing organizational culture: Based on the Competing Values Framework. A Wiley Imprint. San Francisco.
Clay, A. & Phillips, K. M. 2015. The Misfit Economy. New York: Simon & Schuster.
Euroopan unionin neuvosto 2022. Suositus eurooppalaisesta lähestymistavasta pieniin osaamiskokonaisuuksiin. Haettu 24.3.2026
Haikarainen, R. 2026. Kahden miljoonan lahjoitus Aalto-yliopiston uuteen monialaiseen kandidaattiohjelmaan – lahjoittajina Matti Alahuhta, Sari Baldauf, Antti Herlin ja Jorma Ollila. Espoo: Aalto-yliopisto. Haettu 12.3.2026.
Huhtaniemi, M., Marin, K. & Kuosa, K. 2025. Metropolian opintotarjonnan modularisointi horisonttiajattelun ohjaamana. Julkaistu 21.1.2025. Metrospektiivi Pro.
Liikanen, E. & Skaniakos, T. 2023. Modulaarisuus korkeakoulujen opetussuunnitelmissa – Kuvaileva kirjallisuuskatsaus (pdf). Digivisio. Haettu 8.4.2026.
Koivusaari, A. 2026. Manpower Goup. Inhimillisyys kilpailukärkenä. Työn tulevaisuuden globaalit trendit. Manpower Groupin webinaari 4.3.2026. Haettu 27.4.2026.
Konkola, R. 2024. Ammattikorkeakoulut yhteiskunnan muutoksessa. UAS Journal 1/2024.
Laksio, R. 2025. Mitä järkeä on enää opiskella? Korkeakoulutus ei takaa työpaikkaa, ja maailma muuttuu nopeammin kuin tutkinto valmistuu. Uutinen, julkaistu 12.3.2025. Ylen verkkosivut. Haettu 20.3.2026.
Massenkoff, M. & McCrory, P. 2025. Labor market impacts of AI: A new measure and early evidence (pdf). Anthrop\C. Haettu 12.3.2026.
OECD 2025. OECD Skills Outlook 2025. Building the Skills of the 21st Century for All (pdf). Haettu 12.3.2026.
OKM 2024. Kansallinen pienten osaamiskokonaisuuksien viitekehys/linjaus (pdf). Haettu 20.3.2026.
Opetus- ja kulttuuriministeriö 2020. OECD kannustaa Suomea kehittämään jatkuvaa oppimista kokonaisuutena. Tiedote 24.2.2020. Haettu 20.3.2026.
Opetus- ja kulttuuriministeriö 2022a. Kansallinen korkeakoulujen jatkuvan oppimisen strategia 2030 – “Maailman osaavimman ja sivistyneimmän kansan kotimaaksi” (pdf). Julkaisu 2022:11. Haettu 20.3.2026
Raitio, R. 2026. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa upouusi insinööritutkinto – vastaavaa ei ole Suomessa aiemmin ollut. Haettu 12.3.2026.
Schein, E. H. & Schein, P. 2017. Organizational culture and leadership. 5th edition. Hoboken, New Jersey: Wiley.
Tirronen, J. 2006. Suomalaisen korkeakoulujärjestelmän ja duaalimallin uudistaminen – erilaistuva ja yhtenäistyvä korkeakoulutus (pdf). Haettu 24.3.2026.
Valtioneuvosto 2023. Korkeakoulutus ja tutkimus 2030luvulle – Vision tiekartta (pdf). Haettu 24.3.2026.
World Economic Forum. 2025. The Future of Jobs Report 2025 (pdf). Haettu 12.3.2026.
World Economic Forum. 2023. The Future of Jobs Report 2023 (pdf). Haettu 12.3.2026.
Kirjoittajat
-
Kati Marin
Asiantuntija, Metropolia AmmattikorkeakouluJatkuvan oppimisen asiantuntija Kati Marin kehittää korkeakoulujen uusia oppimista tukevia ratkaisuja, jotka vastaavat työelämän ja sitä kautta ihmisten muuttuviin jatkuvan oppimisen tarpeisiin.
Tutustu tekijään -
Elina Iloranta
Kehityspäällikkö, Haaga-Helia ammattikorkeakouluElina toimii Haaga-Helian sisäisten kehittämistehtävien ohella Digivisio-hankkeessa operatiivisena yhteyshenkilönä, Opin.fi-palvelun johtoryhmän jäsenenä ja hankeasiantuntijana.
Tutustu tekijään -
Virve Hopearuoho
Kehityspäällikkö, Laurea-ammattikorkeakouluLaurean jatkuvan oppimisen kehittämistehtävien ohella Virve toimii Digivisio-hankkeessa muutoskoordinaattorina.
Tutustu tekijään -
Milla-Maarit Salo
Jatkuvan oppimisen asiantuntija, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMKMilla-Maarit on digistä ja oppimismuotoilusta innostuva utelias kehittäjä.
Tutustu tekijään
