Esittelin itseni syksyn ensimmäisellä Tieteellisen kirjoittamisen ABC -jakson tapaamisella. Kerroin, että opetan suomen kieltä, englantia ja viestintää ja että teen työn ohella väitöskirjaa. Kerroin nämä lähinnä taustaksi, jotta opiskelijat tietäisivät, millaisella kokemuksella opetan jaksoa. Yksi opiskelija tarttui esittelyyni ja kysyi, mistä teen väitöskirjaa.
Jossain vastaukseni keskellä tajusin vastaavani samalla kysymykseen, miksi pidän juuri tätä opintojaksoa tärkeänä. Tutkin aikuisten oppimista, ja yksi tutkimukseni ydinkysymyksistä on, mitä aikuisen oletetaan jo osaavan ja miten oletukset vaikuttavat opiskelijoiden etenemiseen. Sama kysymys on ABC-jakson ydin. Tutkimuksen tekeminen ja tieteellinen kirjoittaminen ovat taitoja, jotka opitaan, ja jakson nimi lupaa, että ne opetetaan alusta. Sanon sen opiskelijoille aina suoraan: vaikka kirjoittaminen olisi aiemmin tuntunut omalta heikolta kohdalta, opinnäytetyö on oma tekstilajinsa ja uusi mahdollisuus onnistua kirjoittajana.
Liputan aina sen puolesta, että taito on opetettava, ennen kuin sitä mitataan tai vaaditaan. Erityisen hankaliksi lausumattomat oletukset voivat muodostua opiskelijoille, jotka ovat suorittaneet aiemmat opintonsa toisen maan koulutusjärjestelmässä. Mutta mitä ammattikorkeakoulu voi perustellusti olettaa opiskelijan jo osaavan? Ja milloin pitäisi kysyä, missä taito oli tarkoitus oppia?
Ammattikorkeakoulun oletuslista on pitkä
Ammattikorkeakoulussa opiskelijaan kohdistuu paljon oletuksia. Opiskelijan oletetaan ottavan vastuun omasta opiskelustaan. Hänen oletetaan lukevan vaativia tekstejä. Etsivän ja arvioivan tietoa. Kirjoittavan monenlaisia tekstilajeja. Käyttävän digitaalisia ympäristöjä, suunnittelevan ajankäyttöään, toimivan ryhmässä, ymmärtävän tehtävänannot, reflektoivan omaa osaamistaan. Käyttävän tekoälyä vastuullisesti. Osa listasta on kirjattu myös virallisiin asiakirjoihin. Esimerkiksi Metropolia Ammattikorkeakoulun tutkintojen yhteisissä osaamisten kuvauksissa mainitaan tiedon hankkiminen ja kriittinen arviointi, vastuu ryhmän oppimisesta sekä oman osaamisen ja oppimistapojen arviointi (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2022). Yhteiset osaamiskuvaukset ovat tosin osaamistavoitteita eivätkä lähtötaso-oletuksia, sillä ne kertovat, mitä valmistuva osaa. Tavoitteesta tulee kuitenkin oletus, jos mikään opintojakso ei ota sitä opettaakseen.
Lista ei ole kohtuuton. Pitäisi kuitenkin malttaa myös kysyä, missä taidot on opetettu. Jos vastaus on ”lukion äidinkielen jaksolla” tai ”ammatillisen perustutkinnon viestintäopinnoissa”, on ainakin selvää, mihin aiempaan opetukseen vaatimus perustuu. Se ei vielä kerro, että taito on opittu, eikä sitä, että lukiossa opittu on sama taito kuin se, jota ammattikorkeakoulu tarkoittaa. Vastaus on silti parempi kuin ”ei missään” tai ”taidot opitaan kyllä samalla kun opiskellaan”.
Lukemisessa aiemmin opitun ja korkeakoulun tarkoittaman taidon ero näkyy selvästi: Roivas (2026) kuvaa, että vaativat asiantuntijatekstit haastavat sellaistakin opiskelijaa, joka on tottunut lukemaan. Hän kertoo myös opiskelijapalautteesta, jossa tutkimustekstin analyyttinen lukutapa oli opiskelijalle kokonaan uusi. Lea ja Street (1998) osoittivat jo 1990-luvulla, että korkeakoulun kirjoittamisen vaatimukset ovat suurelta osin lausumattomia ja lisäksi paikallisia: ne vaihtelevat alan, opintojakson ja opettajan mukaan.
Kaikkea ei voi opettaa, mutta kaikkea ei voi olettaakaan
Kaikkea ei tarvitse opettaa korkeakoulussa alusta lähtien. Opiskelijoilta voi perustellusti edellyttää tiettyä lähtötasoa. Olennaista on miettiä, kuinka tärkeä taito on opinnoissa menestymiselle ja kuinka tasaisesti mahdollisuudet oppia se ovat jakautuneet. Mitä tärkeämpi taito ja mitä epätasaisemmat mahdollisuudet sen oppimiseen, sitä vahvempi vastuu koulutuksella on tehdä taito näkyväksi ja opettaa sitä.
Esimerkiksi kyky lukea tutkimustekstiä on tärkeä. Se voi ratkaista, pääseekö opiskelija opinnäytetyössään alkua pidemmälle. Mahdollisuudet oppia tämä taito ennen korkeakoulua vaihtelevat kuitenkin jo siksi, että opiskelijat tulevat korkeakouluun eri koulutusjärjestelmistä ja erilaisia koulutuspolkuja pitkin. Taitoa kannattaa siis opettaa kaikille. Lähdeviitteiden muotoilusääntöjen puutteellinen hallinta puolestaan hidastaa opintoja mutta ei pysäytä. Säännöt opitaan ohjeista ja harjoittelemalla, joten selkeät ohjeet ja opiskelijan ohjaaminen riittävät. Sen sijaan viittaamisen tarkoituksen ymmärtäminen, lähteiden käyttö ja oman tekstin suhde lähteisiin edellyttävät akateemisia tekstitaitoja, joita kannattaa opettaa.
Vastaväite on tuttu: taidot opitaan kyllä opintojen aikana, samalla kun opiskellaan. Theobald (2021) kokosi meta-analyysiin korkeakouluopiskelijoille suunnattuja itsesäätelytaitojen opetusohjelmia, ja ne paransivat sekä opiskelustrategioita että opintosuoriutumista. Tulokset osoittavat, että tällaisia taitoja voidaan opettaa systemaattisesti eikä niiden kehittymistä tarvitse jättää opiskelun sivutuotteeksi. Vastaväitteestä on myös tiukempi versio: korkeakouluopiskelijan pitää jo osata opiskella. Vaatimus on kuitenkin kohtuullinen vain, jos taidon oppimiseen on ollut tilaisuus.
Missä taito opetetaan?
Tilaisuuksia on toki olemassa. Roivas (2026) kertoo esimerkiksi, miten tutkimustekstin lukemista harjoitellaan vapaasti valittavalla opintojaksolla. Vapaasti valittava kurssi ei kuitenkaan välttämättä tavoita juuri niitä opiskelijoita, jotka tarvitsisivat opetusta eniten. Puutetta ei aina tunnista itse, ja Wingate (2006) kuvaa erillisen opiskelutaito-opetuksen korjaavaksi opetukseksi, jota on tarjottu oman alan ulkopuolella niille, joiden on katsottu epäonnistuvan. Siksi hän ehdottaa, että opiskelutaitoja opetettaisiin osana sisältöjen ja alakohtaisten käytäntöjen oppimista (Wingate 2006, 457). Ammattikorkeakoulussakin taito voidaan siis nimetä osaamistavoitteeksi siellä, missä sitä tarvitaan. Esimerkiksi tutkimustekstin lukemista harjoitellaan sillä opintojaksolla, jolla artikkeleita luetaan, ja tehtävänannon tulkitsemista harjoitellaan osana tehtävää.
Moni opettaja harjoituttaa tällaisia taitoja jo nyt omalla opintojaksollaan. Silloin se, opetetaanko taito, riippuu kuitenkin siitä, kenen opintojaksolle opiskelija sattuu. Opettajat eivät aina tiedä, mitä toisilla jaksoilla harjoitellaan. Jos taidon halutaan läpäisevän opinnot, päätös kuuluu opetussuunnitelmaan: siinä voidaan nimetä, millä opintojaksolla taito opetetaan ja milloin sitä voidaan jo edellyttää.
Mallia tekoälyn käytön opettamisesta
Tekoälyn käyttö tarjoaa esimerkin siitä, miten taitovaatimuksia voidaan tehdä näkyviksi ja miten taitojen karttumista voidaan tukea. Metropolian tekoälyohjeet edellyttävät opiskelijalta opintojaksokohtaisen ohjeistuksen noudattamista, tekoälyn käytön kuvaamista pyydettäessä ja tekoälyn tuottamien tietojen tarkistamista muista lähteistä (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2026a). Vastuullinen tekoäly 1 – Perusteet -opintojakson osaamistavoitteissa puolestaan nimetään taidot, joita opetuksella tavoitellaan: tekoälyn tuottamien sisältöjen luotettavuuden ja tarkoituksenmukaisuuden arviointi sekä omien valintojen perusteleminen vastuullisen käytön näkökulmasta (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2026b).
Ehkä tekoäly on vain niin uusi, että muistamme vielä sen käytön olevan opittava taito. Tekoälyn käytön opettaminen ei kuitenkaan yksin takaa, että opiskelija hyötyy tekoälystä. Kirjoitin keväällä (Mattila 2026), että tekoälystä hyötyminen riippuu pitkälti tekstitaidoista: siitä, osaako opiskelija arvioida tekoälyn tuottamaa tekstiä, muotoilla kysymyksen ja tunnistaa virheen. Luotettavuuden arviointi on kirjattu tekoälykurssin tavoitteeksi, mutta arviointi edellyttää, että opiskelija lukee vaativaa tekstiä ja tunnistaa, mitä siitä puuttuu. Nämä taidot voivat jäädä edelleen oletuksiksi, samoin kuin tiedonhaku tai itsenäinen opiskelu.
Kun vaatimuksesta tulee ominaisuus
Jos taidolle ei ole selkeää opetuspaikkaa, sitä saatetaan kuvata sellaisilla nimityksillä kuin valmius, itsenäisyys, vastuunotto tai ammatillinen toiminta. Taidon puuttuminen voi alkaa näyttää opiskelijan ominaisuudelta.
Kun kukaan ei kysy, missä taito olisi pitänyt oppia, koulutuspolun aukko jää piiloon. Haggis (2006) kuvaa mekanismia, jossa oppimisen vaikeudet käsitellään yksilön tarpeina ja puutteina, jolloin korkeakoulun omat pedagogiset käytännöt jäävät tarkastelun ulkopuolelle (Haggis 2006, 521). Kun taitoa kutsutaan valmiudeksi, voi jäädä huomaamatta, ettei sen opettaminen kuulu kenellekään.
Lista ei ole valmis
Tekoälyn käyttö on oletuslistan uusin kohta, mutta uusia taitovaatimuksia syntyy jatkuvasti. Jokaisen vaatimuksen kohdalla pitäisi kysyä, mitä opiskelijan odotetaan osaavan, missä taito opetetaan ja milloin sitä voi jo edellyttää.
Sama kysymys pitäisi esittää myös listan vanhoista kohdista. Opetussuunnitelmassa pitäisi pystyä osoittamaan, missä esimerkiksi tutkimustekstin lukemista, itsenäistä tiedonhakua tai oman oppimisen arviointia harjoitellaan. Jos vastaus on ”ei missään”, on päätettävä, missä taito opetetaan. Niin kauan kuin päätöstä ei tehdä, taidon puute jää sen opiskelijan ongelmaksi, jolla on ollut vähiten mahdollisuuksia oppia opiskelun edellyttämiä taitoja.
Jos taito on niin tärkeä, että sen puuttumisesta seuraa ongelmia, se on niin tärkeä, että se kannattaa opettaa.
Lähteet
Haggis, T. 2006. Pedagogies for diversity: Retaining critical challenge amidst fears of ‘dumbing down’. Studies in Higher Education 31(5), 521–535.
Lea, M. R. & Street, B. V. 1998. Student writing in higher education: An academic literacies approach. Studies in Higher Education 23(2), 157–172.
Mattila, S. 2026. Missä ovat tekoälynatiivit? Tekstitaidot ratkaisevat, hyötyykö opiskelija tekoälystä. Julkaistu 20.4.2026. Metrospektiivi Pro.
Metropolia Ammattikorkeakoulu 2022. Metropolian ammattikorkeakoulututkintojen yhteiset osaamisten kuvaukset 2022 (pdf). Opinto-opas. Haettu 28.9.2026.
Metropolia Ammattikorkeakoulu 2026a. Ohjeet tekoälyn käyttöön. Opiskelijan tietopankki. Haettu 9.9.2026.
Metropolia Ammattikorkeakoulu 2026b. Vastuullinen tekoäly 1 – Perusteet. Avoin AMK. Haettu 9.9.2026.
Roivas, M. 2026. Asiantuntijatekstin lukijaksi pitää kasvaa. Julkaistu 13.2.2026. Metrospektiivi Pro.
Theobald, M. 2021. Self-regulated learning training programs enhance university students’ academic performance, self-regulated learning strategies, and motivation: A meta-analysis. Contemporary Educational Psychology 66, 101976.
Wingate, U. 2006. Doing away with ‘study skills’. Teaching in Higher Education 11(4), 457–469.
Kirjoittaja
-
Satu Mattila
Viestinnän lehtori, Metropolia AmmattikorkeakouluSatu Mattila on viestinnän ja suomen kielen lehtori Metropolian Kuntoutus ja tutkiminen -osaamisalueella. Häntä innostavat osallistava työote, kielitietoisuus ja pionien kasvatus.
Tutustu tekijään
